Jatkan vielä yhden postauksen verran Viestintäpäällikön koulutusohjelman herättämiä epäsopivia ajatuksia:
3. Viestintä tuottaa turhaa rojua.
Liian monessa yrityksessä mitataan tehtyjen tiedotteiden määrää. Tämän vuoksi maailma on täynnä huonoja tiedotteita, jotka lentävät suoraan toimitusten roskakoreihin. Onneksi näitä turhuuksia ei enää lähetellä paperilla tai faksilla, vaan ne kulkevat sähköisesti.
Viestintä ei paneudu oleellisiin asioihin. Vuosikertomusta viilataan viikkotolkulla ja esitteiden värisävyjä ja kuvarajauksia säädetään kokonaisen työryhmän voimin. Sen sijaan olisi tärkeämpää valmentaa firman huippuasiantuntija pitämään unohtumaton puheenvuoro seminaarissa, joka täynnä kohderyhmää. Yhtä tärkeää on, että viestintä kurkistaisi joskus asiakaspalvelun maailmaan ja katsoisi, millaisia viestejä sieltä lähtee asiakkaille.
Heti kun viestintä lopettaa pikkuasioiden kanssa puuhastelun, se pääsee hyödyttämään bisnestä ihan oikeasti.
Peukku! Viestintä on tukitoiminto (joskin täysin välttämätön sellainen, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin) jonka tehtävä on auttaa liiketoiminta tavoitteisiinsa. Piste.
Haa, keskustelimme samasta asiasta juuri eilen täällä koulutuksessa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta tämä teesi jakaa ihmiset täysin kahtia.
Osa läsnäolijoista oli vahvasti samaa mieltä meidän kanssamme, kun taas osa piti viestintää yrityksen ydintoimintona.
Viestintä ei ole yrityksen ydintoiminto.
Vain myynti on ydintoiminto. Joku putkiasentaja Putkonen voi tehdä kannattavaa bisnestä maakunnassa ilman minkäänlaista viestintää, koska hän vain myy ja vastaanottaa tilauksia. Vasta sitten, kun hän haluaa laajentaa, hän tarvitsee viestintää.
Eilen pääesikunnan viestinnässä kuultu määritelmä:
”Viestintä on aselaji.”
Tuo oli hyvä!
NIIN TOTTA! Ja ymmärrettävää. Jos haluaa tehdä tavoitteellista, vaikuttavaa viestintää, joutuu ajattelemaan. Ei voi vain vetää autopilotilla. Olen herkutellut ajatuksella, että luovuttaisiin tiedotteiden laatimisesta kokonaan. Joka kerta pitäisi miettiä, mitä oikeasti on tekemässä ja tavoittelemassa.
Olet ihan oikeassa. Jokaisella tiedotteella täytyy olla ajateltu tarkoitus ja pohdittu kohderyhmä. Jos niitä ei ole, ei kannata tehdä tiedotettakaan.
Liian usein tiedotteita lähetetään ulos siksi, että halutaan miellyttää organisaation sisäistä tahoa. "Kun me tehtiin myynnistä se tiedote, niin nyt tarttee tehä tuotekehityksestäki kerta muuten ne suuttuu ja sit on pikkujouluissa kurjaa."
Autopilot-tiedottaminen on muuten osuva termi. Täytyy ottaa käyttöön.
Juuri näin. Monta kertaa tiedotteen voisi korvata (ainakin näissä etujärjestöhommissa) asiantuntija-artikkelilla, nettiuutisella, blogilla, vinkkaamalla toimittajalle… siis jos viesti ja tavoite ovat selvillä. Hyviä osumia voi saada niinkin, että kirjoittaa vetävän nettiuutisen ja lähettää sen tiedoksi käsin poimitulle toimittaja- tai toimitusjoukolle.
Totta. Voisiko jopa ajatella, että tiedote on aikansa elänyt viestinnän muoto? Suurin osa tiedotteista lentää roskiin toimituksissa – ja tämä tieto on saanut vahvistuksensa monelta taholta.
Tästä aloituksesta/aiheesta tuli mieleeni taannoin lukemani ”Blogit ja bisnes – Yritys 2.0” (Robert Scoble & Shel Israel). Siinä sanottiin yritysten tiedotteista näin:
”Lehdistötiedotteita levittävät niiden lähettäjät, ja niiden taustalla on aina tietynsuuruinen budjetti. Blogeista löytyvää tietoa levittävät niiden lukijat – sitä tehokkaamin mitä mielenkiintoisempana tai arvokkaampana he sitä pitävät. Tämä tarkoittaa sitä, että tarinaa levittävät lähettäjien sijaan vastaanottajat. Sana voi kiertää nopeasti blogista toiseen, ja joskus sen vauhti voi ylittää liike-elämän tai uutisten käytössä olevien kanavien kapasiteetin.
[…] Forbes Onlinen toimituspäällikkö Arik Hessedahl sanoi meille näin: ”En käytä lehdistötiedotteita lainkaan enkä tunne ketään toimituspäällikkä, joka tekisi niin.” Jopa tiedotteita tuottavissa yhtiöissä niihin suhtaudutaan kaksijakoisesti. Erään Fortune 100 -listalle kuuluvan yhtiön sisäisessä tiedotuksessa työskentelevä henkilö kertoi meille, ettei hän edes lue oman yhtiönsä lehdistötiedotteita. ”Ne ovat silkkaa pötyä”, hän sanoi. ”Sen sijaan meillä on muutama oikein tyylikäs blogi.””
Kirja on toki jo muutaman vuoden ikäinen eikä käsittele suomalaisia markkinoita ja yrityksiä — toisaalta uskon, että tässä asiassa Suomi ei mitenkään poikkea kansainvälisistä linjoista eikä suhtautuminen tiedotevirtaan ole ainakaan suvaitsevaisemmaksi muuttunut. Ihmisillä on ylipäänsä liian vähän aikaa informaatiovirran äärellä käytettäväksi per yksikkö; sen joka päättää mitä tietoa levitetään tulee ottaa tämä huomioon (ja samalla kunnioittaa ihmisten aikaresursseja) sekä käyttää tehokkaita metodeja ja napakkaa ilmaisua.
P.S. Kiitos kiinnostavasta blogista! Seuraan tätä ihan vain yleisestä kiinnostuksesta viestintäaihetta kohtaan; vielä ei ole ammattia alalta eikä pikkuruisen kääntäjätoiminimeni resursseilla myöskään mahdollisuuksia buukata sinulta koulutusta. Mutta aikoja parempia odotellessa! 🙂
Talvikki, kiitos kommentista ja EOT-blogin seuraamisesta!
Uskon itsekin, että blogi on tehokkaampi kanava kuin lehdistötiedotteet. Kaiken lisäksi blogin kirjoittajan pitää olla erityisen tarkkana lukijoiden tarpeiden kanssa – kuten itsekin sanoit.
Olisi hauskaa jakaa kanssanne kaikki lastemme suusta tulleet hassut kommentit, mutta se palvelee lukijoita vain hetken hymyn verran. Toki osa postauksistani on puhdasta viihdettä, mutta niiden suhdeluku ei saa nousta liian suureksi verrattuna asiapostauksiin.
Ja tähän väliin pieni puffi: minä ja Kurvisen Jarkko kirjoitamme yhdessä Blogimarkkinointi-kirjaa, jossa käymme läpi blogin käyttämisen myös yrityksen tiedottamisen välineenä.
"Stay tuned!" sano tosi-tv-tähti kun kisasta putos.
Tai sitten tiedote pitäisi ajatella kokonaan uudestaan. Tiedän erään tiedottajan, joka on laatinut tiedotteita valikoiduille toimittajille käsin. Ainakin huomioarvo ja henkilökohtaisuuden tuntu on taattu.
Räätälöinti on aina tehokasta. Tiedotteen läpimeno on paljon todennäköisempää, kun se on kohdistettu eikä roiskittu haulikolla.
Istun opiskelijana samassa koulutuksessa Katleenan kanssa – ja olen Inforin työntekijä. Ehdin jo julistaa eilen viestinnän ihmisten ammattikunnan kuolemaa: kun kaikki ihmiset ottavat riittävän hyvin viestinnän huomioon työssään, viestintä yksikkönä tekee itsensä tarpeettomaksi. Mutta tänään Sitran case antoi ihan pätevän syyn, miksi viestintäihmisiä edelleen tarvitaan. Se on ympäristön luotausja tiedon jalostaminen johdolle päätöksenteon tueksi. Eli (liike)toiminnan buustausta. Jos viestintä on tuossa roolissa, niin onko se tukitoiminto vai ydintoiminto, on ihan semantiikkaa.
Ympäristön luotaus ja tulkinta johdolle on aivan ydintä viestintätoiminnossa! Kiitos Mikko vinkistä ..onko Sitran casestä julki jotain?
Hassua kyllä, tuntuu että hyvin samaa aihetta kävimme tänään Tampereella teemalla Datajournalismi. Data mahdollistaa analysoinnin ja rikkaampaa uutisointia valituista teemoista = luotausta ja tulkintaa.
Aikanaan pohdin sos.median rooleja varten, että oikeasti viestinnän rooli olisikin tarinan kerronta, uutisraportointi, yleisön kannalta tärkeiksi valittujen aiheiden tarjoilu. Kivaa että jaatte jalostuneita ajatuksianne täällä!
Jos viestintäihmiset ovat tarpeeksi ammattimaisia, he tuottavat järkevää tietoa, tärkeitä tarinoita ja tuottavaa viestintää.
Ikävä kyllä fokus tuntuu olevan aika usein hukassa. Viestintä ei läheskään aina tue bisnestä vaan puuhastelee pieniä. 🙁
Suosittelen muuten VPK-kurssia kaikille viestinnän ammattilaisille, jotka haluavat syventää näkemystään. Koulutus on kallis, mutta hintansa väärti. (Kuulun itse Inforin kouluttajaverkostoon, joten sain hitusen alennusta.)
Johanna: Meillä oli puhumassa Tuula Tiihonen Sitrasta. Häntä kannattaa nykäistä hihasta, on hyvin perillä viestinnän vaikuttavuuden mittaamisesta.
En tiedä, mikä minussa on vikana, kun näen viestinnänkin ennenkaikkea asiakaspalveluna. Voi olla, että myynti on ydintoiminto, mutta ostopäätöksen helpottaminen kasvattaa myyntiä. Ja sitä ostopäätöstä voidaan helpottaa ainakin hyvällä viestinnällä, josta asiakaspalvelukin saa tukea omaan työhönsä.
Ei se putkimieskään myy, jos se ei tahdo kuunnella asiakasta eikä pysty osoittamaan, mitä hän tarjoaa. Ei siihen tietenkään putkimiehen tapauksessa tarvita esitettä, mutta jotain kommunikaatiota kuitenkin.
Meillä kävi kerran putkimies Lempinen (ihan oikeestisen niminen!). Se oli sovinisti, teki niin kuin lystäsi eikä tule meille enää toiste.