Me ihmiset ryhmänä olemme kuin lintuparvi.
Jokainen meistä jollain tapaa ohjautuu ryhmän mukaan. Emme käännä takkiamme, vaan korostamme tiettyjä puoliamme ja vaimennamme toisia puolia. Olemme kuin lintuparvi, joka vaihtaa suuntaa. Linnuista ei pysty sanomaan, kuka johtaa, mutta silti parven suunta muuttuu kuin sanattomasta sopimuksesta. Samoin ihmisryhmä sulautuu yhteen ikään kuin yhdeksi yksilöksi.
Yleensä joku ryhmän jäsenistä on johtajan roolissa, jolloin muut samauttavat toimintaansa hänen suuntaansa. Hyvä johtaja osaa vastaavasti samauttaa toimintaansa ryhmän mukaan. Joku jäsen voi toki olla vastahankaan, mutta silloin hän todennäköisesti ei hitsaudu kunnolla yhteen muiden kanssa – ja ennemmin tai myöhemmin hän jättää ryhmän.
Joskus taas kulttuurinen viitekehys on niin vahva, että varsinaista johtajaa ei tarvita. Toimintamalli syntyy kuin itsestään. Alokkaat kertovat tuhmia juttuja, opiskelijat bilettävät pullot kourassa, esikoisensa saaneet kokevat ekologisen herätyksen ja näyttelijät ovat estottomia.
Älkää kuitenkaan käsittäkö minua väärin. Jokainen ihminen on ilman muuta yksilö, mutta yhdessä me muodostamme erilaisia porukoita: stressaantuneita ryhmiä, iloisia ryhmiä, riehakkaita ryhmiä tai virallisia ryhmiä.
Kouluttaja on ryhmän jäsen, ja hän pystyy vaikuttamaan ryhmädynamiikkaan melko paljon. Pystyt aktivoimaan hiljaista ryhmää, rentouttamaan jäykkää ryhmää ja tasaannuttamaan riehakkaan ryhmän (tai pahimmillaan villitsemään porukkaa entisestään).
Jos kouluttaja ryhtyy ikään kuin ulkopuoliseksi ja sivustakatsojaksi, ryhmä elää omaa elämäänsä, eikä kouluttaja pysty vaikuttamaan heihin. Sen sijaan jos kouluttaja laittaa itsensä peliin, hänestä tulee ryhmän jäsen, jolloin hän on yksi suuntaa ohjaavista linnuista. Näin päivä pysyy omissa käsissä eikä ole tuuliajolla.