Oivalsin alkuviikosta Facebookissa Tavoitteellinen bloggaaminen -ryhmän keskusteluissa tärkeän asian: postauksen konkretia lisää vanhentumisen riskiä.

Konkretia Tavoitteellinen bloggaaminen

Vanhentumisen riski kannattaa ilman muuta ottaa. Mieluummin konkretiaa kuin ylätason pyörittelyä.

Joku tietenkin voisi esittää minulle vastalauseen ja muistuttaa Aristoteleen kuolemattomista opeista. Nehän eivät ole vanhentuneita, ja silti ihmiset pitävät niitä konkreettisina.

Paitsi että on Aristoteleskin konkretian tasolla jäänyt jälkeen. Hän ei osannut antaa esiintyjille vinkkejä mikrofonin käytöstä, kameralle puhumisesta, diaesitysten laatimisesta tai etäosallistujien huomioimisesta. Toki hänen yleistason oppinsa pätevät yhä, mutta nykypuhuja tarvitsee muutakin.

Konkretia vanhenee todennäköisemmin, ja siksi se on arvokasta juuri nyt. Kukaan ei halua ostaa viisi vuotta vanhaa Excel-opasta, koska se on auttamattomasti vanha.

Facebook-keskustelun myötä tajusin, miksi jotkut kirjoittavat ylätason höttöä. Ehkä tavoitteena on aristotelesmainen ikuinen teksti, jonka ääreen lukijat palaavat seuraavinakin vuosituhansina.

Itse kuitenkin ajattelen, että blogien erinomaisuus on juuri aikasidonnaisuudessa ja vahvassa konkretiassa. Ei se haittaa, jos Powerpoint-vinkkini on vanhentunut puolen vuoden päästä. Pääasia on, että vinkki auttaa lukijaa juuri nyt.

(Eikä konkretia tarkoita tietenkään väistämätöntä vanhenemista: yksittäinen kielioppivinkki on validi, kunnes kyseistä kielioppisääntöä päivitetään.)

Sen sijaan ylätason höttö ”kirjoita hyvää suomea” on validi ikuisesti. Mutta se ei anna mitään lukijalle.

4 kommenttia

  1. Mitä tarkoittaa ”niin kauan kuin kyseistä kielioppisääntöä päivitetään”? Minusta se viestii, että kielioppisäännön päivittyminen on jatkuva ilmiö ja että johtolause siis on voimassa siihen asti, että tämä ilmiö päättyy. Itse olisin valinnut sanan ”kunnes”, tietenkin pilkulla erotettuna. Nyt kielen päällä pyöriessään alkaa tosin tämäkin vaihtoehto tuntua tympeältä.

  2. Hyvä postaus. Jäin miettimään, oliko tämä konkreettinen postaus, ja tulin siihen tulokseen että ei – ajatonta viisautta oli tämä! 🙂

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.