Nyt on pakko jakaa nolo juttu, joka tapahtui 14 vuotta sitten. (Nykyään se ei enää ujostuta vaan naurattaa.)
Olimme mieheni kanssa katsomassa ensimmäistä yhteistä asuntoamme: 33,5-neliöistä vuokrakämppää. Olimme jo tehneet vuokrasopimuksen, ja nyt menimme maalaamaan keittiön kaappeja siisteiksi. Edellinen asukas oli nimittäin tupakoinut kämpässä, joten kaappeja peitti kellanruskea nikotiinitervahäkä.
Kun oli tarkoitus ryhtyä kunnostamaan kaappeja, huomasin että en ollut ottanut maalausvaatteita mukaan. Oli kyllä purkit ja pensselit, mutta ei mitään, jolla suojaisin asuni. Miehellä oli tietenkin omat remonttivaatteensa mukana, koska hän yleensä ajattelee asioita pitemmälle.
Niinpä laitoin sälekaihtimet kiinni ja maalasin alasti.
Mies muistelee vieläkin niitä aikoja haikeana.
:DYmmärrettäväähän se. Mun on nyt pakko kysyä tuosta blockquote-tagin käytöstä, koska itse en näe siinä mitään järkeä pelkkänä tyylikeinona, keskellä tekstiä itsetarkoituksellisesti. Lainaatko puheessa itseäsi "Niinpä laitoin sälekaihtimet kiinni ja maalasin alasti"?Kävisi järkeen, jos kyseessä olisi esimerkiksi haastattelu tai muu vastaava kirjoitelma, josta haluttaisiin nostaa olennaisia lainauksia tai heittoja esiin, mutta jotenkin tämä tyyli pistää silmään sekä sinun että Parantaisen blogissa (sielläkö se sylttytehdas sijaitsee?). :)(Kiitos linkityksestä muuten, lupaan kiristää bloggaustahtia)
Janne, kiitos kommentista!Olen tosiaan ryhtynyt käyttämään blockquotea korostuskeinona erottamaan oleellisimman tai huippukohdan – kuten tässä nakuilun. :)Itse uskon, että verkkotekstissä on oleellista silmäiltävyys. Jos koko teksti on yhtä pötköä, lukijan silmä ei tartu mihinkään.Lihavointi ja kursivointi ovat liian raskaita korostuskeinoja lihavoimaan kokonaista virkettä tai kappaletta, joten muita keinoja ei juuri ole löytynyt kuin blockquote.Juuri tämän vuoksi olen muuten valinnut sellaisen blogipohjan, joka ei tuota sisennyksiin automaattisia lainausmerkkejä.Sitten jos lainaan jotakin tahoa, liitän tekstiin lainausmerkit.Uskon, että lukijani ovat tottuneet tähän tapaani, mutta hyvä kun kysyit perusteluja. Olen tosiaan huomannut, että myös Parantaisen Jari käyttää samaa ratkaisua.Ja linkityksestä: ole hyvä! (Jos et postaa useammin, pääsyt blogrollin pohjalle, mikä on äärimmäisen julma kohtalo.)
Kyl se huippukohta sieltä pomppaa silmille ihan muutenkin. 😀 Propsit muuten nasevasta otsikosta – takuulla tulee juttukin luetuksi kun tuollainen tulee vastaan Google Readerissa.En näe tehokeinon käytössä sinällään mitään vikaa, mutta esimerkiksi hakukoneet käsittääkseni näkevät sen lainauksena – eli ei välttämättä omana tekstinäsi. Kun en tuunaile hakukonealgoritmeja työkseni, en tiedä onko se todellinen ongelma. Omassa duunissa on vaan tullut huomattua, että aina kun käyttää html-tageja eri tarkoitukseen kun niitä on suunniteltu, päätyy myöhemmin siivoamaan jälkiään. Ja kuten pointtisi olikin, silmäiltävyys on verkkoteksteissä tärkeää. Näin lyhyessä tekstissä se vain näyttää irtonaiselta. Katsos pentele, minusta on tullut sittenkin puristinillittäjä. 😀
Mä olen Jannen kanssa smoilla linjoilla. Jäin heti itsekin imettelemään, että mitä tuo sisennys tässä postauksessa tekee. Parantaisen blogissa myös välillä haittaa ne sisennykset epäloogiselta tuntuvissa paikoissa. (Tuntuu että joskus ne on siellä vain jakamassa tekstiä, eikä oikeasti korostamassa mitään.)-Taitaapi olla kuitenkin makuasia, tai sitten tottumuskysymys. Itse postauksesta sen verran, että mikä tarkalleenottaen oli se "nolo juttu" tässä?
Jopas…Luen näitä juttujasi Googlen kautta mutta nyt oli pakko vilkaista miltä sivusi näyttävät livenä.Muistosi sälekaihtimista näyttävät tässä yhteydessä vähän hölmöltä. Pelkkä tyhjä rivi olisi mielestäni riittänyt.Tarinasi on vallan mainio, nämähän ovat niitä juttuja joita nuorille pareille tapahtuu ja jotka monesti jäävät yhteisiksi salaisuuksiksi.
Kiitos kommenteista!Luulen, että pitäydyn kuitenkin tuossa blockquoten käytössä, kunnes vastaan tulee jokin muu korostuskeino, jolla saa erotettua tekstistä kokonaisen kappaleen. Voi toki olla, että kiroilen tätä päätöstäni jälkikäteen.Samuli, alastomuudessa ei sinänsä ole mitään noloa, vaan tilanteessa. Kyllähän jokainen suomalainen hikoilee saunanlauteilla ilkosillaan, mutta remontin teko syntymäasussa on jotenkin omituista. Ehkä olen jotenkin vinksahtanut.Kyösti, kielsin tuolloin 19-vuotiaana ankarasti miestäni kertomasta asiasta kenellekään. Nyt tästä kehtaa jo puhua. :)Onneksi muuten siihen aikaan ei ollut kamerakännyköitä, eikä edes pokkarikameroita raahattu siihen aikaan mukana.
🙂 Mä olen kyllä itsekin tehnyt epämääräisiä (arkisia) hommia syntymäasussa. Tiskaaminen ja imuroiminen lienee sellaisia joita kaikki kait joskus ovat kokeilleet. Itse muistan myös hakanneeni halkoja alasti – useampaankin otteeseen.
Normaalit kotityöt kyllä sujuvat moneltakin alasti, mutta kyllä sekä maalaaminen että halkojen hakkaaminen ilkosillaan on jo aika kummallista. Halkojen alastonhakkuu on outoa erityisesti silloin, jos sitä tekee pihalla keskellä taajama-aluetta. 😀
Luin jutun Readerista ja ajattelin että missä se jatkuu. Missä se nolo kohta oli? 😀
Loppupeleissä halkojen hakkaamiseen alstomana, on kyllä yllättävänkin rationaalinen selitys: Asuin maalla ja saunasta loppui välillä puut 😉
@Torsti, se oli siis noloa, että jouduimme ylipäätään maalaamaan, eikä palvelijat tehneet sitä puolestamme. ;)@Koivulahti, tuo selitti jo paljon. Olin jo huolissani. 🙂