Tässä on jana. (Jouduin tosin tekemään janaan hieman paksuutta, jotta sain siihen värin, mutta ajattele pötkö janaksi.)

Tämä jana edustaa ajattelua mistä tahansa asiasta. Tämä jana voi kuvastaa yhtä hyvin oransseja koiraihmisiä ja turkooseja kissaihmisiä kuin oransseja himokuntoilijoita ja turkooseja sohvaperunoita. Voit sijoittaa itsesi mihin tahansa tällä janalla sen mukaan, mitä asiaa haluat tämän janan kuvaavan.

Olen ratkaissut tämän janan avulla yhteiskuntamme ison ongelman, polarisaation. Tästä ansaitsen selkääntaputuksia, hurraahuutoja ja Hesen ilmaisen soijatortillan.

Nyt kerron, miten jana toimii.

Aina kun sijoitumme janalla jonnekin muualle kuin sammalenvihreään keskimaastoon, tunnemme oman päätymme paremmin kuin vastakkaisen päädyn. Tästä pitää huolta sosiaalinen kuplamme. Otetaanpa muutama esimerkki.

  • Jos fanitan jalkapalloa, tunnen hyvin eri joukkueet, niiden pelaajat ja niiden pelitavat. Sen sijaan lätkä vaikuttaa omituiselta taklauskulttuurilta, jossa väkivalta on tärkeämpää kuin pelitaktiikka.
  • Jos äänestän demareita, tunnen paremmin vasemmistoliittolaisia ja vihreitä ja heidän ajattelunsa nyansseja. Sen sijaan oikea puoli on minulle vieraampi.
  • Jos äänestän Kokoomusta, ymmärrän oikeistolaisuuden sävyt ja sisäiset erot paremmin. Sen sijaan kaikki vasemmalla olevat ovat ”vassareita, yhtenä könttänä”.
  • Jos harrastan metsästyskoiria, tunnen paremmin noutajat ja pystykorvat kuin kissarodut. En oikein ymmärrä, miksi kissoja pitää edes omistaa, koska eihän niillä saa saalista.

Oma kupla on kaikkein tutuin, kuten on todettu monessa tutkimuksessa.

Mitä kurjaa tästä seuraa?

Tästä seuraa se, että niputamme koko vastakkaisen päädyn yhteen kasaan. Tunnistamme oman päämme kirjon ja sävyerot, mutta vastakkainen pääty on yksi iso paha kökkö. Näistäkin löytyy esimerkkejä vaikka kuinka:

  • ”Kissaihmiset on pimeitä.”
  • ”Koiraihmiset antaa piskiensä paskoa joka paikkaan.”
  • ”Pyöräilijät on vaarallisia!”
  • ”Autoilijat on vaarallisia!”
  • ”Kaikki vassarit on kommunisteja.”
  • ”Persut on äärioikeistoa.”
  • ”Naiset on idiootteja.”
  • ”Miehet on idiootteja.”

Järjellä ajateltuna näissä väitteissä ei ole mitään tolkkua. Päättömiä yleistyksiä kaikki.

Silti ne ovat äärimmäisen ihmimillisiä lausahduksia, koska se toinen pääty tuntuu aivan vieraalta. Emme tunne toisen päädyn nyansseja samalla lailla kuin tunnemme oman päätymme ajattelutapojen erot ja yksilöiden väliset erot.

Sen sijaan heti jos sijaitsemme janan keskivaiheilla, erotamme kyllä idioottimaisuuden näissä lausahduksissa. Jos ihminen uskoo tasa-arvoon, hän ei hauku mitään sukupuolta kollektiivisesti niputtaen. Jos ihminen pitää sekä kissoista että koirista, hän ei hauku kissanomistajia eikä koiranomistajia ryhminä.

Me usein luulemme olevamme neutraalin puolueettomia, koska tunnistamme paremmin oman päätymme nyanssit. Silloin itsestä vaikuttaa siltä, että ”minun takanani on paljon oranssimpiakin/turkoosimpiakin, joten olen itse aika maltillinen ja analyyttinen”. Samalla se vieras pääty typistyy lyhyemmäksi niputtamisen takia.

Yhtäkkiä minun turkoosini onkin keskellä — ja sieltä minä sitten suomin oranssia, sitä ainoaa olemassaolevaa ääripäätä.

Kuvassa on B:n näkökulma. Hän tunnistaa oman puolensa erot, joten heitä tuntuu olevan tosi paljon ja erilaisia. Sen sijaan A:n puoli on typistynyt, koska ”kaikki ne ovat yhtä idiootteja”. B on ajatuksissaan keskemmällä kuin mitä oikeasti hänen värisävynsä on. (Tosiasiassa sekä A että B ovat yhä samojen värisävyjen kohdalla kuin ennenkin.)

Jos et ymmärrä vastakkaista päätyä, päädyt luulemaan olevasi keskellä. Päädyt luulemaan, että olet neutraali tai ”hyvien puolella”. Päädyt luulemaan, että on vain yksi ääripää.

Miten tämä ilmenee julkisuudessa?

Tämä ilmiö näkyi tänään viestinnän professorin Anu Kantolan mielipidekirjoituksessa, jonka otsikko oli Tosi miesten viimeinen taisto: Se pieni ero jyllää politiikassa, mutta ei ehkä kauan.

Kantola kirjoitti varsin kritiikittömästi näin:

Politiikan polarisoitumista nousi kuitenkin esiin siten, että sitä ajoivat selkeästi erottuvat valikoidut ryhmät. Maahanmuuttokysymyksessä perussuomalaiset tekivät eroa muihin ja kasvattivat poliittisten mielipiteiden polarisaatiota. Naisten ja miesten polarisaatiota taas pitivät yllä ennen muuta oikeistopuolueiden ehdokkaina olleet varttuneet ja varakkaat miehet.

Polarisaation syynä ovat siis persut ja miehet. Tekstistä huomaa, kuinka Kantola – vilpittömästi ja hyvissä aikeissa – asemoi itsensä neutraaliksi toimijaksi, ja vain toinen porukka on ääripäätä.

Yhtä surullista on se, että on olemassa myös persuja ja varttuneita miehiä, jotka ajattelevat Kantolan kaltaisista samoin kuin Kantola heistä. Siis tähän tapaan:

Vihervassarit polarisoivat kaiken: yhtäkkiä ei ole enää miehiä ja naisia, ja kaikki pitää myllätä. Suomeen muka saa muuttaa kuka tahansa, ja me maksamme kaiken.

Saatko kiinni esimerkeistäni? Me kaikki olemme sokeita omalle viitekehyksellemme. Luulemme sen edustavan hyvää ja neutraalia, ja janan koko toinen pääty on yhtä pahuutta. Tähän sortuu jopa viestinnän professori, joka näkee polarisaation johtuvan vain ”persuista ja miehistä”.

Se ei ole niin. Kaikki riidat vaativat aina kaksi osapuolta. Jokainen polarisoitunut mielipide löytää vastavoimansa, joka on yhtä polarisoitunut. (Muutenhan emme kutsuisi sitä ”polarisaatioksi”, vaan normaaliksi yhteiseksi näkemykseksi. Esimerkiksi perheväkivallan tuomitseminen ei ole polarisaatiota, koska me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että perheväkivalta on väärin.)

Ja kuten kaikissa riidoissa — harvoin löytyy yhtä osapuolta, joka on viaton, hyvä ja kaunis, ja toista osapuolta, joka on syntinen, paha ja ruma.

Kantolan teksti jo sinänsä on varsin vakava esimerkki polarisoinnista:

Molemmissa tapauksissa polarisaation ydinjoukkona ovat miehet, jotka ilmeisesti myös vahvistavat toistensa uskoa omissa ryhmissään niin, että mielipiteet jyrkkenevät.

Eli miesten yksituumaisuus on huono juttu, mutta naisten yksituumaisuus on hyvä juttu:

Naiset olivat miehiä yksituumaisemmin yhteisellä linjalla. Tässä on oma järkensä: hyvinvointivaltio julkisine palveluineen on antanut naisille mahdollisuuden kouluttautua ja hakeutua työelämään. Avioliitto ei ole enää taloudellisista syistä elämän ehdoton perusta. Ja kun perhearvot eivät purista, naisilla on varaa sallia myös samaa sukupuolta olevien avioliitto.

Tunnustan suoraan, että minua pelottaa. Näen tuossa professorin tekstissä aikamoista yksisilmäisyyttä ja polarisointia.

Ymmärrän kyllä sen, että tilastoista on nähtävissä naisten ja miesten erilainen äänestyskäyttäytyminen. Sen sijaan se tuntuu hurjalta, että naisten äänestyskäyttäytyminen perustellaan pokkana rationaaliseksi, mutta miesten äänestyskäyttäytyminen maalataan polarisoivaksi ja perusteettomaksi.

Tarkoitukseni ei ole leimata Kantolaa huonoksi tutkijaksi – päinvastoin, hän on alansa huippuja. Otin hänen tuoreen tekstinsä vain esimerkiksi siitä, miten käyttäydymme silloin, kun olemme janalla turkooseja tai oransseja. Kantolan teksti ei ole ”pahuutta”, vaan se on inhimillistä sokeutta omalle itselle.

Miten tätä janaa pitää käyttää omassa ajattelussa ja toiminnassa?

Jos olet jossain asiassa turkoosi tai oranssi etkä keskivaiheen vihreä, pysähdy miettimään myös toisen päädyn todellisuutta. Se ei aina ole kivaa, mutta se auttaa ymmärtämään toista päätyä ja ihmisiä siellä. Pyri ymmärtämään toisen päädyn perusteluita. Pyri näkemään heidän pelkonsa ja huolensa. Pyri kuuntelemaan, vaikket hyväksyisi.

Seuraava askel. Yritä erottaa toisen päädyn ajattelutavoissa eroja ja leirejä. Yritä hahmottaa, että sielläkin ajatellaan eri asioista eri tavoin.

(Annan esimerkin omasta toiminnastani. Kannatan tasa-arvoista avioliittoa. Pitkään ajattelin, että ”kaikki tasa-arvoista avioliittolakia vastustavat ovat homofoobikoita” tai että ”vain tyhmä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia”. Sittemmin olen tajunnut olleeni väärässä tuon vastakkaisen päädyn motiivien suhteen. Kannatan yhä tasa-arvoista avioliittolakia, mutta ymmärrän myös vastustajien kokeman huolen. Osa heistä pelkää, että lapsi saa epätasapainoisen kasvuympäristön, eivätkä tähän pelkoon auta selkeät tutkimustulokset siitä, ettei kasvattajien seksuaalisella suuntautumisella ole väliä. Osa heistä taas heijastaa mies- tai naisparit omiin lapsuusmuistoihinsa; he eivät osaa kuvitella lapsuutensa eväsretkeä erilaisten vanhempien kanssa – ja se saa heille aikaan tunneperäisen reaktion ja vastustuksen. Osa taas on niin vahvasti konservatiivisessa uskossa, että tasa-arvoinen avioliittolaki tuntuu uhkaavan heidän koko identiteettiään ja olemassaolon perustaa.)

Minun ei tarvitse muuttaa oranssia tai turkoosia suhtautumistani, mutta minun ei myöskään tarvitse syyttää muita vääristä mielipiteistä eikä väittää, että juuri he ja vain he ovat syyllisiä polarisaatioon. Niin kauan kuin itse olen oranssi tai turkoosi enkä suostu ymmärtämään toisen päädyn ajattelua lainkaan, olen itse asiassa osa polarisaatiota.

Samalla kun käytät janaa, hyväksy se, että mielipiteestäsi tulee yhä epäsuositumpi. Sitäkin on nimittäin tutkittu, että ääripäät saavat enemmän kannatusta kuin molempia osapuolia ymmärtävät näkemykset.

* * *

Ole hyvä. Tässä oli janani, joka ratkaisee polarisaatio-ongelman.

Jään odottamaan selkääntaputuksia, hurraahuutoja ja Hesen ilmaista soijatortillaa.

 

 

24 kommenttia

  1. Asia liittyy myös siihen, ettei pahuutta ole olemassa, vaan ihmiset yleensä tekevät sen minkä kokevat oikeaksi. Välillä se sillä hetkellä oikeaksi koettu on vaan yhteiskunnan tai muiden ihmisten kestämätön ja väärä ratkaisu.

    Tästä äärimmäisenä esimerkkinä ovat toisen maailmansodan tapahtumat. Saksan johtokin (mukaan lukien Hitler) ajatteli tekevänsä oikein, niin että heidän tekojensa seurauksena maailma on parempi paikka kaikille jäljelle jääville. Tuon polarisaation välttämisessä auttaa paljon se, jos kaikki ajattelisivat että erimieltä oleva osapuoli haluaa samaa kuin itse, keinoista vaan ollaan eri mieltä.

    1. Viime kädessä tässä tullaan arvoihin. Jokaiselle meille omat arvot tuntuvat tärkeimmiltä ja luovuttamattomilta – ja niiden eteen olemme valmiita tekemään mitä tahansa.

      Tänään seurasin episodia, jossa vasemmalle kallellaan oleva professori julkaisi oikealle kallellaan olevasta väittelykumppanistaan opintorekisterin tietoja. Tarkoitus pyhitti keinot. Todennäköisesti kyseinen professori uskoo vilpittömästi olevansa hyvyyden puolella ja pahuutta vastaan. Siksi pieni epäeettisyys toimintatavoissa on hänelle ihan ok.

      Meidän on ehkä liiankin helppo ottaa Hitler ääriesimerkiksi ihan kaikesta (”Hitlerkin oli kasvissyöjä!”). Kuitenkin pääsemme parempiin lopputuloksiin, kun seuraamme tavallisten ihmisten käyttäytymistä ja käytämme arjen esimerkkejä omasta yhteiskunnastamme.

      1. Eikös tässä tulla vanhaan opetukseen siitä, kuinka helppo on nähdä roska toisen silmässä huomaamatta lainkaan, että omassa silmässä on kokonainen kurkihhirsi?

        1. Juuri näin se on. Itselle sallitaan aina vähän enemmän kuin ”pahiksille”.

  2. Tortilla ansaittu. Malli tuntuu varsin käyttökelpoiselta.
    ”Viime kädessä tullaan arvoihin”. Mutta myös omaan identiteettiin. ”Identiteetti on elämän ja kuoleman kysymys” (Erik H. Erikson 1982). Kun se tuntuu uhatulta, ollaan valmiit jopa mihin tahansa. Tosisyrjäytynyt on vailla toivoa ja identiteettiä.
    Amartya Sen (2006) painottaa, että meillä kaikilla on monia (osa)identiteettejä, ja sen vuoksi yhteistä monien muiden kanssa ja voimme sen perusteella myös ymmärtää toisiamme. Voit olla veneilijä, salsanharrastaja, matemaatikko, sovinisti, suomalainen, virkkaaja, ruotsinosaaja…
    Yhteen identiteettiin koteloituminen (esim. lahkon, aatteen tai kansan identiteettiin) lukittaa itsen lujasti turkoosille tai oranssille alueelle.
    Sinne voi jumiutua myös lukuisten eri ajatusvinoutumien sekä ajattelun tason tilanne- ja asia sidonnaisuuden vuoksi.
    Tällaista tuli mieleeni.
    (Muuten, joku kysyi sinulta taannoin kognitiivisen dissonanssin suomennosta. Ajattelin, että monessa tapuaksessa soveltuu pelkkä ”ristiriita”.)

    1. Kiitos tortillaluvasta! 🙂

      Kuvaat tosi hyvin noita usean identiteetin yhdistelmiä. Voisiko ajatella niin, että mitä useampia viiteryhmiä ja identiteettejä ihmisellä on, sitä vakaammalla pohjalla hän on? Onko yksi iso ”yli-identiteetti” riski ääriajattelulle?

      Voisiko tuon kognitiivisen dissonanssin suomentaa ”arvoihin tai identiteettiin kohdistuvaksi ajattelulliseksi ristiriidaksi”? Sehän ei ole mikä tahansa ristiriita (”meniskö matsiin vai mummolle?”), vaan se on astetta vakavampi blokki.

      1. Hieno ajatus! Yksi, vahva identiteetti voi olla riski, useampi identiteetti on rikkaus ja vahvuutta elämän haasteiden edessä? Vaikka YT:T veisivät työn, olen edelleen hyvä äiti lapsilleni, hyvä kumppani.hyödyllinen naapuri, ahkera lukija, innokas harrastaja, uskollinen ystävä?

        1. Erinomainen esimerkki! On aika iso riski ihan omalle elämänhallinnalle, jos itsellä on vain yksi vahva elementti identiteetissään.

  3. Fiksu kirjoitus. Kiitos.
    Mutta mihinkä sijoittaa ihmiset, jotka ovat elämänvaiheissaan elänyt poliittisen janan molemmissa ääripäissä?

    Olenkohan itse janan ulkopuolinen poliitiikan tutkija.

    Perspektiivi on luultavasti kaikki kaikessa.

    Tiedä sitä.

    1. Hyvä kysymys!

      Mä ajattelen niin, että jos ihminen tunnistaa molempien päätyjen sävyt ja nyanssit, silloin hän on hyödyntänyt janaa oikein.

      Sen sijaan jos ennen oranssi oli upeaa ja nyt se on sontaa, niin kehitystä ei juuri ole tapahtunut.

  4. Tutkijat, journalistit ja vaalikoneiden tekijät panevat mielellään asioita janalle: Esim. ”ovatko perinteelliset arvot tärkeitä? Vastaa 1-5” Ei tietenkään määritellä, mitä ne ”perinteelliset arvot” tarkoittavat. Minä esim. koen perineeni sellaiset arvot, että tasa-arvoisen avioliiton kannattaminen on tuntunut itsestään selvältä. Kun näitä janoja tarkastelee, niiden päistä ei yleensä löydy selkeästi avattuja asia-argumentteja vaan identiteettejä tai jonkun kuplan sisällä hallitsevia yksinkertaistettuja käsityksiä siitä, mitä ”ne toiset” ajattelevat. Tämä on pelottavaa.

    1. Joo, erikseen on sitten tuo ilmiö, missä kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä ”oranssi” ja ”turkoosi” oikein ovat. Monessa vaalikoneessa on tosi epämääräiset kysymykset, jolloin useimmat vastaavat keskiarvolla, koska he eivät saa selvää kysymyksestä.

    2. Törmäsin tähän samaan ilmiöön, kun täytin kokeeksi parinkin vaalikoneen kysymyspatterin. Suurin osa kysymyksistä oli sellaisia, että minulla ei ollut mitään ehdotonta vastausta niihin. Savolaisittain ”Voipi se olla niinni, vaan voipi se olla toisiinni päin”. Niinpä sain molemmilla kerroilla jonkun marginaalipuolueen marginaaliehdokkaan. En tullut mieleenkään äänestää kumpaakaan.

      1. Mulla oli aivan sama juttu. On aika iso riski heittää mustavalkoisia vastauksia – mutta vaalikoneet vaativat sitä.

  5. Kiitos Katleena! Olet kuin raikas tuuli ummehtuneessa keskusteluilmapiirissä! Juuri näin näen itsekin asiat ja näen kaksi ääripäätä, mutta omen väsynyt keskusteluihin, joissa toisen pään ihmiset näkevät vain yhden ääripään ja se oma pääty ei ole ääripää vaan oikeassa.

    1. Kiva kuulla! Toivottavasti tästä janasta on hyötyä mahdollisimman monelle.

  6. Näinhän me haluamme asioita ajatella, janana, jossa on ääripäät. Ehkä se on helpoin tapa ajatella? Tai ehkä vaalikoneet ja muut kyselyt ovat opettaneet meidät siihen. Ehkä jopa peruskoulu. Voisihan mielipiteet olla myös ympyrä, kenttä tai avaruus?

    Mietitytti tuo kohta: ”Esimerkiksi perheväkivallan tuomitseminen ei ole polarisaatiota, koska me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että perheväkivalta on väärin.’ Jos halutaan pysyä siinä jana-ajattelussa, niin mietin, että varmasti nyt on niitäkin ihmisiä, joiden mielestä perheväkivalta on ainakin joissakin olosuhteissa hyväksyttävää. Ehkäpä maailmassa on kulttuureja, joissa jopa ihan yleisesti ajatellaan näin. Jos nyt Suomessa kehittyisi jonkun ryhmän sisällä kanta, että perheväkivalta on kannatettavaa kurinpitoa, niin saataisi tämäkin mielipide ääripäiden janalle? Ja silloin pitäisi kunnon ihmisen taas katsoa janan toista ääripäätä ymmärtäväisesti?

    1. Tuo jana ottaa esille aina vain yhden tekijän kerrallaan. Tällaisessa asiassa ulottuvuus on yksisuuntainen: kyllä vai ei. Tästä on helpompi laajentaa pallo, jos kytkee yhteen tuhansia janoja keskikohdastaan kolmiulotteisesti. Silloin hahmotamme pallon, jossa ihminen voi olla yhden tekijän suhteen oranssi, toisen tekijän suhteen vihreä ja kolmannen suhteen turkoosi.

      En voinut silti kirjoittaa tekstiä pallosta, koska se olisi ollut liian monimutkainen hahmottaa. On helpompi ottaa yksi tekijä kerrallaan ja puhua janasta. Sitten kun se on sisäistetty, voimme ryhtyä laatimaan palloja, jotka kattavat kokonaisen ihmisyksilön.

      Tuon perheväkivaltaesimerkin toinen ääripää on ”ainahan saa lyödä perhettä kaikissa olosuhteissa”. Sitä ääripäätä et taida kovin helpolla löytää – joten kyse ei ole polarisaatiosta. Yksittäinen sekopää ei vielä synnytä polarisaatiota, vaan polarisaatio on aina joukon mielipide.

      1. Kiitos selvennyksestä, Katleena! Minua kiehtoo tuo ajatus, että meidän kunkin mielipideavaruus on jonkinlainen värikäs pallo, joka koostuu noista janoista. Kaikilla hieman eri tavalla kirjava. Yksilöllisesti värittynyt pallo.

        Minusta tuntuu tästä lähtökohdasta siltä, että kun asiat laitetaan kyllä-ei-janoille, onkin ehkä täysin ok olla siinä yksittäisessä asiassa ääripäätä eikä ole mikään pakko hilata itseään keskivaiheille. Esimerkiksi jotkin hyvin rajut mielipiteet, joita jotkut ihmisryhmät ovat esittäneet. Esimerkiksi ”Tietynmaalaiset ovat ihmissaastaa”. Olisin tässä väittämässä tiukasti siellä ei-ääripäässä. Keskivaiheilla oleva ehkä ajattelisi, että no, ehkä vähän ovat ja vähän eivät tai osa on, osa ei, tai ehkä ajattelee, että no mun mielestä ei, mutta ymmärrän, että noiden mielestä on.

        Joka tapauksessa oli ihan hyvä selvennys, että janoissa kyse on nimenomaan mielipiteistä kyllä-ei -linjalla eikä niinkään tiettyjen ryhmittymien sijoitttumisesta eri ääripäihin. Ja tuo varmaankin oli alkuperäisessä postauksessasi ihan totta, että ihmiset eivät aina tunnista mielipiteensä sijaintia janalla ja olisi hyvä tunnistaa.

        Mietin niitä palloja!

        1. Myös mua kiehtoo tosi paljon se palloajatus. Mä olen nuorempana ollut ihminen, jolla on ollut vain turkooseja ja oransseja pisteitä pallon pinnalla, koska kaikki oli mulle aiemmin joko–tai ja kyllä/ei. Olin aika ehdoton.

          Nyttemmin alkaa olla yhä enemmän sammalenvihreää, kun on oppinut hahmottamaan toistenkin ajatuksia. Aika harva asia on lopulta mustavalkoista.

  7. Oih, toivottavasti mahdollisimman moni ottaisi janan käyttöön. En selvästi ole osannut arvostaa tarpeeksi sitä, että olen viettänyt aikaani tosi monenlaisessa seurassa. Välillä olen saunonut professorien keskellä, tehnyt töitä monien kansallisuuksien kanssa ja sitten taas istunut iltaa hyvin perusteellisesti maahanmuuttokriittisten keskellä. Kaikki ovat olleet ihmisiä joiden maailmankuvaa on ollut mahdollista (ja tosi mielenkiintoista) ymmärtää. Ehkä juuri tuo on pelastanut minut tuolta kuplautumiselta joka näyttäytyy nyt esim. Twitterissä tosi ahdistavana keskusteluna.
    Katleena, nämä sinun blogit on timantteja!

    1. Mahtavaa että tykkäät!

      Mäkin olen huomannut, että kannattaa mennä juttelemaan eri lailla ajattelevien kanssa. Ei siinä ehkä muuta omaa kantaansa, mutta siinä oppii tosi paljon hahmottamaan toisen perusteluita ja näkökulmia.

  8. Hallitusneuvottelut alkaa tänään, laitetaanko ”jana” jakoon varmuuden vuoksi?.
    Tämä viikko on mediassa ollut myös täynnä #tekstiilivallankumous asioita. Toimittaja Jani Niipola (marmai, KL) tiivisti artikkelissaan miten esittämäsi havainnot käytännössä toimii.
    Palkitsen molemmat kirjoitukset luomu ?:lla ! Kiitos.

    1. Kiva että tykkäsit! Pistä ihmeessä tähän linkki Niipolan juttuun. En ainakaan heti löytänyt sitä googlaamalla.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.