Istun juuri junassa, ja vieressäni puuhaili äsken VR:n ihminen. Huomasin hänen nimensä ja organisaationsa kaulassa roikkuvasta kulkukortista.
Heppu hoiti meilejään ja tutki presentaatioitaan silmieni alla. Näin kaiken helposti. Ohessa pari esimerkkiä. (Jätän niistä tarkat tiedot pois, koska rakastan VR:ää.)
- Kyseisellä VR:n yksiköllä on tulossa "Kevätpäivän tasaus" -niminen tapahtuma 14. maaliskuuta. Tiedän, mikä on tapahtuman ohjelma, ja tiedän, mitä muutostoimistoa VR käyttää konsultointiapuna.
- Heppu tutki preseä, joka käydään läpi kyseisessä tapahtumassa. Presessä käsiteltiin henkilöstön sitoutuneisuutta vuosina 2010 ja 2011. Aika julmia muutoksia.
Jos joku luulee, että kaikki VRLeaksin tietolähteet ovat VR:n sisältä, niin väärin arvattu. Minäkin voisin aivan hyvin meilata VRLeaksille kiinnostavia prosenttilukuja, jos haluaisin.
VR on kuulemma kovistellut työntekijöitään siitä, kuka vuotaa, mitä ja minne.
Ehkä olisi syytä ensin kertoa henkilöstölle, että junassa ei hoideta meilejä ja diaesityksiä.
Tuliko muuten sinulle mieleen, että viestiesi perusteella VR-johto saa melko todennäköisesti tunnistettua henkilön, eli tietovuotaja saattoi tulla juuri irtisanotuksi?
JussiU: 1) Katleena ei ole vastuullinen kenenkään työntekijän potkuista tai potkimattomuudesta tämän postauksen vuoksi. 2) Jos VR katsoo, että kyseisen henkilön laiminlyönnit *ovat* itseasiassa sellaisia, että niistä ei nuhteilla selvitä, niin sitten heidän pitää toimia sen mukaan. Katleenan postaus sen sijaan nostaa hyvin esiin sen seikan, että VRLeaksin vuodoille on olemassa muitakin reittejä, kuin vain joku ”vuotaja sisällä”, aivan kuten hän itsekin viestissä kertoo.
Eikä tuon pitäisi olla irtisanomisperuste, jos asiasta ei ole annettu ohjeita. Varoituksen paikka se saattaa olla.
Olen samaa mieltä Lindstormin kanssa: jokainen vastaa omista teoistaan. Junaheppu vastaa vilauttelustaan, minä postauksestani ja esimies omista ratkaisuistaan. Jokainen meistä on tehnyt omat päätöksensä.
Minnaa komppaan siinä, että irtisanominen olisi aika kaukaa haettu ratkaisu, koska VR ei ole kärsinyt mitään vahinkoa tästä postauksesta. (Nämä uutisethan eivät yllättäneet ketään, eiväthän?)
Sitä paitsi kyseessä olisi laiton irtisanominen. Minähän voin vaikka myöhemmin sanoa, että keksin koko tarinan, ja oikeasti en ollut edes junassa tuolloin. Irtisanomista ei voi perustella tällaisella postauksella, ellei muuta todistusaineistoa ole.
Suosittelen silti lämpimästi VR:lle että tietovuotoriskit kannattaa käydä läpi henkilöstön kanssa. Ehkä sitä on jo tehtykin, muttei nähtävästi kovin tehokkaasti.
Alan vähitellen tuntea kateutta mahdollisuuteesi käyttää VR:n palveluita – runsaana postausalustana :D. Kahden tunnin päivittäinen työmatkani 8-tiellä ei tarjoa läheskään yhtä sähäkkää ympäristöä…
Junamatkustus – tuo skuuppien alituinen lähde. Ja mitä enemmän VR myöhästyy, sitä enemmän matkat kestävät ja sitä enemmän jutun juurta löytyy. 🙂
Töitä voi vallan hyvin tehdä vaikkapa junassa tai muualla julkisella paikalla, kunhan hoitaa suojaukset kuntoon. Läppärin ruudulle voi ostaa semmoisia suojalärpäkkeitä, jotta ohikuikuilijat eivät pääse sivusta vilkuilemaan matskuja. Mutta ehkä VR säästää eikä ole varaa investoida muutaman kympin tarvikkeille?
Olet ihan oikeassa: suojakalvo olisi halpa investointi.
Itse asiassa jos VR olisi innovatiivinen, se jopa myisi nettikaupassansa junamatkustuksen pieniä lisätarvikkeita: näytönsuojauskalvoja, termosmukeja, matkatyynyjä ja korvanappeja radioita varten. Mutta tämä toteutuu vasta, kun junaliikenne on avautunut kilpailulle vuonna 2145.
Kerran nimi tiedossa, voisit laittaa helposti arvattavaan korporaatiosähköpostiosoitteeseen tän sivun linkin ja siteerata saatteeksi Hiltusen Heikkiä tuosta alta?
Hmmm, miettimisen arvoinen asia. Hepun meiliosoite on toki tiedossa.
Ehkä en kuitenkaan pelästytä häntä henkilökohtaisesti. Sitä paitsi jos VR – laatuyhtiö kun on – yrittäisi irtisanoa heppua tämän postauksen perusteella, voisin kieltää koko jutun. Meili olisi liian raskauttava todiste.
Luotan tällä kertaa siihen, että tämä postaus kulkee VR:n sisäisten kanavien kautta hepun tietoisuuteen.
Muistan muutaman vuoden takaisen, vähän samanlaisen tapauksen, jossa eräs rekrytointikonsultti hoiteli rekrytointia junassa liian huolettomasti. Tapaus tuli erään blogin kautta julkiseksi ja päättyi iltapäivälehtiin. Tässä tapauksessa ko. yrityksen kriisiviestintä onnistui melko hyvin. Toimitusjohtaja pyysi kaikilta osapuolilta anteeksi ja tiedotti, ettei rekrytointikonsultin toiminta vastaa yrityksen periaatteita eikä arvoja. Hän myös vakuutti, että periaatteet kerrataan konsultille vielä kerran.
Voiko siis olla niin, että jotkut ihmiset eivät kerta kaikkiaan enää erota yksityisen (työ tai oma yksityiselämä) ja julkisen rajoja? Ja ovatko nämä ihmiset riski yritysten maineelle? Ja jos henkilöstö on riski maineelle, niin osaavatko yrityksen ottaa tämä asian huomioon toiminnassaan ja kriisiviestintäsuunnitelmissaan?
Helena, tarkoititko tätä Katleenan tapausta:
http://www.eioototta.fi/2010/10/laadukasta-rekrytointia-ja-luottamuksellisia-keskusteluita.html
🙂
Helenan kertoma keissi kuulostaa tosiaan taannoiselta Empore-tapaukselta. Se ei tosin päätynyt iltapäivälehtiin (tietääkseni), mutta se oli kyllä Hesarin sunnuntainumerossa ja Kauppalehden verkkosivuilla.
Mutta asian ytimessä ollaan: Eivätkö ihmiset erota yksityiselämän ja työroolin rajoja? Facebookissa kerrotaan liian helposti arkaluonteisiakin työasioita, ja junassa hölistään kovaan ääneen.
Yritys menettää maineensa todennäköisimmin omien työntekijöidensä takia. Varsin harvoin mainetta pilaa mikään ulkopuolinen taho.