Piti lähteä valmentamaan Etelä-Pohjanmaalle erääseen pankkiin. Lensin Vaasaan jo edellisenä iltana, koska en voinut ottaa sitä riskiä, että aamulento on myöhässä.

Aamulla olin hyvissä ajoin liikkeellä. Näytin osoitteen hotellin respalle ja kysyin, onko se kävelymatkan päässä. Täti oli ihmeissään: ”Ei meillä Vaasassa ole tuollaista katua.”

Soitin pari puhelua, ja kävi ilmi, että oikea kaupunki olisi ollut Seinäjoki.

Ei muuta kun taksiin ja Seinäjoelle. Olin lopulta perillä yli tunnin myöhässä.

Kun astuin valmennustilaan, jossa tusinan verran säntillisiä pankkilaisia odotti, tunnelma oli äärimmäisen jäätävä. (Jos et tunne pankkiväkeä, voin kertoa, että he ovat Erittäin Tarkkoja Aikatauluista.)

Kesti melko kauan, kunnes porukka alkoi lämmetä.

Tarinan opetus: Ei ole mitään opetusta. Joskus pitää vain olla huolellisempi.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.