(Pikainen lukuohje ei-partiolaisille:
- Sudenpennut = 7–9-vuotiaita partiolaisia, koulussa siis 1–3-luokkalaisia.
- Seikkailijat = 10–11-vuotiaita partiolaisia, koulussa siis 4–5-luokkalaisia.)
Aloitin ensimmäisen sudenpentulauman vetämisen partiossa syksyllä 1990. Olin 14-vuotias, ja sudenpennut olivat eka- ja tokaluokkalaisia.
Olin surkea johtaja. Osasin kyllä leikittää, organisoida ja opettaa käytännön asioita, mutta en taatusti osannut tunnistaa yksilöiden vahvuuksia, kehittää ryhmäkemiaa, valmentaa johtajuuteen tai kouluttaa ryhmätyötaitoja. (Lähinnä olin innoissani, kun pääsin leikkimään piilosta lasten kanssa.)
Välissä hukkasin kokoustilan avaimen puoleksi vuodeksi, joten tapaamisissa oli pitkä katko. Lopulta avain löytyi talvitakkini taskusta, ja partio pääsi taas jatkumaan.
Nyt mennään syksyssä 2014. Olen vetänyt partioryhmiä yli puolet elämästäni. Välissä oli kolmen vuoden tauko, kun omat tytöt olivat vauvoja, mutta ryhmänvetokokemusta on kertynyt silti 21 vuodelta.
Tämänhetkinen ryhmäni on Sudet. He ovat 11-vuotiaita seikkailijoita, joita olen vetänyt ekaluokkalaisista asti, siis nyt viidettä vuotta. Ryhmän nimi oli sudenpentuvuosien aikaan Repolaiset, mutta kun Repolaiset siirtyivät vuosi sitten seikkailijoihin, nimenkin piti kasvaa. Ryhmä valitsi nimekseen Sudet.
Vähitellen olen oppinut kohtuuhyväksi partiojohtajaksi. Mutta voisiko partioryhmän johtamisesta oppia jotain työelämäänkin?
1. Yhdistä ja erota.
Susista olen huomannut, että lapset mieluusti toimivat tietyissä 2–3 hengen vakioryhmissä. Välillä annan heidän puuhata vakioryhmissä, joissa vuorovaikutus on mutkattominta. Välillä taas ryhmittelen heidät uusiksi tarkoituksella, jotta he oppivat toimimaan myös muitten kanssa.
2. Luokaa oma kieli.
Talvileirillä teimme juhla-ateriaa, ja meille syntyi vahingossa ”italialais-espanjalaisen mestarikokin kieli”. Aina kun kokkaamme, puhumme suomea ulkomaalaisittain murtaen. Siitä on tullut perinne, johon Susien ulkopuoliset kyllästyvät. Mutta se yhdistää meitä. Molto bene makarooni jauheliiha mycke bueno!
3. Luokaa omat vitsit.
Susien kanssa kehotamme joskus toista kokeilemaan ”mun luonnonkiharaa lapasta”, ”luonnonterävää puukkoa” tai ”luonnonvahvaa makkaratikkua”. Tätä inside-juttua on turha avata tässä, mutta se huvittaa meitä yhä.
4. Pyydä vastuuta, anna vastuuta.
Syysleirillä viime viikolla Sudet pyysivät, saisivatko he olla yöllä kipinävuorossa. Niinpä annoin heidän vartioida tulta aamuviidestä aamuseitsemään. 11-vuotiaat partiolaiset pitivät kaksi kamiinatelttaa kuumina ja tekivät aamuyöllä suklaabanaaneja nuotiolla. He osaavat nyt lisätä kamiinaan puita ja vartioida paloturvallisuutta (mitä kovin moni 11-vuotias ei osaisi tehdä).
Seuraava haaste on partiolippukunnan pikkujoulujen järjestäminen. Susien tehtävänä on huolehtia tarjoilut ja juontaa ilta.
* * *
Mitä olen 21 vuoden johtajataipaleestani oppinut?
En yhtään mitään.
Työelämässä olen yhä huono esimies, surkea priorisoija ja säälittävä suunnittelija. Mutta ehkä jonain vuonna opin hyödyntämään partiotaitoja myös työelämässä.
Hmm.. sait mut pohtimaan omaa 15-vuotta kestänyttä ryhmänjohtajauraani. Muutaman vuoden tauko ryhmänjohtamisesta opiskelun ja lpkj:na toimimisen vuoksi viitisen vuotta sitten sai mut näkemään oman johtajuuden uudessa valossa. Nykyisin olen rennompi ja osaan kiinnittää huomiota eri puoliin samassa asiassa.
Nuorempana ajattelin, että mun tarvii opettaa kaikille kaikki jostain tietystä asiasta, vaikkapa nuotiossa käyttevistä puulajeista. Nykyisin tiedän jo, että ei tarvii. Jollekulle muksulle on saavutus se, että oppii tietämään, mikä on puu ja mikä on pensas. Toinen vaatii saada tietää jokaisen puulajin ja kolmas kyllä osaisi puulajit, jos viitsisi keskittyä asiaan, mutta on kiinnostuneempi siitä, mitä värejä vaahteranlehdessä voi nähdä. Nykyisin tiedän jo, että sitä vaahterasta kiinnostunutta ei tarvii saada oppimaan ulkoa ”kuusi paukkuu kokossasi…” – runoa, vaan tärkeä pointti voi olla se, että hän keksii, että vaahterakin sopii nuotioon. tms. Onkohan niin, että kun hetkeksi laittaa jonkin asian syrjään ja palaa siihen myöhemmin, on kehittynyt huomaamattaan? Vai johtuukohan se vain aikuistumisesta? 🙂 No, mene ja tiedä, joka tapauksessa, ryhmäjohtamista voiaina oppia lisää!
Aika hyvin tiivistetty
Mä päätän just kolmannen kauteni lippukunnanjohtajana, välissä pidin kyllä useamman vuoden taukoa. On ollut aika opettavaista tajuta tässä loppuvuodesta, että mitä kaikkea en todellakaan ole osannut tai hoitanut hyvin, vaikka siis luulin tämän pestin olevan itselleni ihan helppo nakki. Aika monesti on kyllä kävelty siihen samaan tuttuun kuoppaan ja pohjalla sit huomattu se tuttuus, ”näinhän se oli viimeksikin”.
Samaistun muuten tohon johtajataipaleesi alkuun oikein hyvin, ihan samanlainen olin 14-vuotiaana, mitä nyt en hukannut niitä avaimia. Olisi jännä päästä kokeilemaan taas viikkotoimintaa, lopetin sen 19-vuotiaana ja tässä on ollut jo aika monta vuotta taukoa. Olisin varmasti tosi erilainen johtaja nyt aikuisena. Viikkotoiminnalle ei vaan ole löytynyt koloa kalenterista ja samalla pitäisi vaihtaa etälpk johonkin lähellä olevaan. Hatunnosto muuten siitä, että käytät aikaasi partioon kaiken muun lisäksi!