Tomaattien hengessä, osa II

Katleena Kortesuo

Tomaateissa on kilpailu nimeltä kong show. Siinä noviisit ja yleisön vapaaehtoiset voivat koettaa onneaan stand up -esiintyjinä lavalla.

Kong show toimii "naurata tai kuole" -periaatteella. Tuomaristona toimii yleisöstä poimitut kolme ihmistä, joille jaetaan kullekin yksi punainen lappu.

Jos saat lapun, tehtävänäsi on nostaa se ylös heti, kun koomikon jutut eivät naurata. Kun kaikkien kolmen tuomarin lappu on ylhäällä, kongi kumahtaa ja koomikko joutuu lähtemään lavalta häntä koipien välissä. Lappuja kierrätetään katsojien välillä, joten tuomaristo vaihtuu koko ajan.

Jos esiintyjä selviytyy lavalla viisi minuuttia, ennen kuin kolme lappua on noussut, hän pääsee seuraavalle kierrokselle. Kierroksia käydään, kunnes jäljellä on enää paras esiintyjä.

Kuten arvata saattaa, minäkin olen narsistis-ekstroverttinä luonteena koettanut onneani lavalla. En todellakaan selvinnyt viittä minuuttia. Ainoa lohtuni on, että en ollut huonoin ja että joku jopa nauroi.

Aina silloin tällöin törmään ihmisiin, jotka väittävät, että stand up -koomikon homma on helppoa. Kuulemma kuka tahansa pystyy naurattamaan humaltunutta yleisöä.

Jos olet sitä mieltä, kannattaa nousta lavalle kong show'ssa. Mieli saattaa muuttua.

6 kommenttia

  1. Tästähän voisi kehittää hyvän version sunnuntain messun saarnaan. Pastorin puhe poikki kun kolme punaista lappua on noussut kirkonpenkistä.

    1. Loistoidea! Tulisi vähän papeillekin jännityksen makua omaan touhuunsa.

      Lisäksi ehdotan, että saarnan jälkeen pappi joutuisi päiväkirjahuoneeseen, jossa hän voisi kertoa katsojille todellisen mielipiteensä suntiosta ja kanttorista.

      1. Se päiväkirjahuone on nimeltään sakasti, ne suorat mielipiteet kerrotaan siellä yleensä kyllä ihan kasvokkain…… ;-p

  2. Onneksi olkoon Katleena!

    Luin juuri Markkinointi & Mainonta lehden verkkosivuilta, että olit pokannut Kultasulka -palkinnon Blogimarkkinointi -kirjastasi. Mielestäni ainakin täysin ansaitusti, se on erinomainen kirja.

    Tomi

    1. Jee, kiitokset! Tästä täytyy blogata vielä tänään, kunhan olen vapautunut iltakokouksesta. 🙂

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.