Tollo mikä tollo

Katleena Kortesuo

Olen ottanut oikeudekseni käyttäytyä kuin tollo. Teen tätä aika usein.

1. "Saako tätä koiraa silittää?"

Tätä ei kuulemma saisi kysyä sivullisilta koiranulkoiluttajilta, kun kävelee jakkupuvussa yhteistyökumppanin kanssa lounaalle. Minä kysyn. Ja silitän.

2. "Mikä tämä ruokalaji on?"

Jos olen bisneslounaalla enkä ymmärrä ruokalistaa, kysyn sitä. Viimeksi opin, että "vasikan pitoc" on suomeksi lihapulla. En löytänyt sitä jälkikäteen googlaamallakaan.

3. "Mikä olikaan nimesi?"

Minulla on huono kasvomuisti, joten kysyn usein nimeä silloinkin, kun minun "olisi pitänyt tunnistaa" kyseinen ihminen. Jostain syystä monet toimitusjohtajat unohtavat esittäytyä, ellei heiltä varta vasten kysy nimeä.

4. "Mitä tuo sana tarkoittaa?"

Jos joku mainitsee termin tai lyhenteen, jota en tunne, tiedustelen selitystä. Kysyn tätä tollouttani silloinkin, kun kaikki muut läsnäolijat näyttävät tajuavan, mistä on kyse.

5. "Miksi tämä toimintatapa on valittu?"

Haluan tietää, miksi asiakkaani tekee niin kuin tekee. Kysyn syytä toiminnalle, jotta ymmärtäisin heidän ratkaisunsa. (Hassua kyllä, asiakaskaan ei aina tiedä perustelua.)

6. "Miksi tässä lukee näin?"

Kaipaan usein selvennöksiä tekstiin, jos en tajua. Pyydän kirjoittajaa purkamaan auki sen, mitä hän on tarkoittanut.

* * *

On aika vapauttavaa olla tollo. Siinä ei tarvitse teeskennellä yhtään sen parempaa kuin on.

Sitä paitsi tapaan työssäni niin viisaita ihmisiä, että on parempi vain kysellä ja oppia kuin yrittää esittää viisasta.

Onneksi voin aina vedota maalaistaustaani ja hämeenlinnalaisuuteen. Tulen vähän pienemmältä paikkakunnalta, eikä siellä ymmärretä, että tiettyjä asioita ei saisi udella.

Oottakaas pieni hetki, menen kysymään, saako tuota koiraa silittää.

31 kommenttia

  1. Tykkäsin kohdasta neljä.

    Olipa työmaallani henkilöstöinfo osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeen. Info vilisi taas sanoja, joita meikäläinen tavallinen duunari ei voinut ymmärtää. Infon loppupuolella henkilöstö sai esittää toimitusjohtajalle ja muulle johdolle kysymyksiä, joihin sitten vastasivat. Häkellytin toimarin kysymällä, miksi infossa pitää olla niin paljon vieraperäisiä sanoja ja kirjainlyhenteitä, ja miksi niitä ei yhtään avata, jos on tarkoitus, että kuulija tietää mistä puhutaan.

    Toimari lupasi ottaa seikan huomioon seuraavassa henkilöstöinfossa ja kas, vierasperäiset sanat ja kirjainlyhenteet olivat todellakin vähentyneet. Kyllä niitä vieläkin oli, mutta paljon vähemmän kuin ennen.

    Olen siis sitä mieltä, että aina saa kysyä. Ei se ole tyhmyyden osoitus, vaan rohkeuden. Minun tapauksessani kollegat ainakin olivat mielissään, kun joku asiasta kysyi, eivät olleet kaikki muutkaan niitä sanahirviöitä ymmärtäneet.

    1. Hyvä että kysyit! Minäkin olen lopun kyllästynyt diaesityksiin, jotka vilisevät vieraita termejä ja lyhenteitä ilman mitään selityksiä.

      Kysymisellä on muuten usein isompia vaikutuksia kuin vastaamisella. Kysyminen aktivoi, vastaaminen passivoi.

  2. Viisauden määrässäkin taitaa toimia se vanha luonnollaki, että huipulta pääsee vain alas ja pohjalta ylös. Eli jos tahtoo ylöspäin , niin paras on kai reilusti tolloilemalla eteenpäin taapertaa. Eri asia tietty jos kaiken jo tietää ja osaa. Silloin suunta on vaan kyllä harmillisen selvä.

    1. Osuva näkökulma! Täydellisen ihmisen on paha parantaa yhtään mitään, kun kaikki on jo hallussa. Sitten sitä vain kieriskelee omassa erinomaisuudessaan – kunnes vierii huipulta alas.

  3. Juuri näin! Kyselemällä ”tyhmiä” välttää turhat väärinkäsitykset myöhemmin.

    On hieman hämmästyttävää miten paljon työelämässä tulee vastaan kaikenlaista teeskentelyä ja ulkokultaista egonkiillotusta. Jotkut ihmiset vaikuttavat varjelevan jonkinlaista tiedän kaiken-osaan kaiken-tajuan kaiken -mielikuvaa, joka ei kestä ns. tyhmiä, mutta tarpeellisia kysymyksiä. Ilmeisesti kyse on jonkinlaisesta kasvojen menetyksen pelosta. Toisinaan vaan joutuu sitten setvimään kyselemättömyyden aiheuttamia väärinkäsityksiä jälkeenpäin…

    1. Julius, kiitos kommentista! Yllytän muuten usein koulutuksissani osallistujia kysymään tyhmiä.

      Eräässä lääketehtaassa osallistuja oli sitten mennyt organisaationsa sisäiseen presentaatioon ja kysynyt heti ensimmäisenä, mitä otsikkodian lyhenne tarkoittaa. Esityksen pitäjä oli suuttunut, kieltäytynyt selittämästä ja todennut: ”Kyllähän tää pitää tietää, jos talossa on töissä.”

      Kyseinen osallistuja kysyi minulta myöhemmin, mitä olisi pitänyt tehdä. Kannustin häntä kysymään tyhmiä vastedeskin. On esiintyjän häpeä, jos hänen dioillaan on lyhenteitä, jotka ovat epäselviä (ja joita hän ei itsekään tunnu tietävän). Ja sekin on esiintyjän häpeä, jos hän suuttuu kysymyksestä.

      1. Lääketehdasesimerkki toi mieleeni erään yläasteen ruotsintunnin. Olin pitämässä jotain puolispontaania esitelmää, kun tajusin etten kertakaikkiaan muista/tiedä jotain tiettyä sanaa ruotsiksi. Luokassa oli periaatteena, että jos ei jotain sanaa osaa, sen voi ja pitää selittää jotain muuta kautta. Jostain syystä kysyin ennen selittämistä, mikä tämä tietty sana on ruotsiksi. Opettaja suuttui ja sanoi, että se pitää selittää eri sanoin jos ei tiedä! No minäpä selitin ja sitten kysyin uudelleen, mutta opettaja ei vieläkään (eikä koko tunnin aikana) suostunut kertomaan sanaa.

        Olin todella hämmentynyt. Ymmärsin kyllä, että opettaja halusi minun pystyvän tarvittaessa kiertämään tällaiset sanavaikeudet mutta tuntui, että sanaselityssäännön perimmäinen syy oli päässyt unohtumaan. Jäljelle jäi vain periaate, että opettaja ei kerro vaan pitää itse selvitä. Mutta eikö opettaja ollut paikalla juuri siksi, että häneltä voi esimerkiksi kysyä? Eikö hän itsekään tiennyt kyseistä sanaa? Miksi ihmeessä tulisin tunnille höpöttämään, jos en saa opettajalta kaipaamaani tukea?

        Jostain syystä tapaus jäi mieleen, vaikka siitä on jo vuosia. Ehkä se muistuttaa itseänikin siitä, että pitää välillä tarkastella kriittisesti sitä miksi tekee asiat tietyllä tavalla.

        1. Äh, tuossa on ollut taas tilanne, jossa periaate on mennyt tarkoituksen edelle.

          Aina kun kuulen tällaisia tarinoita, mieleen hiipii kamala ajatus: kuinkahan paljon itse noudatan joitain typeriä periaatteita, jotka eivät palvele yhtään mitään tai ketään? Pelottavaa.

  4. Sain aikanaan työskennellä monta vuotta Pertti ”Pepe” Ervi -nimisen toimitusjohtajan alaisena. Hän on oppi-isäni ja yksi rautaisimpia bisnesammattilaisia, joita olen koskaan tavannut.

    Pepe ällistytti etenkin ulkomaisia tärkeilijöitä usein. Muistan kerrankin erään Intelin delegaation Englannista. Herrat messusivat suu vaahdossa uudesta bisneskonseptistaan, joka meidän olisi pitänyt heidän mielestään ostaa.

    Kun Ervi oli kuullut esityksen, hän esitti muutaman ns. tyhmän kysymyksen. Ne olivat niin tyhmiä, että pian vieraat pakkasivat kamansa ja lähtivät hakemaan uutta vauhtia kotipesästään. He totesivat noloina itsekin, ettei heidän ehdotuksensa kestänyt vähäisintäkään kriittistä tarkastelua.

    Ikävä kyllä johtajien ego sallii harvoin sen, että he kysyisivät niitä todella tyhmiä, eli kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä.

    1. Jari, hauska tarina! Sitä paitsi jos huippuammattilaiset kuten Pepe Ervi ja antiikin filosofit kuten Sokrates uskaltavat kysyä tyhmiä, niin emmeköhän me muutkin uskalla.

      1. Niin, tuon pohjattoman tyhmyytensä vuoksi Ervi on miljonääri, joka on asunut perheineen jo vuosia Nizzan auringossa.

  5. Olipa mukava lauantaiaamun avaus! Rakastan tyhmiä kysymyksiä ja teen niitä usein. Valtionhallinnossa työskennellessä se on sitä paitsi tosi helppoa. Niin paljon on monimutkaista tyhjyyttä virkakielessä, että väliin itkettää, väliin naurattaa.

    Nyt naurattaa, kun on hyvää luettavaa ja aurinkokin paistaa!

    1. Fbuser5, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini! Mahtava kuulla, että aamunavaukseni osui oikeaan tunnelmaan.

      Sen verran olen eri ministeriöissä valmentanut, että jaan tunteesi: tyhjää kieltä on yllättävän paljon.

  6. Olen jo pari vuotta ollut nykyisessä työpaikassani ja yritän epätoivoisesti kysellä, että miksi näin tehdään. Yleisin vastaus on: ”Näin on aina tehty.” Joskus jotain tapahtuu, useammin ei. Mutta hauskaa se on aina, kun 30 vuotta talossa ollut ei tiedä, miksi.

    1. Voi ei. Olen aina yhtä hämmentynyt, kun kuulen ihmisestä, joka toistaa vuosikausia jotain tietämättä syytä. Pelottavaa.

      Mallioppiminen ja kopioiminen on silloin fiksua, kun ymmärtää mitä on kopioimassa. Sen sijaan aivoton kopioiminen on puhdasta typeryyttä.

      1. Tuosta vuosikausien toistamisesta muistan vuosikymmeniä sitten kuulemani tarinan tehtaasta, jossa herra Mestari aamuisin avasi hirmu ison venttiilin ja iltaisin sulki sen. Muuta tekemistä Mestarilla ei ollut, joten ehtipähän kiilloitella säätöpyörää.
        Sitten Mestari jäi eläkkeelle, ja alettiin tutkia, että mitä ihmettä sillä venttiilillä oikein tehtiin. Todettiin, että aiemmin oli myyty höyryä ulkopuoliselle, mutta lopetettu kaksikymmentä vuotta sitten.
        Mestari oli siis kaksikymmentä vuotta tehnyt turhaa työtä, mutta olipahan saanut palkkansa.

        1. Hehee, hauska tarina! Olen aivan varma, että tällaisia pöhköyksiä tapahtuu jatkuvasti jokaisessa organisaatiossa, jossa on yli 20 työntekijää ja yli 20 vuotta historiaa takana. (Ja todennäköisesti muissakin taloissa.)

  7. Kohta 1.

    Mutta kait muistat kumartua koiran tasalle luvan saatuasi. Muutenhan koiraparka saattaa pelästyä.

    Kohta 5/6/7.

    Kun kysyy tyhmiä akateemisesti kouluteltuta, niin saa useinmiten vastauksen joka vastaa täysin eri asiaan. Eli tärkeintä on aina vaikuttaa fiksummalta kuin kysyjä ettei vain menetä kasvojaan.

    Kari…

    1. Jos on iso koira, niin varvistan ylettyäkseni rapsuttamaan. 🙂

      Mutta juu, yksi loistava tapa vastata vaikeaan kysymykseen on ohittaa asia ja vastata johonkin ihan muuhun. Jos hyvin käy, niin kysyjä ei huomaakaan, että varsinaiseen kysymykseen ei tullut vastausta. Tämä on perinteinen hämäystaktiikka – joka ei tosin pure kokeneeseen tyhmienkysyjään.

    1. Juuri näin – mutta kaikki eivät uskalla tehdä samaa kuin sinä. Osa vain nyökkäilee viisaan näköisenä ja on ymmärtävinään.

  8. Jepp,

    kyllä maailmassa pitäisi ehdottomasti esittää paljon, paljon useammin ns. tyhmiä kymysyksiä, jolloin sitten ehkä mahdollisesti kenties tehtäisiin vähemmän tyhmyyksiä. Jotenka jatka vaan samaan tahtiin.

    Omni est vanitas.

    1. Krister, kiitokset!

      Olen kyllä tässä lähiaikoina nolannut itseni eri tapaamisissa tyhmillä kysymyksillä oikein urakalla.

      Niistä huolimatta aion jatkaa samalla linjalla. Parempi kysyä viisi turhaa kysymystä kuin jättää yksi tärkeä kysymättä.

      1. Ai niin, unohdin tuossa mainita että kysymykset ovat usein tärkeämpiä (ja vaarallisempia!) kuin vastaukset! Oletko kenties sinäkin huomannut?

        1. Tuo on totta – kysymys voi avata ovia, jotka vastaaja haluaisi pitää kiinni.

  9. Kun nitä tyhmiä kysymyksiä saa kerran esittää, niin mitä tarkoittaa suomeksi ”v*ttumainen nettiprensenssi?”

    1. Hyvä kysymys! Uskon kaverini viitanneen siihen, että verkkopersoonani on hänen mielestään ilkeä.

  10. Taas täällä. Vuosi sitten viimeksi eksyin linkin takaa tänne ja provosoiduin ja täällä taas. On se kyllä jännä.

    Ensinnäkin, jos ihmiset kirjottaisivat vain puhtaasti itselleen, he eivät perustaisi blogia. Jos halutaan että sitä lukee ne sukulaiset tai tuttavat, on liikaa olettaa että kukaan tänä päivänä jaksaisi nähdä vaivaa erikseen kirjautua suljettuun blogiin niitä lukemaan. Et sinäkään kirjottaisi tätä suljettuna. Silloin se ”ei herättäisi julkista keskustelua”. Niinpä. Lapsiblogeissa on niin hemmetin paljon muutakin kuin vain lapsen kuvia ja sen arjesta ja tekemisistä kertomista. Yhtä lailla niissä keskustellaan ja jaetaan tietoa äitien kesken. Ja se että mainitsit oi mutsi mutsin närkästyneen koska hänen sivutulonsa on vaarassa ja lapsibloggaamisesta tehään ei-hyväksyttävää niin mietippä nyt. Onko hän hakeutunut siihen työhön? Ei ole. Hänellä on ollut loistava blogi ja pitkä bloggaushistoria takana, häntä on pyydetty bloggaamaan rahaa vastaan vasta kun hän on jo saavuttanut paikkansa blogiskenessä ja hän aivan varmasti kirjottaisi ilman sitä rahaa kuten ennenkin, koska blogia kirjoitetaan intohimosta.

    Itsekin olen ollut koulukiusattu ja enemmän kyllä ajattelisin että sillä on merkitystä mitä kaikkea noloa ne itse lataavat jakeluun vähän isompina kun se tulee mahdolliseksi. On täysin mahdotonta vanhempina pysyä kärryillä mitä lapsi netissä jakaa. Ja siellä ne todelliset noloudet piilee!

    Itse olen kiitollinen siitä että minun ollessani varhaisteini, ei sosiaalista mediaa ollut. Lapsikuvat ovat useimmiten hyvin hyvin viattomia ja niistä on vaikeampi kiusaamisen aihetta keksiä kuin niistä myöhemmän vaiheen jolloin lapset jo itse keräävät näkyvyyttä ja julkisuutta heruttamalla webissä. Ja turha vedota mihinkään Risto Reippaaseen joka on ollut äärimmäisen harvinainen silloiseen aikaan että siis on lapsuus julkista. Nykyään se on melkein jokaisella ja näin ollen normaalimpaa.

    Se ei silti poista tota yksityisyyssuoja-asiaa, tiedetään, tiedetään.

    Mutta nämä lapset, diginatiivit, he varmasti postaisivat oman syntymänsäkin jo instagramiin jos vaan voisivat.

    Joo joo, ei voida tietää.

    Mutta sen minä tiedän että tämä sinun blogisi on provosoiva ja negatiivinen. Oletko itse miettinyt että minkälaisen kuvan se antaa sinusta ja lapsistasi? Eipä olisi kivaa jos oma mutsi tällaista provosointiblogia pitäisi.

    1. Ja lisään vielä että ei sitä aina arvosta näin aikuisena sitä mitä vanhemmat on yrittäneet suojella kun oli nuorempi. Vieläkin olen katkera siitä etten saanut käyttää teininä ns. paljastavia paitoja. Mitä haittaa siitä olisi ollut, oisin mielelläni tissejäni näyttänyt silloin kun ne vielä näyttivät hyviltä!

  11. Anteeksi, tollo mikä tollo vastasi väärään ketjuun. Laitan samat kommentit oikeeseen jos ei haitttaa.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.