Usein kriisi- ja viestintäkoulutuksissa tehtävänäni on taklata osallistujien pelkoja. Niitä on monenlaisia:
Mitä jos mokaan somessa? Mitä jos tiedotustilaisuus menee pieleen? Mitä jos tämä kriisi vain pahenee? Mitä jos muotoilen viestini hassusti? Mitä jos muut nauravat? Mitä jos näytän tyhmältä televisiossa? Mitä jos unohdan mitä piti sanoa? Mitä jos minusta aletaan puhua pahaa keskustelupalstoilla? Mitä jos muut eivät saa selvää? Mitä jos en osaa käyttää tätä uutta kanavaa?
Näissä tilanteissa jaan osallistujille parhaan pelonhallintavinkkini:
Kaikki me läsnäolijat olemme elossa, eikö vain? Se tarkoittaa, että meillä 100-prosenttinen selviytymisaste.
Jokaisella meillä on ollut elämässä kriisejä. Pieniä ja isoja. Lyhyitä ja pitkiä. Työssä, kotona tai harrastuksissa.
Ja silti olemme selvinneet.
Jos sinulla on näin hyvä hit-rate, niin mikä saa sinut luulemaan, että tilanne muuttuisi yhtäkkiä huonoksi? Jos olet selvinnyt kaikesta tähänastisesta (ja jokainen kriisilaji on joskus tullut vastaan ekaa kertaa), niin millä perusteella et selviäisi juuri tästä tilanteesta?
Jos vertaa uutta vaatimusta, muutosta, kohua tai kriisiä kaikkeen siihen, mistä on selvinnyt, tilanne alkaa yhtäkkiä näyttää varsin siedettävältä.
Kriisi, kohu tai muutos ei ole kaiken loppu, vaan se on tilaisuus näyttää, mistä kaikesta oikein selviämme. Nämä tilanteet eivät yleensä ole kivoja, mutta niistä selviää aina ja ne opettavat aina jotain.
…kriisistä toiseen selvinneenä totean, että olipa hyvin sanottu. t. ärsytttävä bloggaaja 😀
Hehee, kiitos Mervi!
https://en.wikipedia.org/wiki/Survivorship_bias
Ville, tuo bias liittyy virheargumentointiin, ei ihmisten rohkaisuun. Kuvaamani tilanne esiintyy valmennuksissa yleisesti, ja hyödyttömän pelon saa taklattua vertaamalla sitä ihmisen aikaisempiin kriiseihin.
Nyt osui kyllä postaus juuri oikealle päivälle lohdun sanoiksi. 🙂
Mahtavaa kuulla. Tsemppiä!
”Jos sinulla on näin hyvä hit-rate, niin mikä saa sinut luulemaan, että tilanne muuttuisi yhtäkkiä huonoksi?”
Ei minulla ole hyvä hit-rate (tarkoittaako tuo suomeksi onnistumista?). Olen keskinkertainen ihminen ja teen keskinkertaisia suorituksia. Minulla ei myöskään ole halua kehittyä kaikessa mahdollisessa. Rehellisesti todeten olen monissa velvollisuuksissa hyvin kehittymishaluton.
Kun ei yritä onnistua vaan hoitaa hommansa jo lähtökohtaisesti vain joten kuten, pelko hälvenee ja suorituskyky paranee.
Ei myöskään pidä ottaa vastaan tehtäviä, jotka eivät ole oman osaamisen piirissä. On opittava sanomaan jyrkkä ei, aina potkujen saamisen uhallakin.
Osaamisen hankkimiseen kuluu aina vuosia. Jos joutuu tilanteeseen, jossa joutuu esittämään osaamista, homma leviää käsiin, ainakin rehelliseltä ihmiseltä. Kymmenen vuotta opiskelua ja kymmenen minuuttia esittämistä on hyvä suhde. Silloin tulee sanottua oleellinen, mutta ei liikaa.
Vanhentuva vihainen mies, sinä päivänä kun sinä olet samaa mieltä kanssani, minä todennäköisesti tukehdun iltarooibokseeni silkasta hämmästyksestä. En ole aivan varma, miksi luet tätä blogia.
Mutta asiaan: sinun kohdallasi en käyttäisi tuota postauksessa mainitsemaani keinoa, koska selvästikin sinulla on oma tapasi selvitä muutoksesta ja epäilyksistä.
Sen sijaan monen muun kohdalla keinoni on toiminut. Kun muutoksen tai kohun asettaa oikeisiin mittasuhteisiin, siitä selviää paremmin, ilman lamaannusta.
(En ole varma, miten tähän aiheeseen liittyy se, että joku joutuu esittämään osaamista. Sellaiseen tilanteeseen en ole asiakkaissani törmännyt.)
”Kaikki me läsnäolijat olemme elossa, eikö vain? Se tarkoittaa, että meillä 100-prosenttinen selviytymisaste.”
Elossaolijat on tosiaan elossa, mutta ne jotka kuoli ei kuulu elossaolijoihin. Noin sanomalla voisi sanoa ettei talvisodassa kuollut ketään, koska kaikki jotka on vielä elossa, on elossa.
Eikä somessa kuole muutenkaan. Ihmeellinen näkökanta.
Hyvä kommentoija, avaan hieman valmentamisen prosessia:
1) Viestintävalmennuksissa nouseva pelko ei ole koskaan selitettävissä pois järjellä.
2) Absurdi pelko lähtee sen sijaan parhaiten pois kärjistämällä ja asettamalla se sopivaan viitekehykseen.
3) Listaamani keino on toiminut joka kerta. Ihmiset vapautuvat ja naurahtavat esimerkilleni.
Jos minun näkökantani on mielestäsi ”ihmeellinen”, miten itse rohkaisisit ihmisiä luettelemissani peloissa?