Kulttuuri kasvattaa aivopääomaa.
Välitiedotus: Olen surkea kulttuurinkuluttaja, mutta tämä on silti puheenvuoro kulttuurin puolesta.
Kulttuurilla en tässä tarkoita pelkkää "korkeakulttuuria" vaan kaikkea kulttuuria laajasti: ihmisten toimintaa, ajan ilmiöitä sekä esittäviä ja kuvaavia taiteita. Kaikki tämä kasvattaa aivopääomaa seuraavilla tavoilla:
1) Kulttuurin seuraaminen auttaa ymmärtämään viittauksia.
Monessa tekstissä viitataan kulttuuriin, koska asioita on tapana selittää kulttuurin ilmiöiden avulla. Jos viittausta ei ymmärrä, ei ymmärrä tekstejäkään. Aiemminhan riitti Raamatun ja Seitsemän veljeksen tuntemus: me tiesimme, mitä tarkoittaa "pistää kynttilä vakan alle" tai "homma oli kuin Jukolan veljesten lukemaan opettelu".
Viittaukset muuttuvat ajan myötä. Niinpä kannattaa lukea kirjoja, koska sitten tietää mitä tarkoittaa "jaritervomainen tyyli". Kannattaa kuunnella musiikkia, koska sitten tietää mitä tarkoittaa "korpiklaanimainen suhtautuminen alkoholiin". Kannattaa seurata mediakulttuuria, koska sitten tietää mitä tarkoittaa "saada kaksi sikaa yhdellä linnulla".
Tässä asiassa olen muuten aika pahasti jäljessä aivopääomani kasvattamisessa. Luen kaunokirjallisuutta säälittävän vähän ja joka vuosi haaveilen, että ehdin joululomalla lukea. Musiikin kuuntelunikin on hävettävän yksipuolista.
2) Kulttuuri auttaa kokemaan sitäkin, joka ei muuten ole koettavissa.
Vaikka kuinka yrittäisimme asettua toisen asemaan, pystymme tekemään sen vain osittain. Teemme sen päätellen tai empatialla, mutta emme tee sitä kokemuksella.
Ihminen oppii ymmärtämään asian vain siten, että hän kokee sen. Vasta elämyksellinen kokeminen – mukana oleminen – auttaa käsittämään asioita syvällisesti. (Kokemuksellista oppimistahan käytetään esimerkiksi ala-asteen matikantunneilla. On eri asia kysyä, "mitä on 2 + 2?", kuin leikkiä omenoilla "nyt minulla on kaksi omenaa ja sinulla kaksi, joten paljonko meillä on yhteensä?")
Kaikkea emme kuitenkaan voi kokea. Meistä jokainen ei pysty lähtemään Afrikan sarveen kokemaan nälänhätää. Emme myöskään välttämättä tiedä, mitä on olla eläkeläinen, yksinhuoltaja, muslimi, lähihoitaja, poliitikko, homoseksuaali tai vaikka insinööri.
Kulttuuri voi silti antaa meille oivalluksen siitä, mistä on kyse. Perheväkivaltaa käsittelevä teatteriesitys voi auttaa edes hiukan käsittämään väkivallan syntymistä ja osapuolten rooleja, ja keskiaikamarkkinat saavat meidät hahmottamaan osapuilleen, millaista elämä oli 600 vuotta sitten.
3) Kulttuuri on osa sivistystä ja tapakulttuuria.
Kaverini pääsi ekaa kertaa teatteriin 12-vuotiaana. Niinpä hänellä oli yllään vanhat verkkarit ja voipaperissa omat eväät. Myöhemmin hän kertoi hävenneensä silmät päästään, kun hän oli huomannut, miten muut ovat pukeutuneet. Kenelläkään muulla ei myöskään ollut eväsleipiä katsomossa.
Haluan viedä lapseni kulttuuritapahtumiin, jotta he oppivat toimimaan erilaisissa tilanteissa. He ovat oppineet, että festareilla voi tanssia lavan edessä ja että toisten esityksille taputetaan. He tietävät, miten lippujonossa käyttäydytään ja miten karaokea lauletaan.
Itsellänikin on vielä paljon opittavaa. En ole koskaan käynyt oopperassa, baletissa, klassisen musiikin konserteissa saati modernin tanssin esityksissä, joten en tiedä, kuinka niissä käyttäydytään. (Oletan, että katsomossa ei sovi tanssia.) Tämä asia pitää kuitenkin selvittää omakohtaisesti.
4) Annan itselleni mielipideoikeuden, kun ensin koen itse jotain – joko oikeasti tai kulttuurin avulla.
Monet kertovat vihaavansa oopperaa "koska se on sellaista kiljumista", mutta he eivät ole kuitenkaan käyneet oopperassa. He ovat korkeintaan nähneet oopperalaulua televisiosta vartin verran. (Tämä on muuten vastaava ilmiö kuin se, että lapsettomat ihmiset ovat omasta mielestään parhaita lasten kasvattajia.)
Minä en vielä tiedä, pidänkö oopperasta. Vasta sitten, kun olen käynyt katsomassa jonkin oopperaesityksen, annan itselleni oikeuden olla siitä jotain mieltä.
Tätä tapaa voisi noudattaa myös moni työpaikkakiusaaja tai syrjinnän kannattaja. Kun on kokenut, miltä tuntuu olla toisen housuissa, saa ehkä vähän perspektiiviä omille mielipiteilleen ja tekemisilleen.
Lisäys 8.9.2011 klo 21.15:
5) Kulttuuri tuottaa sekä tunne-elämyksiä että älyllisiä elämyksiä.
Stressaantuneena on upeaa käydä katsomassa stand up -komiikkaa tai kunnon farssi. Kun nauraa vatsansa pohjasta, keho rentoutuu ja mieli vapautuu.
Konsertissa (siis sellaisessa jossa saa tanssia) voi kokea flow-tilan, jossa keho ja mieli ovat yhtä musiikin kanssa. Tunnin aikana voi käydä läpi erilaisia tunnekokemuksia surusta riehakkuuteen.
Hyvän kirjan tai teatteriesityksen nokkela sanailu ja napakka ajan ilmiöiden kommentointi tuottaa oivalluksia ja älyllistä mielihyvää.
Maailmassa on valtavan paljon asioita, joita en olisi koskaan keksinyt yksin, perheen kanssa tai kaveriporukassa. Kulttuurin parissa silmät avautuvat uusille asioille.
Mitä ihmeen hävettävää on yksipuolisessa musiikin kuuntelussa tai mitä säälittävää on siinä, että lukee kaunokirjallisuutta vähän? Jos niitä pitää hävetä tai sääliä, niin ilmeisesti on joku yhteinen sosiaalinen normi, mitä musiikkia ihmisen kuuluu kuunnella ja kuinka monta kaunokirjaa pitää lukea, ettei tarvitse sääliä tai hävetä itseään.
Elämässä ei ehdi tehdä, kokea ja kokeilla kaikkea, eikä ole tarviskaan, joten aivan hyvin voi vapauttaa itsensä siitä häpeän, säälin, riittämättömyyden ja syyllisyyden painolastista, minkä jatkuva tekemättömien asioiden lista saa aikaan, ja tehdä tietoinen ja hyväksyttävä valinta, että mitä jättää tekemättä.
Eikä se tarkoita sitä, että asiasta ei saisi olla mielipidettä. Jos jonkun mielestä ooppera on kamalaa eikä siihen kannata uhrata aikaansa, niin ainakin hän on valintansa tehnyt. Mikä siihen on toinen ihminen sanomaan, että valinta on väärä.
Kiitos kommentistasi! Ei ole olemassa "the musiikkia", joka pitäisi kuunnella, saati "n määrää kirjoja", joka pitäisi lukea. Mutta mitä enemmän itseään sivistää, sitä laajemmin ymmärtää maailmaa. Se on selvää, ettei kaikkea ehdi, mutta jos vuodessa ei lue yhtä ainutta kirjaa tai käy kertaakaan konsertissa tai teatterissa, niin on jo katsottava peiliin.
Minua ainakin hävettää olla tyhmä sellaisissa asioissa, jotka ovat muille (viiteryhmäni edustajille) itsestään selviä. Otetaanpa esimerkkejä, niin saat kiinni ajatuksistani:
Minua hävettää se, että tunnen musiikkia äärimmäisen vähän. En osaa nimetä yhtään vaikkapa Kornin, Manic Street Preachersin tai Suburban Triben biisiä, vaikka kyseiset yhtyeet lienevät aika merkittäviä vaikuttajia omalle ikäluokalleni ja nuoremmillekin. En myöskään tunnista yhtä ainutta klassisen musiikin sävellystä, ellei Beethovenin Kohtalosinfoniaa oteta huomioon.
Kaverini onneksi valistavat minua aina kun ehtivät. Opin tänä vuonna, mitä eroa on bassolla ja kitaralla.
Kuten ehkä huomasit postauksestani, annan nimenomaan *itselleni* kritisointioikeuden vasta, kun olen saanut jostain asiasta kokemuksen. Jos joku muu haluaa hyljeksiä oopperaa näkemättä sitä, se on hänen valintansa, mutta itse en halua tehdä vastaavia päätöksiä. (Niitä muuten kutsutaan ennakkoluuloiksi.)
Eikö pikemminkin kannattaisi olla oma itsensä ilman, että tarvitse kerjätä kuvitteellista viiteryhmän hyväksyntää ja yrittää sen vuoksi olla niin kuin muut ja tehdä samoja asioita kuin ne? Yksi ihmisiä vanhoina kaduttavista asioistahan kuitenkin on se, että on liikaa elänyt muiden odotusten mukaan: http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/2011/08/1377836/saattohoitaja-kertoo-naita-elamanvalintoja-potilaat-katuvat
No, basson ja kitaran eron tuntemattomuus tai oopperassa/teatterissa/konsertissa käymättömyys ovat sitten kuitenkin sellaisia ”ensimmäisen maailman ongelmia” (first world problems).
Tässä on myös jotain ajattelemisen aihetta siihen, että mikä on mahdollisesti merkityksellistä: http://www.fluentin3months.com/life-lessons/
Ymmärrän pointtisi, koska kuvailemasi kaltaisia ihmisiä on paljon. On aika surkeaa elää kuvitteellisen viiteryhmän toiveiden mukaan. Se on loputon suo.
Ilmaisin nähtävästi itseäni huonosti edellisessä kommentissani. En suinkaan kerjää viiteryhmän hyväksyntää.
Itse asiassa minua pidetään persoonana pikemminkin poikkeavana ja muutoshakuisena kuin konsensus- ja miellyttämishaluisena – ja nämä piirteet tunnistan itsekin itsessäni.
Kulttuurinjanoni pohjautuu omaan tarpeeseeni. Kirjojen maailma on upea, ja pääsen uppoutumaan siihen aivan liian harvoin. Lisäksi nautin musiikista niin paljon, että jos tuntisin sitä syvemmin, löytäisin siitä entistäkin enemmän iloa.
Minulla lienee täysi oikeus harmitella sitä, että pääsen kulttuurin pariin aivan liian harvoin. Se jostain syystä taisi ärsyttää sinua?
Puhuin viiteryhmistä myös siksi, että olen ammattikirjoittaja. Haluan siis pystyä vaikuttamaan lukijoihini. Jos en puhu heidän kieltään enkä ymmärrä heidän kulttuuriaan, olen työssäni aika surkea.
Kuinka paljon itse kulutat kulttuuria? Entä miksi kulutat sitä?
Ei, se ei häiritse, että pääset kulttuuririentoihin liian harvoin, vaan lähinnä se, että annat ikään kuin rivien välistä ymmärtää, että kaikkien muidenkin pitäisi suorittaa kulttuuria, koska juuri se on kasvattavaa ja elämyksellistä ja vasta se oikeuttaa mielipiteeseen.
Ahaa, olisit heti sanonut. Ikävä kyllä en voi tehdä mitään rivien välistä -tulkinnallesi.
Kirjoitin oman mielipiteeni oman kokemukseni pohjalta. En syyllistänyt siinä ketään muuta kuin itseäni. Jostain syystä tulkitsit tekstini siinä valossa, että se oli osoitettu moitteeksi muille.
Useimmiten ihmiset tulkitsevat tekstejä aiempien lukemiensa tekstien valossa. Ehkä olet lukenut runsaasti kulttuurielitistien syyllistäviä tekstejä, jolloin tämäkin postaus näyttäytyi siinä valossa.
Postaukseni ei kuitenkaan ollut moite, vaan se oli henkilökohtainen puolustuspuhe kulttuurin ja aivopääoman puolesta.
Ahaa, siinä tapauksessa pahoittelen kommenttiani. Minulle, kun ei heti auennut, että kenelle se oikein olikaan osoitettu, kun kehotat, että ’kannattaa lukea kirjoja, että tietää mitä on ”jaritervomainen tyyli”’, tai että ketkä me ”yritämme asettua toisen asemaan”. Ei ihan heti auennut, että puhutkin itsestäsi.
Mutta sitä häpeämistä ja säälimistä ettei suorita, olipa se sitten todellista tai sympatiankeräämismukahäpeämistä tai -säälimistä, en silti ymmärrä. Kai se on joku naisten juttu.
Niin joo (sama anonyymi edelleen), ja omat tapani imeä kulttuuria ovat matkustaminen, kulttuurin keskellä ajassa eläminen, erilaisia alakulttuureita edustavat kaverit ja erilaisia kulttuureja edustavat työkaverit, 50-100 hyllymetriä kirjoja ja satunnainen musiikin kuuntelu. Toki oopperat, baletit, teatterit ja taidenäyttelyt on myös koettu, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ne tuntuvat yleensä liian keinotekoisilta tarjotakseen minulle todellisia kokemuksia tai elämyksiä.
Kaikella kunnioituksella, Anonymous, tuntuu että sinä tässä olet tarjoamassa ”oikeita” tapoja nauttia ”oikeasta” kulttuurista, vaikka syytit siitä Katleenaa.
Sinä sanot suoraan ja rivien välissä 😉 että ns. korkeakulttuuri on keinotekoista, ja oikeat elämykset tulevat ns. alakulttuurista.
Onneksi kulttuureja on monenlaisia, ja kaikenlaisia juttuja voi kokeilla, kuten Katleena sanoi. Uusista jutuista voi tulla uusia rakkaudenkohteita, tai sitten toteaa, että ne vanhat on vieläkin ihan ykkösiä.
Ps. Suosittelen sinulle sivistykseksi ja kohottavaksi kulttuuriksi tutustumista kielentutkimukseen. Siellä puhutaan mm. nollapersoonan käytöstä: Sitä voi suomen kielessä käyttää viittaamaan ei kenenkään. Sitä kirjoittaja tai puhuja käyttää, kun tarkoittaa viitata yhtä lailla itseensä, lukijaansa tai kuulijaansa tai yleensä ihmiseen. Katleenan tekstistä esimerkki nollapersoonasta: ”Jos viittausta ei ymmärrä, ei ymmärrä tekstejäkään.”
Kiitos tästä tekstistä! Olen pohtinut hyvää loppukoontaa taidekasvatuksen kurssille, ja puit sanoiksi ne asiat, joita haluaisin itsekin korostaa. Kulttuuri ja taidekasvatus kun kulkevat käsi kädessä.
Ollos hyvä – ilo olla avuksi.
Listasta muuten puuttuu yksi kohta. Lisään sen vielä postauksen loppuun.
Ihan asian sivusta. Onko se ominaisuus vai virhe ettei nuolinäppäimet toimi blogissasi (selaimena chrome)? En siis voi scrollata sivua alaspäin nuolinäppäimillä.
Hyvä kun huomasit! Asia korjattiin jo vuosi sitten, mutta nyt kun blogi siirtyi uudelle palvelimelle, joitain bugeja ilmestyi takaisin. Ilmoitan asiasta Aucorille.
Aucor on valoakin nopeampi. Infosin asiasta myöhään eilen illalla, ja he testailivat toimintoa saman tien. Tänään asia oli jo korjattu.
Olen kosinut Aucoria, mutta Suomessa on kuulemma laitonta mennä naimisiin yrityksen kanssa. En tajua.
Joo, nyt toimii. Olin jotenkin käsityksessä., että olet jo naimisissa, eiklkös se kahdennaiminen ole nimenomaan Suomessa kielettyä? Siis rekisteröidysti, ilman rekisteröintiähän saa naida niin paljon kuin saa.
Ai niin pahus, niinpäs olenkin. 🙁
Suomen lakia pitää muuttaa kahdelta osin:
1) Kaksin- ja moninnaiminen on sallittava.
2) Myös yrityksen kanssa pitää voida mennä naimisiin, jos kerta haluu.
Vähän asian vierestä, mutta kiitos jälleen maailmankuvani laajentamisesta. ;D Olen sarjakuvissani käsitellyt polyamoriaa ja erilaisia ihmissuhteita moneltakin kannalta, mutta yksikään hahmoistani ei ole vielä keksinyt haluta mennä naimisiin yrityksen kanssa (joskin työhön on kyllä ensisijaisia rakkaussuhteita).
😀 Ollos hyvä! Olen kosinut monesti myös suklaarasioita, mutta ne ovat tuijottaneet mykkänä takaisin. Harmillista.
Onneksi kirjastossa käyminen on ilmaista ja museoissakin käyminen edullista. Käyn kirjastossa joka viikko ja lainaan yleensä sylillisen kirjoja. Museoissa vierailen monta kertaa vuodessa. Konserteissa käyn silloin tällöin, sillä en pidä rock-konserttien liian kovasta äänenvoimakkuudesta. Konsertit ovat sitä paitsi järjettömän kalliita. Kuuntelen musiikkia tietokoneellani aika usein, varsin silloin, kun tarvitsen inspiraatiota. Elokuvia tai sarjoja katselen rompulta ainakin kerran viikossa.
Kulutan kulttuuria siksi, että en pystyisi elämään ilman sitä. Lukemani kirjat, katsomani elokuvat ja kuuntelemani musiikki antavat minulle elämyksiä, joita en voisi saada rahalla. Museoissa käyn, koska pidän vanhoista esineistä.
Olet aivan oikeassa. Kulttuurin kuluttaminen ei ole rahasta kiinni – paitsi jos tahtoo juuri niihin esittävän taiteen näytöksiin. (Postauksessa mainitsemani 300 euroa menivät sirkukseen, lastenkonserttiin, drag show -näytökseen ja yhteen näytelmään.)
Itse raaskin aika harvoin laittaa satasta yhteen stadionkonsertin lippuun, kun samalla rahalla koko perhe pääsee sirkukseen.
Museot ovat tosiaan upeita paikkoja. Hienointa on, että niissä on nykyään kokemuksellisia elementtejä: Aboa Vetuksessa voi (toki näyttelystä riippuen) rakentaa minitiilistä taloja, leikkiä keskiaikaisella nukkekodilla ja pelata keskiaikaisia pelejä.
Aboa Vetuksen näyttely on todella upea ja siellä on tosiaan otettu monenlaiset ihmiset huomioon. Minun oli ihan pakko kokeilla vahatauluun kirjoittamista.
Toivottavasti kirjasto säilyy ilmaisena laitoksena ja toivottavasti museoihinkin pääsee tulevaisuudessa edullisesti. Esittävän taiteen näytökset ovat tosiaan kalliita, jollei sitten mene ylioppilasteatterin, koulujen tai kansalaisopistojen näytöksiä katsomaan.
Nimettömälle: Kerroin vain millaista kulttuuria ”kulutan”, kun Katleena kysyi, että kuinka paljon ja miksi. Oopperaa, balettia ja teatteria yhteensä ehkä kerran vuodessa, ja sitä muuta sitten enemmän. Ja siis siksi, että noista ensimmäisistä ei minulle irtoa mitään sen suurempia kokemuksia, elämyksiä tai oivalluksia.
Enpä usko, että kielentutkimuksesta on tässä kohtaa minulle apua. Sen sijaan jos olisin diplomaattinen, niin olisin jättänyt alunperinkin kommentoimatta ja sivuuttanut blogin.
(Tämä tulee tänne muiden kommenttien perään, koska Nimettömän kommentin perään ei mahdu ainakaan meikäläisen näytöllä enempää vastauksia.)
Diplomaattisuus ei onneksi riipu siitä, kommentoiko blogiin vai ei.
Tämä blogi on mielipidefoorumi, ja niinpä myös mielipidekommentit ovat äärimmäisen tervetulleita. Kulttuurihan on asia, josta ei ole olemassa oikeaa saati väärää näkemystä.
Poikkea toki jatkossakin keskustelemaan. Pidän selväpäisestä kirjoitustavastasi, joten valitse itsellesi nimimerkki (tai oikea nimi), niin osaan yhdistää eri puheenvuorot oikeaan ihmiseen.
Homoseksuaaleista sitä aina puhutaan, mutta trans ihmiset, varsinkin naiset, jäävät pimentoon. Tämä on kyllä niitten homoseksuaalien syytä pitkälti. Siis transsukupuolisuudellahan ei homoseksuaalisuuden kanssa ole tekemistä. Minä en esim. ole ”homoa homompi homo” vaan lesbo nainen (ja vielä ”poikamainen” sellainen”) joka pakotettiin miehen rooliin. Tästä teille cissukupuolisille opiksi.
Kiitos kommentistasi! En aivan saanut kiinni siitä ajatuksestasi, miten transsukupuolisuus liittyy kulttuurin kuluttamiseen.
Uskon, että kulttuuria voi kuluttaa kuka tahansa – eikä se ole kiinni millään tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta saati siitä, mikä seksuaalisuuden teema on milloinkin tapetilla.