Tekstigeneraattori asiantuntijoille

Katleena Kortesuo

Olen ajatellut luoda tekstigeneraattorin asiantuntijoille. Sen avulla voi kirjoittaa asiantuntevan kolumnin, blogipostauksen tai vieraskynän aiheesta kuin aiheesta.

Otin pohjaksi Espoon kaupungin sivuilta löytämäni postauksen, mutta mikä tahansa muukin ympäripyöreä asiantuntijateksti sopii.

Ohessa pätkä alkuperäistä blogipostausta:

Espoo haluaa olla mukana kehittämässä parhaalla mahdollisella tavalla koko Suomen ja metropolialueen kuntarakennetta. Tavoitteena pitää olla ratkaisu, jolla vastataan globaalin talouden, kestävän kehityksen ja tietoyhteiskuntakehityksen asettamiin haasteisiin. Haluamme olla ratkaisemassa tulevaisuuden haasteita. Tulevan valmistelun pitää perustua hyvään vuorovaikutukseen ja parhaimpiin argumentteihin, joilla etsitään ratkaisuja sekä metropolialueen, kaupunkikeskusten ja maaseutukeskusten osalta. Metropolialue kilpailee muiden maiden metropolien kanssa. Tavoitteena on vahvistaa metropolialueen kansainvälistä kilpailukykyä ja tasapainoista kehitystä koko maan kansantalouden suotuisan kehittymisen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Vaihe 1

Tarvitset seuraavat käsitteet:

  1. organisaatiosi nimi
  2. organisaatiosi toimiala
  3. kaksi toimialasi järjestöä tai liittoa
  4. toimialasi viranomainen
  5. neljä positiivista adjektiivia

Sijoita termit tänne:

[Organisaatiosi] haluaa olla mukana kehittämässä parhaalla mahdollisella tavalla koko Suomen ja metropolialueen [organisaatiosi toimialaa]. Tavoitteena pitää olla ratkaisu, jolla vastataan globaalin talouden, kestävän kehityksen ja tietoyhteiskuntakehityksen asettamiin haasteisiin. Haluamme olla ratkaisemassa tulevaisuuden haasteita. Tulevan valmistelun pitää perustua [adjektiivi A] vuorovaikutukseen ja [adjektiivi B] argumentteihin, joilla etsitään ratkaisuja sekä [järjestö A:n], [liitto B:n] ja [viranomaisen] osalta. [Toimialan organisaatiot] kilpailevat muiden maiden [organisaatioiden] kanssa. Tavoitteena on vahvistaa [toimialan] kansainvälistä kilpailukykyä ja [adjektiivi C:tä] kehitystä koko maan kansantalouden [adjektiivi D:n] kehittymisen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Esimerkki A

Valitut käsitteet:

  1. Katleena Kortesuo Oy
  2. viestintä
  3. Procom ja Suomen Yrittäjät
  4. TEM
  5. vahva, looginen, kestävä ja myönteinen

Lopputulos:

Katleena Kortesuo Oy haluaa olla mukana kehittämässä parhaalla mahdollisella tavalla koko Suomen ja metropolialueen viestintää. Tavoitteena pitää olla ratkaisu, jolla vastataan globaalin talouden, kestävän kehityksen ja tietoyhteiskuntakehityksen asettamiin haasteisiin. Haluamme olla ratkaisemassa tulevaisuuden haasteita. Tulevan valmistelun pitää perustua vahvaan vuorovaikutukseen ja loogisiin argumentteihin, joilla etsitään ratkaisuja sekä Procomin, Suomen Yrittäjien ja työ- ja elinkeinoministeriön osalta. Viestintäalan yritykset kilpailevat muiden maiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on vahvistaa viestinnän alan kansainvälistä kilpailukykyä ja kestävää kehitystä koko maan kansantalouden myönteisen kehittymisen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

 

Esimerkki B

Valitut käsitteet:

  1. Kenkäpulju Oy
  2. kenkäteollisuus
  3. Kenkä- ja nahkateollisuus ry ja nuorkauppakamarit
  4. TEM
  5. luja, selkeä, positiivinen ja laadukas

Lopputulos:

Kenkäpulju Oy haluaa olla mukana kehittämässä parhaalla mahdollisella tavalla koko Suomen ja metropolialueen kenkäteollisuutta. Tavoitteena pitää olla ratkaisu, jolla vastataan globaalin talouden, kestävän kehityksen ja tietoyhteiskuntakehityksen asettamiin haasteisiin. Haluamme olla ratkaisemassa tulevaisuuden haasteita. Tulevan valmistelun pitää perustua lujaan vuorovaikutukseen ja selkeisiin argumentteihin, joilla etsitään ratkaisuja sekä Kenkä- ja nahkateollisuus ry:n, nuorkauppakamareiden ja työ- ja elinkeinoministeriön osalta. Kenkätehtaat kilpailevat muiden maiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on vahvistaa kenkäteollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä ja positiivista kehitystä koko maan kansantalouden laadukkaan kehittymisen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Eikö kuulostakin asiantuntevalta? Voin taata, että generaattorini lopputulema on tasan yhtä laadukasta ja elävää kuin kaikki muutkin suomenkieliset asiantuntijatekstit.

Tällä metodilla voin tehdä asiantuntijatekstin mistä tahansa aiheesta. Kuka haluaa tilata ensimmäisen vieraskynän? Vain tonni per liuska.

28 kommenttia

  1. Hah hah hah, tämä oli todella hauska! Kyllä, kuulostaa asiantuntevalta ja ympäripyöreältä yhtä aikaa. Tuolla sitten vain takomaan rahaa 🙂 Kenelle ajattelit tarjota ensimmäisenä tätä palveluasi?

    Vakavasti puhuen on uskomatonta, miten mitäänsanomattomia tekstejä organisaatioiden ja kuntien sivuilta löytyy. Eikö kukaan uskalla olla rohkeampi vai mistä tällainen ympäripyöreä pyörittely mielestäsi johtuu?

    1. Eevastiina, kiitos kommentistasi! Tätä palvelua voisi varmastikin myydä ensimmäisenä poliitikoille ja virkamiehille, mutta toki myös eri alojen asiantuntijoille. 😀

      Mutta mistä ympäripyöreä teksti johtuu?

      Löysä kielenkäyttö syntyy siitä, että kukaan ei ole piiskannut kirjoittajaa harjoittelemaan. Kirjoittajan tuottama ympäripyöreä mössö ja trendisanat ovat aina uponneet lukijoihin kuin kuuma veitsi voihin, joten kirjoittaja jatkaa samalla tavalla. Tällaisen tekstin tekijälle ei ole ollut kriittistä lukijaa ja sparraajaa.

      Kukaan ei ole uskaltanut olla se lapsi, joka huomaa, ettei keisarilla ole vaatteita.

      1. Tekstin diipadaapasävy on tietysti osaksi kirjoittajan kynästä mutta veikkaan, että suurempi syypää löysään kieleen on löysä ajattelu (siellä johtoportaassa, ei välttämättä viestintäosastolla). On turvallisempaa piilottaa yrityksen tai yhteisön tavoitteet kauniisiin latteuksiin kuin iskeä täsmällistä ja yksiselitteistä tekstiä kansan silmille. Löysät ympäripyöreydet ovat hyödyllisiä sillä niissä ei varsinaisesti, ihan aidosti, luvata tai sidota yritystä mihinkään täsmälliseen konkretiaan. Tuokin esimerkkitekstisi sisältää ihastuttavan tulkinnanvaraisia määreitä kuten vaikkapa ”_parhaimpiin_ argumentteihin” – kuka määrittelee ja millä filosofis-konkreettisella tasolla tuon laatusanan ”parhaimpiin”… Ja melkeinpä mitä tahansa käytännön toimia voidaan myöhemmin perustella sillä että ne ”vahvistavat” kilpailukykyä/kehitystä – tavalla tai toisella.

        1. Talvikki, naulan kantaan. Kun kirjoittaa ympäripyöreyksiä, ei sitoudu yhtään mihinkään.

          Pidin erityisesti alkutekstin adjektiiveista, koska niiden avulla tekstistä tulee entistäkin höttöisempää. ”Parhaat” argumentit, ”suotuisa” kehittyminen ja ”paras mahdollinen” tapa eivät oikeastaan tarkoita yhtään mitään, sillä kirjoittaja voi määritellä adjektiivinsa aina parhain päin.

    1. Antti, puppulausegeneraattori on ihan loistava. Vein sen nyt pitemmälle, koska tässä omassa mallissani tekstiin voi syöttää enemmänkin omia avainsanoja ja alan termejä.

      Tuloksena on takuuvarmaa huttua, joka ei erotu millään tavoin suomalaisista asiantuntijakolumneista.

  2. Myös: http://korsoraattori.evvk.com/ <— toimii 🙂

    Tässä alkuperäinen korsoroituna:

    Espoo haluaa ol mukana kehittämässä parhaal vittu mahdollisel taval koko Suomen ja metropolialueen totanoin kuntarakennetta. Tavoitteena pitää ol vittu ratkaisu, jol tiätsä vastataan globaalin niinku talouden, kestävän vittu kehityxen ja totanoin tietoyhteiskuntakehityxen asettamiin haasteisiin. vittu Haluamme tiätsä ol ratkaisemas tulevaisuuden niinku haasteita. Tulevan valmistelun pitää perustua hyvään vittu vuorovaikutuxeen ja totanoin parhaimpiin argumentteihin, joil ezitään vittu ratkaisuja sekä tiätsä metropolialueen, kaupunkikeskusten ja maaseutukeskusten niinku osalta. Metropolialue kilpailee vittu muiden maiden metropolien totanoin kanssa. Tavoitteena vittu on vahvistaa metropolialueen kansainvälistä tiätsä kilpailukykyä ja tasapainoist kehitystä koko niinku maan kansantalouden suotuisan kehittymisen ja hyvinvoinnin vittu varmistamisexi.

    1. Ooo, olin unohtanut koko Korsoraattorin. Tämä oli kaunista kamaa. 🙂

  3. Joskus 2006 tienoolla muistan lyöneeni vetoa pystynkö käyttämään viisi kappaleellista puppulausegeneroitua tekstiä ammattikorkeakouluun tehtävässä 20 sivuisessa raportissa jäämättä kiinni. Aiheena muistaakseni oli jotain wlan-tekniikkaan liittyvää ja puppulausegeneraattorin tekniikkatekstin generointi käytössä. Vaikka tekstiin muuten tuli joitakin korjausehdotuksia, jäivät puppulausegeneroidut kappaleet sellaisinaan käyttöön, arvioksi taisi tulla 4 ja sain kuitattua paikallisesta juottolasta opiskelija-alennetun keskioluen palkkioksi urotyöstä. Sittemmin opin generoimaan puppulauseeni raportteihin ilman apuvälineitä…

    1. Keke, mahtava tarina! Näitä temppuja pitäisi tehdä useammin ja enemmän, jotta tekstikriittisyys kasvaisi. On äärimmäisen noloa, että puppulausegeneraattorin tuotokset menevät seulan läpi.

  4. Mielestäni ongelma on siinä, ettei uskalleta valita kenelle teksti kirjoitetaan. On totta, että kumartaessa yhteen suuntaan, pyllistät toiseen. On parempi valita suunta, kuin heilua tuuliviirinä ympäriinsä!

    Aiheesta akuuttiin ongelmaan: Onko olemassa puppulause- tai asiantuntijafiltteriä, jolla tekstistä pystyy karsia turhat koukerot?

    1. Lauri, taisit osua aivan oikeaan. Tekstillä ei ole selkeää kärkeä eikä kohderyhmää, vaan sanoja pyöritellään suuntaan jos toiseenkin.

      Hyvä kysymys tuo anti-puppugeneraattori: miten saisi tekstistä pois kaikki löysät termit ja rakenteet?

      Ainakin löysän kielen tunnistaminen on helppoa. Ota ensin tekstistä sattumanvaraisesti kaksi peräkkäistä tekstikappaletta ja pohdi sitten, oletko lukenut samat asiat samalla tavalla kirjoitettuna muualtakin. 🙂 Jos teksti tuntuu siltä, että kirjoittaja olisi voinut olla kuka tahansa muukin saman alan asiantuntija, teksti on todennäköisesti persoonatonta ja ympäripyöreää.

      Olen tässä kehitellyt Täsmäteksti-nimistä kirjoittajan vinkkiopasta, jossa käydään läpi kielen ominaisuuksia hyvinkin mekaanisesti. Tavoitteena on auttaa kirjoittajaa tunnistamaan hankalat rakenteet ja korvaamaan ne paremmilla. Tällekin oppaalle olisi ilmeisesti kysyntää, joten täytyy tarjota sitä jollekin kustantajalle.

  5. Tuo perusteksti oli varmasti kirjoitettu mobiililaitteen ahtaaseen laatikkoon. Koko maailma plussineen ja miinuksineen piti ängetä siihen lyhyeen tilaan. Kaikki tarpeettomat täytesanat ja luonnollisen kielen rakenteet oli jätettävä pois. Oli pakko toimia hienoilla ja yleisillä fraaseilla. Tuollaista näkee usein. Seuraavaksi asiantuntijakolumni tungetaan yhteen twiittaukseen.

    1. Heikki, en tunne alkutekstin taustaa, mutta surkea se tosiaan on. Tuossa kyseisessä tekstikappaleessa yritettiin syleillä koko maailmaa, eikä lukija enää tiedä, mikä on kappaleen perusviesti.

      Ehkä on ihan hyvä, että Espoon kaupunginjohtaja blogi ei päivity enää enempää. Siellä on ilmestynyt vain kaksi tekstiä, ja nekin alkuvuonna 2012.

  6. Kiitos, Katleena. Sekä kirjoitustesi että sivuillasi käydyn keskustelun taso on riemukkaan korkea ja olen nauttinut molemmista onnellisena sivustakatsojana. Tätä aihetta halusin kuitenkin kommentoida itsekin.

    Kuten Laurikin toteaa, viestintä tahtoo pysyä generaattorimaisen yleisellä tasolla, kun yritykset tyytyvät antamaan itsestään kuvan valitun toimialueensa sisällä kaikkea kaikille tuottavina moniosaajina. Selkeä yritysviestintä kaipaa taustalleen selkeän viestin, mutta erikoistuminen tuntuu hirvittävän kaikkia alasta riippumatta – joku ostajahan saattaa säikähtää pakosalle ajatellessaan ettei yrityksen tarjonta ole suunnattu juuri hänelle. Ympäripyöreä on turvallista, vaikka ei jäisikään mieleen tai tekisi sen kummempaa vaikutusta.

    Itse sain kiivetä hurjan sisäisen kynnyksen yli miettiessäni kuka olen ja en ole. Seuraava porras oli moisten pohdintojen kertominen ääneen ja kirjaaminen kaiken kansan nähtäväksi. Edelleen, kokonaisen pääni sisäisen portaikon jälkeen, pelkään pahoin astuneeni vasta ensimmäiset askeleet kohderyhmän selkiyttämisen ja terveellisen erikoistumisen suuntaan. Kuitenkin omissa ostopäätöksissäni suosin erikoistuneita yrityksiä, ja toimin juuri kuten markkinoinnin asiantuntijat lupaavat erikoistujille kuluttajien toimivan. Erityisesti palveluita ostaessa yritys vaikuttaa sitä vakuuttavammalta, mitä kapeamman valikoiman se on uskaltautunut tuottamaan. Suorastaan innostun, jos yrityksen sivuilla pilkahtaa kapea-alainen intohimo, joka poikkeuksellisesti kohdistuu tarjottuun tuotteeseen tai palveluun, eikä pelkästään asiakkaaseen ja tämän rahoihin.

    Kun kaikesta päätellen rajaaminen ja selkeys vain parantavat myyntiä ja näkyvyyttä, mikä maailmassa siitä tekee meille niin kertakaikkisen kauhistuttavaa?

    1. Ranja, kiitos kehuistasi ja tervetuloa mukaan kommentoimaan!

      Taisit osua suoraan ongelman ytimeen. Tekstillä yritetään miellyttää kaikkia, huomioida kaikkia ja syleillä kaikkia. Harva organisaatio uskaltaa rajata kohderyhmänsä, ja kaikkein vähiten sitä uskaltaa tehdä jokin kaupunki.

      Niinpä lopputuloksena on joka suuntaan kumartavaa kliseekieltä, jossa kirjoittaja ei uskalla tuoda persoonaansa tai mielipidettään esiin.

      1. Voimmeko leikitellä hetken ajatuksella että Espoo todella intoutuisi rakentamaan itsestään persoonan ja kertoisi mielipiteensä? Yksi profiili tuskin riittäisi, joten kuvitellaan että se jakaisi itsensä vaikkapa kuuteen osaan. (Espoolaiset varmasti tietävät minua paremmin kuinka moneen se todellisuudessa kannattaisi jakaa, mutta tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa minua eivät onneksi rajoita realiteetit.) Espoon etusivulta voisi klikata Oma Espoo -sivuille ja saada tiedon sopivasti itselleen väritettynä ja persoonallisena. Ehkä Espoon eri olemuksia voisivat edustaa erilaiset ihmiset jotta Erilaiset Espoot saisivat kasvot?

        Yksi hahmo voisi olla Hyvän Palvelun Espoo. (Ajattelen hänet helposti lähestyttävänä, hauskannäköisenä nuorena miehenä.) Tämä Espoo on asiallinen, tehokas, selkokielinen ja käyttöliittymältään yksinkertainen. Tämä Espoo painottaisi, kuinka kaupungin taloudessa huomioidaan yrittäjyys, lähipalvelut, esteettömyys ja vastuu.

        Yksi hahmo voisi olla lapsi, esitellä Lasten Espoota sellaisesta kulmasta, joka kiinnostaa pientä muuttajaa tai Espoossa jo asuvaa pienempää ihmistä. Tämä Espoo painottaisi kuinka kaupunki käyttää rahaa opetukseen, kouluihin ja päiväkoteihin.

        Yhden hahmon täytyisi toki olla ylellinen, kallis, hienostuneisuudellaan briljeeraava ja tehdä muun hillityn tyylikkäissä väreissä esitetyn Espoo-tiedon oheen nostoja korkeakulttuurista, golfista ja espoolaisista suunnittelijoista. (Sitä odotamme me muualla asuvat, eikä hyvää stereotypiaa suinkaan kannata jättää hyödyntämättä)

        Muuttaisiko esitystapa sitä miten näemme Espoon? Muuttaisiko se Espoota itseään? Tilanne on täysin erilainen kuin yrityksessä, joka todella voi muuttaa toimintaansa, mutta entä jos valtaosa Espoolaisista kiintyykin tuulivoimaa kannattavan Vihreän Espoon hahmoon? Voisiko se muuttaa äänestyskäyttäytymistä tai muuttoliikennettä?

        1. Ranja, mielenkiintoinen ajatus. Tuo voisi hyvin toimia kaupungin etusivuna. Olisi upeaa nähdä julkisen sektorin sivusto, joka ei näyttäisi byrokraattiselta vaan ihmiskeskeiseltä.

          Ja jos samaa ajatusta soveltaa blogeihin, kaupungilla voisi hyvin olla erilaisia blogeja suunnattuna erilaisille ryhmille. Ainakin täällä Hämeenlinnassa peruskoulun rehtori pitää blogia koululaisille ja vanhemmille. Yhtä hyvin kaupunginjohtaja voisi pitää blogia vaikkapa kuntapäättäjille ja valtionhallinnolle.

          Yhdellä tekstillä ei kuitenkaan voi osua jokaiseen kohderyhmään. On pakko valita.

  7. ”Mutta mistä ympäripyöreä teksti johtuu?”

    Jos vain etsitte hetken, niin huomaatte, että vastaavan tason tekstiä löytyy oikeastaan kaikista kuntien ja eri poliittisten toimijoiden ohjelmista jne. Itsekin noita kirjoittaneena voin sanoa, että yksi suurimmista syistä ympäripyöreään tekstiin on kompromissi. Koska meillä on vallassa tämä demokratinen ajattelutapa, niin kukaan ei pääse kuninkaana päättämään asiasta. On kyse sitten yhden puolueen ohjelmasta tai koko kunnan strategiasta.

    Pienenkin tekstikappaleen kanssa voi joutua painimaan päivätolkulla, kun tekstin muotoilu ei sovi tuolle ja tuolle taholle. Ei voida sanoa suoraan, kun samalla sidotaan kädet. Lopulta päädytään käyttämään kiertoilmaisuja ja asiat päätetään sitten muualla.

    1. MikkoK, juuri näin: mitä useampi esilukija ja kommentoija, sitä huonompi teksti.

      Yhtä tai kahta esilukijaa kannattaa toki käyttää, jos kyseessä on tärkeä teksti, mutta kolme on jo ongelma.

    1. Tekstigeneraattorisi tuotti paljon iloa :). Kiitos Katleena! Luin blogikirjoituksesi päivänä, jolloin väänsin projektisuunnitelmaa ja apuraha-anomusta sille. Kieli ei meinannut millään kääntyä – ei suussa eikä paperilla. Minua on usein ’syytetty’, että kirjoitan liian maalaisesti / yksinkertaisesti, sanalla sanoen en niin asiantuntijoita vakuuttavasti = rahaa rojekteille ei tipu! Generaattorisi on siis täydellinen täsmälääke pulmaani, joka tipahti kuin taivaanlahjana. Se herätti myös uusia sovellusideoita, joista raportoin myöhemmin, testaan ensin. Vien sinut kiitokseksi illalliselle, jos apurahaa myönnetään. Ja jos lupaat, ettet läikytä kastiketta liinalle. Ja vielä : tulen Hämeenlinnaan, ettet eksy matkalla! Tapaamisiin.

      1. Raija, loistavaa! Kerro sitten, jos apuraha napsahtaa *tuolla metodilla*. Se kyllä todistaa lopullisesti byrokratian päättömyyden.

        Hyvä jos treffataan Hämeenlinnassa. Mieluiten pehmustetussa huoneessa. Maailma on vaarallinen paikka. 🙂

  8. …aivan pakko puffata vielä tätä:

    http://fucklorem.com/

    Siinä on jopa neljä erilaista suodatinta (TV Comedies / TV Dramas / TV Kids / TV Misc), jotka kukin tuottavat oman näkökulmansa ns. sisältöön.

    1. Oijoi, kiitokset! Näistä vain Puppugeneraattori oli tuttu, joten sain paljon uusia vinkkejä.

      Pahus, kunpa osaisin koodata. Olisi ilo luoda vastaavia generaattoreita esimerkiksi poliitikkojen vappupuheita varten sekä B2B-yritysten palveluesittelyihin.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.