Luen usein Ajattelun ammattilaista. Siellä filosofi Lauri Järvilehto kertoo selkeällä kielellä isoistakin filosofisista kysymyksistä. Hänen näkökulmansa ja esitystapansa on sellainen, että minunkin kaltaiseni maallikko saa tolkun.
Eilen keskusteluun oli tullut omituinen kommentti nimimerkiltä Matias:
Matias ei ole tajunnut Ajattelun ammattilainen -blogin perimmäistä ideaa. Blogi on suunnattu niille, jotka eivät ole filosofian ammattilaisia. Tällainen kysymys osoittaa huonoa tilannetajua – se on kuin päiväkodin hoitaja kertoisi nelivuotiaille näkemyksensä kognitiivisesta oppimisprosessista.
Kun keskustelee blogissa, täytyy keskustella sen kohderyhmän mukaan. Ei minunkaan blogissani jutella verbien frekventatiivijohdoksista, vaikka ne olisivatkin omasta mielestäni kiinnostavia.
Samanlaista keskustelun kohteliaisuussääntöjen rikkomista on sekin, kun joku vihjaa kommentissaan tuntevansa bloggaajan henkilökohtaisesti:
Nähdäänkö taas keskiviikkona? Muista makkara ja luomiväri, U know! LOL!
Tällainen keskustelu syrjii muita, koska suurin osa putoaa kärryiltä.
Blogien kommentoinneissa pätee samat normit kuin muissakin keskusteluissa: huomioi kaikki paikallaolijat. On kiusallista, kun keskustelu menee kahdenkeskiseksi niin, että muut eivät pysty ottamaan siihen osaa.
Odotan kiinnostuneena, mitä Lauri Järvilehto vastaa Matiaksen kommenttiin.
Oma filosofian tuntemukseni on asteikolla melko lähellä pistettä ”säälittävä”, enkä siis tiedä, minkä tasoisesta asiasta on kyse. Kuitenkin ”Matiaksen” kysymyksenasettelu tuo mieleen jonkinasteisen oppimistehtävän.
Lukioaikaan oli joillain tapana esittää vähän tämäntyyppisiä kysymyksiä asiaan vihkiytyneillä keskustelualueilla tai uutisryhmissä ja poimia vastauksista parhaat palat omaan vastaukseensa.
Olisikohan kyse siis suunnatusta, mutta piilotetusta crowdsourcingista vähän väärällä areenalla?
Tuokin on ihan mahdollista. Nyt jos Lauri erehtyy vastaamaan tuohon kunnon esseen, niin joku saa kotitehtävävastaukset kuntoon. 🙂
Itse taas pohdin, että Matiaksen kommentti voi olla myös jonkinlainen besserwissermäinen testi: "Katotaas osaako bloggaaja vastata näin vaikeaan kysymykseen, kun se varmaan kuvittelee olevansa jotakin."
Järvilehdon kirjoitukseen on yllä kaksi kommenttia.
Hannan kommentti on tyylillisesti korrekti. Luin sitten alkuperäisen tekstin ja googletin oudon NLP-sanan. Kommentti vaikutti sen jälkeen jotenkin irralliselta. Järvilehto puhuu sanojen merkityksistä ja Hanna kaupallisesta tuotteesta. (Kyllä, minulle jokainen muotivirtaus näyttäytyy lopulta kaupallisena tuotteena.)
Matiaksen kommentin tyyli tosiaankin ontuu ja siitä minäkin olen näkevinäni kalastelun makua kuten nimimerkki samilaaksonen. Mutta Matias haastaa kirjoittajan pohtimaan kirjoituksen pääasian, merkityksen, olemusta syvemmin.
Molemmat kommentoijat syyllistyvät samaan pahaan: ohjaavat keskustelua omiin mieliaiheisiinsa, liittyivät nämä sitten asiaan tai eivät.
Bmoa, kiinnostava näkemys! Omasta mielestäni on täysin luontevaa ottaa kantaa keskustelunaiheisiin omasta vinkkelistä ja aihepiiristä. Se on inhimillistä ja tavallista. (Niinhän me teemme kasvokkaiskeskustelussakin.)
Itse asiassa on aika hauskaa, että keskustelu saattaa edetä pitkällekin alkuperäisestä aiheesta. Niinpä en tekisi kommentointiin varsinaisia aiherajauksia.
Sen sijaan teen keskusteluihin vaikeusrajauksen: nimimerkki Matias meni kommentissaan liian syvälle. Erikoistermit sekä viittaukset vieraisiin kirjoittajiin ja teorioihin ovat ammattikeskustelua, jotka kuuluvat ammattiblogeihin.
Olen samaa mieltä ja eri mieltä. Totta kai katsomme maailmaa omilla silmillämme, ja niin pitääkin. Keskustelu on jotain, missä silmien soisi ainakin osin yhdistyvän. Mutta;
Kumpikaan kommentoija ei esittänyt mitään asiaan liittyvää uutta. Kummatkin kommentoijat esittivät osan maailmankatsomuksestaan, kumpikin erikoistermein.
Sana ”tarina” ei tarkoita tässä samaa kuin yleiskielessä. Tämä liittyy hienosti alkuperäiseen kirjoitukseen, mikä käsitteli merkityksiä.
Käsite ”vieras teoria” on myös suhteellista. Minulle looginen positivismi oli entuudestaan tuttua, mutta aiemmin en ollut ikinä kuullut neurolingvistisestä ohjelmoinnista.
Eikö olekin hienoa, miten eri tavalla voi nähdä pienet viattomat kommentit?
Tässä postauksessa oli itselleni bloggaajana erittäin hyvä muistutus, nimittäin tuo ”inside-jutuista” kirjoittaminen kommenteissa. Väitän, että kovin usein ja häiritsevästi en ole sitä harrastanut, mutta joskus kuitenkin. Osaanpa olla jatkossa tarkempi.
Toisaalta, kun mietin asiaa, niin en ole itse koskaan blogeja lukiessa kokenut häiritsevänä kenenkään sisäpiirin läppää (oletan, että olen siihen törmännyt). Koen, että lukiessani itselleni vieraan ihmisen blogia olen joka tapauksessa niin ulkopuolinen, että minua ei haittaa, vaikka bloggaaja ohimennen kommenteissaan heittäisi jotain kryptistä tosielämän kavereilleen. Eihän se minulle kuuluisi muutenkaan.
Hassua ajatella, että blogikirjoituksella tai sen kommentoinnilla pitäisi yrittää miellyttää jotain tiettyä (usein vieläpä kuviteltua) lukijakuntaa. Vielä ehkä hassumpaa on että kommentti tuohon blogiin ja sen kommentointiin on täällä jossain ihan muualla kuin siellä blogissa. Olisihan sen sielläkin voinut sanoa että kuules nyt, ei tänne noin saa kirjoittaa että nyt sä dissaat meitä muita kun me ei ymmärretä. Jolloin blogin pitäjä olisi voinut omalta osaltaan täsmentää että mitä sinne blogiin saa ja mitä ei saa tai mitä kannattaa ja mitä ei kannata kirjoittaa.
Nyt mun oletus on että tämän blogin kirjoittaja tuntee sisäpiiriläisenä sen toisen blogin pitäjän, koska kerra tietää millaista keskustelua se blogiinsa haluaa.
Anonyymi, ilmaisin ehkä hieman huonosti itseäni. Kommentoinnilla ei tarvitse *miellyttää* ketään. Sen sijaan kommentoinnissa – niin kuin kaikessa keskustelussa – pitää *ottaa huomioon* toiset.
Tarkoitan siis sitä, että oman kommentin pitää olla toisille ymmärrettävä. Sen sijaan sen ei missään nimessä tarvitse olla samanmielinen.
En kommentoinut keskustelua Ajattelun ammattilaisen puolella, koska silloin keskustelu olisi mennyt viestinnän analyysiksi. Laurin blogi ei ole viestintäblogi, mutta omani on.
En ole koskaan tavannut Lauri Järvilehtoa livenä, emmekä ole edes soitelleet. Olemme jutelleet vain blogiemme kautta.