Osa uusista asiakkaistani on hämmästynyt, kun kuvailen kirjoituskoulutusteni menetelmiä. En nimittäin teetä valmennuksissa lainkaan kirjoitustehtäviä.
Tähän ratkaisuun on muutama syy:
- En ehdi antamaan jokaiselle henkilökohtaista palautetta, jolloin harjoituksen hyöty jää pieneksi.
- On turha tuhlata kaikkien yhteistä aikaa siihen, että ihmiset kirjoittavat pää näppäimistöllä. Harjoituksen voi hyvin tehdä omin päin myöhemmin.
- Jos haluaa tehdä ehjän tekstin, sen tekoon menee vähintään vartti, helposti puoli tuntia. Se syö valtavan osan koulutusajasta.
- Monelle on epämotivoivaa tehdä teksti, jolle ei ole ”loppusijoituspaikkaa” – eli sopivaa julkaisukanavaa.
- Koulutus on vasta lähtölaukaus. Ihminen oppii omassa työssään seuraavien kuukausien aikana, kun hän kirjoittaa tarvitsemiaan tekstejä. Yksi harjoitus ei edesauta tätä oppimista.
- Ihmiset kirjoittavat eri tahtiin. Nopeimmat osallistujat joutuvat odottelemaan peukaloita pyöritellen, kun hitaimmat vasta miettivät alkulausetta.
- Suorituspaine nousee joillekin liian suureksi. On ihmisiä, jotka eivät saa sanaakaan ruudulle, jos on nyt heti pakko ryhmäpaine apua paniikki rytmihäiriö.
Kirjoitusharjoitus on tehokkaampi tehdä omalla ajalla ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen, jolloin jokainen saa henkilökohtaisen kirjallisen palautteen toisessa koulutuspäivässä.
Teetän kyllä koulutuksissa muunlaisia harjoituksia:
- Tekstianalyysia
- Tyylikeinoharjoituksia
- Kahden eri tekstiversion vertailua
- Tekstin korjausharjoituksia
- Otsikointitreenejä
On hyödyllisempää teettää kolmen tunnin valmennuksen aikana kuusi nopeaa treeniä kuin yksi hidas.
Just noin!
Alotteleville kirjottajille hyvä julkasukanava on oma blogi. Sinne mäki suollan p*skaa jo seittemättä vuotta.
Mä oon aina ollu niin surkee kirjottaja, etten ois 7v sitte uskonnu et joskus kirjotan jotain minkä kuka vaa voi lukee, saati et mun kirjotuksii julkastas lehissä. Nii vaa julkastaa ja yhä useemmin täl mun murteel, muuallakii ku täl murrealueel.
Oikeen hyvä kirjotus, just noin se munki mielest menee.
Timo, kyllä tänne nettiin ääntä ja murretta mahtuu. 🙂
Sitä paitsi kirjoittaminen on erinomainen tapa selvitellä omia ajatuksia. Suosittelen ihan jokaiselle kirjoittamista joko verkkoon tai pöytälaatikkoon.
Erittäin hyvää kirjoitusharjoitusta on mielestäni lukeminen. Runsas, eri tyylisten ja eri aihepiiristä olevien tekstien lukeminen.
Samoin se, että harjoittelee kirjoittamista eri tyyleillä. Eli ettei aina kirjoita kuivaa tylsää asiatekstiä tai kevyttä irvailua.
Ja tuohon alkuperäiseen kirjoitukseen vielä palatakseni. Ainakin itse pidän tärkeänä sitä, että isomman harjoituksen voi tehdä ajan kanssa. Otsikointi ilakointia voi tehdä lyhyissä harjoituksissa tai pohtia ranskalaisilla viivoilla tekstin rakennetta ja sisältöä.
Eli ainakin itse pitäisin tuosta Katleenan lähestymistavasta.
Kari…
Kari, juuri näin. Mitä isomman skaalan tyylilajeja ja tekstityyppejä hallitsee, sitä helpompi on kirjoittaa.
Ah, ”ilakointi” on muuten hieno sana.
Olisi kait pitänyt kuitenkin kirjoittaa otsikointi-ilakointia? Vaiko pitääkö kirjoittaa otsikointi ilakointia, nyt taitaisin tarvita ammattimaista apua tuohon.
Hehee, ”otsikointi-ilakointia” olisi se oikea muoto, mutta tässä blogissa viilaan vain pilkkua, en viivoja. 😀
Pahtakari, hyvin sanottu. Jos ei lue mitään, ei osaa kirjoittaa mitään.
Minäkin haluaisin insinööriksi iltapäivässä – siis jos en sellainen jo olisikin.
Aina osa koulutuksiin osallistuvista ehdottaa jotain edesvastuutonta. Se on tosi helppoa, kun päivän aikataulusta ja ohjelmasta vastaa joku aivan muu.
Jotkut koulutuksiin osallistujat haluaisivat aina porautua syvälle johonkin yksittäiseen asiaan. Mutta luulen, että suuri enemmistö haluaisi vain tietää, mitä pitäisi tietää. Käytännön kirjoitusharjoittelun jokainen joutuu lopulta hoitamaan ihan yksin.
Näinhän se on.
Btw, omituisin minulle esitetty toive on kuulunut näin:
”Olisi kiva tavata tällä porukalla joskus toistekin koulutuksen jälkeen.”
No kivahan se juu olisi. Mutta jos pitäisin alumnitapaamisia jokaiselle ryhmälle, jolle olen vetänyt kaksi koulutusta, en muuta ehtisikään tehdä.
Kuulostaa niin perustellulta ja houkuttelevalta. Juuri noin kouluttaja saa maksimoitua oman panoksensa eikä aikaa mene turhaan odotteluun. Opettajan arjessa sitä odottelua taas on enemmän kuin tarpeeksi. Ja tuota eritahtisuutta ja ryhmäpainetta. Huoh.
Anna-Kaisa, totta puhut. Kouluttajalla on suuremmat mahdollisuudet päättää työtavoista ja etenemistahdista, koska yritysten aikuiskoulutusryhmät ovat homogeenisempia kuin vaikkapa peruskoululaiset. Opettajan työ sisältää käsittääkseni pahuksen paljon enemmän odottelua.
Kyllä vain, ja lisäksi sisällysluettelosta löytyy heikoimpien tahdissa etenemistä ja heterogeenisuuden meressä seilaamista. Mutta on siinä hommassa myös ne hyvät puolensa.