Maria Pettersson kirjoitti Ylen sivuille tänään kolumnin Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt. Pettersson viittasi tekstissään Tilastokeskuksen vanhaan lukemistutkimukseen, jonka aineisto on vuosilta 1981–2002.
En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Minulla ja kollegafeministeillä on usein yhteiset päämäärät mutta eri näkemykset toimintatavoista.
Miten omat keinoni ja näkökulmani sitten eroavat Petterssonin ajatuksista? Aivan helkutin monella tavalla:
1) Ensin pitää määritellä, onko kyseessä edes ongelma.
En ole aivan varma siitä, onko kyseessä ongelma, jos miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Osa ehkä tarttuu päätaloonsa vanhasta tottumuksesta – ja osa saattaa jopa vastata Tilastokeskuksen haastattelukyselyyn totuutta muunnellen. Kyseessä tuskin on mikään naisviha tai naiskirjailijoiden kategorinen vastustus.
Jos mies ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, hän silti kyllä päätyy kuulemaan ja lukemaan naisten näkemyksiä yhteiskunnassa (jos siis edes tuollainen olio kuin ”naisten näkemykset” on määriteltävissä). Mieslukija todennäköisesti kommunikoi naisten kanssa ja lukee naisten kirjoittamia uutisia, blogeja ja lehtiartikkeleita. Kirjat eivät ole ainoa reitti naisten tekstien luokse.
2) Jos on olemassa yhteiskunnallinen ongelma, siitä ei saa kovistella yksilöitä.
Oikeistofeministinä arvostan yksilönvapautta erityisen korkealle. Yksilön valintoihin ei saa puuttua, ellei niistä ole selkeää haittaa muille.
Siksi en ymmärrä Petterssonia, joka käy kyselemässä miespuolisilta kavereiltaan syytä siihen, miksi nämä eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Yksilö saa tehdä omat valintansa. En minäkään käy tivaamassa kavereiltani, miksi nämä polttavat tupakkaa, vaikka se on epäekologista ja epäterveellistä.
Jos kuitenkin yhteisesti päätämme, että mieslukijoiden kiinnostus mieskirjailijoihin on yhteiskunnallinen ongelma, siitä voimme kyllä valistaa ja ohjeistaa vaikkapa peruskoulun äidinkielenopettajia tai kirjastojen markkinointiväkeä. Sen sijaan yksilön valintaan puuttuminen on äärimmäisen kyseenalaista.
3) Naiskirjailija voi tehdä oman valintansa.
Jos naiskirjailija epäilee, että hänen kirjojaan ei lueta ”väärän” sukupuolen vuoksi, hän voi jättää sukupuolen mainitsematta. Siksi J. K. Rowlingkin on valinnut nimikirjaimet kirjojensa selkämykseen. Myös isoäitini tehtaili aikanaan poikien seikkailuromaaneja taiteilijanimellä Hannu Hartus. (Vastaavasti joidenkin romanttisten kirjojen mieskirjoittajat käyttävät naispuolista taiteilijanimeä.)
Tiedän hyvin, että tämä ehdotukseni saa karvat pystyyn monelta kanssafeministiltä. Meidänkö pitäisi häivyttää oma sukupuolemme? Karmivaa!
Oikeistofeministi toimii kuitenkin itsevastuun periaatteen mukaan. Jos kokee jossain olevan ongelman, on helpompi muuttaa omaa toimintaansa kuin muiden.
4) Onko naisten ja miesten tuottamalla tekstillä eroa?
Jäin pohtimaan tätä aivan erityisesti: erottaako miehen, naisen tai muunsukupuolisen kirjoittaman tekstin toisistaan jonkin piirteen perusteella? Itse en tiedä tähän vastausta, koska kirjallisuustieteen opintoni jäivät reiluun kymmeneen opintoviikkoon.
Joka tapauksessa vaihtoehtoja on kaksi:
- Jos miesten ja naisten kirjoittamissa teksteissä on havaittavissa joitain kategorisia eroja, silloinhan lukijoiden valinta on ymmärrettävä: he lukevat sitä, mikä on itselle läheisempää. Yksilön valinta on hänen oma asiansa. Ei minuakaan voi pakottaa lukemaan neuleblogia tai lintukirjaa, koska en koe niitä itselleni läheiseksi.
- Jos miesten ja naisten kirjoittamissa teksteissä ei ole eroa, silloin ei tarvitse huolehtia siitä, että ”naisten ääni jää kuulematta”. Jos eri sukupuolen tuottamat tekstit ovat samanlaisia, myös mieskirjailijat osaavat tuoda esille saman äänen.
5) Vastustan sukupuolikiintiöitä.
Kannatan meritokratiaa: ihannetilanteessa jokainen saa sen pestin tai tehtävän, jonka hän ansaitsee. Sukupuolikiintiöt estävät meritokratian toteutumisen, sillä joku saattaa saada viran tai aseman vain sukupuolensa perusteella, ei osaamisensa ansiosta.
Naiskirjailijoiden kaupittelu miehille haiskahtaa naiskiintiöltä, jossa kirja pitää valita kirjahyllyyn tekijän sukupuolen takia. Itse en ainakaan haluaisi, että joku ostaa kirjani vain siksi koska olen nainen. Parempi olisi, jos hän ostaa kirjani tarpeeseensa tai sen vuoksi, että kirjani on hyvä.
* * *
Blogissani on keskimäärin mieslukijoita hieman enemmän kuin naisia. Miehiä on 55–60 %, ja naisia siis alle puolet.
Niinpä ylimääräisten miesten pitää häipyä lukemasta blogiani. Meidän on saatava aikaan tasajako, olipa se hyödyllistä tai ei. Älä lue, mitä haluat tai tarvitset, vaan lue sitä, mitä muut sinulta vaativat.
Tajusin juuri lukeneeni viattomasti sukupuolittamatta naiskirjailijoita kuten Agatha Christie, J. K. Rowling, Ursula Le Guin ja jopa Katleenan blogia ihan vain sisällön puolesta. Olenko jo menetetty vai voinko pelastaa tilanteen jotenkin? 🙂
Väärin olet kyllä tehnyt. Sinun tehtäväsi on ensisijaisesti miettiä kirjoittajan sukupuolta.
Et lue lintukirjoja! Voi mikä sivistymätön moukka.
😀 😀 I see what you did there.
Miesten (ja mieskirjailijoiden) lukemisesta kirjoitettiin myös isänpäivän alla Helsingin Sanomissa, ja kirjoitin tuolloin itse blogia aiheesta: http://sundell.me/blog/2016/11/tasa-arvoista-isanpaivan-lukemista/
Lyhyesti pointit: mielestäni mitään lukemista ei pidä väheksyä, ja kirjojen valinta kannattaa tietenkin tehdä oma kiinnostus edellä.
Toisaalta kustannustoiminnassa ja kirjallisuudessakin on aika monta porrasta, joissa saattaa pesiä tiedostettua ja tiedostamatonta syrjintää. Osa niistä saattaa olla ihan oikeita ongelmia (esim. kuvitteellinen vähemmistöryhmien hankaluus saada kustannussopimuksia), osa asioita, jotka lukijan on ehkä hyvä omassa käytöksessään tiedostaa.
Jos ihminen lukee ennestään, suosittelen toki lukemaan laajemmin. Voi lukea ennestään itselle tuntemattomia kirjailijoita – vaikkapa niinkin ennakkoluulottomasti kuin eri sukupuolta olevia – ja eri genrejä. Harvemmin siitä haittaa on, ja tietääpä sitten jatkossa, mistä puhuu, jos jokin ei maita 😛
Täytyy sanoa, että en kyllä ihan ymmärtänyt tässä yhteydessä esittämääsi itsevastuun periaatetta. Jos oikeistofeministi tunnistaa tilanteen, jossa naisia syrjitään, kannattaa häivyttää sukupuoli ja hyödyntää tilaisuus? Syrjintä jatkukoon?
Pidän ihan itsestäänselvänä, että sekä lukijat että kirjailijat toki toimivat niin kuin heille on henkilökohtaisesti järkevintä, eikä heitä siitä pidä syyllistää.
Toisaalta näkisin, että Pettersonin lähestymistapa on enemmän tuota kuuluttamaasi ”itsevastuuta” kuin sinun esittämäsi: kolumninsa lopussahan hän nimenomaan kertoo korjaavansa omaa käyttäytymistään – ja tekee sen tavalla, joka ei vahvista syrjiväksi kokemaansa rakennetta.
Jes, se on ilman muuta itsevastuuta, että Pettersson korjaa omaa toimintaansa.
Sen sijaan se ei ole itsevastuuta, kun
– Pettersson sanoo joitain miehiä sivistymättömiksi
– arvostelee muita näiden lukemien kirjojen perusteella
– tivaa yksityisiltä ihmisiltä syitä näiden lukutottumuksiin.
Ihan vaan tiedoksesi: J.K. Rowling ei valinnut häivyttää sukupuoltaan vaan käytti pelkkiä nimikirjaimia kustantajan painostuksesta. Kustantaja oli sitä mieltä, että pojat eivät lukisi Harry Potteria, jos kirjailijan nimi olisi Joanna eli naisen nimi. Tämän ilmiön kanssa ovat käytännössä tekemisissä päivittäin niin ihmiset kustannus- kuin vaikkapa kirjastoalalla, joten ei se mikään tuulesta temmattu väite ole.
Kiki, nimikirjainten käyttö ei silti ollut mikään valtava uhraus.
Voisi myös tulkita niin, että Rowling näytti pitkää nenää systeemille ja osoitti, että nainen voi menestyä fantasiakirjailijana. Hänen sukupuolensahan tuli ilmi muistaakseni saman tien ensimmäisen osan ilmestyttyä. Kirjat siis ovat myyneet kirjoittajan sukupuolesta huolimatta.
Minä luin Dragonlancea vaikka toinen kirjoittajista onkin nainen. Hyvä tarina on hyvä tarina.
Oleellisempi tilasto tutkittavaksi lienee se, joka kertoo miten paljon eri-ikäiset lukevat. Ymmärtääkseni siitä kannattaa olla huolissaan, lukeeko nuoriso kohta kirjoja ollenkaan ja muutenkin, väheneekö lukuharrastus. Ei pidä säikyttää ihmisiä pois kirjojen ääreltä sillä että sanotaan että väärän sukupuolen kirjan nyt luit, soosoo.
Ja kyllä, kirjat eivät ole ainoa lukemisen tapa, mutta mä ajattelen, että kaunokirjallisuuden merkitys ihmisen ajattelun ja empatiakyvyn kehittymiselle on kyllä tärkeä.
Aija, hyvin puhuttu. Lisäksi lukutilasto pitäisi saada jollain tapaa numeerisesti todennettavaksi, ei haastatteluihin perustuvaksi. Ihminenhän ei kerro haastatteluissa läheskään aina totuutta – joko tahallaan tai tahattomasti.
Moi Katleena!
Hauskaa, että tartuit aiheeseen. Oikeistofeministin näkökulmat todella ovat erilaisia. En tosin ole varma, johtuuko se juuri oikeistolaisuudesta 🙂
Muutamia kommentteja.
”Siksi en ymmärrä Petterssonia, joka käy kyselemässä miespuolisilta kavereiltaan syytä siihen, miksi nämä eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Yksilö saa tehdä omat valintansa.”
Kukaan ei, tietenkään, ole riistämässä yksilöltä oikeutta tehdä omia valintojaan. Myös monet minua lähestyneet antifeministit ovat olleet huolissaan siitä, että yritän pakottaa jonkun lukemaan naisten kirjoittamia kirjoja tai muulla tavoin riistää heiltä valinnanvapauden.
Jotta ihminen olisi todella kykenevä valitsemaan vapaasti, on hänen aina toisinaan tarkasteltava, millä perusteella hän valintojaan tekee ja millaiset asiat niihin vaikuttavat.
Moni tekstin lukenut on vasta nyt, luettuaan kirjoja aktiivisesti ehkä kymmeniä vuosia, tarkastellut kirjailijavalintojaan ja pohtinut niiden taustalla vaikuttavia seikkoja.
Yksi esimerkki on tämä teksti, Twitterissä ja Facebookissa on paljon lisää esimerkkejä.
https://anttisorri.wordpress.com/2016/11/20/mita-olenkaan-lukenut/
Ihmiset siis kuvittelevat, että kirjailijan sukupuoli ei vaikuta kirjan valintaan, mutta tarkastellessaan valintojaan objektiivisesti huomaavat, että asia ei ole niin yksinkertainen.
Oman ymmärryksen laajentaminen ja syventäminen ei siis ota pois valinnanvapautta vaan auttaa ymmärtämään valintoja paremmin ja sitä kautta tekemään entistä parempia ja rehellisempiä päätöksiä.
”Jos kuitenkin yhteisesti päätämme, että mieslukijoiden kiinnostus mieskirjailijoihin on yhteiskunnallinen ongelma, siitä voimme kyllä valistaa ja ohjeistaa vaikkapa peruskoulun äidinkielenopettajia tai kirjastojen markkinointiväkeä. Sen sijaan yksilön valintaan puuttuminen on äärimmäisen kyseenalaista.”
Jälleen – kukaan ei ole pakottamassa ketään mihinkään. Tämä ajatus istuu tosi sitkeässä!
Olen samaa mieltä siitä, että asiaan voidaan ja pitää puuttua yhteiskunnallisia keinoin. Ei välttämättä niin, että määrätään kaikki äidinkielenopettajat luetuttamaan vain ei-miesten kirjoittamia kirjoja, vaan osoittamalla toimintamallit, joita he mahdollisesti seuraavat (ehkä tiedostamattaan) ja siten auttamalla heitä tekemään parempia valintoja. He saattavat edelleen valita luetuttaa miesten kirjoittaman kirjan, mutta silloin se on aito, valistunut valinta eikä tyhmien ennakkoluulojen ohjaama aivopieru.
”Jos naiskirjailija epäilee, että hänen kirjojaan ei lueta ”väärän” sukupuolen vuoksi, hän voi jättää sukupuolen mainitsematta. Siksi J. K. Rowlingkin on valinnut nimikirjaimet kirjojensa selkämykseen.”
No joo, tasa-arvo-ongelmia ei kyllä ratkaista sillä, että naiset alkavat naamioitua miehiksi.
J.K Rowling ei muuten tehnyt valintaa, sen teki hänen kustantajansa.
”Jos miesten ja naisten kirjoittamissa teksteissä on havaittavissa joitain kategorisia eroja, silloinhan lukijoiden valinta on ymmärrettävä: he lukevat sitä, mikä on itselle läheisempää.”
Mielestäni aliarvioit tässä kohtaa sekä miehiä että ihmisiä ylipäätään.
Uskon, että ihmiset ovat kykeneviä lukemaan ja nauttimaan myös sellaisista teksteistä, joiden kirjoittaja ei muistuta heitä itseään.
Naiset lukevat enemmän kirjoja, jotka on kirjoittanut ei-nainen. Itse uskon, että miehet ovat yhtä kykeneviä nauttimaan ei-miesten kirjoista, ovathan miehet yhtä fiksuja ja kykeneviä asettumaan muiden nahkoihin kuin muutkin. Osoittaisi melko kapeaa ajattelua, jos pystyisi lukemaan vain itsensä kaltaisten kirjoittamia kirjoja! Varmasti sellaisiakin ihmisiä on, mutta ylipäätään uskon ihmisten kykyyn katsoa asioita vähän laajemmin.
”Yksilön valinta on hänen oma asiansa. Ei minuakaan voi pakottaa lukemaan neuleblogia tai lintukirjaa, koska en koe niitä itselleni läheisiksi.”
Taas tämä pakottaminen 🙂
”Naiskirjailijoiden kaupittelu miehille haiskahtaa naiskiintiöltä, jossa kirja pitää valita kirjahyllyyn tekijän sukupuolen takia.”
Kuten kirjoitan bloggauksessani, kiinnostavuus on kirjan valinnassa ykköskriteeri. Tällaista naiskiintiön vaatimusta et toivottavasti ainakaan siinä bloggauksessa haistanut. Minä haistan tässä olkiukon, mutta en usko, että se on tahallinen.
”Itse en ainakaan haluaisi, että joku ostaa kirjani vain siksi koska olen nainen. Parempi olisi, jos hän ostaa kirjani tarpeeseensa tai sen vuoksi, että kirjani on hyvä.”
Tässä olet ongelman ytimessä!
Kyse ei ole siitä, että joku lukisi kirjasi, koska olet nainen.
Kyse on siitä, että (jotkut) miehet jättävät kirjasi lukematta, koska olet nainen!
Se on sääli, sillä he voisivat todella nauttia kirjastasi.
Useimmat miehet tuskin tekevät tietoista valintaa jättää kirjasi lukematta sukupuolesi takia, mutta vaikka valinta olisi tiedostamaton, on lopputulos sama: sukupuolesi takia kirjasi jää heiltä lukematta.
Juuri tästä oli kyse, kun J.K Rowlingin sukupuoli häivytettiin. Kustantaja halusi, että myös pojat saisivat nauttia hyvästä kirjasta (ja ostaisivat sen). Tämän päivän yhteiskunta on sillä tavalla vääristynyt, että pojat todellakin olisivat (kustantajan kokemuksen mukaan) jättäneet hyvän kirjan hyllyyn vain, koska kirjoittaja on nainen. He olisivat menettäneet paljon!
Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kirjoja ei valita kirjailijan sukupuolen perusteella, mutta niitä ei myöskään jätetä lukematta kirjailijan sukupuolen perusteella. Nyt jätetään, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Asian korjaaminen antaa ihmisille enemmän valinnanvapautta ja isomman valikoiman kirjoja, joista valita – ilman, että kirjailijan sukupuoli rajoittaa valintaa kuten nyt.
Kiitos Maria hyvästä vastineesta!
Luulen, että pakottamisen mielikuva syntyy siitä, että maalasit mieslukijoita sivistymättömiksi. Pilkkaaminenhan on yksi keino pakottaa toinen omaan tahtoon häpeän ja syyllistämisen keinoin. Tosi hyvä kuulla, että et kannata pakottamista.
Mähän olen siitä omituinen kirjailija, etten koe menettäneeni mitään, jos joku yksittäinen mies tietoisesti jättää kirjani lukematta sukupuoleni takia. En yritä kääntää hänen päätään, koska keskityn muihin asioihin kuin seksisteihin. (Lisäksi voin luottaa siihen, että hän törmää teksteihini netissä huomaamattaan.)
Mä luulen, että yksi iso syy mun hämmennykselle on mun kasvosokeuteni. Kasvosokeuden takia en muista ihmisten nimiä, koska ne eivät ankkuroidu mihinkään. Sen vuoksi en läheskään aina tiedä, onko lukemani kirja miehen vai naisen kirjoittama. En muista nimeä enkä naamaa. Kysymys kirjoittajan sukupuolesta tuntuu sen vuoksi absurdilta ja turhalta.
”yksittäinen mies tietoisesti jättää kirjani lukematta sukupuoleni takia”
-> Ehkä esitin asian jotenkin epäselvästi. Kyse nimenomaan ei ole yksittäisten miesten tietoisista valinnoista. Kyse on laajan miesjoukon (2/3 lukevista miehistä) valinnoista, jotka luultavasti tehdään pääasiassa tiedostamatta.
Ja TÄMÄ on se ongelma. Jos joku yksittäinen mies tietoisesti päättää, että hän aikoo maailman tappiin asti lukea vain mieskirjailijoita, niin eipä siinä sitten mitään.
Mutta on joukko – arvaisin, että varsin laaja joukko – miehiä, jotka eivät tällaista tietoista päätöstä tee. Sen sijaan he sulkevat tiedostamattaan ja tahtomattaan pois useimmat ei-miesten kirjoittamat kirjat – ja jäävät siten paitsi tosi hyvistä kirjoista, joista varmasti nauttisivat.
Katleena ampui ansiokkaasti alas niin blogissa kuin nyt tässä kommenttipalstalla esittämiäsi väitteitä. Lähdit tietystä alkuoletuksesta, kritiikin jälkeen lähdit siitä pois, ja sitten taas palasit samaan vanhaan väitteeseen.
Olet toki aivan oikeassa siitä, että moni mies joko tietoisesti tai tiedostamattaan välttää naisten kirjoittamia kirjoja, mutta olennainen asia onkin, että miksi näin tapahtuu. Ei, kyse ei ole seksismistä, toisin kuin sinun kehoituksessasi lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Vai millä tavalla naisten kirjoittamien kirjojen lukeminen sivistää missä miesten kirjoittamien ei? Eihän väitteellä ”jäät jostain paitsi” ole kuin retorista arvoa (vaikka yleinen väite onkin), sillä jonkin asian tekemättäjättäminen ei tarvitse mitään syytä, vaan nimenomaan tekeminen tarvitsee.
Asiakastahan ei ole huonosta sisällöstä syyttäminen, vaan sen tekijää. Sisältö on aivan sama asia kuin asiakkaan kokemus, ja jos tämä ei syystä tai toisesta välity, on sisältö yksinkertaisesti huonoa. Naisten kaunokirjallisuus on kategorisesti romanttista hömppää mikä kiinnostaa miehiä yhtä paljon kuin porno naisia; Harlekiini tietysti oma juttunsa, mutta jos näin esimerkiksi odotat Sotaa ja rauhaa ja saat Tuulen viemää, tai Verkossa sijaan 50 shades, onko se mikään ihme jos Häräntappoase ei kiinnosta.
Tottakai sisällöntuotantoalalla on suosittua syyttää asiakkaita silloin kun teos ei mene kaupaksi, mutta se on korkeintaan itsepetosta.
Harry Potter olisi yhtä suosittu kuin nykyäänkin vaikka kustantaja olisikin myynyt kirjoja kirjailijan oikealla nimellä. Ensinnäkin kivijalkakaupassa kustantajan/julkaisijan/valmistajan asiakkaita ovat tukkuliikkeiden/tavarataloketjujen sisäänostajat, keille pyritään myymään 200 000 kappaletta tavaraa jonka odotetaan myyvän 100 000 kpl kuluttajille. Sisäänostajille myymisellä ei ole juuri mitään tekemistä substanssin kanssa, vaan markkinoitavuuden. J.K Rowling olisi fantasiakirjallisuudessa muutenkin nimenä jokseenkin myyvä ihan sukupuolesta riippumatta, sillä se tuo mieleen J.R.R. Tolkienin.
Väitteesi ”Naisten kaunokirjallisuus on kategorisesti romanttista hömppää” on kyllä faktojen vastainen.
Nyt meni yöunet… kuinka monta hyvää kirjaa multa onkaan jäänyt lukematta? Kuinka tämän kanssa nyt eläisi? Jos olisin protestantti niin voisin käväistä tunnustamassa papille mutta kun tuli synnytyksi ev.lut. perheeseen niin ei auta sekään.
Tuo ”2/3 miehistä ei lue naisten kirjoja” väite perustuu muuten tutkimuksen virhetulkintaan. Suosittelen lukemaan (tai päättelemään) uudelleen tutkimuksen kysymyksenasettelun, ja miettimään, olisiko kysymyksenasettelusta vedetty johtopäätös ”2/3 miehistä ei lue naisten kirjoja” olkiukke.
Vastaus on, että on olkinukke. Kysymyksenasettelu jättää liikkumatilaa myös väitteelle, että tuosta 2/3:sta vaikka kaikki lukevat myös naisten kirjoja, mutta sattuvat vain esim. ammattikirjallisuuden miespainotteisuuden tai minkä muun hyvänsä syyn vuoksi lukemaan hiukan enemmän miehen kirjoittamia kirjoja. Prosentit voivat olla vaikka 49% vastaan 51%. Ei mielestäni tällöin oikeuta väitteeseen, etteivät kyselyyn vastanneet 2/3:a lukisi ollenkaan naiskirjailijoiden kirjoja).
Sitten voi yli-meta-analysoida koko kolumnin. Jos Petterssonin kolumnin teesi olisi tosi, kolumnin nollaa koko merkityksensä: ne, joiden pitäisi kolumni lukea siitä jotain oppiakseen, eivät sitä lue, koska kirjoittajan sukupuoli. Ne jotka lukevat, vain hymistelevät omassa kulplassaan että ”on se maailma kauhea”. Ellei kirjoituksen tarkoitus juuri ollut jälkimmäinen, oman kuplan laminointi? Toisaalta, se sai ihmisiä miettimään kirjojen lukemistapojaan, olemalla provosoiva ja aiheuttamalla pöyristyneisyyttä. Kolumnin tehtävä täytetty, vaikka pääväite (2/3) olkinukkeen rakentuikin?
Erinomainen analyysi sekä tutkimuksesta että kolumnista!
Miehet lukevat blogiasi vain siksi, että he saavat naureskella naisten kommelluksia.
Parhaiten tiputat ylimääräiset mieslukijat kun keskityt vain tylsän asiatekstin kirjoittamiseen.
Jesse, itse en ehkä ihan usko tuohon syyhyn, mutta olet ilman muuta oikeutettu mielipiteeseesi.
Pelkät kommellukset eivät ihan näin kovaan suosioon taida riittää. Itse ainakin luen tätä blogia aivan muista syistä.
Kiitokset! Näin mäkin toivon.
Vasemmistolaisuus on jatkuvaa kilvoittelua siitä kuka on vielä suvaitsevaisempi ja tasa-arvoisempi kuin muut. Petterson tekstissään ruoskiikin itseään saavuttamaan yhä tasa-arvoisempaa lukukokemusta:
”Olen lukenut tänä vuonna 85 kirjaa, siis vajaa kaksi kirjaa viikossa. Laskin, kuinka monen kirjailijan ihonväri on eri kuin omani. Vain neljän. Neljän! Säälittävää.
Entä kuinka monen uskonto on muu kuin kristitty tai ateisti? Arvelen, että kahden. Moniko kirjailijoista kuuluu sukupuolivähemmistöön? Tietääkseni ei yksikään.”
Ilmeisesti ihminen ei voi olla sivistynyt ennen kuin on lukenut transsukupuolisen muslimi-inuiitin kirjoittaman kirjan, aivan samantekevää onko tällaista kirjaa edes olemassa.
Aikana, jolloin kirjojen lukeminen on muutoinkin valitettavan vähäistä, on surullista että kirjojen lukemisesta tehdään jokin yhteiskunnallinen ongelma. Toisaalta voi tietysti olla välittämättä Petterssoneista jotka eivät kuitenkaan tule koskaan olemaan tyytyväisiä, vaan löytävät aina uuden ”ongelman”. Toki mielellään sellaisen jonka korjaamiseen he itse ovat jo jalosti ryhtyneet – vaikkapa sitten nojatuolissa kirjaa lukien.
Mäkin näen, että lukemista pitäisi saada lisättyä. Se ei kuitenkaan onnistu Petterssonin valitsemalla syyllistämisen tiellä.
Poistin tästä ”Ekin” kommentin, jossa väänneltiin Maria Petterssonin nimeä ja annettiin hänelle asiattomia nimikkeitä.
Voi ei!
Olen kohta valmistunut, enkä ole tarkistanut koulukirjojen tekijöiden sukupuolia. Onkohan kouluni ottanut tasa-arvon huomioon kurssimateriaaleissa?
No, turhat höpöttelyt sikseen. Aivan hyvän blogitekstin olet taas kirjoitellut!
Kiitokset! Uskon kyllä, että naisten ja miesten kirjoittamissa oppikirjoissa on vaaaltava ero.
Petterssonin kirjoituksen ongelma on siinä, että jo otsikossa syyllistettiin miehiä jotka, mahdollisesti, eivät lue naiskirjailijoiden kirjoja. Syyllistäminen on yleensä huono keino. Parempi olisi tässä tapauksessa kiinnostuksen herättäminen.
Tänä vuonna olen lukenut useita naiskirjailijoiden kirjoja, mutta en vielä ole huomannut olevani sivistynyt. Johtuukohan se siitä, että paljon on tullut luettua myös miesten kirjoittamia kirjoja. Perimmäinen syy sivistymättömyyteeni lienee siinä, että valitsen kirjan yleensä sillä perusteella, kiinnostaako kirja minua vai ei. Tätä blogia luen hyvinkin usein, koska täällä on monesti kiinnostavia juttuja.
Facebook-ryhmässä Kirjallisuuden ystävät on tästä piiitkä keskusteluketju. Tämä Maria Pettersonin juttu sai minut tutkailemaan lukemieni kirjojen tekijöitä vähän tarkemmin ja löysinkin lukulistaltani peräti 4 naiskirjailijan kirjoittamaa kirjaa. Sain kuitenkin vähän moitetta kun nämä kirjailijat olivat kovin tunnettuja enkä siten mitenkään laajasti kirjoja lue.
Onhan Pettersonin jutussa asiaakin eikä siinä pakoteta ketään lukemaan mitään, vaikka vähän ikävästi meidät sivistymättömiksi leimaa.
Laajennanpa nyt lukukokemustani enemmän toisenlaisten kirjojen suuntaan. Lukeminen kannattaa aina.
”Sukupuolikiintiöt estävät meritokratian toteutumisen, sillä joku saattaa saada viran tai aseman vain sukupuolensa perusteella, ei osaamisensa ansiosta.”
Aika paksussa itsepetoksessa pitää olla, jos uskoo että nykyisin vain osaaminen vaikuttaa viran tai aseman saamiseen ja että sukupuolikiintiöt ja muu positiivinen syrjintä eivät joissain tapauksissa toimisi tätä vastaan.
Nainen on keskimäärin jos ei huonommassa niin ainakin erilaisessa asemassa kuin mies. Yhdestä asemasta voi keskustella eri keinoin kuin toisesta. Jos mies ei ole lukenut naisen kirjoittamaa kirjaa ja toisinpäin, niin aika hataralla pohjalla ollaan.
Se on selvää, että meritokratia ei onnistu läheskään kaikkialla. Sen esteenä ovat muun muassa nepotismi, lahjonta, väärät huhut ja jopa väärinkäsitykset.
Sukupuolikiintiö on kuitenkin väärä tapa vaikuttaa asiaan. Oleellisempaa on tehdä työnhakuprosessi mahdollisimman läpinäkyväksi ja pestata nimitysraateihin mahdollisimman puolueettomia ihmisiä.
Ja on yrityksiä, joissa tämä hyvässä uskossa toimiminen toimii. Monin paikoin ei toimi. Silloin tarvitaan väkevämpiä avauksia kuten kiintiö, jotta ovi saadaan ylipäätään edes auki. Kun sukupuolen moninaisuus on normalisoitunempaa ja tie on jo useammalle auki, myös meritokratia toimii politiikan ja kaiken muun lomassa todellisemmin kuin aikana ennen kiintiöitä.
Meillä on siis sama tavoite, mutta eri keinot. Meritokratia on hyvä päämäärä.
Miksei miehiä saisi kannustaa lukemaan naisten kirjoittamia kirjoja? Erilaisten ihmisten ajatteluun tutustuminen avartaa aina maailmankuvaa.
”IT is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune must be in want of a wife.”
Kannustaminen on OK, syyllistäminen ei. Se ei ole kannustusta, jos kutsuu toisia sivistymättömiksi.
Mua häiritsee toi Petterssonin shaming language. Olisko mahdollista Petterssonin dissata sivistymättömiksi naisia, jotka eivät lue miesten kirjoittamia kirjoja?? En oikein usko.
Olen aikaisemmin pitänyt oikeistofeminismiä lähinnä oksymoronina. Se johtuu kenties siitä, että tähänastisen elämäni aikana 100 % kohtaamistani feministeistä niin henkilökohtaisella tasolla kuin julkisuuden kautta, ovat olleet jonkin sortin sosialisteja. Onko jossain olemassa oikeistofeminismiä laajemmassakin mittakaavassa, esimerkiksi järjestötasolla?
Käsittääkseni ei ole olemassa järjestäytynyttä oikeistofeminismi-toimintaa. Olen lanseerannut termin arkikäyttöön omin päin, koska en allekirjoita kaikkia vasemmistolaisia arvoja, mutta arvoliberaalina oikeistolaisena kannatan silti feminismiä.
En siis osaa kannattaa intersektionaalisen feminismin toimintamalleja ja näkökulmia, joten jouduin luomaan feminismin kattokäsitteen alle oman luokkani. 🙂
Tekstini on muuten poikinut Faceen ryhmän nimeltä Oikeistofeministit.
Mainitsen tässä nyt sen verran, että itse taas olen käsittänyt feminismin aina oikealle (toki löytyy esimerkiksi niin musta-violettia kuin puna-violettiakin).
Katleenan näin itse ennemminkin egilataristina kuin feministinä, toki annan Katleenan itsensä määritellä oman poliittisen näkemyksensä.
Ennen oli blogissa hyvää ja hauskaa tekstiä. Nykyään pelkkää nillittämistä ja huonoja heittoja. Tauolle ?
Antero, mun tehtävä ei ole olla hauska tai viihdyttää sua. Se on ihan OK, jos et aina tykkää mun teksteistä.
Kuinkahan paljon tässä vanhassa aineistossa otettiin huomioon lähinnä fiktiivisen kirjallisuuden kirjoittajan sukupuoli? Toki kuten sanoit meidänkin maastamme löytyy useita ”väärillä nimillä” kirjoittaneita naiskirjailijoita.
Täysin mutulla epäilen, että hyvää tietokirjallisuutta luetaan ainakin sukupuoleen katsomatta. Varsinkin tällaista tietokirjallisuutta kuten blogisi, Katleena, tai toisena esimerkkinä Jantusen Infosota ovat mielestäni loistavia esimerkkejä siitä, kuinka naiskirjailijat nyt nousevat sieltä kolostaan. Tosin kumpikaan teistä ei ensimmäisillä sivuillaan ja haastatteluillaan sano, että naiskirjallisuudessa vallitsee sorto, vaan te vain teette mitä teette ja tässä mielestäni ollaan jo ”voiton puolella” jos näin voidaan tästä asiasta sanoa.
Kamalimmat naisten kirjoittamat teokset liittyvät yleensä (tai ainakin sivuavat) valtavaa sukupuolten välistä kuilua, joka johtaa pahimmillaan juuri tällaiseen kiintiöajatteluun. Kuten joskus piti useampaa fiktiivistä kirjaa varten lainata myös tietokirjoja, niin pakotetaan mies tai miehekäs lukija lukemaan naistenkirjoja, joissa on tästä ”sorrosta” hurjia esimerkkejä. 😉
Kiitos kehuista! 🙂
Mäkin luulen, että kyselyn vastaajat painottavat kirjailijalistauksensa automaattisesti kaunokirjallisuuteen. Tietokirjat ostetaan vahvasti sisällön perusteella, eikä niitä aina mielletä edes lukemiseksi, vaan osaamisen kartuttamiseksi. Tietokirjaahan ei läheskään aina kahlata kannesta kanteen, vaan sieltä kaivetaan sisältöjä sieltä täältä, tarpeen vaatiessa. Tämä pätee niin ruokakirjoihin, neuleoppaisiin, autonkorjausmanuaaleihin kuin esimieskäsikirjoihinkin.
Sanoit muuten helkutin tärkeän pointin:
”Tosin kumpikaan teistä ei ensimmäisillä sivuillaan ja haastatteluillaan sano, että naiskirjallisuudessa vallitsee sorto, vaan te vain teette mitä teette ja tässä mielestäni ollaan jo ’voiton puolella’ jos näin voidaan tästä asiasta sanoa.”
Tämä on oleellista oikeistofeminismissä. Jos nainen itse ohittaa sukupuolirajat ja käyttäytyy kuin niitä ei olisikaan, ne ikään kuin häipyvät. Loistava esimerkki on vaikkapa Oprah Winfrey, joka vain tekee omaa juttuaan. Hän on musta nainen, ja hänen keskusteluohjelmansa pyöri kymmeniä vuosia Yhdysvalloissa. Hän ei käsittääkseni nostanut koskaan agendalle ”sortavia rakenteita”, koska hän ei välittänyt niistä.
”Sortavat rakenteet” ovat vähän niin kuin yksisarvisenergia, mutta käänteisessä muodossa. Ihmiset, jotka uskovat niiden olemassaoloon, löytävät todisteita sorrosta ja yksisarvisista – ja antavat niiden vaikuttaa omaan elämäänsä. Sen sijaan ihmiset, jotka eivät usko niiden olemassaoloon (tai toisen tulkinnan mukaan eivät välitä niiden olemassaolosta) – eivät kärsi tai hyödy niistä millään lailla.
Minä luen lähes yksinomaan miesten kirjoja. Kyseessä on ihan tietoinen valinta. Valinta perustuu historiallisiin kokemuksiin.
Kyseessä on siis puhdas heurestiikka, joka säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Heurestiikka ei tietenkään ole täydellinen, mutta se on tarpeellinen. Elämä on liian lyhyt, jotta siitä selviäisi ilman karkeaa yleistämistä.
Tasa-arvo on kiva aate, ja noin teoriassa olisi hupsunhauskaa lukea vuorotellen naisten ja miesten kirjoja. Mutta kun todellisuus ja rajallinen aika.
Poikkeuksen naiskirjallisuuden suhteen teen lempikirjailijani kohdalla. Hän on nainen. Tämä vain osoittaa, että vaikka naiset noin keskimäärin kirjoittavat mielestäni kehnommin kuin miehet, varianssi toimii myös naisten keskuudessa; suureen joukkoon lasinsiruja mahtuu yksi tai kaksi timanttia.
Jussi, tuo asenne ei enää perustu neutraaliin analyysiin, vaan liiankin rankkaan yleistämiseen. Se on kuitenkin sinun ratkaisusi, ja sinulla on täysi oikeus tehdä se.
Korjasin sukupuoleni miehestä naiseksi, että voisin lukea blogiasi hyvillä mielin.
Äärimmäisen viisas ja kaukokatseinen teko!
Pari sanaa itse aiheesta: ”1) Ensin pitää määritellä, onko kyseessä edes ongelma.”
Minusta ei ole. Lukumieltymykset ovat tasa-arvon tuolla puolen, kuten muutenkin suuri osa preferensseistä. Ei kukaan mieti tasa-arvoa silloinkaan kun ostaa päivittäistavaroita tai vaatteita. Se ostetaan mikä miellyttää, riippumatta suunnittelijan/tuottajan sukupuolesta tai ihon väristä.
Sen sijaan uskon että mieskirjailijat kirjoittavat enemmän miehiä kiinnostavia kirjoja kuin naiskirjailijat. Se johtuu siitä että sukupuolet ovat erilaisia, ja sukupuoli on keskeinen osa ihmisen identiteettiä ja tuo myös oman ”twistinsa” sisältöön, sanovat 3. aallon feministit mitä tahansa. Mies siis valitsee todennäköisemmin miehen kirjoittaman kirjan, koska kokee aidosti sen sisällön kiinnostavampana kuin vieressä olevan naiskirjailijan kirjan, vaikka ne näennäisesti olisivatkin hyvin samankaltaiset. Mies ei kuitenkaan valitse miehen kirjoittamaan kirjaa sen takia, että kannessa on miehen nimi. Se ei ole poliittinen kannanotto.
Tietokirjojen suhteen asia on uskoakseni hyvin erilainen. Niiden suhteen omakin kirjahyllyni on selvästi ”tasa-arvoisempi” kuin fiktiokirjojen osalta.
No johan.
Minä en ole koskaan valinnut kirjaa kirjailijan sukupuolen perusteella. Useimmiten en ole siitä edes aktiivisesti tietoinen kirjaa lukiessani (vaikka valitessani olenkin). Sisällöllä näet on enemmän merkitystä kuin kirjailijalla, sisältöä minä luen, en kirjailijaa.
Ja nyt sitten jonkun mielestä minun pitäisi alkaa miettiä kirjailijan sukupuolta, seksuaalista suuntautumista tai etnisyyttä? Pitäköön tunkkinsa, en kyllä ala.
Todellinen tasa-arvo saavutetaan silloin kun valintoja ei tehdä sukupuolen perusteella. (tai seksuaalisuuden jne.) Tarkoituksellinen naisten kirjoittamien kirjojen lukeminen on seksististä sanoi sitten feministi tähän mitä tahansa.
Ja todettakoon nyt selvyyden vuoksi että todennäköisesti enemmistä viime vuosina lukemistani kirjoista on ollut naisten kirjoittamia, varmaksi en osaa sanoa. Tilastoja en pidä asiasta jolla ei ole minulle mitään väliä.
Mielenkiintoinen uusi aihealue on nyt selvästi avattu. Sukupuolet voivat taas käydä veristä sotaa uudesta jännittävästä ja merkityksettömästä yksityiskohdasta.
Aiheen artikkelit luettuani mietin hetken miten olen kirjoja lukenut eli millä kriteereillä olen ne kirjastosta noukkinut tai tilannut Kindleen tai ostanut pokkarina.
Valintakriteereinä on käytännössä aina ollut kirjan aihealue – luen usein rikosromaaneja, sota- ja sotahistoriallisia kirjoja, business kirjallisuutta ja henkilökuvauksia. Toinen valintakriteeri on ollut lukutarkoitus eli luenko rentoutuakseni vai saadakseni uutta tietoa – käytännössä kirjastosta lainaa useamman erilaisen kirjan kerralla.
Pohdin että esimerkiksi rikosromaaneista löytyy tätä nykyä erinomaisia ja mielenkiintoisia kirjoja erityisesti pohjoismaalaisilta (nais)kirjailijoilta. Sotakirjoista muistan lukeneeni yhden kirjan joka oli naisen kirjoittama – se ei eronnut miesten kirjoittamista. Businesskirjoista en ole huomannut katsoa mitä kirjoittaja edustaa.
Jäin sitten miettimään miksi minun tai kenenkään muun miehen tulisi pohtia lainkaan onko kirjan tekijä mies tai nainen. Vastakysymyksenä vielä ihmettelen miksi ei ole lainkaan pohdittu mitä naiset sitten puolestaan lukevat? Onko naisillakin yksipuoleinen jakautuma? Pitäisikö heillekin määritellä kiintiövaatimus ja nostaa virallinen syyte syrjivästä yksipuolisuudesta?
Kirja luetaan yleensä sisällön takia – se viihdyttää, rentouttaa, antaa ohjeita tai uusia näkökulmia tai vankkaa faktaa. On aina hyvä irtautua omista tottumuksista ja esimerkiksi lukea uudentyyppisiä kirjoja – mutta sillä ei ole mitään tekemistä kirjailijan sukupuolen kanssa. Naiskirjailijat voivat kirjoittaa erinomaisia kirjoja tai täyttä roskaa, aivan samoin kuin voivat niin tehdä mieskirjailijat.
Jos olisin feministi, olisin enemmän huolestunut naistenlehtien materiaalista. Minkälaisen maailmankuvan tyttäresi saa naistenlehtien kautta – 99% otsikoista ja varmaan tietty myös tekstistä käsittelee ulkonäköä, meikkaamista, itsensä hoitamista ja laihduttamista, ihmissuhteiden ruotimista, vaatetusta ja ennen kaikkea julkkisnaisten ulkonäön analysointia ja arvostelemista.
Montako artikkelia naistenlehdissä olet nähnyt siitä millaiseen ammattiin tyttäresi kannattaisi opiskella että pääsisi samalle tulotasolle kuin poikasi? Montako artikkelia on nuoren naisen menestystekijöistä? Kuinka monta artikkelia olet nähnyt siitä mitä menestyvältä (nais)johtajalta vaaditaan liiketoimintaosaamisen, myynti johtamisen ja henkilöstöhallinnan kannalta? Rouva johtajan lastenhoitoa ehkä taivastellaan ja painotetaan että miehen pitää tukea rouvaa mutta miten naisena voi saada numerot haltuun busineksessa jää käsittelemättä. Miten monta artikkelia olet nähnyt mitä vaaditaan teknologiajohtajalta ja miten reipas feministinainen siihen asemaan pääsee?
Naistutkimusta tehdään hartiavoimin vähän joka puolella. Olisko tuossa mahdollisuus siirtää tutkimustietoutta käytännön työhön – Me Naisista voisi brändätä vaikka Me (tulevat) Businessnaiset….ideaa saa vapaasti käyttää
Terve. (Ja tämä on myös vastaus Pettersonin kysymykseen.)
Minä aloitan lapsuudestani ja nuoruudestani.
Lukuinnostukseni sai alkunsa Tarzanin pedoista. Sain sen joululahjaksi joskus 1969 tai -70. Siitä se huikea matka alkoi (luin nostalgisella nautinnolla uudelleen vuosia sitten ja kirja on yhä kunniapaikalla hyllyssäni).
Kului aikaa ja sitten luokkatoverini Tiina suositteli Viisikkoja. Luin kaikki ja niitäkin on yhä hyllyssäni. Sitten seurasivat dekkarit ja Agatha Christie. Toiminnallisiin juttuihin ja Jerry Cottoneihin tai lännenlukemistoihin en nuoruudessani oikein päässyt sisään. Kauhusarjakuviin kylläkin. Sitten sytyin kauhuelokuviin ja jossain vaiheessa filosofia nappasi vahvasti mukaansa, naisista de Beauvoir ja Kristeva, Simone Weil jne. Derridan miellän sukupuolettomaksi. Evelyn Fox Kellerin juttuihin tutustuin… (No, suhteeni mannermaiseen filosofiaan ja tieteen kritiikkiin on hieman jännitteinen mutta se olisi toisen kommentin aihe. Wittgenstein Hume Dewey ja (mannermaisesti) Nietzsche ja erityisesti Deleuzen kirja siitä kolisevat minussa eniten.) Elokuvat koin ja koen sukupuolettomiksi. En valitse tekijän sukupuolen vaan teoksen kiinnostavuuden mukaan.
Voisikin nyt kysyä, millaisia AIHEITA pojat ja mehet mielellään valitsevat ja miksi ja siitäkö naisten kirjoittamien kirjojen rajaaminen ”ulos” johtuu? Onko kyseessä myös ihan evolutiivinen rakenne, siis tilastollisessa otannassa? Jostakihan kulttuurievoluutio on näin vinoksi muodostunut (tai epäkytännöllisesti jämähtänyt) ja jos sanon että se johtuu kulttuurisesta hegemoniasta, päädyn kehäpäätelmään. Ja miksi esimerkiksi minä miellyin tyttöjen ja naisten suosikkeihin, tai otin yleensä suosituksen vastaan tytöltä?
Entä onko aikuisiän esteettisissä ja filosofisissa arvotuksissa ja kiinnostuksissa ja lapsuuden lukusuuntauksissa tai ihmistyypissä mitään korrelaatiota? Siinäkö tutkimuksen aiheita?
Petterson voisi myös kysyä, pidänkö naisten kirjoittamissa teksteissä liikaa maskuliinisesta puolesta – jos puolilla on jotain eroa. Esimerkiksi Christien Ikiyön taloudellisesta taituruudesta ja ”kuivakkuudesta” pidän valtavasti. Arvostan sitä romaanina todella paljon ja luen sitä aina vain uudelleen. Myös Jotunin Huojuvassa talossa on koruilusta riisuttua ankaraa dialogiin perustuvaa estetiikkaa.
Eli: Olenko mieltynyt maskuliiniseen riisuttuun modernismiin vaikka luen sujuvasti naisia? Haenko väärää sävyä, Eskelisen kritisoimaa äijien bonsaimodernismia (pidän Hyrystä)? Ja kirjoittavatko myös naiset tuolloin väärin? Pitäisikö tätä nyt miettiä?
No. Ymmärrän ettei Petterson hae tätä. Kyse on vain siitä, valikoivatko jotkut lukemisensa vain sukupuolen perusteella sisältöä ja laatua miettimättä. (JA TÄMÄ KOSKEE MYÖS NAISIA, JOILLE MIESTEN ”LÄNKKÄRIAIHEET” EIVÄT MAISTU NIIDEN LAATUUN KATSOMATTA, esimerkkinä vaikkapa Cormac McCarthy; ja ovatko naisetkin tuolloin sivistymättömiä vai ovatko he sittenkin aina herran ja rengin dialektiikassa vapaampia valitsemaan mieltymyksensä?)
No. Minun kysymykseni ovat jo toisen tutkimuksen aihe. Ajauduin liikaa sivuraiteelle. Mutta mistä siis tuo mielikuva naisen kirjoittaman tekstin koruilevuudesta tai romanttisuudesta syntyy? Miksi Hammet, McCarthy ja Bukowski ovat miehekkäitä ja Christie, Jotuni ja Sarraute naisellisia niin miesten kuin naisten mielestä? (Kaikki ovat suosikejani enemmän tai vähemmän.)
Ja vielä: onko eroa niiden (mies)lukijoiden välillä, jotka kokevat lukevansa ensisijaisesti esteettisyyttä eikä tariniota? Rajaako tarinakeskesyys sukupuolista kiinnostusta mieltymyksissä? Siis niin naisten kuin mesten keskuudessa? Onko esteettisyys jostakin syystä sukupuolettomampaa mieltymysten ohjaajana kuin tarinallisuus? Neutraali esteettisyys?
Huh. Paljon jää sanomatta mutta nyt toinen aivopuoliskoni käskee lopettamaan kun toinen ei näköjään osaa.
T. Juha
Omista kirjoista, mitä luen, suurimman osan on kirjoittanut nainen. Osa sattumalta, moni tietoisesti, kun ko. naisen tekstit ovat kiinnostaneet. Samoin musiikkini kuuntelussa painottuvat naisartistit.
Jotenkin hassua jos tosiaan on – ja voi sinänsä ollakin – niin ettei kaltaistani Marian tuttavapiirissä olisi yhtäkään. Itse olen pitänyt ihan normaalina että heteromiestä voisivat naiset kiinnostaa.
Tekstinsä lopussa Petersson mielestäni ampui kyllä hieman yli toteamalla, että pitäisi lukea eri ihonvärinkin yms. omaavien ihmisten kirjoituksia. Mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä, että se on hyvin erikoista miten naisille ei tunnu olevan samalla tavalla esteenä, onko kirjan kirjoittanut mies vai nainen ja/tai ovatko päähenkilöt miehiä vai naisia. Se, että JK Rowlingin oli pakko peittää sulupuolensa, jotta pojatkin varmasti lukisivat hänen kirjansa, kyllä kertoo jostain.
Sama juttu jopa lasten elokuvien kohdalla. Esim. ’Kaksin karkuteillä’-elokuvaa ei nimetty päähenkilön Tähkäpään mukaan poika-katsojien kosiskelemiseksi. ’Rohkea’-elokuvaa pidettiin liian naispainoitteisena jo elokuvan tekovaiheessa ja sai osakseen kritiikkiä siitä ettei siinä ollut ketään johon elokuvaa katsovat pojat voisivat samaistua (rohkea, vaaroja uhmaava seikkailunhaluinen prinsessa ei ilmeisesti oleteta kelpaavan samaistumisen kohteeksi kummallekin sukupuolelle).
Näkisin ongelman olevan, että naisiin liittyvät asiat yhdistetään vieläkin paljon helpommin heikkouteen. Väkivaltaisista dekkareista nauttiva nainen ei saa osakseen samalla tavalla ihmettelyä kuin mies, joka pitää muun kirjallisuuden ohessa mm. Nora Robertsin kirjoittamista romanttisista tarinoista (tiedän itse tällaisen miehen ja hän on joutunut selittelemään kirjamakuaan).
Muistan kun pienenä luokkani pojat kokivat jo siinä iässä hävettäväksi sen, jos he lukivat kirjoja joissa on nainen pääosissa tai jos he tykkäsivät tytöille suunnatuista lastenohjelmista, kuten Winx-klubista. Sen sijaan luokkani tytöt pystyivät vapaasti kuluttamaan poikien ohjelmia ja sarjakuvia. Mistä tällaiset asenteet tulevat lapsille? Vanhemmilta? Mediasta? Olen samaa mieltä blogin tekstin kanssa, että opettajien pitäisi olla asiasta tietoisia. Naiseus tai naisille suunnatut asiat yhdistetään vieläkin heikkouteen, joihin poikien ei ole sopivaa tutustua. Koulussakin äidinkielessä luetut kirjat eivät olleet ikinä naisten kirjoittamia tai naisille suunnattua kirjallisuutta, oli opettajana sitten nainen tai mies.
Muistan myös kun tunnilla luokan pojat kyselivät opettajalta huolestuneina, onko se oikein jos poika tykkää pinkistä väristä. Miespuolinen opettajani totesi siihen, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä, ja että kyse on vain mielikuvista. Hän sanoi myös, että väreihin liittyvät mielikuvat ovat muuttuneet aikojen saatossa, eikä niistä siksi tarvitse suuremmin välittää (Vielä sata vuotta sitten vaalean sininen oli femiininen tyttöjen väri ja vaalean punainen puolestaan nähtiin maskuliinisena värinä).
Tämän jälkeen kaikki luokkani pojat alkoivat käyttää pinkkiä omana statusvärinään vaatteissa, puhelimissa, penaaleissa, pyörissä ja muissa tavaroissaan. Tämä trendi jatkui myös koko ylä-asteen ajan. 🙂
Totta! Esimerkiksi ratsastusta pidettiin ennen hienona miehisenä harrastuksena pojilla, mutta nykyään se onkin vain ”heppatyttöjen” hommaa. Jonkin asian tai aktiviteetin teon hohto ja kunniakkuus näyttää yhä riippuvan siitä, kumpi sukupuoli sitä pääosin tekee. Ja naiseutta tai naisten tekemiä asioita usein ei vieläkään pidetä samanvertaisina miesten kanssa.
Muistan kun yhdessä dokumentissa puhuttiin miesvaltaisten alojen muuttumisesta naisvaltaisiksi. Erityisesti alat joita aiemmin pidettiin miehekkäinä, joiden katsottiin vaativan älykkyyttä, loogisuutta ja syvällistä ajattelua, kuten psykologia ja humanistiset tieteet, ovatkin yhtäkkiä ”femine fake sciences” kun iso joukko naisia tuli aloille. Sen sijaan että naiset olisivat ryhmänä saanneet osakseen arvostusta kun ovat rikkoneet lasikattoja, näiden kyseisten ammattien ns. hohto ja sosiaalinen arvostus on vähentynyt ja alan keskimääräiset palkatkin jopa laskeneet. Päinvastainen tapahtuu, kun jokin naisvaltainen ala miesvaltaistuu, kuten ohjelmointi, jota aiemmin pidettiin vain sihteereille kuuluvana työnä.
.
Mitä tulee itse tähän Pettersonin kirjoitukseen tehty vastineeseen, niin se varmasti tarkoittaa hyvää, vaikka kohdat syylistämisestä ja tivaamisesta olivat nähdäkseni ehkä hieman turhia argumentoinnin kannalta. Itsekin olen sitä mieltä, että olemme yksilöitä ja olen aika konservatiivinen monissa asioissa. Mutta ohje siitä, että naiskirjailijan pitää vain sopeuttaa omaa toimintaansa ja hävittää naiseutensa jos epäilevät sen vaikuttavan omaan uraansa, tuntuu enemmän ongelman peittelyltä kuin kestävältä ratkaisulta. Ja niinhän naiset ovat tehneet vuosisatojen ajan tullakseen otetuksi vakavasti ja menestyäkseen aina kuningattarista maatalon emäntiin! Ei naiseuden hävittäminen tai sukupuolierojen näennäinen ohittaminen ole naisille jokin uusi keino selviytyä ja kertoo vain siitä, että femiiniyttä ei yhteiskunnassa arvosteta samalla tavalla kuin miehisiksi määriteltyjä asioita.
Lisäksi yksilöllinen näkökulma jättää huomioimatta sosiaaliset ja psykologiset odotukset, joita yksilöön kohdistuu ja miten ne muokkaavat hänen käytöstään, ihminen on kuitenkin erittäin sosiaalinen olento. Tämän myöntäminen ja huomaaminen on itsellekin ollut vaikeaa. On kiva uskoa, että tasa-arvo on nyt saavutettu ja ihmiset etenevät yhteiskunnassa vain omien taitojensa mukaan ja kaikkia kohdellaan reilusti. Ja jos niin ei ole, se on luonnollista tai ei ole mikään oikea ongelma. Ja lopputulos usein on, ettei minkään tarvitse muuttua.
Toki voidaan käyttäytyä kuin mitään sukupuolirajoja ei olisikaan ja todeta että tasa-arvo on 100% saavutettu. Mutta historiallisesti naisten nykyinen tasa-arvo länsimaissa on vielä tosi nuori, vain vaivaisia vuosikymmeniä kestänyt ilmiö. Yhteiskunnalliset asiat voivat muuttua aina toiseen suuntaan, mikä harvoin on vain yksilöistä kiiinni. Ja kuka tietää miten asiat ovat kymmenien tai sadan vuoden kuluttua? Naisten oikeuksia voidaan taas ruveta jossain vaiheessa rajoittamaan suuresti länsimaissakin. Tasa-arvon ottaminen luonnollisena itsestäänselvyytenä ja invidualistisena ilmiönä voi olla inhimillistä, mutta lyhytkatseista pitkällä aikavälillä.
Ja periaatteessa tätä samaa logiikkaa on käytetty aiemminkin kun naiset ovat vaatineet yhteiskunnassa näkyvämpää tilaa, vaikka konteksti olisikin eri: Naisten ei tarvitse vaatia äänioikeutta, koska aviomiehen ääni riittää molempien puolesta. Naisten ei tarvitse kouluttautua, koska heidän kyvyillään on parempi sopeutua kotiaskareiden tekijän ja vaimon rooliin. Sukupuoliroolien kyseenalaistaminen on turhaa, koska ne ovat normaaleja. Tyttö- ja poikalasten on hyväksyttävä, että heitä kohdellaan eri tavalla. Naiset voivat itse jättää huomioimatta työelämässääm seksuaalisen häirinnän, ettei aiheudu suurempaa kohua. Voisi myös sanoa, että Afganistanilaisten naistenkin on nyt vain hyväksyttävä, että heidän oikeutensa toteutuvat tästä edespäin sharia-lain nojalla. Varmasti sekä naiset ja miehet olisivat ihan hyvin voinneet ja voisivat yhä vain sopeutua kaikkiin näihin asioihin, mutta ei se olisi tehnyt maailmasta parempaa.
Nähdäkseni sukupuolten tasa-arvo kehittyy eteenpäin, jos femiinisyyttä ja naiseutta opitaan oikeasti arvostamaan samalla tavalla kuin maskuliinisuutta ja mieheyttä. Ja tässä pitää edetä sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla, kumpiakaan unohtamatta. 🙂