Kuten kaikki sivistyneet ihmiset tietävät, Suomen Partiolaiset järjestää paraikaa unohtumatonta partiokokemusta. Hanke on nimeltään Roihu 2016, ja se huipentuu 15 000 hengen suurleiriin kesällä 2016.

Kokoamme paraikaa Roihulle huipputyyppejä markkinointiin ja viestintään. Tarvitsemme tapahtumamarkkinoijia, copyja, ad-osaajia, digimarkkinoijia, sissimarkkinoijia, someguruja, leirilehden tekijöitä, valokuvaajia, videotuottajia ja verkkotiedottajia.

(Ja kenties joitain muitakin, joita emme vielä ole edes oivaltaneet.)

Työ on meille jokaiselle vapaaehtoistyötä: emme saa tästä palkkaa, vaan teemme duunia rakkaudesta lajiin.

Haluamme porukkaan mukaan nuoria ja nälkäisiä osaajia. Tai vanhoja ja monityydyttyneitä. Kunhan olet osaaja. Tai olet näppärä ja haluat oppia markkinointia ja viestintää.

Rahaa emme voi tarjota, mutta kuluja korvataan, ja lisäksi urakasta saa työtodistuksen ja opintopisteitä.

Niinpä päätimme luoda Roihun Markkinointiakatemian. Tavoitteena on – partion toimintatapojen mukaisesti – tekemällä oppiminen. Projekti kestää 1,5 vuotta.

Keräämme Markkinointiakatemiaan 30 markkinointi- ja viestintätyyppiä, jotka haluavat kehittää osaamistaan. Tarjolla on osa-aikainen vapaaehtoistyöpesti, jossa opitaan alan taitoja ja saadaan äärimmäisen hyviä kontakteja.

Siis:

Tule Roihun Markkinointiakatemian kick-off-tilaisuuteen Helsinkiin pe 10.4. klo 14.30-16.30. Tapahtuma on ilmainen, ja osallistut siihen sitoumuksetta.

Kick-offista valitsemme 30 lupaavinta ja luovinta tyyppiä 1,5 vuodeksi osallistumaan Roihun Markkinointiakatemiaan.

Kick-off-tilaisuudessa puhuvat Emma Storbacka, Jarkko Sjöman sekä eräs hämeenlinnalainen perheenäiti.

Jos haluat pistää osaamisesi peliin nuorisotyön hyväksi, tule mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Roihun Markkinointiakatemian sivuilta.

PS. Markkinointiakatemia vetoaa sekä sydämeen että substanssiin:

  • Jos pääset akatemiaan, pääset tuottamaan Suomen upeimman lasten ja nuorten tapahtuman vuodelle 2016.
  • Lisäksi saat työkokemusta, verkostoja ja halutessasi myös opintopisteitä. Akatemiaa ovat tukemassa kovat viestintä- ja markkinointinimet, ja heidän tavoitteenaan on työllistää Roihun parhaat markkinointi- ja viestintätekijät.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.