Täällä Hämeenlinnassa paikallinen Citymarket lisää mainoksiinsa historiapläjäyksiä. On ihan hienoa, että vaikka yksityinen kauppias maksaa mainostilasta, hän ei täytä kaikkea hintatiedoilla vaan kertoo myös juhlapyhien taustoista.
Tänään kävi kuitenkin pieni moka. Hämeen Sanomissa olleen Citymarket-liitteen mukaan Runebergilla oli kahdeksan lasta ja yksi tytär.

Nyt vasta tajusin, että olen lapseton, koska minulla on kaksi tytärtä.

5 kommenttia

  1. Pekka, kiitos kommentista! Sisältömarkkinointi on ihan hienoa, jos faktat ovat kohdillaan. :)En muuten edes tarkistanut tuon artikkelin muita tietoja; siellä voi olla enemmänkin virheitä.

  2. Perhe ei ole enää tuotantoyksikkö, vaan kulutusyksikkö. Ei muuta kuin pää pystyyn! Sinulla on varmaan ihanat lapset.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.