Ike lähetti tekstareita Tukiaiselle. Sitten hän kiisti kaiken. Sitten hän valehteli määrän pienemmäksi. Sitten hän väitti viestitelleensä vain työasioista.
Ike joutui jättämään työnsä.
Pekkarinen puhui ryntäistä. Sitten hän kiisti kaiken. Sitten hän suuttui.
Joutuuko Mauri jättämään työnsä?
Tärkein asia, jonka opin tänään VPK:n kriisiviestintäpäivässä:
Ei ole niin suurta mokaa, etteikö sitä voisi pahentaa valehtelulla ja suuttumisella.
Tuota myös itse ihmettelin tässä Pekkarisen tapauksessa. Ensiksi kielletään kaikki, sitten kun faktat löytyy, niin ei muisteta.
Miten hankala onkaan vain myöntää mitä tapahtui ja pyytää anteeksi niiltä, jotka sitä anteeksipyyntöä kaipaavat.
Loppuviimein en oikein tietä edes mitä ihmeellistä koko noissa ryntäissä puhumisessakin oli? Tilannekomiikka hyvin Maurilla hallussa.
Tämä on taas klassinen esimerkki siitä, kuinka omaa mokaa pahennettiin. Minunkin mielestäni ryntäistä puhuminen oli vain lievää mauttomuutta, mutta ei vielä loukkaavaa eikä mikään valtava tunarointi.
Sen sijaan valehteleminen, unohtelu ja kiukuttelu ovat jo isoja mokia valtakunnantason poliitikolle. Mauri Pekkarisella on niin paljon kokemusta, että hänen pitäisi tietää, miten median kanssa toimitaan.
Jo TV-viihdekin opettaa (Diiliä myöten) ja TV:tä seuraavat tietävät, että mokaa seuraavat toimenpiteet ovat 1) kieltäminen, kunnes joku lyö pöytään faktat, 2) syyn vierittäminen toisen niskoille, jos edellinen ei onnistu, 3) mokan vähättely ja mukatärkeämpien asioiden nostaminen esiin, jos edellinen ei onnistu ja 4) kengän lyöminen pöytään varmemmaksi vakuudeksi siitä, että on tosissaan. Ihan oikeasti ihmiset yleensä menevät johonkin lankaan näistä – jos haluavat uskoa, että mokaaja on oikeasti hyvä tyyppi. Viestinnän alkeita.
Tuo oli kyllä hyvä yhteenveto.
Emme yleensä halua nähdä virheitä "omissa joukoissamme". Niinpä tuohon kieltämiseen ja syyttelyyn uskovat nimenomaan kieltäjän ja syyttäjän kannattajat. Ulkopuoliset osaavat – toivottavasti – nähdä noiden keinojen läpi.