Jos bloggaat lapsistasi heidän oikeilla nimillään ja tunnistettavilla kuvillaan, lopeta se.

Lopeta se ihan oikeasti. Heti.

Syitä on useita:

1) Lapsen yksityisyyden rikkominen ei ole sinun päätettävissäsi.

Muksu saattaa myöhemmin olla pahoillaan siitä, että hänen kaikki lapsuusmuistonsa on listattu ja levitetty koko Suomen silmien alle.

2) Vauvablogin vaippaihottumakuvat tarjoavat houkuttelevan alustan koulukiusaajille.

Minä ainakin olisin ollut murrosiässä vihainen äidilleni, jos hän olisi levitellyt minusta vesirokkoisia nakukuvia tai prinsessahörhelöisiä muotikuvia.

3) Lasta ei ole tarkoitettu kestämään negatiivista julkisuutta.

On jo olemassa varoittavia esimerkkejä, joissa blogissa kuvatut lapset on otettu anonyymien verkkokeskustelijoiden ilkeisiin kynsiin. Jos teet lapsestasi julkisen eläimen, hän joutuu kestämään myös asiattomuuksia.

Emme me aikuisetkaan pidä itseemme kohdistuvasta ilkeilystä. Lapsilla on vielä vähemmän keinoja käsitellä solvauksia, joita tuntemattomat tarjoilevat verkossa.

(Ja vaikka lapsesi olisi nyt vauva, hän on muutaman vuoden päästä ekaluokkalainen, joka opettelee käyttämään nettiä.)

4) Lapsi ei ole harrastus eikä ammatti, joka voi olla blogin aihe.

Ihminen – edes oma lapsi – ei saisi olla blogin objekti, jota voi esitellä, tarkastella ja analysoida julkisesti. Kirjoita mieluummin kukistasi tai käsitöistä.

Opeta lastasi olemaan subjekti, siis ajatteleva ja tiedostava olento. Älä kasvata häntä passiiviseksi puheenaiheeksi, joka antaa muiden määritellä itsensä.

5) Jos luulet julkisuutta palkinnoksi, anna lapsesi ansaita se itse.

Julkisuus ei ole mikään autuaaksitekevä juttu.

Ja jos luulet julkisuutta positiiviseksi asiaksi, niin muista edes arvoerot: ansaittu julkisuus on hienompaa kuin peritty julkisuus.

6) Blogi ei ole ainoa tapa osoittaa rakkautta.

Lapsesi on ilman muuta maailman ihanin muksu. Hän on elämäsi keskipiste. Kerro se hänelle sanoin ja osoita teoin. Sitä ei tarvitse viestiä bloggaamalla.

Sen sijaan voit pitää blogia jostain muusta rakkaasta aiheesta.

7) Lapsesta kasvaa normaali ihminen, vaikka hänestä ei ole blogia.

Kaikki tuntemani 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat ovat varsin terveitä yksilöitä, vaikka heistä ei ole pidetty lapsiblogia.

Entä mitkä ovat vaihtoehdot julkiselle lapsiblogille?

1) Tee salattu blogi tunnusten taakse.

Jaa tunnukset vain lähimmille ystäville ja sukulaisille. Älä anna tunnuksia ihmisille, joita et tunne.

2) Perusta salattu blogi, johon lapsi saa kirjoittaa itse.

Tee lapsesta subjekti, älä objektia.

Heti kun muksu oppii kirjoittamaan, anna hänen kertoa elämästään omalle perheelle (tietenkin salatussa blogissa). Näin lapsi oppii kirjoittamista, nettitaitoja ja tunnetaitoja.

132 kommenttia

  1. Hyvä näpäytys ja muistutus. Itselläni on tyttärestäni (tosin ehkä enemmänkin vanhemmuudesta) blogi, joka oli ainakin vuoden tunnusten takana. Sittemmin avasin sen kaikille näkyviin jostain syystä. En luultavasti jaksanut aina jaeskella tunnuksia kaikille kysyjille.

    Ehkä se ero minun blogissani on, että siellä ei ole niitä vaippaihottumakuvia.

    Omasta blogistani löytyy taas muutama piristävä kuva, joista tuskin on mitään haittaa.

    Voisinkin laittaa taas lukkojen taakse… kiitos kirjoituksesta.

    1. Hyvä – lukkojen taakse vaan. 🙂 Lotta voi sitten isona päättää, mitä hän julkaisee itse.

      1. Tässä muuten äärimmäisen hyvä esimerkki miksi lapsista ei kannata tuoda tietoja internettiin; jos yrität kirjoittaa blogiasi siten ettei lasten nimiä mainita niin joku voi kommenteissa sen kuitenkin kertoa ja teoriassa tietoa ei enää saa pois.

        1. Kukka, totta puhut. Itse yritän pitää lapset pois Facebook-päivityksistäni, mutta aina välillä joku kommentoijista möläyttää lasten nimet ilmoille.

  2. Oon niin samoilla linjoilla.

    Yhä useamman tulisi tajuta, että yksityisyys on jokaisen perusoikeus.

    Aihetta etäisesti liipaten, kääntäkää myös luurienne kamerasoftasta geotagit pois ja miettikää, että onko se 4square kuitenkaan niin siisti juttu. Miksi pitää antaa kaikki yksityisyyden rippeet pois hopeatarjottimella? Miksi pitää vapaaehtoisesti raportoida jollekin jenkkilässä toimivalle startupille, että missä olin klo 10:00 eilen ja kenet siellä näin?

    Yksityisyysjutuista puhuessa saa niin helposti vainoharhaisen tai foliohattumiehen leiman, mutta väitän silti, että kannattaa pysähtyä miettimään, että paljonko sitä jakaa itsestään ja tekemisistään. Jos itselläsi ei ole mitään väliä, niin mieti sitten paljonko jaat kavereistasi ja lapsistasi heidän haluamattaan.

    Food for thought.

    1. Jope, olen kanssasi tismalleen samaa mieltä Foursquaren ja kuvien paikkatägien suhteen. Niin kauan kun en saa sijaintini jakamisesta mitään aitoa arvoa (siis sellaista arvoa, joka hyvittää yksityisyyden menettämisen), en myöskään tee sitä.

      Löysin muuten kiinnostavan argumentin lapsibloggaamisesta. Luin jostain lapsiblogista kommentin, joka oli osoitettu postaukseeni. Argumentti kuului jokseenkin tähän tapaan: ”Se on jokaisen oma asia, mistä bloggaa.”

      Voi aaargh. Kyseisellä argumentoijalla taisi olla lukutaito hakusessa. Se nimenomaan *ei* ole oma asia, mistä bloggaa, jos blogin aiheena on oma lapsi. Se on *lapsen* asia.

  3. Ymmärrän tämän lähestymistavan kyllä. Ja toisaalta tähänhän ei ole yhtä yksiselitteisen oikeaa lähestymistapaa. Yhtä hyvinhän se lapsi voi parinkymmenen vuoden päästä pähkäillä, että eivätkö vanhempani olleet minusta ylpeitä, kun eivät kehdanneet esitellä minua muille. Susirumat, lihavat, hullut ja vammaisethan on nimittäin aina haluttu pitää piilossa. Tämä tulee erityisesti esiin, jos niillä kuuluisilla ”kaikilla muilla kavereilla” on sitten ne omat vauvakuvastot ynnä muut, joita nyt näyttää putkahtelevan enenevässä määrin. Jossain vaiheessa se varmaan tulee olemaan sellainen nuorison yhteinen piirre, että elämä on dokumentoitu ensimmäisistä sydänäänistä ja ultraäänikuvasta lähtien. Toki sitä ylpeyttä voi osoittaa muillakin tavoin, ja pistää ne blogit tunnusten taakse vain tutuille.

    Kun joka ikisessä kännykässä on se kamera ja joka paikassa voi jakaa niitä kuvia, niin kuvadokumentaatio kaikilta elämän osa-alueilta kasvaa räjähdysmäisesti. Meidän lapsemme kasvavat siihen maailmaan joka tapauksessa. Mistä tulikin mieleeni oma teini-ikäinen kummityttöni. Voi kiesus niitä kännykkäkamerakuvia, joita se jo pelkästään itsestään ottaa ja laittaa nettiin kavereidensa kommentoitaviksi. Voi vaan sanoa, että se sukupolvi ei näytä kameroita pelkäävän…

    Tästä muuten tuli mieleen myös ne julkisuudessa kohistut Super-Marjon lapsimissikisat, missä jo lapsista aletaan leipoa julkkiksia.

    1. Ltiilikalla voi olla tässä tulevaisuudessa piilevä totuus, maailma kun on muuttuva juttu. Entä jos olettamus 20 vuoden päästä onkin, että sitä kamaa vaan on netissä?

      Yhdellä asiantuntijabrändäyksestä vetämälläni kurssilla mietimme kurssilaisten kanssa voiko tulevaisuudessa hölmöilykuvien puuttuminen verkosta olla luettavissa negatiiviseksi merkiksi jostakin? Jos ei ole duckfacekuvagalleriaa, jääkö ilman työpaikkaa. Juuri nyt se tuntuu absurdilta, mutta mistä me tiedämme mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      Olen siis tänä päivänä Katleenan kanssa ihan samaa mieltä, lasten tulisi itse saada päättää omasta digitaalisesta jalanjäljestään. Kysymys vain kuuluu, mistä me tiedämme mitä kaikkea hallaa penskoille järjestämme?

      1. Hyvä huomio tuokin.

        Asian voi tosin korjata helposti pitämällä salattua blogia. Jos sen sitten haluaa avata koko maailmalle, kun lapsi on aikuinen, niin siitä vaan: sitten muksu on samassa asemassa muiden kanssa.

    2. Olen tätä kans miettiny, että vaikka kuinka tästä aiheesta nyt puhutaan somessa, niin se on kuitenkin nykyaikaa ja tosi yleistynyt tapa.

      Voihan se ollakkin juur näin, et joutuukin kiusankohteeksi tai ainakin ulkopuoliseksi, kun kaverit näyttelee ja nauraa omille vauvakuvilleen. En tiedä, tää on vaan tämmönen vaihtoehto.

      Tuossa olen kuiteski erimieltä.
      Se on täysin eriasia, kuinka kauheita ja hassuja kuvia itsestään ottaa, kuin se ottaaks ne joku muu.

      Kuitenkin päätösvalta niiden jakamiseen on tällä kuvassa olevalla henkilöllä, eikä jollain muulla. 🙂

  4. Olen niin samaa mieltä! En ihan ymmärrä, kun leikki-ikäisistäkin lapsista laitetaan alastonkuvia ja sitten ihmetellään kun niitä löytyy pedofiilisivustoilta. Albumi kotihyllyssä tai internetissä on ihan eri asia.

  5. Olen pitänyt tiukkaa linjaa ja jättänyt lasten kuvat yksityisiksi – niitä on Flickrissä, mutta ne näkyvät vain perheelle ja läheisille (joita ei ole, koska tutut eivät Flickriä käytä). (Ja alastonkuvat lapsista jätän oman oikeusturvani vuoksi pois myös yksityisestä Flickr-arkistosta.)

    Olisi mukavaa esitellä lapsikuvia, koska osa niistä edustaa parasta valokuvaamistani ja tiedän, että ihmiset niistä pitäisivät, mutta olen katsonut, ettei minulla ole siihen oikeutta. Satunnaisia kuvia voin jakaa Facebookissa, mutta en kaikkea ja kaikille. Olen sitten teettänyt paperikuvia jaettavaksi sukulaisille, se on kuitenkin pysyvämpää kuin netissä ohimenevä kuva (ja A4-kokoinen vedos söpöstä lapsikuvasta on satavarma ja helposti hankittu tuliainen isovanhemmille ja sukulaisille).

    Samasta syystä en koskaan kuvaa lapsia Instagramiin, vaikka se hauskaa olisikin, koska Instagramissa joko kaikki on julkista tai ei mikään, ja haluaisin sekä että. Pidetään sitten syöte julkisena ja lapset poissa.

    Ltiilika on sikäli jäljillä, että lasten suhtautuminen kuvien jakeluun lienee toinen kuin omamme, mutta eipä sitä varmaksi tiedä ja parempi pelata varman päälle. Kun pitää kuvista huolta, niin jos lapset joskus haluavat läväyttää lapsuutensa framille niin materiaalia kyllä löytyy…

    1. Inkivääri ja Mikko, olen prikulleen samaa mieltä kanssanne.

      Lapsen kuva-arkiston voi avata myöhemmin julkiseksi, jos haluaa, mutta kuvakavalkadin poistaminen netistä on mahdotonta.

    2. ”Olisi mukavaa esitellä lapsikuvia, koska osa niistä edustaa parasta valokuvaamistani ja tiedän, että ihmiset niistä pitäisivät, mutta olen katsonut, ettei minulla ole siihen oikeutta. Satunnaisia kuvia voin jakaa Facebookissa, mutta en kaikkea ja kaikille. Olen sitten teettänyt paperikuvia jaettavaksi sukulaisille, se on kuitenkin pysyvämpää kuin netissä ohimenevä kuva (ja A4-kokoinen vedos söpöstä lapsikuvasta on satavarma ja helposti hankittu tuliainen isovanhemmille ja sukulaisille).”

      Tämä kappale pisti mulla silmään kyllä yhden ”pikku” virheen takia siitäkin huolimatta, että kirjoittaja ymmärtääkseni on Katleenan kanssa samoilla linjoilla kuin myös itse olen. Ja siksi koska minä näin tässä kappaleessa jotain mistä voi vetää väärän oletuksen jos ei joko tiedä totuutta tai ole ymmärtänyt koko totuutta niin ajattelin, että on hyvä auki kirjoittaa se taas yhden kerran. Kappaleessa lukee _netissä_ohimenevä_kuva_ ja tähän nyt siis puutun koska tällaistahan ei oikeasti ole olemassakaan, kaikki minkä ikinä lataat jollekin palvelimelle on aina suljetullakin /salasanalla suojatullakin sivustolla vähintään jonkun käyttäjäryhmän edelleen ladatavissa toisille sivustoille ja myös tiettyjen hakkereiden saatavilla.

      Perus sääntönä voidaan pitää sitä, että minkä lataat niin sen myös jaat ja ladatessa kannattaa (myös omien kuvien kohdalla!!) harkita, onko valmis mahdollisesti kohtaamaan sen hetken ja kuvan (tai vaikka kirjoitetun ja omalla nimellä allekirjoitetun mielipiteen!) jossain ihan randomissa yhteydessä joskus tulevaisuudessa. Ladattuun materiaaliin saattaa törmätä niin entiset, nykyiset kuin myös tulevat ystäväsi ja tuttavasi, joko ihan tarkoituksella tai jopa vahingossa.

      Vahingolla viittaan vaikka sellaiseen esimerkkiin jossa sinusta otetusta kuvasta on joku tuntematon tehnyt jonkun vitsikuvan ja jakanut sen jollekin yleiselle foorumille kaikkien ilkuttavaksi ja kommentoitavaksi, kyllä – tämäkin on ihan mahdolisuuksien rajoissa silloin kun tavaraa nettiin ladataan.

      Ihminen on niin sanoakseni, tässä kokoajan raadollistuvassa ja paljaammassa maailmassamme, vapaata riistaa!

      1. Anonyymi Oulusta – tervetuloa blogiini! Kiva kuulla, että olemme samoilla linjoilla.

        Luulen, että aiempi kommentoija tarkoitti ”ohimenevällä” ehkä pikemminkin ”satunnaista”. Netissä tosiaan kaikki on pysyvää, joten ”ohimenevää” kuvaa ei ole.

        Sen sijaan satunnaisesta kuvasta ei varmasti ole haittaa. Satunnainen kuvahan voi päätyä nettiin, kun paikallislehden toimittaja haastattelee perhettä kesätorilla syömässä jäätelöä.

        Meidänkin muksuistamme on ollut joitain haastatteluja lehdissä, mutta en ole niistä kuvista kovin huolissani. Ikuisiahan ne kuvat toki ovat, jos ja kun ne nettiin päätyvät.

  6. Totta!

    Voisin kertoa tästä kuvaavan esimerkin, mutta silloin … 🙂

    1. 😀

      Voisin kyllä linkata mielin määrin tarkoittamiini asiattomiin lapsiblogeihin, mutta en halua muksuparoille enempää vaikeuksia. Parempi olisi, jos sana kiertäisi ja saisi bloggaajat miettimään, mikä on hyväksi lapselle.

      Sain muuten haastattelukutsun aiheesta Yle Puheeseen perjantaille klo 15. Saa nähdä, mitä he minulta tenttaavat.

  7. No täältä pamahtaa sitten sen nuoremman sukupolven mielipidettä, joka on tottunut kuvatuksi tulemiseen ja joidenkin kuvien julkiseen esittelyyn. Mielipiteeni perustuu kuitenkin juuri itse lukemiini blogeihin, jotka ovat siis nuorten äitien (n. 20-25v.) blogeja

    Itse luen säännöllisesti kolmea mammablogia ja epäsäännöllisesti kymmeniä silmiin osuneita. Ensinnäkin oma näkemykseni on se, että nämä blogit eivät kerro lapsista vaan äideistä, eli lapsi ei ole ”aihe”. Blogit on aloitettu kauan ennen lasten syntymää ja ne ovat kertoneet äidin elämästä ennen lasta. Matkan varrella lapsi on sitten syntynyt ja tullut osaksi blogia, koska mikäpä olisi suurempi osa äidin elämää kuin lapsi. Aika hankala äidin on kirjottaa omasta elämästä blogia, kirjottamatta sanaakaaan lapsestaan. Paljon kuitenkin näissä blogeissa on tekstejä esimerkiksi kodista ja muodista yms, mikä ei niin varsinaisesti liity lapsiin.

    Toisekseen, omasta mielestäni en ole yhdessäkään blogissa nähnyt ”tyhmiä” kuvia lapsista. Kaikki tähän mennessä bongatut kuvat ovat olleet asiallisia, suloisia vauvakuvia. Itse en ainakaan pahastuisi, jos itsestäni olisi tuollaisia kuvia. Kuvissa ei ole myöskään ollut mitään, mikä voisi johtaa kiusaamiseen tai esimerkiksi joutua lapsipornon piiriin. Lisäksi kaikki blogimammat ovat olleet fiksuja ja suojanneet kuvansa kopioinnilta. En myöskään usko, että lasten tulevat koulukaverit tällaisista blogeista tietävät ja moniko näistä blogeista on edes 10v. päästä pystyssä muilta kiireiltä..Äitiyslomalla kun varmasti on enemmän aikaa päivitellä kun sitten kun palaa työelämään. Blogit, joita olen lukenut, ovat nimeomaan keskittyneet 0-2v. lasten äiteihin. Kuka lapsi kiusaa toista siitä, millainen hän on ollut 0-2 vuotiaana??! Itse en ymmärrä, mitä kiusaamisen aihetta siinä olisi.

    Negatiiviselle huomiolle voin vain nauraa! Kaikki blogit, joita olen nähnyt, ovat täynnä ”ihana söpöliini”-kommentointia. Sairaita ovat ne ihmiset, joita lapsia haukkuisivat, ja onneksi en ole myöskään sellaisia ikinä nähnyt. Lisäksi blogeissahan toimii äiti suodattimena. Blogiäitien ei tarvitse julkaista negatiivisia kommentteja ollenkaan vaan voivat poistaa ne ilman, että kukaan niitä näkee.

    En usko, että kukaan näistä äideistä pitää näitä blogeja julkisuuden tai rakkaudenosoituksen vuoksi. Oikeastaan aika naurettava väite. Tiedän useimpien äitien pitävän näitä blogeja, jotta heille jäisi itselle konkreettisemmin jotain muistoja käteen vauvavuosilta, koska aivoista ne haihtuvat liian helposti. Kirjoitettu teksti auttaa myös muitamaan paremmin kuin esimerkiksi valokuvat. Blogit on myös helppo keino kertoa kuulumisia ystäville ja sukulaisille, sekä hieman kaukaisemmille kavereille. Suomen kokoisessa maassa (jossa bloggaaminen ja blogien lukeminen on edelleen aika pienessä mittakaavassa) on oikeastaan aika turha edes aloittaa blogia, jos haluaa julkisuutta. Sellaiset ihmiset on hei tuolla BB-talossa! Näillä blogimammoilla seuraajia on yleensä 100-1000henkeä, aika pientä minun mielestäni! En myöskään ymmärrä, miten tällainen blogi olisi rakkauden osoittamista lapselle. Nämä äidit käyttävät ehkä 15min bloginsa päivittämiseen ja lopun ajan osoittavat rakkautta lapsilleen leikkimällä heidän kanssaan, ruokkimalla heitä, pusuttelemalla, halimalla..En oikein ymmärrä miten blogi olisi jonkinlainen rakkaudenosoitus!

    Ja kyllä -lapsesta voi kasvaa normaali ilman blogia. Lapsesta voi kasvaa normaali myös vaikka blogi on olemassa.

    Useimmat näistä blogeista auttavat muita äitejä monilla neuvoilla ja huomaamaan elämän pienet ilot. Monissa näistä blogeista annetaan itse tehtävien luomusoseiden vinkkejä tai imetysvinkkejä yms. Olen iloinen, että joku viitsii raottaa omaa elämäänsä ja näitä asioita. Monet asiat nimittäin suomessa ovat sellainen tabu. Harvoin kuulee synnytyksen kaikista (kamalista ja hienoista) puolista tai vauvojen känkkäränkistä rehellisesti.

    Eroja voi toki myös löytyä riippuen mammablogien pitäjien ikäluokista. Mammablogit, joita itse luen, ovat fiksujen nuorten äitien pitämiä, joilla on atk-taidot hallussa. Heillä on myös todella hyvä maku kuvien suhteen, eivätkä keskity blogeissa pelkästään lapsiin, vaan esimerkiksi paljon muotiin. En osaa sanoa sitten hieman vanhemman ikäpolven blogeista tai esimerkiksi mammablogeista, joiden äidillä on enemmän kuin yksi lapsi. Voi olla, että sellaiset blogit ovat pelkkää lapsi-asiaa.

    Joka tapauksessa, itse en silti tällaista blogia pitäisi. Ainoa syy siihen on se, että sukuni ja mieheni suku ovat niin vanhoillisia, etteivät he sitä seuraisi ja pelkään, etteivät atk-taitoni ole sellaiset, että osaisin suojata blogiani tarpeeksi.

    Tsemppiä kaikille mammabloggaajille, tehkää se siististi kuten tähänkin asti! 🙂

    1. Ano73, kiitos laajasta kommentistasi ja tervetuloa blogiini!

      Tekstistäsi ei käynyt ilmi, miksi äiti ei voisi tehdä jotain seuraavista vaihtoehdoista:
      a) Pitää blogia salattuna ja jakaa sitä vain läheisille.
      b) Blogata salanimellä ja ottaa lapsista kuvia, joissa kasvot eivät erotu.

      Miksi nämä vaihtoehdot ovat mielestäsi huonoja?

      1. Eihän ne ole huonoja vaihtoehtoja, mutta ainakin osa teiniäitiblogeista kirjoittaa blogiaan verkostoitumisen vuoksi. Saattaa olla, ettei paikkakunnilla ole montaa teiniäitiä ja vanhempien äitien kanssa ei ole paljon muuta yhteistä kuin vanhemmuus, joten heidän kanssaan ei tule tutustuttua sen kummemmin.

        Olen huomannut, että usein vähän vanhemmat mammablogin pitäjät saattavatkin kertoa lapsiensa pottaharkoista ja laittaa kuvia lapsista räkää valuen, kun taas nuoremmat äitit jättävät ne useimmiten pois. Yleistys, mutta näin olen havainnut.

        Ja olen samaa mieltä Ano73:n kanssa 🙂

    2. Ano73 kirjoittaa, että blogin kirjoittaja toimii pahansuopaisten kommenttien suodattimena – ja niin tietysti toimiikin siellä omassa blogissa. Siihen taas ei voi mitenkään vaikuttaa, mitä muualla verkossa kommentoidaan, linkitetään ja kopioidaan.

      1. Näinhän se on. Ja kun lapsi myöhemmin googlaa omalla nimellään, hän löytää kaiken ilkeän keskustelun itsestään.

        Nuorella ihmisellä ei ole vielä kykyjä asettaa nimetöntä nettikeskustelua omaan arvoonsa, vaan anonyymit solvaukset voivat saada nuoren mielikuvissa suhteettomankin suuren merkityksen.

    3. Pari huomiota:

      Kiusaamiseen voidaan ottaa syy mistä tahansa, niin myös vauvablogista. Anonyymi73:n mainitsemat ”känkkäränkät” kuulostavat oivalliselta keppihevoselta kiusaajille. Ja jos äiti kirjoittaa jotakin vaipparallista tai lapsen pottaharjoittelusta, on kiusaajille annettu aseet suoraan käteen – pissakakkajuttuja voi käyttää maailman tappiin.

      Netistä ei saa mitään pois, jos joku haluaa materiaalin siellä säilyttää, joten on syytä harkita, mitä julkaisee. Blogia ei voi suojata niin, ettei joku voisi kopioida sen julkista sisältöä.

      Tämä muuten ei ole mikään sukupolvikysymys, olen itsekin ”nuorempaa sukupolvea” ja tottunut kuvieni julkaisuun, kokeillut blogin pitoa jne. ja minusta Katleena puhuu asiaa.

  8. Kannattaa huomata, että netissä olevaa kuvaa ei voi suojata kopioinnilta. Jos sivun lukija voi kuvan nähdä, silloin sen voi myös kopioida.

    1. Mikko, hyvä tarkennus. Valitettavasti vesileima tai sanalliset kopiointikiellot eivät suojaa kopioimiselta.

  9. Erittäin hyvä blogikirjoitus. Myös isompien lasten oikeuksia tulisi puolustaa. Vanhemmat kirjoittavat varomattomasti Facebookiin isolle lukijajoukolle teinien henkilökohtaisista asioista kuten ongelmista ja tulevaisuuden haaveista sekä julkaisevat kuvia.

    1. Irma, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Tämän postauksen aihetta voi ilman muuta laajentaa vanhempiinkin lapsiin ja Facebookiin. Esimerkiksi tässä Feissarimokien lainauksessa äiti naureskelee lapsensa koevastaukselle:
      http://www.feissarimokat.com/2012/10/aika-vaihtaa-amikseen/

      Vastaukset ovat toki hauskoja, mutta en ikinä jakaisi yläasteikäisen lapseni mokia kaveripiirilleni ja naureskelisi päälle.

  10. Mielenkiintoinen postaus ja keskustelu. Meillä käydään tuota samaa keskustelua ja jokseenkin samoin argumentein puolesta ja vastaan.

    Olen päivittänyt fb-profiiliini kuvia leikki-ikäisestä lapsestamme jokseenkin hänen syntymästään saakka. Näin ollen kuvat näkee reilut 300 ihmistä, joista jokaisen olen joskus tavannut.

    En ole ottanut enkä ladannut nakukuvia tai kuvia, joissa hän on kiukkuinen, itkuinen, kömpelo tai jotain muuta noloa. Sen sijaan olen ottanut kuvia yhteisistä hauskoista, lämpimistä tai muuten vaan mukavista hetkistä: sienimetsässä, riippumatossa omenaa syömässä, ruokaa laittamassa, just vitsin kertomisen jälkeen, ensimmäisen kerran polkupyörän selässä ja niin edelleen. (Joku tämän keskustelun lukija saattaa olla kuvia nähnytkin.)

    Vaimoni ei haluaisi, että lapsen kuvia olisi netissä. Hän pelkää, että pedofiilit ja muut pääsevät kuvien kautta elämäämme. En usko.

    Joskus huomaan, että olisi pitänyt käyttää harkintaa, kuvasta puuttuu se juju, miksi se kannattaisi julkaista. Olen ammatiltani toimittaja, joten tätä pitäisi tietysti miettiä myös siviilielämässä 🙂 Ne jujuttomat kuvat olen ottanut pois.

    Olen myös kirjoittanut isäkuukaudesta jutun KaksPlussaan, jossa nimenomaan käsiteltiin sitä, kuinka isän ja lapsen välinen dynamiikka muuttuu, kun saa lapsen kanssa olla pitkään ns. täydet päivät. Kerroin jutussa melko tarkkaan, kuinka käytöksemme muuttui ja mitä se merkitsi minulle. Yritin myös tulkita lastamme, mikä tietysti on enemmän arvailua kuin oikeaa tulkintaa.

    En ole ainoa vanhempi, joka julkaisee jälkikasvunsa kuvia. Ehkä teen sitä kuitenkin vähän enemmän kuin fb-ystäväpiirissäni yleensä. Tämän avoimen toiminnan taustalla on , että ei minua kiinnosta, mitä mieltä vieraat ihmiset tekemisistäni ovat. Ja tututhan minut tuntevat, joten ei silläkään ole väliä.

    Yleensä ottaen meidän tavallisten ihmisten tavallinen elämä on melko tylsää. Ehkä fb-ystäväpiiri on se menneiden aikojen pikkukaupunki tai maalaiskylä, jossa kaikki ainakin jollain tasolla tiesivät toistensa asiat. Sulkeutuneempien perheiden asioista tiedettiin vähemmän, mutta vähän rennompien ja avoimempien perheiden elämästä sitten enemmän. Fb-kaverijoukossani on ollut muutama ero tai muu kriisi viime vuosien aikana. Ne eivät ole tulleet kovinkaan suurina yllätyksinä, aivan samoin kuin entisaikojen pienyhteisöissä yhteisön muut jäsenet kyllä aavistivat, jos jotain on menossa tuossa Koskelan talossa päin helvettiä. Tai päinvastoin erinomaisen loistavasti.

    Mutta siis. Katleen postauksen ja tämän keskustelun jälkeen ajattelin alkaa harjoittaa hieman entistä tarkempaa julkaisupolitiikkaa. Tai sitten teen Facebookiin säädön, jonka mukaan lapseni kuvat jakautuvat vain sille sisemmälle piirille.

    Blogiasiaan en osaa ottaa kantaa, koska en lue vanhemmuusblogeja. Voisin kyllä alkaa sellaista kirjoittaa…

    1. Harri, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Julkisten blogien suhteen olen paljon ankarampi kuin Facebookin. FB:n kohdalla vaikuttaa nimittäin se, keitä on hyväksynyt kavereikseen.

      Jos on 300 ihmisen pienehkö FB-piiri ja harkitut kuvat, vahinko ei liene kovin kummoinen. Itselläni taas on julkinen FB-profiili, joten suhtaudun siihen kuin avoimeen blogiin.

      Mutta tosi mukava kuulla, että postaukseni on antanut pohtimisen aihetta. 🙂

  11. Mahtava muistutus! Kiitos sinulle terävistä huomioista.

    Toivottavasti jokainen bloggaava vanhempi ajattelisi näitä asioita uudestaan mikäli julkista blogia kera lasten kuvien pitää. Olisi syytä huomioida lapsen etu, ei se että saako söpöjä kuvia jälkeläisistään ja julkista kehua niistä.

    Itse pidän hömppäblogia enkä lapseni tai kenenkään tutunkaan lapsen kuvaa suttaamatta/tarkkoina julkaise. Facebookissa en ole julkaissut ainuttakaan kuvaa periaatteen vuoksi. Lasten yksityisyys on tärkeä asia ja todella heillä on siihen oikeus!

    Kiitos vielä.

    1. Kiitos itsellesi positiivisesta kommentista!

      Uskon, että suurin osa lapsibloggaajista ei ole ajatellut harrastuksensa seurauksia. He ovat vain ryhtyneet bloggaamaan hetken mielijohteesta (ja rakkaudesta lapseen), mutta seuraukset ovat jääneet ajattelematta.

  12. Vielä kiinnostava lisätieto, jota en edes muistanut, kun kirjoitin postaustani: äitini on joutunut 1960-luvulla ”lapsibloggauksen” kohteeksi.

    Siihen aikaan kyseessä olivat tosin kirjat.

    Isoäitini oli kirjailija, ja hän teki kaksi romaania lapsistaan. Kirjassa kerrottiin sisaruskolmikon toilailuista. Kuvia ei ollut, mutta lapset esiintyivät kirjassa omilla nimillään, ja kaikki tapahtumat olivat aitoja.

    Äitini kertoi juuri tänään, kuinka häntä harmitti se, että kaikki koulukaverit tiesivät, mitä sisarusparvi oli kotona tehnyt. Kirjoissa ei ollut mitään nakupaljastuksia tai vessakokemuksia, mutta kouluikäiselle yksityisyyden menettäminen oli silti kurja kokemus.

    On sitä siis osattu ennenkin. Ikävä kyllä.

    1. Tunnetuin koulukiusattu taitaa olla Christopher Robin Milne (aka Risto Reipas) Söpöjä söpöjä runoja ja söpöjä kuvia pienestä pojasta, nallesta, saappaista ja viime vuosisadan alun englantilainen sisäoppilaitos. Poikakoulu. Enempää ei tarvinne sanoa. Aikuisena poika riitautui isänsä kanssa, vaihtoi nimeään ja kirjoitti omaelämäkerran kaikeasta kokemastaan.

      Mutta siis… kuinka yleisiä äitiblogit oikeasti ovat? Omassa tuttavapiirissä blogia pitäviä äitejä ei juurikaan ole.

      1. Hyvä kysymys. Kaikkien blogien kokonaismäärää tilastoidaan kyllä, mutta aihepiireittäin ei ole saatavilla lukuja.

        Luulen, että lapsibloggaaminen on hieman nuorempien äitien harrastus. Omassa kaveripiirissäni ei ole ketään, joka julkaisisi sekä kasvokuvia että lapsen oikean nimen.

        En viitsi linkittää yhtään lapsiblogia tänne omaan blogiini, mutta jos katsot Blogilista.fi-palvelusta, niin kyllä niitä piisaa.

        1. Juu, uskon, että lapsiblogeja on paljon ja itsekin seuraan useampaa. Mutta onko lapsiblogeja niin paljon, että kaveripiirissä sellainen lapsi, josta äiti ei ole pitänyt blogia, olisi poikkeus, kuten muutamat puolustelivat? Veikkaan, että ei ole.

          1. En minäkään usko. On toki olemassa kaveripiirejä, joissa bloggaaminen on tosi yleistä. Tuskin kuitenkaan sellaista tilannetta tulee, että jonkin ikäluokan *jokaisesta* lapsesta on pidetty blogia.

      2. Tuo Risto Reipas -tapaus minulta olikin unohtunut. Hyvä juttu kun toit sen mukaan keskusteluun!

        Minkä ihmeen takia me aikuiset kuvittelemme, että lapsen elämä pitää levittää julkiseksi?

  13. Linkitin tämän postauksen erään äidin blogiin ja sinä kommentoit hänen vastaustaan. Osaamattomana netin käyttäjänä kysyn, että mistä näit lisäämäni linkin? Haluaisin ehkä itsekin nähdä, mihin omaa blogiani on linkitetty.

    1. Jes, autan mielelläni. Kerrotko ensin, millä alustalla bloggaat? Käytätkö Bloggeria (blogspot.com)?

          1. Äh, kätevämpää se on kommentissa. 🙂

            1) Kirjaudu sisään Blogger-profiiliisi.

            2) Valitse vasemman laidan valikosta ”Tilastot”.

            3) Valitse sen alta ”Liikenteen lähteet”.

            4) Ohjelma antaa listan niistä nettiosoitteista, joissa blogiisi on viitattu.

            Kerro jos kaipaat tarkempaa ohjeistusta.

          2. Ok, kyllä tuota sivua käynkin katselemassa. Olen ajatellut, että ovat niitä sivuja, joista blogiini tullaan – tai ehkä se onkin sama asia.

          3. Jes, se on sama asia. 🙂 Jos jossain päin nettiä on linkki blogiisi ja lukija klikkaa sitä, kyseinen linkki ilmestyy Bloggerisi hallintanäkymään.

            Sen sijaan jos jossain on linkki blogiisi, mutta kukaan ei klikkaa sitä, et tietenkään saa tietoa Bloggeriin.

            Niinpä kannattaa myös asentaa itselleen Google Alerts (www.google.fi/alerts). Sillä saat tiedon aina kun joku kirjoittaa verkkoon sinua kiinnostavan sanayhdistelmän – siis vaikkapa blogisi nimen. Hälytys ei tosin ole ajantasainen, koska suosittujen sivujen tiedot tulevat meiliisi nopeammin ja tuntemattomampien sivujen tiedot tulevat hitaammin.

  14. Ja vielä täydennys keskusteluun:

    Kysyin mielipiteelleni vahvistusta kahdelta professorilta: Liisa Keltikangas-Järviseltä ja Kari Uusikylältä. He molemmat olivat samaa mieltä kanssani.

    Nyt siis myös kaksi kasvatusalan huippuammattilaista on ilmaissut kantansa.

    Seuraavaksi toivon, että Mannerheimin lastensuojeluliitto ilmaisee kantansa. Tämä yhteiskunta kaipaisi ehdottomasti julkista linjausta lapsiblogeista.

  15. Loistava postaus, olen niin samaa mieltä! Ihmettelen myös sitä, miksi vanhempien pitää ladata kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia kullannupuistaan Facebookiin (”vauva syö, vauva makaa, vauva istuu, vauva nauraa, vauva sitä ja tätä”). Minä en ainakaan haluaisi, että vanhempieni profiileissa (tai vielä pahempaa, blogeissa) olisi kuvia minusta lapsena.

    1. Sannu, kiitos kommentistasi ja tervetuloa blogiini! Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että kuvien määrä ei korvaa laatua.

      Jostain syystä jotkut äidit ja isät luulevat, että Facebook on turvallisempi ympäristö kuin blogit. Silti vanhemman oma profiili saattaa olla julkinen tai hän on hyväksynyt kavereikseen tutun tutun tuttuja, jotka on tavannut viimeksi viisi vuotta sitten pikkujouluissa.

      Ja vaikka FB-kaveripiiri olisi pienempikin, tällainen tilanne käy helposti:

      Risto ja Kaisa ovat luokkakavereita. Ristolle käy yöllä vahinko, ja lakanat kastuvat. Riston äiti Raila kertoo asiasta FB:ssa kilttiin sävyyn: ”Sattuu sitä isollekin pojalle.” Railan kaveri Katri näkee lakanastatuksen. Katri mainitsee sitä ohimennen tyttärelleen Kaisalle. Seuraavana päivänä Kaisa kuiskaa Ristolle koulussa, että onkos nukuttu huonosti.

      Kukaan tarinan osapuolista ei ole tarkoituksella ilkeä. He vain kertovat pientä sattumusta eteenpäin ajattelematta, että Ristolle se on ollut iso ja nolo asia.

      1. Alkuperäinen pointtisi on hyvä, mutta ei tuohon viimeiseen skenaarioon tarvita blogia, FB:tä tai muutakaan sähköistä mediaa. Kyllä meillä ainakin työpaikan kahvitunnilla keskustellaan hyvinkin vapaamuotoisesti lasten tekemisistä, osin vertaistuen takia. Niin törppö tuskin kukaan tosin on, että tuollaista asiaa omille lapsilleen kotona vuodattaisi. Tässäkin tapauksessa osalla työkavereista lapset ovat samanikäisiä ja liikkuvat samoissa piireissä.

        Pointtini siis, että jos omassa tuttavapiirissä on ajattelemattomia törppöjä (aina sitäkään ei voi ennalta tietää), niin vahinkoja voi sattua ihan tietoverkkojen ulkopuolellakin. Aion silti puhua jatkossakin lapsistani tuttujen kanssa vaatimatta ensin nimiä NDA-paperiin.

        Onko kellään muuten vinkata valmista blogialustaa salasanasuojatulle blogille? Vuodatus.netillä ja mulla meni sukset ristiin, kun hukkasivat kaikki superhankalan kuvanlisäystyökalun kautta vaivalla lisätyt kuvat.

        1. WordPress.com:ssa voi pitää suojattua blogia. Lukijoiden pitää rekisteröityä WordPress.com:n käyttäjiksi, jonka jälkeen heidät voi hyväksyä lukijoiksi.

  16. Tuli muuten mieleeni omakohtainen juttu: olen vähän samalla alalla äitini kanssa ja teemme ammatillista yhteistyötä. Äidillä on fb-kavereina yhteisiä työtuttujamme. Tässä tilanteessa tuntuisi oudolta, että äitini fb-profiilissa olisi kuvia minusta lapsena. Tai no, ainakaan en olisi itse valinnut sellaista linjaa.

    Pointtinani on ehkä se, että kaikkia näkökulmia on vaikea osata ajatella silloin, kun lapset ovat pieniä.

  17. Hei kamaan anonyymi, tämän kukkahattutätin jutuissa on kuitenkin tutkittuakin faktaa :). Törmäsin Katleena sun juttuihin gradunteon pyörteissä (tein gradua blogeista)…

    Bloggaaminen on nykyään helppokäyttöisten blogialustojen ansiosta niin helppoa, että varmasti iso osa bloggaajista perustaa bloginsa hetken mielijohteesta, hirveän innostuksen saattelemana. Ja mikäs voisikaan olla otollisempaa aikaa kuin sosiaalisen umpion aika eli äitiys”loma”. Kaikki sosiaalisen median muodot ovat silloin todella tärkeitä ikkunoita sosiaaliseen elämään. Jotenkin kun saisi jonkun varoituksen tms. noihin valmiisiin blogipohjiin, että kuvat todella jäävät nettiin seilaamaan ikiajoiksi, vaikka blogin haluaisikin joskus poistaa. Uskon että ainakin osaa myöhemmin tulee harmittamaan koko blogin perustaminen tämän seikan vuoksi.

    Olen yrittänyt tätä kuvien julkaisuasiaa ajatella nuorempienkin (itse olen seitkytlukulainen) vinkkelistä, että heille tosiaan on arkipäivää kuvien julkaiseminen koko maailmalle, mutta tässä on se iso ero, että julkaissut kuvat on tosiaan äidin tai isän valitsemia. Ja siis olis ihan hirveetä, jos nyt vaikka meidän kotialbumien kuvat olisi netissä. Muistan että jo lapsena inhosin joitakin omia kuviani. Oli killisilmää ja järkyttävää otsista yms. :D. Puhumattakaan nyt mistään uintikuvista…

    Ps. Ehkä Suomen mahtavimmilta tyypeiltä oot hakenu selkänojaa jutuilles. Karin ja Liisan molempien jutut kolahtaa syvästi! Niissä on aitoutta, oikeutta ja järkeä molemmissa.

    1. Riikka, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Kiva kuulla, että olet samoilla linjoilla kanssani. Moni tosiaan perustaa blogin hetken mielijohteesta, eikä heillä ole selkää käsitystä esimerkiksi kuvien säilyvyydestä tai siitä, mikä on hyväksi lapselle myöhemmin.

      Erityisen mahtavaa on sekin, että kasvatusalan huiput ovat samaa mieltä kanssamme. Siitä saa vähän vääntövoimaa omille teeseilleen.

      Kiitos muuten siitä, että puolustit näkökulmaani ”Bloggaajaa” vastaan. Hänellä oli varsin absurdi kukkahattutäteilyä koskeva väite, jota hän ei edes perustellut. ”Bloggaaja” todennäköisesti käyttää samaa loistokasta argumenttia kaikkeen:
      – ”Ai miten niin lapsia ei saa lyödä? Perus kukkahattutäteilyä.”
      – ”No eikö muka saisi ostaa viinaa alaikäsille? Perus kukkahattutäteilyä.”
      (Yhdyssanavirheet ”Bloggaajan”, ei minun.)

  18. Mikäs Aristoteleen runousoppi tämä lista on 😀 😀

    Osasta argumenteista olen tietenkin samaa mieltä, yleisesti äitibloggarina (lapsiblogistina?)tulee mietittyä näitä yksityisyydensuoja asioita aika paljonkin. Tekstinä sen sijaan tämä oli ihan älytön yleistys, missä osa argumenteista vievät pohjaa niiltä muutamilta oikeilta ongelmilta mitä bloggaamiseen liittyy, oli kyse lapsesta, äidistä, puolisosta tai vaikka seuraurheilukavereista kuvissa ja teksteissä.

    Yhtensä Suomen luetuimmista äitibloggareista jo pelkkä lapsiblogi särähtää korvaani. Varmasti on blogeja, joissa käsitellään vain lasta mutta ne eivät ole järin suosittuja. Enemmänkin ”paljastavien” tekstien pohjana on oma äitiys kuin lapsi itsessään. Äitiysblogi sen sijaan voi olla harrastus, jopa työ, minä nimittäin saan palkkaa bloggaamisesta. Blogini ei ole rakkaudenosoitus lapselleni, arkipäivän teot ovat sitä. Julkisuus palkintona on täysin vieras ajatus ainakin minulle bloggaajana, olen varmaan yhtä julkinen kuin sinä. Koetko sitä blogisi kautta saadun julkisuuden palkkioksi? Minä koen sen osaksi bloggaamista, bloggaamiseen kuuluu henkilökohtaisuus ja usein omakin naama. En ole myöskään ikinä kuullut kenenkään epäilevän etteikö lapsesta kasvaisi normaali ilman äidin tai isän bloggausharrastusta/työtä, oletko sinä ihan oikeasti kuullut jonkun suusta epäilyksen ettei tulisi? Miksi tällaisiin asianhaaroihin edes vedota?

    Jokainen voi jakaa toiselle neuvoja, tee niin tai tee näin. Mitäpä jos minä sanon sinulle, että lopeta kirjoittaminen aiheesta mistä et omista henkilökohtaista kokemusta vaan mututuntuman. Sinähän räjähtäisin, koska sinulla on oikeus kirjoittaa mistä haluat. Niin minullakin on, ja pidän sen oikeuden itselläni myös tällaisten todella ammattimaisten argumentaatioiden jälkeen.

    Olisi kiva, että te ”bloggaamisen ammattilaiset” kirjoittaisitte asioista yleistämättä liikaa tiettyjä genrejä vain muutaman huonon esimerkin vuoksi. Sillä suurimmalla osalla lapsiaiheista kirjoittavilla bloggareilla on ihan oikeasti järki päässä, vaikka lapsesta joskus kuvia netistä löytyykin.

    1. Oi mutsi mutsi, lämmin kiitos kommentistasi ja tervetuloa blogiini!

      Ymmärrän hyvin, että olet kiukkuinen. Olet niin ärsyyntynyt, että kutsut minua lainausmerkeissä ivallisesti ”bloggaamisen ammattilaiseksi”. Olet jopa niin harmissasi, että kutsut argumentaatiotani ”Aristoteleen runousopiksi”. Oletan senkin olevan syytös, ei kehu.

      Huomaan siis, että postaukseni on osunut arkaan kohtaan. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      Tietenkin blogini herättämä keskustelu on sinulle epämieluinen. Jos ansaitset lapsibloggaamalla – ja jos MLL sattuu myöhemmin antamaan lausunnon, jossa se tuomitsee lapsibloggauksen – miten käy elinkeinosi? Osa tuloistasi on vaakalaudalla, joten siksi hyökkäsit minua vastaan.

      Olet sen suhteen oikeassa, että kaikki argumenttini eivät tietenkään sovi kaikkiin lapsiblogeihin. Silti useimpiin lapsi- ja äitiysblogeihin sopii vähintään yksi noista argumenteista.

      Isoin argumenttini on sinulta vielä purkamatta auki:

      Millä perusteella ajattelet, että sinulla on oikeus päättää lapsesi yksityisyydestä hänen puolestaan? Hän saattaa olla asiasta eri mieltä isompana.

      Huomaathan myös, että postaukseni koski vain niitä lapsiblogeja, joissa lapsesta blogataan tämän omalla nimellä ja kuvalla? On olemassa paljon laadukkaita äitiysblogeja, joissa silti suojataan lapsen yksityisyyttä.

      Haluaisin vielä kuulla yhden perustellun kannan sinulta:

      Mitä tuumaat siitä, että kasvatusalan huippuammattilaiset ovat samaa mieltä kanssani? Sinulla lienee jokin perustelu, jolla ohitat heidän näkemyksensä?

      1. Mutta enhän minä ole kiukkuinen, olen huvittunut. En suosittele tekemään tuon kaltaisia analyyseja kommenteista, mitkä saat blogiisi, sillä ne kuulostavat kommentoijalle hyökkääviltä, näin tukehdutat koko keskustelun ja sallit vain oman mielipiteesi. Ivaan sinua – se on totta. Minusta on naurettavaa ylipäätään jakaa tee näin näin ja näin-ohjeita (mitä Aristoteleen runousoppi on täynnä, siitä viittaus), koska jos olet bloggaamisen ammattilainen, tiedät että suurinosa ohjeistasi ei edes tavoita ryhmää, mistä kirjoitat.

        Minäkin huomaan kalikan kalahtavan siellä toisella puolella ruutua. Minulle lapsiblogit eivät niinkään ole arka kohta, minulle toisten ihmisten neuvominen ilman subjektiivista kokemusta asiasta on arka kohta, varsinkin tämän kaltaisien väitteiden kuorruttamana. Mielipiteitä voi olla monestakin asiasta, mutta miten ne saisi esiin ilman turhaa draamaa? (julkinen kuva, rakkaus, mitä näitä tekstissäsi ylilyöntejä olikaan)

        En kiistänyt alunperinkään yksityisyydensuojan olevan ongelmatonta lapsiblogeissa, tai missä tahansa blogeissa mitkä sivuavat myös lapsia tai muita ihmisiä. Maalaisjärkeä saa käyttää. On varmasti eri asia kirjoittaa jostakin vaippaihottumasta kuvien kera, kuin vaikka siitä tykkääkö lapsi pastasta tai muusta arkisesta. Vaippaihottumaakin on kaikilla, sekään tuskin syöksee koulukiusaamiseen sen enempää kuin lapseni punainen tukka tai erikoinen nimi. Yritän kasvattaa lapseni vahvaksi.

        Keskustelu yksityisyydestä on minulle mieluinen – ei epämieluinen analysoit. Voitko muuten lopettaa lukijan tunnetilojen analysoinnin, jos kyseessä kritiikki tai huvitus tekstiäsi kohtaan? Se on alentavaa. Soisin, että jokainen toisia ihmisiä blogissaan sivuava miettisi näitä aiheita ennen bloggaamista. Mutta tosiaan, jos MLL antaisi tuomitsevan lausunnon, miten luulet sen vaikuttavan yhtään mihinkään omassa blogissani? MLL ei ole mikään lakeja säätävä elin, minkä suositus tekisi ”lapsibloggaamisesta” laitonta. Uskon tekstieni ja juttujeni olevan sen tasoisia, ettei minulla ole minkäänlaista syytä alkaa yhtään varovaisemmaksi. Lukijapakoakaan tuskin on luvassa ihan heti.

        Sen sijaan toivon, että lapsien yksityisyyden suojaus nousisi keskusteluun ASIALLISESTI enemmän. Ja painotan, että tämän sinun teksisi kaltaiset tekstit eivät saa ketään ”lapsibloggaria” miettimään yhtään mitään muuta kuin, että oletpa sinä kirjoittajana harvinaisen pihalla aiheesta. Jos kirjoitat yksityisyyden suojasta, kirjoita siitä äläkä mistään kummallisista oman pääsi sisäisistä syistä lapsibloggaamiseen, nuo muut argumentit ja neuvot veivät nyt pohjan tärkeältä aiheelta. Tässä minun neuvoni!

        Minä päätän lapseni yksityisyydestä ja luotan omalta osaltani intuiitiooni missä menee metsään. Silti olisi kiva kuulla nimenomaan kasvatusalan ammattilaisten näkemyksiä aiheesta, ehkä jotain kirjoituskoodistoakin olisi kiva saada mietittäväksi, jotta tästä aiheesta voisi keskustella vuoropuheluna. Jos viittaat, että huippuammattilaiset ovat kanssasi samaa mieltä, uskoisin sinun yleistävän. Viilaan pilkkua: kuka huippuammattilainen allekirjoittaa koko tekstisi kaikkine bloggausmotiivien osalta? Kaikki huippuammattilaiset eivät ole kanssasi samaa mieltä ikinä, se vaan on niin että näkemyksiä mahtuu maailmaan.

        Kaikista eniten toivoisin sinulta kuitenkin miettimään suhtautumista kommentteihin mitä saat. Alentava suhtautumistapasi ei ole kovinkaan piiloteltua. Lapsibloggauksesta kirjoitit nyt, mutta jos asenteesi on kaikkia mielipiteitä kohtaan samanlainen joka postauksessa, ei sun teksteillä ole mitään painoarvoa.

        1. Mukava kuulla, että et ole kiukkuinen.

          Toivottavasti saamme asiaan MLL:n kannanoton pian. MLL ei tietenkään ole mikään lakia säätävä elin, mutta se on tunnustettu ja arvovaltainen taho. Jos MLL asettuu vastustamaan lapsibloggausta, moni rahoittaja lopettaa tukensa lapsiblogeilta. Harva organisaatio haluaa tukea toimintaa, jonka MLL katsoo lapsen edun vastaiseksi.

          Kirjoitit blogistani, että ”sinun teksisi kaltaiset tekstit eivät saa ketään ’lapsibloggaria’ miettimään yhtään mitään muuta kuin, että oletpa sinä kirjoittajana harvinaisen pihalla aiheesta.”

          Tämän suhteen ennustit väärin. Itse asiassa lapsiblogeista noussut keskustelu on saanut jo useita bloggaajia muuttamaan toimintaansa. Muun muassa Aniiri ja Rolle tekivät muutoksia blogeihinsa tämän keskustelun pohjalta. Lisää muutoksentekijöitä löydät, kun luet lapsiblogeissa käytävää keskustelua.

          1. Hei,
            Olen MML:n aktiivinen jäsen (luottamustoimineni) ja bloggaaja. Bloggaan monista asioista, myös lapsistani ihan heidän omilla kasvoillaan. Ja lapsiani ei ole haukuttu (ovat jo kouluikäisiä) blogista, itse asiassa on ihailtu ja hiukan kadehdittukin kaveripiirissä. Lapsillani on nykyisin myös omat blogit kuten suunnilleen kaikilla heidän ystävillään. Sosiaalinen media on tätä päivää. Minusta sinun asenteesi asiaan on aika kivikautinen ja totuutta siinä on vain niteiksi.

            Oi mutsi mutsi kirjoitti loistavasti siitä kuinka kirjallisen tekstin perusteella anlysoit kommentoijien tunnetiloja ja kuinka se on alentavaa. Nimittäin kukaan ei mitenkään voi tietää tai oikeastaan edes aavistaa ruudun toisella puolella olevan tunnetilaa. Siksi sen analysoiminen on täysin turhaa ja epäkypsää, sillä se osoittaa kalikan kalahtelevan vain sinuun itseesi.

            Lasten oikeudet kuuluvat lain mukaan huoltajille niin kauan kuin he ovat alaikäisiä. Vanhemmat päättävät tuleeko heidän lapsestaan Anttilan katalogin lapsimalli, kuvataanko häntä partiolehteen tai KaksPLussaan tai pidetäänkö hänestä blogia. Laki on aukoton ja sitä toimittajankin tulisi kunnioittaa.

            MLL tuskin tulee tekemään kannanottoa asiasta, joka on lain puitteissa yksiselitteinen ja josta ei ole ollut todistettavasti mitään haittaa lapsille. Se mitä haittaa bloggaaminen toimittajan mielikuvituksessa aiheuttaa, on ihan toinen juttu ja se tuskin vaatii kannanottoa.

            Aiheesta kuin aiheesta voi ja kannattaa keskustella, mutta mieluiten hillittyyn, neutraalimpaan sävyyn. On turha nostaa kuohuja vesilasissa ja säikytellä arimpia. Joku nuori äiti tämänkin -melko tökerön- kirjoituksen saattaa löytää, pelästyä ja alkaa blurraamaan lapsen kasvoja, oletko sitten tyytyväinen? Luultavasti olet, jos tämä aihe on henkilökohtainen taistelutantereesi. Isommassa mittakaavassa sellainen on kuitenkin hyttysen pissi valtameressä. Suosittelenkin jatkossa keskittymään johonkin todelliseen epäkohtaan lasten oikeuksissa, niitä nimittäin todella riittää.

            Ps. Lue kriittisesti tekstisi. Oletko siihen ja sen asiasisältöön täysin tyytyväinen? Jos olet, ehkä kannattaaisi päivittää ammatillista osaamista jollain kurssilla tjtn.
            Esim. tämä mainintasi, jossa ”kysyit vahvistusta kahdelta professorilta: Liisa Keltikangas-Järviseltä ja Kari Uusikylältä”. Et laittanut mistä argumenteista he olivat samaa mieltä ja missä ja milloin. Vakavasti otettavana toimittajana tällaiset tiedot tulisi olla liitettynä, kun haetaan vahvistusta omille mielipiteilleen.
            Entä kommenttisi: ”Tämän suhteen ennustit väärin. Itse asiassa lapsiblogeista noussut keskustelu on saanut jo useita bloggaajia muuttamaan toimintaansa. Muun muassa Aniiri ja Rolle tekivät muutoksia blogeihinsa tämän keskustelun pohjalta”. Siis ketä ihmeitä ovat nämä ”Aniiri ja Rolle”? Eivät minun tietääkseni ketään niin mahtavia julkkiksia, että heidät tulisi osata tunnistaa ilman mitään viittauksia mihinkään yhteyteen?

            Sinun argumenttisi:”Itse en pitäisi ollenkaan siitä ajatuksesta, että joku raportoisi nettiin elämästäni – edes kivoilla kuvilla. Haluan pitää yksityisyyteni itselläni, enkä halua muiden tekevän julkaisupäätöstä puolestani.” on arvoton, koska olet n.60v henkilö, joka on kasvanut aivan eri maailmassa kuin nykypäivän lapset ja nuoret, tulevat aikuiset. Sinun lapsuudessasi oli varmaan väritelkkarikin huippumodernia ja tietokoneita ei ollut ollenkaan. Muistan lukeneeni ikivanhaa pelottelu-hälynpölyä tv:n ja etenkin tietokoneen levittämistä vaaroista aikoinaan kirjoitettuna ja olihan Elviksen musiikistakin aikoinaan Jenkeissä oiekin kansanliike, kun se oli heidän mielestään ”saatanasta” (vrs.sinun blogipelottelukirjoituksesi). Ne ovat nykypäivän valossa todella naurettavia ja epärelevantteja uhkakuvia. Ja vaikka netissä omat vaaransa piilevätkin, jokaisella kouluikäiselläkin on nykyisin oma kannettavansa, halusi se pelottelija-vastustajajoukkio sitä tai ei.

            Missä on luettavana kasvatusalan ammattilaisten ja poliisin kannanottoja aiheeseen? En kaipaa sitten ypäjän pitäjän päiväkoti pellervon lastentarhaopettajan kommentteja enkä yhden poliisin, joka on jotain mieltä jostain, vaan laajempaa argumentoinia. Kun vedät näin isot gengret kehiin, jälleen tarvitaan viitauksia. Sinulla on lähdehakemisto nyt todella hukassa. Esim. konstaapeli Katajalan pikku-kirjoitus on vain yksittäisen poliisin oma mielipide, kuten tämä kirjoitukseni on minun ja blogikirjoituksesi on sinun. Kolme ihmisistä on siinä ilmaissut mielipiteensä eikä kukaan ole oikeammassa tai vääremmässä.

            Totta on, että maailma on vaaroja täynnä, mutta voi sitä parkaa, joka alkaa kaikkea pelkäämään ja elämäänsä sen mukaan rajoittamaan. Voihan sinuakin alkaa vainoamaan joku hullu, kun kirjoittelet nasevasti. Oma naamasi ja nimesi on kaikkien saatavilla eikä tarvitse kovin ässä etsivä olla, kun sinun ja lastesi asuinpaikkatiedotkin löytyvät ja loppua ikävyyttä voi vain kuvitella. Lopetatko silti kirjoittamasta niistä asioista jotka sinua kiinnostaa? Blurraatko kasvosi? Alatko mielikuvituspelkäämään? Kätketkö lapsesi kellariin, jotta heitä ei voi rannalla kuvata? Äärimmäistä toki, mutta ei sen kummempaa pelkäämistä kuin mitä lietsot tässä kirjoituksessai. Minusta se on hysteeristä.

            Pidät lapsibloggaamista ajattelemattomana ja lyhytnäköisenä. Asia pihvi, saat aivan rauhassa olla sitä mieltä. Minä olen nimittäin tismalleen samaa mieltä sinun kirjoituksistasi ja mielipiteistäsi.

            Ja mitä tulee siihen hauaisinko, että minusta olisi lapsuusajan nettipäiväkirja julkisesti saatavilla, niin ehdottomasti! Se olisi fantastista. Ei minun tai kenenkään muunkaan (hyvällä maullavalituissa)lapsuuskuvissa ja harmittomissa sattumuksissa ole mitään niin karmeaa, etteikö sitä voisi julkisesti näyttää kenelle tahansa.

            Oletko muuten lukenut lapsillesi joskus vanhaa eläinsatua kanasta, joka kotkottaa hulluna pitkin kylää ja pelkää taivaan putoavan niskaansa. Se kotkottaa ja kotkottaa ja saakin joitain muita eläimiä mukaansa kotkottamaan ja lopussa ei taivas tietenkään putoakaan. Siinä on hyvää sanomaa meille aikuisillekin.

          2. Lintulauta, kiitos laajasta kommentistasi ja tervetuloa blogiini!

            Hieno juttu, että lapsesi eivät ole kärsineet bloggaamisestasi. Sinulla on käynyt tuuri, kun jälkikasvusi on hyväksynyt valintasi. Itse en halua tehdä tällaista valintaa lasteni puolesta – muksuhan ei kärsi millään lailla siitä, että hänellä ei ole blogia.

            Viittasin keskustelussa Rolleen ja Aniiriin, jotka ovat molemmat kertoneet varovansa tästä lähin kuvallista lapsibloggausta. He esiintyvät kommenteissa, ja heidän bloginsa löytyvät täältä:
            http://www.aniiri.blogspot.fi
            Rolle taisi jo sulkea lapsibloginsa, mutta Rollen työ- ja harrastussivut löytyvät täältä:
            http://www.rollemaa.org

            Pyysit myös tarkennuksia kasvatustieteilijöitten kommentteihin. Lähetin heille linkin blogiini ja kysyin heiltä, olenko oikealla asialla vai perunko pyhät puheeni. Heidän lähettämänsä lyhyet meilit ovat ohessa:

            Kari Uusikylä:
            ”Ei sinulla ole mitään syytä perua puheitasi,
            Puolustat oikeaa asiaa!
            Ota iisisti, ole luja, älä kova!”

            Liisa Keltikangas-Järvinen:
            ”Vastaan kiireisesti kahden hoidettavan asian välissä. Pidän
            kommenttejanne järkevinä.”

            Molemmat siis antoivat yleisen hyväksyntänsä näkemykselleni.

            Mukava kuulla, että olet aktiivinen MLL:n toiminnassa. Muistathan kuitenkin, että näkemyksesi ei ole liiton yhteinen (ellei asiasta tule julkista kannanottoa MLL:ltä). Siksi kannattaa ratsastaa liiton nimellä melko varovasti.

          3. Kiitos maininnasta! Aika huikeaa, että keskustelu aiheesta on räjähtänyt näinkin suureen mittaluokkaan. Pitää vielä sen verran tarkentaa, että tyttäreni blogi aloitettiin ”odotusblogina”, eli jo silloin kun suunniteltiin lasten hankkimista. Blogi ei ollut missään näkyvillä, enkä kovin usein sitä mainostellutkaan, eli aina olen sen verran varovainen ollut kuitenkin. Tiedän jo tilastoista, että sitä luki tutut, puolitutut ja korkeintaan kourallinen randomeja satunnaissurffaajia. Kommenttejakaan ei tullut juuri koskaan. Toisaalta, vauva-aikojen, koti-isäilyn ja odottelun loputtua ei kerinnyt oikeastaan kirjoitellakaan enää…

            Kuvien suhteen olen vähän kaksipiippuisella linjalla. Se on mielestäni tietyssä määrin OK, jos kuvat ovat hyvistä hetkistä (viitaten Harri Junttilan kommenttiin), eikä niistä voi aiheutua suoraa mahdollista haittaa lapselle nyt tai tulevaisuudessa. Kuitenkin minua itseäni henkilökohtaisesti ärsyttävät ainakin monet mammablogit, joissa karkaa täysin lapasesta. En koskaan julkaisisi esimerkiksi merkintöjä, joissa olisi tällainen kuva, johon on editoitu lapselle puhekupla: http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/2012/10/21/annaannannanaaaaaanna/

            Minua koulukiusattiin ihan ensimmäisestä luokasta lähtien ja voin kertoa että kyllä kiusaajat repivät ”huumoria” vaikka mistä. Puhekupla-pilakuvathan ne suosituimpia taisivat jopa olla.

            Näin ollen olen Katleena enimmäkseen kanssasi samaa mieltä. Blogit lukkojen taakse, mutta on ihan OK jakaa silloin tällöin kuvaa lapsestasi Facebookissa tai somessa, jos se on järkevä ja piristää sinun tai jonkun muun päivää.

          4. En suinkaan ratsastanut MML:n nimellä, vaan mainitsin olevani liiton jäsen ja aktiivi ja näinollen viittasin siihen, että meitä on liitossakin ihmisiä monine mielipiteinemme. Itse asiassa kehottaisin toimittajaa olemaan mainitsematta MML:ää tai poliisia tai muitakaan laajoja tahoja ellei ole jo valmista kannanottoa tarjoilla faktana.

            Kari Uusikylän kommentti ”Ota iisisti, ole luja, älä kova!” Hieno kommentti, josta toimittajankin kannattaisi ottaa opiksi. Saithan ohjeen vaikutusvalteiselta taholta.

          5. Lintulauta, kiitos täsmennyksestäsi.

            Valitettavasti et voi opastaa minua olemaan mainitsematta MLL:n tai poliisin nimeä. Voin puhua näistä tahoista ilman muuta, sillä ne ovat oleellisia auktoriteetteja tässä asiassa.

            Mitä muuten tuumasit siitä, että Uusikylä ja Keltikangas-Järvinen tukevat postaustani? Ohitit nimittäin asian kokonaan, kun sait ammattilaistahoilta epämieluisia kannanottoja.

            Haluan tarkentaa vielä kaksi faktaa:

            1) En ole toimittaja. En tiedä mistä olet saanut sen käsityksen. Blogini henkilökuvassa kerron olevani bloggaaja, kouluttaja ja tietokirjailija.

            2) Eikö Mannerheimin Lastensuojeluliiton lyhenne ole MLL, ei MML? Käytit jo kolmesti väärää lyhennettä. Jos todella olet liiton aktiivi, tämä olisi syytä tietää.

          6. Enpäs muuten tiedä mistä sain päähäni, että olet toimittaja, mutta anteeksi että sekoitin sinut ehkä johonkin toiseen tai jotain 🙂 Mutta tietokirjailijanahan lähdemerkintöjen kirjoituksissa pitäisi olla sinulle vielä enemmän itsestäänselvyys.

            Olen pahoillani myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton nimen väärin lyhentämisestä. MLL on tietenkin oikea lyhenne ilman muuta. Kiireessä kirjoitellessa voi tulla ajatusvirheitä, kuten huomaamme. Onneksi se ei ole kuolemanvakavaa. Kuten ei ole bloggaaminenkaan. Vierastan sellaista fanatismia ja ”kuolemanvakavuutta” jota blogissasi viljelet. Lapsiblogeissa viehättää positiivisuus, sinun blogisi on sille vastakohta. En tajua miksi joku haluaa kaivamalla kaivaa kaikesta jotain valittamaista ja nähdä mörköjä kaikkialla, jopa sielläkin missä niitä ei ole.

            En tietenkään opasta sinua sen enempää kuin sinäkään minua. Annan vain mielipiteeni julki samassa sävyssä kuin sinä tuppaat tehdä. Tuntuuko se mukavalle? Kenties sinun kannattaisi miettiä sävyä, jolla kirjoitat ja jakelet yleismaailmallisena faktana mielipiteitäsi.

            Auktoriteettitahojen vetäminen keskusteluun ilman selkeitä lähdeviitteitä ja faktoja on juuri sitä eettisyyden laitamilla, harmaalla alueella touhuamista, jota vastaan sinä olevinasi niin kovasti puhut. Suutarin lapsella ei ole kenkiä tässäkään asiassa.

            Uusikylää ja Keltikangas-Järvistä arvostan molempia, mutta en oikeastaan ole mitään mieltä siitä että he ovat kanssasi samaa mieltä. Mielipiteitä saa ja tuleekin olla. Löytyy varmaan joka aiheeseen puolesta ja vastaan mielipiteitä. Tutkijat ovat meriittinsä ansainneet, mutta heidän mielipiteensä ei ole Jumalan sana tai laki. Tarvittaisiin laajaa tutkimusta aiheesta ja näyttöön perustuvaa faktaa, ei pelkkää mutua. Vielä mitenkään professoreja mollaamatta mainitsen, että molemmat ovat 40-luvun lapsia. Siis sitä sukupolvea, jolloin kaikki teknologia on aikanaan edustanut jotain mystistä pahaa. Koen että 40-50-luvun seniorit ovat demonisoineet monta hyvää asiaa ja yksi on tämä lapsibloggaus. Olisi kiinnostavaa saada näkemyksiä myös nuoremmilta sukupolvilta.

          7. 40-luku oli ripeän teollistumisen aikaa, jolloin uusi teknologia vapautti ihmisiä raskaista töistä ja kohotti elintasoa (tai olisi kohottanut, jollei olisi ollut maksettavana sotakorvauksia). Väite 40-luvun teknologiakielteisyydestä ei pidä paikkaansa.

            Tämä nuoremman sukupolven aktiivisomeilija muuten on myös sitä mieltä, että bloggaamisessa ja muussa someilussa on hyvä harkita, mitä kaikelle kansalle julkistaa. En kirjoita työhön liittyvistä asioista ja varon kirjoittamista muiden ihmisten asioista. Lasta minulla ei ole, mutta mielestäni Katleenan näkemykset ovat järkeviä.

          8. Kiitos Minna myönteisestä puheenvuorosta! Meitä on onneksi monta 70- ja 80-luvulla syntynyttä, jotka pohtivat tunnistettavan lapsibloggauksen etiikkaa.

            Toki on ymmärrettävää, että lapsibloggausta puolustaa henkeen ja vereen sellainen ihminen, joka on tehnyt sitä jo pitkään. Jos nyt joku osoittaisi, että tietokirjojen teko on epäeettistä, kyllä minäkin nousisin takajaloilleni, inttäisin auktoriteetteja vastaan ja kärttyilisin nimimerkin takaa muille.

          9. Lintulauta, meidän kahden toiminnassa on yksi iso ero:

            Minä kerron mielipiteeni omalla nimelläni ja arvostelen isoa ryhmää – nostamatta esille yksilöitä.

            Sinä ammut puskista nimimerkin takaa ja arvostelet yksilöä.

            Tyylilajimme ei siis ole sama.

          10. Höpö höpö. Taisi nyt argumentit lopahtaa.

            Siinä missä sinun mielestäsi lapsiblogit ovat epäeettisiä, sinun blogisi on minun mielestäni epäeettinen. Siinä ei tarvita mitään ”kasvoja” tai omaa nimeä. Mitä sinä sillä tiedolla tekisit? Kyse on mielipiteistä, muistathan sen. Sinun ja minun mielipiteemme eivät vielä ole tutkittua, näyttöön perustuvaa faktaa, joten ihan vaan peace. Tämä aihe ei ole minulle lainkaan mikään arka tai uusi. Lapsiblogeja on arvosteltu jo pitkään ja siitä vaan, sana on vapaa. Sen sijaan en pidä lynkkausmantaliteetistä tai hysterisoinnista. En pidä siitä, että joku randombloggari alkaa ohjeistaa kaikkia lapsibloggareita siirtymään salasana taa. Mitäs jos itse siirtyisit, kun tyylisi on niin pureva, pisteliäs ja negatiivinen? Saisit rauhassa melskata niiden kanssa ketkä haluavat negatiivista energiaa päiväänsä. Tulisit sitten vasta esiin, kun olisit tehnyt tarpeeksi varteenotettavan väitöskirjan lapsiblogeista.

            En arvostele sinun persoonaasi, vaan sitä mielipidettä jonka tuot julki. Jos julistat mielipiteitäsi, sinun tulisi kestää myös muukin argumentointi kuin pään silitys ja nyökyttely. Puskista ampumisen termi osoittaa taas sinun tyylilajisi. Sellainen termi on hyvä loppukaneetti siinä kohdassa, kun ei enää ole muuta sanottavaa ja on ns. takki tyhjä.

            Siksi toisekseen en ole lainkaan kärttyillyt, kuten asiaa ilmaisit. Jälleen soorrut tyylilajiisi, jossa tulkkaat toisten tunnetiloja tekstien perusteella ja se on ikävää ja mautonta sekä alentavaa.

            Oikein mukavaa syksyä sinulle. Lämpimästi suosittelen ulkoilua raittiissa ilmassa ja hyvien asioiden haalimista elämääsi. Joskus voisit kokeilla katsoa maailmaa positiivisin lasein, voisi olla avartavaa.

          11. Argumenttini ovat samoja kuin ennenkin.

            Lisään kommenttisi referenssilistalleni, koska pidin siitä niin paljon.

            Iloista syksyä!

          12. Aika niukaksi kyllä tyrehtyy julkinen keskustelu, jos vasta väitöskirjan kanssa saa mitään sanoa.

        2. Itse ymmärrän mielipiteet puolin ja toisin, mutta pakko vaan sanoa, että vaikka keskustelu onkin puolin ja toisin saanut ikävän ja epäkunnioittavan sävyn, niin katlena tosiaan, musta tuo huomio toisten ihmisten motiivien, tunteiden ja tavoitteiden tulkitsemisesta totena on asia, joka kannattaa ottaa mietintään niin säilyy se avoin keskustelumahdollisuus kommenttikentässäkin (yhtään ottamatta kantaa siihen, missä toisella osapuolella meni metsään). 🙂

          Ja ei en ole ottanut hernettä nenään lapsiblogikeskustelusta. Olen vain ulkopuolinen 90-luvun lapsi, joka on joissain asioissa kanssasi hyvinkin samaa mieltä, mutta lähinnä kiinnostunut argumentaatiosta ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. (Jotenkin tuli tunne, että tämä on hyvä tuoda esiin, jotta täällä ei tartuttaisi epäolennaiseen tai tehtäisi vääria oletuksia, vaikka tällä ei kai pitäisi olla mitään merkitystä).

  19. Kiitos tästä ajatusta herättävästä postauksesta. Itse olen miettinyt kirjoittaessani blogia, että mitä voin kertoa lapsistani. Että mitä he eivät haluaisi minun kertovan ja mitä en haluaisi itsekään itsestäni kerrottavan. Ja pakko pohtia sitä, että minkä asian kertomisesta voi olla haittaakin. Kuvat pyrin rajaamaan niin, että ei ole tunnistettavissa (muutama hämärä-poikkeus löytyy). Vaikkakaan blogini ei ole lapsiin liittyvä, vaan enemmän omaan kasvuuni liittyvä. Oli hurja jonkun kokemus siitä, kun huomasi oman blogin lapsikuvat joutuneen jonkun toisen facebook profiiliin :/ Ja mitä kuviin vielä tulee, niin koen ”väärinkäyttäjien” vuoksi harkinnanvaraiseksi senkin, minkä tyyppisiä kuvia nettiin laittaa lapsista (facebookiin myös). Miettisin, että laitanko lapsestani esim. bikinikuvan (en).

    1. Katja, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Mukava kuulla, että täällä käyty keskustelu on herättänyt ajatuksia. Meidän aikuisten on tosiaan pohdittava tarkkaan, mitä päätöksiä teemme lasten puolesta.

      Moni lapsibloggaaja puolustelee toimintaansa sillä, että laittaa blogiin ”vain kivat kuvat”.

      Itse en pitäisi ollenkaan siitä ajatuksesta, että joku raportoisi nettiin elämästäni – edes kivoilla kuvilla. Haluan pitää yksityisyyteni itselläni, enkä halua muiden tekevän julkaisupäätöstä puolestani.

  20. Mielenkiintoinen avaus, mutta todella mielenkiintoiseksi se muuttui, kun Oi mutsi mutsi otti puolustushaarukkansa esiin ja ilmoitti, että se, mitä hän tekee, on vain ja ainoastaan oikein.

    Blogien myötä perinteiset ja visusti suojellut päiväkirjat ovat muuttuneet yhteiseksi omaisuudeksi ja sinne sitten pistetään sitä, mikä itseään kiinnostaa. Hienoa, olen löytänyt aiheesta kuin aiheesta mahtavia tekstejä ja iloinnut muiden viisauden päivänpaisteesta.

    Mutta. Toisista ihmisistä en ole vielä löytänyt järkiblogia. Eli kun toinen kirjoittaa toisesta ilman lupaa, ei jälki ole (teknisestä laadustaan huolimatta) ikinä kovinkaan reilua.

    Pienellä asetelman muutoksella tämä ajatus ehkä aukeaa hieman; mitä jos vauvablogi olisi parisuhdeblogi? ”Jarkolla on yt:t päällä ja siitä hyvästä sen saunailta lähti hieman lapasesta. Nyt se on halannut vessanpönttöä koko päivän ja minä olen kiukkuinen, kun se herätti yöllä”. 1) Päiväkirjaan kirjoitettuna perusteltua tunteiden purkamista.
    2) Salasanasuojatulla blogilla sitä samaa itseään, mistä parhaat ystävät keskustelevat joka tapauksessa.
    3) Julkisena blogina jotain, mitä kukaan ei halua nähdä itsestään, jos mielipide on olemassa. Lapsi ei tätä ilmaise ja siksi allekirjoittaisin koko blogitekstin.

    Bloggaus on upea tapa tutustua oikeastaan mihin tahansa, mutta joku roti siinäkin sietäisi olla. Etenkin, kun kyse on ihmisistä.

    1. Petri, hyviä näkökulmia.

      Jos ihmiset kertoisivat netissä puolisoistaan saman kuin lapsistaan, puolisot ottaisivat eron varsin pian. Jostain syystä lapsista saa muka tehdä paljastuksia, koska ”sehän on vain lapsi”.

      On silti ihan ymmärrettävää, että Oi mutsi mutsi otti puolustushaarukkansa esiin. Hänellä ovat sivutulot vaarassa, jos yleinen mielipide kääntyy lapsibloggausta vastaan.

      1. Tässä esimerkki siihen mihin viittasin aiemmin. Vaikka olisin kuinka erimieltä Oi mutsi mutsin kanssa, minusta tuo hänen motiiviensa subjektiivinen analysointi totuutena on halventavaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan tunne toista niin hyvin, että olisi perusteltua tuollaisia väitteitä totena julkaista: ei bloggari kommentoijistaan, puoliso omasta puolisostaan tai äiti lapsestaan. Kunnioitetaan kaikki toisiamme yksilöinä, jookos, ja muistetaan, että riidassa tyhmempi ei ole se joka aloittaa, vaan se joka ei osaa lopettaa.

  21. Hieno kirjoitus ja hyvä kun joku uskaltaa sanoa suoraan! Mä rakastan kuvaamista ja kuvaan paljon omiin kotialbumeihin teetettäviksi lapsiani ja lähetän kaukana asuville sukulaisille sähköpostissa joskus kuvia. Mulla on blogi ja se olisi niin ihana niitä lapsikuviakin sinne laittaa, mutta en halua julkaista tunnistettavia kuvia lapsistani – en itsestänikään, miksi siis lapsistani. Se on vähän sääli, koska kuten Mikko Saarikin tuossa aiemmin mainitsi ne lapsikuvat on niitä parhaita, ne ilmeet ja eleet..kaikki..lapsia on niin kiehtova kuvata. Mä pidän ihan mielettömästi blogeista, joissa on kuvia lapsista – silti mietin, että miten ne viitsii niitä julkaista.

    Paljon on ollut jenkkiläisissä blogiessa tästä aiheesta myös – yhden blogistin kuvat ja identiteetti oli varastettu feikki FB-profiiliin jossa joku ”äiti” kertoi arjestaan käyttäen blogistin kuvia lapsistaan. Ja yhdessä toisessa tapauksessa yksi bloggaava äiti sai tietää, että jossain ulkomailla myydään t-paitaa, jossa on hänen ottama kuvansa hänen lapsestaan! Ihan sairasta!

    Minä myös merkkaan kuvani, rumaltahan se näyttää, mutta ainakin kuvista näkee alkuperäisen nettisivun mistä kuva on lainattu. Saahan ne pois jos jaksaa nähdä vaivaa, mutta ei ainakaan kovin helposti.

    Kiitos tästä – linkkaan blogini FB-sivuillekin tämän!

    1. Pieni lintu, tervetuloa blogiini! Tosi kiva kuulla, että jaat postausta eteenpäin.

      Olen jo pyytänyt MLL:ltä ja lapsiasiavaltuutetulta lausuntoja lapsiblogeista. Toivottavasti saamme heiltä kunnollisia linjanvetoja. Meidän yksittäisten bloggaajien mielipide on aika pieni, kun sitä vertaa vakiintuneitten ja arvostettujen tahojen kannanottoihin.

  22. Jotenkin surullista se, että esimerkiksi Oi mutsi mutsi-blogin pitäjä ei pohdi aihetta ja sen sisältöä peilaten omaan blogiinsa, vaan sortuu haastamaan sinun argumenttisi. Kumpi näppärämmin aiheesta haastelee. Kun tärkeintä lienee kuitenkin LAPSEN OIKEUS. Ei se, kumpi on oikeassa: äitibloggari vai sinä Katleena.

    1. Aniiri, juuri näin. Lapsen oikeus yksityisyyteen on tärkeämpi asia kuin äidin sananvapaus, itseilmaisu tai sivutulot.

  23. Hei Katleena. Luin tekstisi useampaan kertaan läpi sekä (hieman hutaisten) myös saamasi kommentit.

    En ole kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsiblogit ovat saatanasta ja aiheuttavat lapsille pelkkää pahaa. Että pedofiilit hyökkäävät blogilasten kimppuun, levittävät heistä netissä äitien lataamia viattomia kuvia ja koulukaverit kiusaavat, kun yläasteella löytyykin jollain ihmeen ilveellä jostain aikoja sitten kuolleesta ja kuopatusta blogista kaivettu kuva Kertusta, jolla on porkkanasosetta naamassa. Eiköhän ne pedofiilit ole kuitenkin sen verran marginaalinen porukka normaalin (hyvällä maulla kirjoitetun ja kuvitetun) lapsiblogin lukijoissa, että jos niitä pelkää on mielestäni parempi olla bloggamatta kokonaan.

    Hei tämä kaikki on vain elämää. En jaksa uskoa, että oikein kasvatuksen ammattilaisia häiritsee lapsista bloggaaminen. Että ongelmaksi on tämäkin sosiaalisen median ilmentymä väännetty. Oletteko tarkastelleet ollenkaan (lapsi)bloggaamisen hyviä puolia? Esimerkiksi sitä, miten niin moni äiti kokee blogien tarjoaman vertaistuen vanhemmuudesta ihan oikeaksi henkireiäksi arjen keskellä? Vertaillaan ja ihastellaan kilpaa toistemme aikaansaannoksia. Sitähän me äidit tehdään hiekkalaatikollakin, tietämättä että ehkä siinä viereisen kerrostalon kolmannen kerroksen asunnossa asuu Jammu, joka parvekkeellaan napsii leikkivistä lapsistani kuvia omaan käyttöönsä.

    Miten estäisit sen, ettei joku ota lapsestani täpötäydellä uimarannalla kuvia, ja levitä niitä lapsipornosaiteille? Ei lasta voi eikä pidäkään pitää piilossa. Niin kauan kun lapsi ei mitään (sosiaalisesta mediasta) ymmärrä eikä sitä itse käytä, katson että lapsistaan bloggaaminen hyvällä maulla on erittäin jees.

    Ja mitäpä luulet, eivätkö lapset löydä halutessaan aseita kiusaamiseen muualtakin, kuin bloggaavan äidin teksteistä? Aika kaukaa haettua. Itsekin kiusattuna voin sanoa, että niitä aiheita kyllä löytyy ja jos ei löydy, niin niitä keksitään.
    Onko sinulla itselläsi lapsia? Kautta aikojen äidit ovat halunneet esitellä omia lapsiaan ihan kenelle vain kuka haluaa katsoa. Se on mielestäni osa vanhemmuutta, se vain kuuluu siihen. Äidit ovat ylpeitä lapsistaan. Mikä sen parempi paikka esitellä lapsiaan kuin sosiaalinen media? Jos kuvat lapsista valitaan hyvällä maulla, en henkilökohtaisesti ymmärrä, miten ihmeessä niistä voisi vuosien ja vuosien kuluttua olla haittaa netistä löytyessään esimerkiksi töiden haussa. Kyllä ne duunit jää saamatta ihan muista syistä; esimerkiksi silloin, kun lasta pidetään elämän pelossa piilossa kaikelta normaalilta (mitä somekin tänä päivänä on) ja lapsi on lopulta sosiaalisesti täysin kykenemätön aikuinen.
    Ja kyllä, luulisi sinun ”sosiaalisen median taiturina” tajuavan, ettei sosiaalinen media ainakaan mihinkään häviä. Siitä on tullut ihan yhtä oleellinen ja tarpeellinen asia ihmiselle kuin esimerkiksi kännykästä, jota kukaan ei vielä tajunnut tarvitsevansa 90-luvun puolivälissä.
    Luultavasti naurat itsekin tälle kirjoituksellesi muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

    Korostan vielä, että että kommenttini koskevat nimenomaan vauvoista ja leikki-ikäisistä bloggaamista. Alakoululainenkaan ei vielä ole siinä iässä, että hän tai ikätoverinsakaan ihan ensimmäisenä lapsiblogeihin eksyvät. Oma kahdeksanvuotiaani ei enää esiinny kasvoillaan blogissani, mutta vanhemmista kirjoituksista hänet kyllä löytää, ja olen 100% varma siitä, etten lapsiani omilla teksteilläni loukkaa. Kasvatan lapseni sen verran tervejärkisiksi, että tiedän etteivät he minun rakkauttani kyseenalaista vanhempinakaan sen vuoksi, että olen heistä julkisesti kirjoittanut.

    Ja tämä siis kaikella hyvällä kirjoitettu. En kaikista argumenteistasi huolimattakaan pysty ymmärtämään ”teidän ammattilaisten” kantaa, mutta sinulla toki siihen on oikeus, kuten minullakin on omaani. Hyvää syksyä!
    Terveisin oman alansa ammattilainen, eli Tervejärkinen Äiti.

    1. Heidi, kiitos kommentistasi ja anteeksi hidas vastaukseni.

      Tällä hetkellä siis lapsibloggausta vastustavat sekä kasvatusalan ammattilaiset että poliisi. Kuinka isoja auktoriteetteja vielä kaipaat?

      Otit esille pedofiilit ja lapsipornon. En ole itse sanonut niistä sanaakaan postauksessani, koska ne ovat melko marginaalisia uhkia. Argumentointini ei koskenut niitä lainkaan.

      En myöskään sanonut, että lapsiblogit olisivat ”saatanasta”. Sen sijaan pidän lapsibloggausta ajattelemattomana ja lyhytnäköisenä.

      Puhuit blogien tarjoamasta vertaistuesta. Kannatan sitä lämpimästi, mutta sen voi tehdä ilman lasten kuvia ja oikeita nimiä.

      Vaikka jakaisit vain positiivisia kuvia ja tavallista arkea, lapsella on oikeus yksityisyyteen. Haluaisitko itse, että joku dokumentoisi arkeasi nettiin kysymättä sinulta mitään? Vaikka kuvat olisivat kivoja?

      Kenelläkään ei ole oikeutta jakaa toisen arkea nettiin, ei edes omalla äidillä.

      Kyllä, minulla on kaksi lasta. En lataa heidän kuviaan nettiin, koska he voivat tehdä sen itse aikuisena halutessaan.

      1. Itse asiassa suuri osa ihmisistä on hyvin sinisilmäisiä pedofilian ja lapsipornon suhteen. Lasten kuvat netissä päätyvät helpommin noihin tarkoituksiin kuin arvaammekaan. Olen kuullut ammattilaisten puheenvuoroja ja alustuksia noista aiheista ja sen jälkeen olen entistä varovaisempi lasten kuvien suhteen.

  24. Tämän blogikeskustelun myötä mieleeni nousee muutamia muitakin kysymyksiä: Entä lapsimallit? Onko se lasten oma valinta vai tuomittavaa lasten kuvien jakelua? Kyllähän heitäkin kai tarvitaan esim. vaatteiden esittelyssä vai mikä olisi toinen ratkaisu? Pelkät mallinuket? Entä taide, jossa on käytetty omia lapsia? Muutamia esimerkkejä tästä:http://milasdaydreams.blogspot.fi/ ja https://www.facebook.com/media/set/?set=a.443540022332961.98918.135004263186540&type=3.

    1. Pohtiva, hyviä kysymyksiä!

      En usko, että yksittäinen lapsimallina olo (tai lehtijutussa esiintyminen) haittaa lasta, koska siinä ei ole jaettu arkea järjestelmällisesti. Bloggaaminenhan on jatkuvaa, tarkkailevaa ja raportoivaa yksilön elämän jakamista.

      Itse asiassa satunnainen lapsimallina olo ei riko lapsen yksityisyyttä, koska kuviin ei merkitä lasten nimiä, eikä lapsi edes esiinny omissa vaatteissaan saati omassa ympäristössään.

      Omat muksuni eivät ole olleet lapsimalleina, mutta joissain lehtijutuissa he ovat kyllä esiintyneet. En kuitenkaan tekisi siitä tapaa – eli en tyrkytä muksujani toimittajille tai vaatevalmistajille.

      Vielä vaikeampaa on vastata kuvataidetta koskeviin kysymyksiin. Minulla ei ole tähän ratkaisua, mutta juuri siksi toivon MLL:n ja lapsiasiavaltuutetun kannanottoa. Ehkä heillä on tarjota joitain näkökulmia ja linjanvetoja asiaan.

  25. entä miten blogit joissa kasvot ei näy ja nimiä ei kerrota? Itselläni on sellainen, jututkin pyörii hyvin pinnallisissa jutuissa – joka onkin blogin juju ”pinnallinen hömppä” … aivot narikkaan – terapiaa.

    1. Zenkka, tämä kuulostaa minun korviini oikein hyvältä. Jos et kerro lapsiesi nimiä etkä julkaise heidän tunnistettavia kuviaan, suojelet heidän yksityisyyttään. Tämä on vastuullisen äidin valinta.

  26. Peukut Oi mutsi mutsille, olen kanssasi niin täysin samaa mieltä. Minuakaan ei tämä blogikirjoitus ärsytä sen takia että itse kirjoitan blogia omalla sekä lasten omilla nimillä sekä kuvilla varustettuna. Ärsytyksen herättää tämä mustavalkoinen jako: sinä henkilö A olet hyvä äiti koska sinä pidät salaista blogia mitä vain sukulaiset saavat käydä lukemessa salasanan turvin, ja sinä henkilö B olet huono äiti koska pidät julkista blogia missä esittelet kuvia lapsestasi. Näinkö se tosiaan on? En halua itse alkaa aiheesta riitelemään tai puolustelemaan omaa kantaani sen enempää. Uskoisin vain että tämä on ehkä yksi pienimmistä murheistamme nyky-yhteiskunnassa jos netistä löytyy kuvia pikku-Pirkosta porkkanasoseet naamalla! Ja jos omat lapseni tosiaan tulisivat kouluikäisinä kiusatuksi blogista missä ovat leikki-ikäisenä esiintyneet ja tosiaan saisivat tämän tason kiusaamisesta suuria traumoja niin kokisin oman kasvatustyöni kohtuullisen epäonnistuneeksi. Mutta turha tästä aiheesta on kanssasi taistella, se on yhtä mahdotonta kuin keskustella Nina Mikkosen kanssa sivistyneesti lastenpäivähoidosta.

    1. Iita, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Ilman muuta maailmassa on isompiakin asioita. Silti myös pienistä asioista pitää voida puhua. (Muutenhan kaikki muu keskustelu olisi kielletty – paitsi se mikä koskee ilmastonmuutosta.)

      Pyydän sinua tekemään vain kaksi asiaa:

      1) Pohdi hetki lapsesi yksityisyyttä ja omaa toivetta sitten isompana. Jos tämän pohdinnan jälkeen päätät jatkaa valitsemallasi linjalla, se on sinun päätöksesi.

      2) Mieti, miksi kasvatustieteen ammattilaiset ovat sitä mieltä kuin ovat. Voisiko heidän ajatuksissaan olla jotain perää?

    2. Ah, yksi asia tuli vielä mieleeni: jos bloggaat lastesi nimellä ja kuvalla julkisesti, pistä toki nimimerkkisi yhteyteen blogisi linkki. Monet ovat varmasti kiinnostuneita siitä, millaisen blogin takana seisot.

      Sama koskee luonnollisesti myös nimimerkki ”Lintulautaa”.

      1. Itsehän olen ammatiltani ”vain” varhaiskasvattaja, joten minun mielipiteeni ei varmaan ole läheskään yhtä painava kuin jonkun kasvatustieteilijän saati sitten poliisin. Lupaan miettiä asiaa kyllä ihan ajan kanssa, mutta jos joskus teen päätöksen laittaa blogin salasanan taakse niin se ei johdu siitä että pelkäisin lapseni tulevan koulukiusatuksi. Kiusatuksi voi tulla aivan minkä tahansa syyn vuoksi, kaikelta kun ei vaan voi suojella. Jos taasen kokisin jostain syystä turvattomuutta lapsieni tai perheeni puolesta laittaisin blogin lukkojen taakse ehdottomasti. Tarkoitus oli vain herättää myös sinut Katleena miettimään omaa tyyliäsi kirjoittaa aiheesta, ja luokitella ihmisiä hyviksi/vastuullisiksi ihmisiksi vain sen perusteella etteivät julkaise lapsensa kuvia netistä. Joku näistä vanhemmista saattaa taasen ottaa vaikka joka lauantai-ilta perskännit kotona lapsen läsnäollessa. Kyllä tässä maailmassa aiheita riittää joilla voi luokitella ihmiset hyviksi ja huonoiksi. Jos asenteesi olisi toinen niin voisit saada huomattavasti enemmän tuulta purjeisiisi. Olisi mukavaa että aiheesta kuin aiheesta voitaisiin vaihtaa mielipiteitä lyttäämättä toisin tapaa olla ja tehdä.

        1. Iita, kirjoitustyylini on aina ollut napakka. Jos pohtisin asioita toisaalta-toisaalta-tyyliin, en olisi oma itseni – eikä asiasta heräisi julkista keskustelua.

          Kun otan kunnolla kantaa, muutkin tekevät niin. Siitä syntyy kunnon debatti.

          Tiedät hyvin, että en leimaa ketään hyväksi tai pahaksi julkisen lapsiblogin perusteella. Tuo oli oma tulkintasi, mutta en tiedä, miksi halusit sen tehdä.

          Otsikkoni oli ”Lapsiblogit lukkojen taakse”, ei lapsibloggaajat. Kritisoin ilmiötä, en ihmisiä.

  27. Hyvä keskustelu, puolesta ja vastaan!

    Muistan joskus lukeneeni verkkolehdesä ns. Suljetusta internetistä, jossa levitetään mm. lapsipornoa. Siellä levitetty aineisto on ilmeisesti hyvin vaikea linkittää kehenkään yksittäiseen pedofiiliin, eli kyseessä on netin villi länsi.

    Jutun luettuani päätin, että vaikka minulla on maailman kauneimmat, valokuvauksellisimmat ja älykkäimmät lapset, ja joiden jokainen asu ja tekeminen olisi postauksen arvoinen, en silti ikinä, milloinkaan tee sitä.

    Lehtijutussa nimittäin oli kuvakaappaus sivustosta. Siinä joku pedofiili kertoi keräävänsä kuvia itkevistä lapsista ja saavansa niistä tyydytystä. Ajatuskin siitä, että jonkun hattufetissin omaavan pedofiilin koneelle päätyisi kuva lapsestani, joka esittelee virkkaamaani pipoa on niin kuvottava, että mietin kolmeen kertaan millaisia kuvia nettiin laitan.

    Ja tuo uimarannan tai parvekkeen vertaaminen someen oli erittäin ontuva. Miettikää nyt edes ihmismäärän kannalta 🙂

    On erittäin hyvä, että tästä asiasta puhutaan. Minustakin esim. MLL:n olisi syytä ottaa tiukasti kantaa tässä asiassa.

    1. Yhtä lailla se uimarannalla otettu valokuva voidaan levitellä siellä pedosivuilla etkä tiedä siitä mitään. Lapsi on totaalisesti turvassa vain tynnyrissä.

      Tietenkään kaikkien ei tarvitse lapsistaan bloggailla, mutta ne jotka niin haluavat tehdä, antakaa nyt ihmeessä tehdä. On ihan aikuisten oikeesti paljon vakavampiakin asioita, joista olla huolissaan.

      Linkityspyyntöön sanon kohteliaasti ei kiitos. En tule linkittämään tällaisilla provokatiivisilla sivuilla blogiani enkä suosittele sitä muillekaan. Jotkut ihmiset ottavat jo valmiiksi ikävän asenteen ja sillä asenteella kun menee katselemaan blogeja, onhan se selvä että kaikki on ns. viturallaan.

      Minusta tämän blogin blogistin kirjoitustyyli ei ole napakka, vaan negatiivinen, mustavalkoinen ja provokatiivinen. Kyllähän napakka kuulostaa toki kivemmalta.

      Varmasti blogin kirjoittaja on nyt onnellinen, kun sai näin vilkkaan ”debatin” aikaiseksi. Itse siirryn nyt mukavemmille areenoille ja takavasemmalle. Kiitos kaikille.

    2. Liisa, kiitos kommentistasi!

      Tähän asiaan kaivattaisiin pikimmiten asiantuntevaa erotuomaria. Olisi upeaa saada ammattilaisten lausuntoja tunnistettavasta lapsibloggauksesta.

      Jos haluat auttaa asiaa, pistä MLL:lle kysymys lapsibloggauksesta: http://www.mll.fi/palaute/

      Myös lapsiasiavaltuutettua kannattaa lähestyä. Hänen toimistonsa osoite on lapsiasiavaltuutettu@stm.fi.

  28. Mielestäni ihan hyviä asioita listasit pohdittavaksi bloggaajille. Yläasteajoista on toki jo se 15 vuotta, mutta vieläkin mieleen muistuu kavereiden ohjeet kiusaamisen välttämiseen, esimerkiksi ”älä puhu vanhemmistasi äläkä näyttäydy vanhempiesi seurassa”. Kiusatuksi tulin kaikesta huolimatta, mutta mielelläänhän yritin toki välttää löylynheittoa jo valmiiksi kuumassa saunassa. Lämpömittari olisi näyttänyt varmasti sietämättömiä lukemia, jos netistä olisi voinut kaivaa aikuisen silmiin täysin viatonta ja kivaa materiaalia.

    Mutta todellinen pointtihan ei itse asiassa edes ole siinä, onko materiaali harmitonta, vahingollista vai jotain siltä väliltä (se riippuu niin paljon jo määrittelijästäkin!). Ydin on se, että jokaisella on käsittääkseni oikeus yksityisyydensuojaan, ja alaikäisen ollessa kyseessä vanhemman tehtävä on varjella sitä yksityisyyttä – jopa vielä enemmän kuin omaansa, onhan kyseessä toinen ihminen ja huoltajan vastuussa oleva alaikäinen kaiken lisäksi. Ei kai tätä muuta miksikään se, mitä Katleena, lapsibloggaajat, kasvatustieteen professorit, poliisi, MLL, minä tai yhtään kukaan muu sanoo?

    1. Poskisuukko, osasit tiivistää yhteen lauseeseen sen, mitä olen yrittänyt solkottaa postauksen verran:

      ”Ydin on se, että jokaisella on oikeus yksityisyydensuojaan.”

  29. Samaa mieltä olen Katleenan kanssa. Miehen kanssa alun pitäen sovittiin, kun ensimmäinen muksu syntyi, ettei naamakirjassa julkaista yhtään kuvaa lapsista. Noh miehellä yhdessä kuvassa on poika sylissään, mutta muutoin kaikki kuvat mitä Facesta löytyvät ovat sukulaisten tai tuttujen julkaisemia kuvia eikä lapsia ole nimetty. Yhdessä vaiheessa huomautimme yhdelle sukulaistytölle, että olemme tehneet päätöksen olla julkaisematta kuvia ja hän sitten poisti laittamansa kuvat. Yhtä lapsiblogia itse seuraan ja tuolta sivulta linkin tänne löysinkin. Itse palailen juuri työelämään ja täytyy sanoa etteivät lapset kyllä kotihoitoaikana olisi minulle jättäneet edes aikaa minkäänlaisen blogin päivittelyyn. Jos meidän lapsia haluaa nähdä niin kyläily on ihan suositeltava vaihtoehto! 🙂

    1. Aikku, mahtava kuulla että olet samoilla linjoilla. Tässä on tosiaan oleellisinta lapsen oikeus yksityisyyteen, ei aikuisten tarve kertoa lapsestaan.

  30. Mitäs mieltä sä oot sitten julkkiksista, jotka tuovat julkisuudessa esille lapsiensa nimet, ulkonäön ja muitakin tietoja? onko se mielestäsi hyväksyttävää ja oikein?

    1. Tohveli, hyvä kysymys. Minusta yhtäkään lasta ei saisi altistaa julkisuudelle jatkuvasti.

      Väitän, että haastatteluissa ja tv-ohjelmissa ravaaminen ei ole hyväksi muksulle sen enempää kuin tunnistettava bloggaaminenkaan. Lapsen pitäisi itse saada päättää yksityisyydestään sitten isompana.

      En ole tässä fanaattinen. Jokin yksittäinen haastattelu tai satunnainen poseeraus leffateatterin edessä ei todennäköisesti haittaa ketään. Pääasia on, että lapsen arkea, kotia, tapoja ja kehittymistä ei levitellä julkisuuteen.

      Suomen mittakaavassa lapsijulkkiksia on onneksi vähän, mutta Amerikan ihmemaassa taitaa olla enemmän.

  31. Taas täällä. Vuosi sitten viimeksi eksyin linkin takaa tänne ja provosoiduin ja täällä taas. On se kyllä jännä.

    Ensinnäkin, jos ihmiset kirjottaisivat vain puhtaasti itselleen, he eivät perustaisi blogia. Jos halutaan että sitä lukee ne sukulaiset tai tuttavat, on liikaa olettaa että kukaan tänä päivänä jaksaisi nähdä vaivaa erikseen kirjautua suljettuun blogiin niitä lukemaan. Et sinäkään kirjottaisi tätä suljettuna. Silloin se ”ei herättäisi julkista keskustelua”. Niinpä. Lapsiblogeissa on niin hemmetin paljon muutakin kuin vain lapsen kuvia ja sen arjesta ja tekemisistä kertomista. Yhtä lailla niissä keskustellaan ja jaetaan tietoa äitien kesken. Ja se että mainitsit oi mutsi mutsin närkästyneen koska hänen sivutulonsa on vaarassa ja lapsibloggaamisesta tehään ei-hyväksyttävää niin mietippä nyt. Onko hän hakeutunut siihen työhön? Ei ole. Hänellä on ollut loistava blogi ja pitkä bloggaushistoria takana, häntä on pyydetty bloggaamaan rahaa vastaan vasta kun hän on jo saavuttanut paikkansa blogiskenessä ja hän aivan varmasti kirjottaisi ilman sitä rahaa kuten ennenkin, koska blogia kirjoitetaan intohimosta.

    Itsekin olen ollut koulukiusattu ja enemmän kyllä ajattelisin että sillä on merkitystä mitä kaikkea noloa ne itse lataavat jakeluun vähän isompina kun se tulee mahdolliseksi. On täysin mahdotonta vanhempina pysyä kärryillä mitä lapsi netissä jakaa. Ja siellä ne todelliset noloudet piilee!

    Itse olen kiitollinen siitä että minun ollessani varhaisteini, ei sosiaalista mediaa ollut. Lapsikuvat ovat useimmiten hyvin hyvin viattomia ja niistä on vaikeampi kiusaamisen aihetta keksiä kuin niistä myöhemmän vaiheen jolloin lapset jo itse keräävät näkyvyyttä ja julkisuutta heruttamalla webissä. Ja turha vedota mihinkään Risto Reippaaseen joka on ollut äärimmäisen harvinainen silloiseen aikaan että siis on lapsuus julkista. Nykyään se on melkein jokaisella ja näin ollen normaalimpaa.

    Se ei silti poista tota yksityisyyssuoja-asiaa, tiedetään, tiedetään.

    Mutta nämä lapset, diginatiivit, he varmasti postaisivat oman syntymänsäkin jo instagramiin jos vaan voisivat.

    Joo joo, ei voida tietää.

    Mutta sen minä tiedän että tämä sinun blogisi on provosoiva ja negatiivinen. Oletko itse miettinyt että minkälaisen kuvan se antaa sinusta ja lapsistasi? Eipä olisi kivaa jos oma mutsi tällaista provosointiblogia pitäisi.

    Ja lisään vielä että ei sitä aina arvosta näin aikuisena sitä mitä vanhemmat on yrittäneet suojella kun oli nuorempi. Vieläkin olen katkera siitä etten saanut käyttää teininä ns. paljastavia paitoja. Mitä haittaa siitä olisi ollut, oisin mielelläni tissejäni näyttänyt silloin kun ne vielä näyttivät hyviltä!

    1. Kiitos laajasta kommentistasi!

      Tämä blogi on provosoiva vain niiden mielestä, joihin kalikka kalahtaa.

      Tähän mennessä näkökantaani ovat tukeneet kaksi professoria, lapsiasiavaltuutettu sekä Mediakasvatuskeskuksen projektipäällikkö. Voisitko esittää kasvatusalan ammattilaisen, joka puolustaa tunnistettavaa lapsibloggausta?

      1. Minäkin kuvailisin blogiasi provosoivaksi. Tai ainakin tätä yhtä postausta, muita en ole niin ajatuksella lukenut. Kuitenkaan minun kohdallani kalikka ei niinsanotusti kalahda yhtään mihinkään, sillä en bloggaa eikä minulla ole lapsia. Ehkä olen ainoa laatuani, mutta kuitenkin, provosoivaa tekstisi on minustakin.

  32. Tervehdys Katleena,

    Olen koukuttunut blogiisi ja on aivan mahtavaa, että joku jaksaa yrittää 🙂 Käyn tasaisin väliajoin tarkistamassa, josko olisi uusi kirjoitus.

    Nostan hattua, että jaksat ahkerasti vastata kaikille, vaikka joidenkin kommentoijien suurin katkeruuden aihe saattaakin olla se, etteivät ole teininä saaneet näyttää tissejään kaikille (hieman nyt kärjistin).

    Keep up the good work ja oikein hyvää kevään alkua!
    Timo

    1. Timo, lämpimät kiitokset! Ihan aina en ehdi vastata jokaiseen kommenttiin, mutta yritän pysyä keskustelussa mukana mahdollisimman paljon.

  33. Hei!
    Olin kirjoittamassa tänne kommenttia, mutta koska kommenttini venyi melko pitkäksi, päätinkin blogata aiheesta. Kirjoitukseni löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://askeleet.wordpress.com/2013/02/25/onko-mammablogit-ok/

    Tiivistäen sanoisin seuraavaa:
    – Vaikka en itse niin teekään, mielestäni on ihan ok blogata omalla nimellään kuvien kera myös vauva-arjesta. Teini-ikäisten kuvia en laittelisi (ilman heidän lupaa), sillä niistä henkilön voi tunnistaa paljon helpommin.
    MUTTA erityisesti nimellä/kuvilla blogatessa kannattaa miettiä, mistä ja miten kirjoittaa. On eri asia kirjoittaa siitä, kuinka a) oma lapsi oppi puhumaan kuin siitä, että b) sai oman lapsen kiinni pornosivujen katselemisesta käsi housuissa tai siitä, c) kuinka oma lapsi tuntuu olevan tyhmempi kuin muut ikäisensä.
    – Mitä olet kerran laittanut nettiin, sitä ei (välttämättä) saa enää mitenkään pois. Älä siis vaikkapa suutuspäissäsi kirjoittele asioita, jotka haluatkin poistaa muutaman tunnin päästä. Tämmöisiä tapauksia olen erityisesti fb:ssä nähnyt…
    – Kun lapsi itse kasvaa netinkäyttöikään, muista kertoa myös hänelle, että jos kirjoittaa julkista blogia, sitä voivat lukea niin kaverit, sukulaiset, työnantajat, opettajat ja muut. Ja että kirjoitukset voivat löytyä vielä vuosien päästä, vaikka ne poistaisikin. Sama koskee valokuvia.

    PS. Voisin kyllä kertoa tämän mielipiteeni ihan omalla nimelläni, mutta koska ”mammabloggaan” vain nimimerkin takaa, niin siksi näin. 😉

  34. Hei!
    Tekstisi on hyvä ja perusteltu ja antoi ajattelemisen aihetta. Yhdyn näkemykseesi suurelta osin. Oli mielenkiintoista kuulla myös muita näkökulmia asiaan.

    Se mikä tässä keskustelussa vähän surettaa, on sama kuin niin monissa muissakin netissä käydyissä keskusteluketjuissa. Jotenkin kommentit luiskahtavat niin helposti henkilökohtaisuuksiin puolin ja toisin, ja kommenttiloota alkaa muistuttaa taistelukenttää. Minua hämmästyttää tämä siksi, että olisi vaikeaa kuvitella vieraiden ihmisten laukovan toisilleen tällaisia kommentteja kasvokkain vaikkapa jossakin keskustelutilaisuudessa. Ajattelen, että voitaisiin olla ihan hyvin eri mieltä ihan kunnioittavastikin. Valtavan pitkä, ja öh…hieman kitkerä kahden osapuolen välinen vasta-argumenttien ja vasta-vasta-argumenttien ketju tuntuu uuvuttavalta luettavalta.

    Tosin kukaanhan ei minua pakota näitä kommenttilootia lukemaan…:)
    Hyvää kevättalvea kaikille samaa ja eri ja ei mitään mieltä oleville!

  35. Ihminen on äärettömän utelias. Siksi on kiinnostavampaa lukea sellaisia blogeja, joissa esiinnytään omilla kasvoilla ja nimellä. Se mahdollistaa tirkistelykulttuurin, mikä tyydyttää uteliaisuudentarvetta.

    Jos kirjoitat omilla ja lapsen kasvoilla, saat siis enemmän lukijoita. Jos kirjoitat kasvottomasti ja anonyymisti, on tekstilläsi suurempi vaatimus olla todella hyvää ja koukuttavaa. Menestyksesi on riippuvainen sanan säilästäsi, tai siitä kuinka arkaluontoisista asioista puhut (mikä tyydyttää myös tirkistelynhalua).

    Ymmärrän siis omilla ja lapsen kasvoilla bloggaamisen, ja kaikki nämä herneenpalkot nenissä. Luen mielelläni kasvollisia blogeja (uteliaisuussyistä) myös jatkossa, vaikka olenkin itse valinnut kasvottoman linjan. Silläkin uhalla, ettei blogini nouse koskaan suosituimmuuslistan kärkeen.

    1. Näinhän se on. Tunnistettavaa lapsibloggausta harrastava bloggaaja tekee valinnan lukijoiden takia, ei lapsen.

      Arvostan kovasti sitä, että itse bloggaat tunnistamattomasti, koska lapsi pitää asettaa etusijalle – ilman lukijatavoitteita.

  36. Nuorten kanssa työskentelevänä ja itsekin vielä määritelmällisesti nuorena kannatan ehdottomasti Katleenan kantaa asiaan. Lapsesta, kuinka nuoresta ja ymmärtämättömästä hyvänsä, ei lähtökohtaisesti pitäisi kertoa tarinota nimellä tai julkaista tunnistettavia kuvia.

    Perimmiltään kysymys on tosiaan oikeudesta yksityisyyteen, mutta tuollaisena se kuulostaa kovin kylmältä. Internetissä, erityisesti sosiaalisessa mediassa, toimiminen on noh, sosiaalista. Ja kaikesta siellä toimimisesta jää jälki. Minun _oman_ aktiivisen nettihistoriani voi jäljittää teini-ikään ainakin jonnekin 90-luvun loppuvuosien Jyrki-chattien keskusteluihin ja -profiileihin. Tuo palvelu on jo aikaa sitten kuopattu, mutta kaipa joku nokkela voi sen sieltä kaivaa enkä voi tietää, kuinka moni on tallentanut keskustelujamme tai kaapannut kuvan esim. profiilistani. Nykyään netinkäyttö, tai oikeammin siellä toimiminen alkaa paljon nuorempana.

    Minusta keskustelussa olennaisinta on netti-identiteetti, joka nuorilla on täysin osa omaa reaalimaailman identitettiä. Tunnistettavaa blogia pitävä äiti tai isä on rakentanut kuvaa lapsestaan ennen kuin lapsi on päässyt sitä itse määrittelemään. Tarkoitus on varmasti vain hyvä eikä kukaan tahallisesti harmillista materiaalia lapsestaan julkaise. Se on silti toisen tarinan kertomista omin sanoin. On aivan eri asia näyttää valokuva-albumia tai kertoa tarinoita kahvihuoneessa kuin internetissä, missä tiedon jakaminen on rajatonta. Koulukiusaaminen voi olla yksi seuraus, inhottava sellainen, mutta mielestäni kysymys on suuremmasta periaatteesta.

    En ole tutkija, mutta näin arkijärjellä ajattelen, että verkkoidentiteettiä rakennetaan ja ylläpidetään aivan samalla tavalla kuin identiteettiä ”live-maailmassakin”. Se koostuu siitä, missä ollaan (hengataan, pelataan, keskustellaan), miten ollaan (osallistutaan aktiivisesti/ passiivisesti, puhumalla, jakamalla kuvia, kommentoimalla yms), miltä näytetään (jaetut kuvat, käyttäjäprofiilit), mitä tehdään yms. Osa on tietoista osa tiedostamatonta. Monet käyttävät samaa nickiä joka paikassa, ovat käyttäneet jo mahdollisesti lapsesta asti (tunnen tyyppejä jotka käyttävät edelleen johonkin nettipeliin aikanaan laittamaansa nickiä) ja kaikki hänet livemaailmassa tuntevat tuntevat myös hänen nettipersoonansa.

    ”Reaalimaailma” ja nettimaailma siis sekoittuu, kuten sekoittuvat myös sellaiset some-palvelut, joissa ollaan nimellä (Facebook) niihin, joissa voidaan olla myös nimimerkillä (blogit, twitter). Anonyyminä aloitettu blogi tai Twitter-tili yhdistetäänkin Facebook-profiiliin, josta myös tulee julkinen. Tärkeää on, että netissä toimimista nimimerkin takaa tai osittain tai kokonaan julkisesti saa säännellä itse. Oma nettihistoria ja nettiin jäävä jälki on itsetuotettua ja julkisuuden rajat itse piirrettyjä. Kaikilla meillä sattuu niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin kömmähdyksiä, mutta reaalimailmassa leviävää juttua pääsee oman kodin suljettujen ovien taakse häpeämään kunnes se on ohi. Netissä ei.

    Me olemme päässeet luomaan omaa verkkoidentiteettiämme tyhjältä pöydältä. Voitaisinko antaa myös lapsille siihen mahdollisuus?

    1. Kiitokset – avasit tärkeän uuden näkökulman. Äidin tai isän sanoin kirjoitettu elämä ei ole oman äänen löytämistä vaan toisen sanoittaman tarinan kuuntelemista. Annetaan jälkikasvullemme mieluummin oma ääni ja oma tapa kertoa elämästään.

  37. Eksyin tähän blogitekstiin Googlesta ja hämmennyin. Aion kirjoittaa kommenttini anonyymisti, vaikka bloggausta harrastankin. Tarkennan, että alle 2-vuotiaan poikani kuvia näkyy satunnaisesti blogissani, vaikka todella harvoin kasvokuvina. Pääaiheena on sisustus, joka jollakin tapaa liittyy arkeeni. Nyt kuitenkin itse aiheeseen.

    Olen ollut melko tarkka koko perheeni yksityisyydestä. Mieheni ei halua kasvokuvia blogiini, ja kunnioitan tätä päätöstä. Omia kasvokuviani blogissa esiintyy jonkun verran (pääpaino on siis edelleen sisustuksessa)
    Olen miettinyt poikani turvallisuuden kannalta, onko järkevää ladata nettiin niitä harvoja kasvokuvia (fb-profiilissani niitä on, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu). Tiedän, että ne tulevat aina pysymään siellä. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että pedofiilien osuus on niin häviävän pieni, ja niitä saa kauppareissullakin pelätä enemmän.
    Poikani yksityisyys on taas meidän vanhempien käsissä, eikä siihen vaikuta (ainakaan tällä hetkellä) sinun, asiantuntijoiden tai itse presidentin kädet. Mieheni luottaa harkintakykyyni, ja minä luotan myös. Jos MINÄ katson, että poikani kuvista ei ole hallaa pojalleni, sen pitäisi riittää ilman, että kukaan ulkopuolinen ottaa siihen kantaa. Eikö?

    Jostain kumman syystä ymmärrän kyllä mielipiteesi, mutta samalla olen Oi mutsi mutsin kanssa samaa mieltä. Tietenkin jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta miksi lähteä suorilta käsin tyrmäämään koko juttu? On totta, että lapsi ei pilalle mene siitä, että hänestä ei ole blogia perustettu. Mutta eikö se ole jokaisen vanhemman päätettävissä, perustaako lapsesta blogin vai ei?
    Ja mitä tuohon kiusaamiseen tulee…… Eikö siihen voisi puuttua ihan toisesta näkökulmasta? Miksi yrittää poistaa asioita, jotka voisi tehdä ihmisestä (myös siitä lapsesta) kiusauksen kohteen, kun sen saman vaivan voisi kohdistaa siihen, että lapsista kasvatettaisiin suvaitsevampia?!?!

    PS: En ole niin rohkea kuin Oi mutsi mutsi. Hieman herkempi yksilö. En liittänyt tähän blogani siksi, että siinä olisi jotain väärää (se on edelleenkin omien harkintakykyrajojeni sisäpuolella), vaan siksi, että en kaipaa sinunlaisiasi TUOMITSEMAAN toimintaani.

    1. Heidi, kiitos kommentistasi! En ole käynyt kenenkään blogissa tuomitsemassa yhtään mitään, mutta yleisellä tasolla tuomitsen tunnistettavan lapsibloggauksen.

      Vanhemmilla on toki juridinen oikeus päättää lapsensa yksityisyydestä, mutta heillä ei ole moraalista oikeutta tehdä sitä. Asia on nykyään yhä enemmän tapetilla: lapsiasiavaltuutettu on ottanut kielteisen kannan tunnistettavaan lapsibloggaukseen. Aiheesta kirjoitti myös Ylen Anni Alatalo: http://olotila.yle.fi/perhe/aiti-miksi-laitoit-mut-nettiin

      Ilman muuta tekstini oli kärkevä, koska halusin ravistella niitä, jotka harrastavat tunnistettavaa lapsibloggausta. Sinuunkin viestini kolahti, koska perustelet valintaasi ja jätät silti blogisi mainitsematta tässä.

      Jos lapsesi on blogissasi tunnistettavissa, olet tehnyt valtavan päätöksen hänen puolestaan. Hän itse ei ehkä aikuisena halua, että hänen kuviaan on netissä.

      Anna lapsesi tehdä itse valintansa.

  38. Ehkä tekstisi kolahti, koska pistät oman arvostelukykyni vaakalaudalle, vaikka olen asiaa hartaasti miettinyt?
    on sinun näkökulmasi, että poikani tulee kärsimään blogistani. Minun näkökulmani taas on, että hän ei tule. Kunnioittaisit sitä samalla tavalla kuin minä kunnioitan sinun näkökulmaasi. Perustelin mielipiteeni, koska hyviin käytöksiin kuuluu perustella mielipiteensä. Siitähän se keskustelu syntyy.

    toinen näkökanta aiheeseen: kuinka vanha lapsi voi itse päättää, haluaako kuviaan julkaista netissä? Vanhempihan siitä päättää oman harkintakykynsä mukaan, kunnes lapsi on 18-vuotias. Onko esimerkiksi seitsemän vuotias lapsi tarpeeksi vanha päättämään asiasta? Silloinhan sinun tulisi keskittää energiasi koko internetin valtakuntaan, koska lapsi voi alaikäisenä tehdä itsestään esim facebook profiilin, vaikka hänen oma arvostelukykynsä ei olisi sillä vaadittavalla tasolla.
    kolmas näkökantani liittyy myös lapsen päätäntävaltaan omista kuvistaan ja missä haluaa niitä julkaista, jos haluaa julkaista ollenkaan. Oli kyse sitten blogista tai facebook-profiilista, vanhempi voi omalla käytöksellään näyttää, minkälaisia kuvia on suvaitsevaa julkaista ja minkälaisia ei. Tietysti tämän voi vanhempi näyttää muutoinkin kuin lapsen kuvilla.

    mutta sekin on myös totta, että halukkaat pääsevät kyllä lapsen tietoihin käsiksi vanhemman kautta. Jos vanhempi kirjoittaa blogia omalla nimellään ja kasvoillaan, on siinä oikeastaan koko perheen yksityisyys vaakalaudalla. Itsekin varmaan asian olet tiedostanut ja luottanut omaan harkintakykyysi, vai kysyitkö puolisoltasi ja lapsiltasi lupaa asiaan? Eikö tältä näkökantilta katsottuna sinunkin toimintasi ole tuomitsettavaa?

    1. Vaikka onkin vanha juttu, niin älähdän silti…

      (Lainaus:)
      —koska lapsi voi alaikäisenä tehdä itsestään esim facebook profiilin, vaikka hänen oma arvostelukykynsä ei olisi sillä vaadittavalla tasolla. (lainaus päättyy)

      Lapsi voi myös varastaa kaupasta, lyödä kaveria tai heittää kissan parvekkeelta, aivan täysin ymmärtämättä, mitä siitä seuraa. On VANHEMMAN asia kasvattaa ja katsoa jälkikasvunsa perään ja pitää huolta siitä, että lapsi ei joudu liian aikaisin kohtaamaan asioita, joihin hän ei ole valmis. Ja kaikkihan joskus töppäilevät, vanhemman tehtävä on pitää huolta siitä, että asiat tulevat selvitetyiksi, vahingot korvatuiksi ja että asia menee kerralla kaaliin. Jos vanhempi ei rajaa laita, sen tekee poliisi ja silloin on jo useimmiten myöhäistä.
      Ja eiköhän fb:ssäkin ole IKÄRAJA, joten ilman valehtelua se profiilin luonti ei onnistu. Gmail ei anna alle 13-vuotiaan rekisteröidä sähköpostiosoitetta. Jos vanhempi näistä huolimatta antaa lapsen luoda profiilin/sähköpostin, mitä se viestittää lapselle? Sitä, että auktoriteetteja ei tarvitse totella. Jossain kohtaa se sitten osuu omaan nilkkaankin…

      On myös ero siinä, kirjoittaako blogia omalla nimellään omasta yksityiselämästään (jolloin se koskee väistämättä myös perheenjäseniä ja muita läheisiä) vai kirjoittaako asiantuntijana. Katleenan blogi ei ainakaan yksityiselämästä kerro. Itse en bloggaa lapsistani ollenkaan, enkä tällä hetkellä omastakaan elämästäni kuin hyvin rajatulta sektorilta (harrastus), facebookissa jaan kavereilleni omassa profiilissani joskus heidän ajatelmiaan, mutta nekin vain etunimen ensimmäisillä kirjaimilla, kuvia en ollenkaan. Maailmassa on olemassa (onneksi vähän, mutta valitettavasti olen joutunut kohtaamaan) ihmisiä, jotka ottavat mitä tahansa, mihin suinkin voi tarttua, hampaisiinsa ja tekevät elämästä -sanotaan nyt vaikka nätisti, että- hankalaa. Ne, joista ei tiedä, eivät ole niitä, joista joutuu kärsimään.

      Minä päädyin siihen, että lapset saavat tukea Itellaa ja lähetellä etanapostia kavereille ympäri Suomen ja maailman. Koulutaipaleensa alussa olevalle se on hyvinkin mielekästä puuhaa, saa kerrankin käytännön käyttöä koulussa oppimilleen asioille. Ja se IKIOMAN paperisen postin saaminen on myös tapahtuma sinänsä… Lapseni saavat sitten vähän vanhempina jakaa elämänsä ihan itse. Toivon ja rukoilen, että siihen menee vielä monta vuotta ja että kavereiden kanssa livenä hengailu on antoisampaa kuin virtuaalimaailma.

      1. Sanna K, juuri näin. On vanhemman velvollisuus huolehtia, että lapsi ei riko lakia tai käyttäydy huonosti.

        Samoin on vanhemman velvollisuus huolehtia, että hän ei omalla toiminnallaan vie lapselta yksityisyyttä. Sitä ei nimittäin pysty enää palauttamaan.

  39. Pakko liittyä vielä jo melkein vuoden vanhaan keskusteluun.

    Löysin tähän blogimerkintään vauva.fi-sivuston kautta. En ole lukenut vielä muita tekstejäsi (paitsi tuon värähtelytaajuusmittarijutun 😀 ) mutta Katleena, mielestäni tyylisi on sopivan provosoiva. Se herättää keskustelua, mutta ei käy henkilökohtaisuuksiin. Mielestäni ihmiset sietävät nykyään säälittävän vähän kritiikkiä. Onko kyse sitten huonosta itsetunnosta vai mistä, mutta omaa kantaa puolustetaan henkeen ja vereen niin, että itse asia unohtuu, ja kikkaillaan sillä, kuka nyt argumentoi nasevammin ja mitä.

    Olen aivan samaa mieltä kanssasi lapsien yksityisyyden suojaamisesta. Mitä sitten vaikka maailmassa on vakavampiakin tapoja satuttaa lasta? Eivät ne vähennä yhtään lapsista bloggaamisen moraalittomuutta. Toivottavasti äitien asenteet alkavat pian muuttua.

    1. Kiitos Suvi!

      Tämä vanha postaus putkahtaa esiin aina aika ajoin nettikeskusteluissa. Olen huomannut, että tunnistettavaan lapsibloggaamiseen suhtaudutaan nykyään kriittisemmin, ja myös asiantuntijoilta on tullut tästä teemasta lausuntoja.

      Kannatan yhä a) tunnistamatonta lapsibloggausta b) salasanasuojattua lapsibloggausta. Sen sijaan tunnistettava lapsibloggaaminen on lapsen yksityisyyden tarpeetonta myymistä.

  40. Jos kuvassa esiintyy pieni lapsi kasvoillaan, mutta ei koko nimellään tai pelkällä nimen alkukirjaimella/lempinimellä, onko hän silloin mielestäsi menettänyt yksityisyytensä? Ihan mielenkiinnosta kysyn, sillä mainitsit asian, mutta se jäi silti hieman auki, koska puhuit KOKO nimestä? 🙂

    1. Kuten tuossa ensimmäisissä kommenteissa on esimerkki, blogin/facebookin/yms kommentteihin saattaa voida kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, jonka poistaminen ei välttämättä onnistu ainakaan tarpeeksi nopeasti. Tässä on koko somen yksityisyyskysymysten ydin.

  41. Kiitos, Katleena, kirjoituksestasi, joka tuli itseäni ajatellen oivalliseen saumaan. Oma ammattiini perustuva blogi on vasta alkumetreillä, mutta jo nyt sieltä löytyy muutamia kirjoituksia, joissa esiintyvät lapseni. Okei, lapsiani ei mainita nimeltä enkä postaile heistä blogiini minkäänlaisia kuvia, mutta koska teen mediakasvatusta seksuaalikasvatuksen näkökulmasta, aiheet nyt ovat mitä ovat.

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että vanhempien asia ei ole murentaa lapsensa yksityisyyttä netissä. Emme vielä osaa edes ajatella, millaisia seikkoja lapsemme jokusien vuosien päästä kohtaavat niiden sisältöjen vuoksi, joita me vanhemmat olemme heistä nettiin pistäneet. Toisaalta, emme myöskään tiedä, millaiseksi koko tämä verkottunut kulttuuri muotoutuu. Kun aikaa on kulunut kymmenen vuotta, onko nykyisille alle kouluikäisille meidän vanhempien nettiin heistä laittamat asiat business as usual, mene ja tiedä.

    Olen kovasti hakemassa omaa ääntäni ammattiryhmässäni. Oma, hieman poliittinenkin, valintani on se, että tässä ollaan all in -periaatteella, koska usein sen teoreettisen tiedon soveltaminen käytäntöön ei käykään nikottelematta. Olen pohtinut valintojani uskottavuuden kannalta. Sillä, että puntaroin ammatissani käsittelemiäni aiheita pienten lasten äitinä, joka sivu mennen sanoen on usein aika pihalla, yritän osittain purkaa tutkija-statukseen liittyvää norsunluutornia ja rakentaa luottamusta lukijoideni kanssa. Vaikka olenkin omalla alallani asiantuntija, ei se välttämättä tee minusta lainkaan sen parempaa vanhempaa kuin joku toinen asiaan perehtymätön on.

    Mutta todella hyvän kirjoituksen olet laatinut aiheesta ja mietinpä minäkin jatkossa tarkemmin, miten asiat omaan blogiini muotoilen. Pistänpä myös kuunnellen radiota.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.