Seuraava opukseni on työnimeltään Elefantin aika – kuinka tunteet voittivat meidät.
Elefantti-vertauskuva on peräisin sosiaalipsykologi Jonathan Haidtilta. Hän puhuu paljon mielemme kaksijakoisuudesta, joka on kuin elefantti ja sen ratsastaja. Elefantti tarkoittaa aivojemme vahvaa, intuitiivista, tunnevetoista ja nopeasti reagoivaa puolta, kun taas ratsastaja viittaa aivojemme pieneen, hitaaseen, tietoiseen ja rationaaliseen osaan.
On selvää, että elefantti on meillä kaikilla vahvempi. Kun tunteet ja vaistot ottavat vallan, järki ei enää kulje kenelläkään. Tästä aivojemme surullisesta mekaniikasta syntyvät niin pienet kuin isotkin huonot päätökset: heräteostokset, hullaantumiset, tiuskaisut, somelynkkaukset, huliganismi ja jopa veriteot.
Me tiedämme liiankin hyvin, että ratsastaja ei voi elefantille mitään. Tämän vuoksi emme enää edes yritä hillitä elefanttia. Mitäpä sitä turhaan tuhlaamaan voimiaan. Olemme luovuttaneet ja päästäneet ohjaksista irti, koska elefantin ohjaaminen on raskasta ja siinä on huono hyötysuhde. Päädymme sinne, minne tunteet meitä milloinkin vievät, ja jälkikäteen keksimme itsellemme muka järkiperusteluja.
Elefantin aika näkyy kaikessa. Meille on kehittynyt kokonainen tunnejournalismin laji, jossa uutisoidaan milloin kehosurusta, milloin FOMOsta, milloin ilmastosyyllisyydestä ja milloin etätyöapatiasta. Myös viihdeteollisuuden laulukilpailut ja tosi-tv-ohjelmat nostavat tutkijoiden mukaan tarkoituksellisesti osallistujien tunteita esiin enemmän kuin aiemmin.
Somelynkkaukset ovat aivan oma lukunsa. Niiden kohteena on milloin yksilö, milloin yritys. Kun somen ihmismassa reagoi tunteella, silloin ei faktoilla ole enää mitään väliä. Tuorein esimerkki löytyy kuluneelta viikonlopulta: tunnevetoisuus saa ihmiset syyttämään kuolemantuottamuksesta yksittäistä vaateliikettä, jolla ei ole mitään tekemistä tilanteen kanssa. Somepyövelit kirjoittavat tunnepäissään negatiivisia arvosteluita, vaikka faktat osoittavat aivan muuta.
Tavallaan ymmärrän tämän kaiken. Tunteet ovat tosiasia, eikä ole ihmisyyttä ilman tunteita. Olen silti huolissani siitä, että olemme antaneet elefantille vallan. Olemme lapsellisempia ja tunnevetoisempia kuin pitkään aikaan. Elämme infantiilissa yhteiskunnassa, jossa tunne on pelimerkki ja kovimmalla äänellä huutava saa tahtonsa läpi. Uskomme fiiliksiä, tulkintoja ja vaikutelmia emmekä kykene nousemaan niiden yläpuolelle.
Niinpä kaipaan tunteiden käsittelyyn aikuisen otetta. Tällä en tietenkään tarkoita tunteiden tukahduttamista tai tunnekylmyyttä, vaan peräänkuulutan malttia, tunnetaitoja, suhteellisuudentajua, omien reaktioiden hallintaa ja oman tunnetilan prosessointia. Kaipaan aikuisuutta ja itsereflektointia.
Tulevan kirjani tavoitteena on kuvata elefantin ajan ilmiöitä ja esittää ratkaisuja siihen, miten pystyisimme yhdessä aikuistumaan.