Silloin tällöin Twitterissä törmää siihen harhakäsitykseen, että ”nimimerkki on yhtä vakuuttava kuin oma nimi” ja että ”sisältö on tärkeintä, ei sen esittäjä” ja että ”ei sillä ole väliä, kuka tämän on sanonut”.
Nämä oletukset rikkovat kaikkia viestinnän peruslakeja. Kerrotaanpa oikein esimerkkien kanssa, miksi näin on.
1) Mielipiteen esittäjän taustalla on väliä. Vertaa kahta seuraavaa kuvitteellista lainausta.
- ”Pakolaiskiintiöitä on kasvatettava rajusti.” – Astrid Thors
- ”Pakolaiskiintiöitä on kasvatettava rajusti.” – Jussi Halla-aho
Ensimmäinen ei olisi mikään uutinen, mutta toinen olisi. Peilaamme nimittäin kaikkia kuulemiamme väitteitä niiden esittäjään ja hänen aikaisempiin ulostuloihinsa. Jos Jussi Halla-aho nyt alkaisi vaatia Suomeen lisää pakolaisia, se olisi valtavan uutisen paikka.
2) Tekstin validiuden arviointiin kuuluu kiinteästi sen esittäjän arvovalta. Nyt kyse ei ole siis argumentoinnin oikeellisuudesta, vaan kyse on kuulijoiden intuitiosta. Näin me toimimme: jos koemme viestijän luotettavaksi asiassa X, uskomme herkemmin hänen mielipidettään myös asiassa Y – saati juuri siinä asiassa X.
Verrataanpa taas kahta kuvitteellista repliikkiä:
- ”Eurooppaan on tulossa sota.” – Emppu Tölski, putkiasentaja
- ”Eurooppaan on tulossa sota.” – Martti Ahtisaari
Taaskaan ensimmäinen ei ole uutinen, mutta jälkimmäisestä tehtäisiin laaja haastattelu ja se uutisoitaisiin laajalti.
3) Haluamme arvioida viestijän vaikuttimia. Onko puhujalla oma lehmä ojassa? Otetaanpa tällä kertaa kolme kuvitteellista esimerkkiä:
- ”Sähköallergia on vakava sairaus, joka vaatii erikoissuojausta sähkösäteilyltä.” – Nimimerkki Totuus puhuu, Suomi24
- ”Sähköallergia on vakava sairaus, joka vaatii erikoissuojausta sähkösäteilyltä.” – Erja Tamminen, sähkösäteilysuojaimien myyjä
- ”Sähköallergia on vakava sairaus, joka vaatii erikoissuojausta sähkösäteilyltä.” – Emppu Tölski, sisäelintautien professori
Ensimmäinen kommentti herättää medialukutaitoisessa ihmisessä epäilyksiä. Edustaakohan nimimerkki sellaista tahoa, joka hyötyy sähkösäteilysuojien myynnistä?
Toinen kommentti herättää vielä herkemmin epäilyksiä: jos joku myy työkseen sähkösäteilysuojaimia, tietenkin hän promoaa omia tuotteitaan ulostuloissaan.
Sen sijaan puolueettoman professorin lausunto on uskottavin näistä kolmesta, vaikka väite itsessään on sama.
4) Nimimerkin takaa toimiminen mielletään helposti puskasta ampumiseksi. Tällöin kuulijoiden epäilys vaikeuttaa viestin perillemenoa. Varsinkin jos nimimerkki ilkeilee muille, häntä pidetään enemmän koulukiusaajana kuin aitona satiirikkona tai vallan vahtikoirana.
Otan jälleen esille kaksi keksimääni repliikkiä:
- ”Jos joku osaa yhdistää foliohatun ja kukkahatun käytön, niin se on Päivi Räsänen.” – Nimimerkki Totuus puhuu, Suomi24
- ”Jos joku osaa yhdistää foliohatun ja kukkahatun käytön, niin se on Päivi Räsänen.” – Jyrki Lehtola, Iltasanomat
Taaskaan ensimmäinen kommentti ei kiinnosta ketään, mutta Jyrki Lehtolaa kyllä luetaan ja siteerataan. Hänen tuottamansa kritiikki on jopa niin aiheellista, että siitä maksetaan.
* * *
Mikä on kirjoitukseni pointti? Sekö että nimimerkkejä ei saisi käyttää somessa?
Tietenkin niitä saa käyttää. On paljon tilanteita, joissa ihmisen on pakko käyttää nimimerkkiä. Moni arkaluontoinen teema vaatii anonymiteettiä.
Mutta älä koskaan luule, että ”vain sisällöllä on väliä”. Lukijoita ei nimittäin ole rakennettu niin. Me ihmiset tutkimme aina saamamme viestin mukana myös lähettäjän uskottavuutta, motiiveja ja historiaa.
Äläkä koskaan luule, että nimimerkillä saisi aikaan sellaista vaikutusta kuin aidon ihmisen persoonalla.
Niin kauan kun ei ole varmennettua Twitter-tiliä, on ihan turha itkeä muiden kuvan ja nimen perään.
Jos viittaat minun Twitter-tiliini, niin se on verifioitu tässä blogissa, oikean reunan linkillä.
Oma nettipresenssini on sen verran laaja, että sitä ei pysty luomaan keksitylle nimelle. Lisäksi naamaani näkyy muussakin mediassa silloin tällöin, joten sieltäkin saa vahvistuksen henkilöllisyydelleni.
Nimeni ei ole Matti Kangas, mutta jos siitä jollekkin parempi mieli tulee, että esiinnyn ”oikealla” nimellä, niin olkoot se sitten vaikka se.
Matti Kangas, nimimerkki on sekin, jos käyttää keksittyä nimeä. Tiedät hyvin mitä tarkoitin postauksessani: aito identiteetti on luotettavampi kuin kaltaisesi nimimerkki.
Hyvn kirjoitettu artikkeli asiasta johon on hyvä kiinnittää huomiota. Ehkä jonain päivänä twitterissäkin tuo henkilön varmennus on montaa luokkaa parempi.
Kiitokset Kristian! Twitterin henkilöllisyyden verifointi on varmasti seuraava askel, jota tullaan tarvitsemaan laajemminkin.
Hup, en minä omasta vastauksestani ihan noin paljon tykkää 😀
Ehkä joku muu tykkäsi. 😀
Kyllä halosen ja kalskeen Demlamafia pitää huolen että poikkeavia mielipiteitä ilmaisseen ei tarvitse semmoisia ”työpaikkoja”/virkoja hakea
missä ”hyvät ihmiset” ovat enemmistössä.
Ilmeisesti sinulla on täysin erilainen kuva nyky-Suomesta kuin minulla. Itse näen yhteiskunnan, jossa valtaan pääsevät varsin monen eri tahon ja aatesuunnan edustajat.
Jos haluat vaikuttaa jonkin asian puolesta (vaikkapa tehdä ”Demla-mafian” kritiikkiä), se onnistuu parhaiten omalla nimellä, ei puskista aggressiivisesti ampuen.
Jos ei ole ihan perillä somekanavista ja miten siellä toimitaan, voi kokea omalla nimellä esiintymisen pelottavana asiana. Tämän taustalla varmasti jatkuva keskustelu mm. Facebookin yksityisyydestä. Useampi fb-kaverini on muuttanut mm. oman nimensä ja profiilikuvansa ”satuolennoksi”. Twitteriin ehdottomasti omalla nimellä ja naamalla.
Taina, hyvä lisäys!
Esimerkkisi sopii hyvin postaukseni sisältöön: jos nimittäin haluaa toimia pienen porukan kesken yksityishenkilönä, voi vallan hyvin käyttää nimimerkkiä. Silloinhan ei ole sitä tavoitetta, että haluaisi saada viestinsä julki.
Btw, Facebookiin ei kannata luottaa lainkaan. Itse en missään nimessä lataa sinne lasteni kuvia. Pidän oman FB-profiilini täysin julkisena, koska yksityisyydensuoja on FB:ssä joka tapauksessa nolla.
On ainakin yksi ihmisryhmä jonka on hankala toimia omalla varmistamattomalla nimellään somessa: jos täydellinen tai melkein täydellinen kaima on julkisuuden henkilö ja tai vaikka oma anoppi
Enna, olet tismalleen oikeassa.
Siksi yleensä suosittelen, että jos ihmisellä on täysnimikaima, kannattaa tehdä ihan virallinen nimenmuutos. Vaihtoehtoja on rutkasti:
1) Ottaa käyttöön kaksi etunimeä. (Vrt. Maria Kaisa Aula, Merja Aletta Ranttila.)
2) Virallistaa lempinimensä. (Vrt. Jore Marjaranta.)
3) Keksii vaikka täysin uuden, jos siltä tuntuu. (Vrt. Syksy Räsänen.)
Täysnimikaimoista on nimittäin vain haittaa – tai ehkä joskus hupiakin. Postit menevät sekaisin, väärinkäsityksiä syntyy, ja joskus ihminen joutuu selittelemään kaimansa tolloiluita.
Ihmettelen, että tilin varmennus ei ole kaikkien Twitter-käyttäjien saatavilla. Ei luulisi olevan vaikea toteuttaa automatisoidusti.
Sekin on totta. Mutta jos olen oikein käsitänyt, verifiointi on Twitterille tulonlähde. (En ole itse kokeillut, mutta olen siinä uskossa, että se maksaa.)
Lisäksi verifiointi nykyisellään on käyttäjille erillinen ”statussymboli”, tosin ihan positiivisessa mielessä.
Ei ole twitterin verifiointi maksullinen (ainakaan ollut), eikä yleisesti saatavissa. varmentavat suosittuja, n. miljoonan seuraajan tilejä (tai itselle tuttuja? koska joitain aika vähäisiä esim järjestöjä). Automatisointi todnäk pilaisi huijareiden takia koko verifioinnin. Nyt hyvä.
Hyviä pointteja ja kerrankin konkreettisia esimerkkejä.
Olen itse ollut sillä kannalla että mielipiteellä ja sen perusteluilla on enemmän merkitystä kuin sillä kuka mielipiteen esittää.
Juttusi argumentointi oli kuitenkin niin pätevää, että olisin ostanut väitteet vaikka ne olisi esittänyt ”huolestunut kansalainen Hämeestä”.
Tietysti silläkin on merkitystä missä ja kenelle kommentti kohdistetaan.
Mun blogissa saa vapaasti kommentoida ja kritisoida anonyymisti. Suorastaan kehotan sivuston jäseniä käyttämään nimimerkkiä, koska uskon että nimimerkin takaa ihminen uskaltaa suoremmin sano mitä oikeasti ajattelee — ja mua kiinnostaa myös se, mitä ihmiset eivät kehtaa sanoa oikealla nimellä.
Vähän samaan tapaan kuin katolisen kirkon synnintunnustukset tehdään periaatteessa anonyymisti, jotta ihminen ei häpeän pelossa jätä kertomatta totuutta.
Kiitos Katri!
Anonyymiydessa on kaksi puolta: viestijä ja vastaanottaja.
Vastaanottajan kannalta ja argumentointioppien kannalta olisi tietenkin hienoa, jos lukija tutkisi viestiä, ei sen lähettäjää. Tätä taitoa me jokainen voimme harjoitella.
Sen sijaan viestijän kannalta kannattaa aina maksimoida oman viestin perillemenomahdollisuudet – ja se tehdään omalla nimellä. Sen vuoksi otin postauksessa esille viestin *lähettäjän* tekemän valinnan. On nimittäin paljon vastaanottajia, jotka hylkäävät nimimerkkien lähettämät viestit.
Nimimerkillä ja nimimerkillä on eroa. Pitkään esiintynyt ja tunnettu nimimerkki on uskottavampi kuin mainitsemasi putkimies. Tietenkin tällaisten nimimerkkien takana olevat ihmiset pakkaavat paljastumaan ajan myötä.
Mutta olet tietenkin oikeassa ja tätä käytetään armotta hyväksi markkinoinnissa. Kun tuotetta mainostaa lääketieteen tohtori Hu Ha Kiinasta, niin johan menee kaupaksi. Sillä ei ole väliä, onko tällaista henkilöä olemassa, kunhan löytyy vakuuttava kuva ja titteli.
Osuva tarkennus!
Ilman muuta vastaanottajan pitäisi olla tarkkana siitä, onko viestin lähettäjä oikea, olemassa oleva taho – tai onko hänellä asiantuntemusta aiheesta.
Se on kamalaa katsottavaa, jos viestijä ratsastaa tittelillään ja yrittää saada sen avulla lisäpainoa sellaiselle viestille, joka ei liity mitenkään omaan asiantuntemukseen.
Erityisen kärttyinen olin kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan mielipidekirjoituksesta Hesarissa marraskuussa. Hänhän ratsasti omalla professuurillaan ja kirjoitti historiallisen näkökulman antiikin korkeakulttuureihin, joista hän ei tiedä mitään: http://www.hs.fi/mielipide/a1416802185094
Puolimatkan selkärangaton toiminta sai myös Jyväskylän yliopiston reagoimaan: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2014/11/tiedote-2014-11-26-15-39-28-189032
En paljoa korvia lotkauttaisi, jos Katleena tuli kertomaan että blogitekstini esimerkkikoodissa on väärä muuttujatyyppi. Antaisin hänen rauhassa päteä.
Mutta jos hän kommentoisi samaa blogitekstiä viestinnällisistä asioista, niin reagoisin välittömästi ja ottaisin opiksi. Ja se perustuu yksinomaan siihen, että olen oppinut luottamaan kyseisen henkilön piipityksiin (vai mitä ne tweetit oli) sekä luonut kuvan osaamisesta mm. tämän blogin kautta.
Itse ainakin olen sen verran outo, että pyrin selvittämään myös tietojen oikeellisuutta. Ja silloin tunnettu some / asiantuntijapersoona vähentää tiedon kaivelemisen tärkeyttä. Samoin kuin eräät vakiintuneet nimimerkit ovat tekstin ”asiallisuuden” mitta. Tyypillinen tälläinen on yksi perusinsinööri.
Itse arvostan näkemystä oppiarvon sijaan ja siksi myös omalla nimellä esiintyminen helpottaa sitä arviointia, että onko kyseisellä henkilöllä mielestäni mitään annettavaa asiaan. Pelkkä auktoriteetillä ratsastaminen ei vielä takaa mielipiteen painoarvoa.
Kari, osuva yhteenveto. Jokaisen faktan taustaa ei tarvitse tarkistaa, jos voi luottaa alan asiantuntijaan, että hän on sen jo tehnyt.
Jos en tiedä viestijästä mitään, joudun tekemään itse faktantarkistuksen. Jos siihen ei ole aikaa, jätän mieluummin uskomatta koko faktaan.
Ei varmennus ole relevanttia, jotta voisi esiintyä ihan oikealla nimellään.
Ei minua ainakaan lohduta yhtään vaikka Twitter lisäisi tilivarmennuksen, ja sitten Nigerian varmennettu kansalainen ”Adewale Nnakeme” esittää asiantuntevan mielipiteensä asiasta, vaikkapa voirasiasta.
Paljon tärkeämpää on identiteetin sitominen, esimerkiksi omasta blogista tai yrityksen sivuilta tehty linkki Twitteriin/muuhun someidentiteettiin päin. Ja kun linkki on tähän suuntaan, niin silloin onkin merkityksetöntä onko nimi täsmälleen sama kuin passissa lukee.
Tuskinpa toimittajatkaan yleensä pyytävät päivystäviltä dosenteilta henkilökorttia nähtäväkseen ennen haastattelua?
Näen asian niin, että on kahdenlaisia varmennuksia:
1) Twitterin oma, juridinen tai mekaaninen varmennus, josta saa pienen merkin profiiliinsa.
2) Mainitsemasi somepresenssin tuoma varmenne, jossa ihminen näkyy somessa laajalti, ja hän on sitä kautta tunnettu ja tunnustettu. Tällöin viestijän kaikki tilit linkkautuvat toisiinsa: blogissa viitataan Twitter-tiliin ja Slidesharessa blogiin.
Itsekin kannatan tuota jälkimmäistä, sillä se on vaikeampi väärentää ja sen luomiseen menee vuosia. Mutta toki tuo mekaaninenkin nopea varmenne voi olla hyödyllinen.
Päätin kommentoida sattuneesta syystä ihan omalla nimellä…
Katleenan kirjoitus oli erinomainen. Ainakin itse koen niin, että jos kommentoin jotakin juttua tai uutista omalla nimelläni, sitoudun osallistumaan keskusteluun myös jatkossa ainakin jonkin aikaa. Jos huudan täysin saman kommentin pusikosta, voin jättää sen raukkamaisesti elämään omaa elämäänsä ja myhäillä mielessäni että siitäpä saivat, typerykset. Omalla nimellä kommentoidessa joutuu luonnollisesti myös argumentoimaan mielipiteensä paremmin kuin nimimerkkiläisenä toimiessa. Niinpä en kovin moneen paikkaan kommenttejani kirjoittelekaan, siinähän se aika menisi.
Tuokin on kyllä osuva näkökulma. Oma nimi varmasti sitouttaa viestintään enemmän kuin pelkkä nimimerkki.
Heikki Mäkisen kommenttiin jatkoa:
Mielestäni nimimerkki/anonyymi
ei useinkaan korreloi sen kanssa,
että onko toinen laadukas, asiallinen kommentti
ja toinen raukkamainen haistattelu puskasta.
Anonyymiyteen voi olla hyviä syitä useinkin,
ellei halua omaa julkista minäänsä liittää
kyseiseen keskusteluun.
Esimerkiksi minä voisin olla julkisuudessa
ihan tarkoituksella asian A edustaja,
mutta en halua olla julkisesti asian B edusmies.
Kuitenkin haluan osallistua asian B keskusteluun.
Että näin.
Kiitän lämpimästi rouva Kortesuota erinomaisista kirjoituksista.
Olen lukenut ne kaikki tältä eioototta.fi -sivustolta.
Kirjoituksesi nostavat aamukahvin lämpötilaa noin kolmella asteella.
Terveisin Nimi M. Erkki
Tarkoitin äsken nimimerkki/anonyymi
-ilmauksella että kirjoittaako
omalla nimellään vai onko anonyymi.
Pahoittelen sekaannusta.
Pitäisi opiskella oikolukutaitoa.
Kiitos Nimi M. Erkki! Mukava kuulla, että olet tykännyt EOT:sta.
Kumman mielipide vaikuttaa Twitterissä enemmän:
a) Stefani Germanottan
b) Lady Gagan
a) Frank Ferannan
b) Nikki Sixxin
a) Jorge Mario Bergoglion
b) Pope Francisin
a) Kimmo Laihon
b) Elastisen
…ja niin edelleen.
Hyvä kysymys on myös se, että miksi lähinnä muusikot tuntuvat osaavan nimeen asti ulottuvan henkilöbrändäyksen ja muut brändäävät itseään sitkeästi sillä äiskän ja iskän palleroiselleen sattumanvaraisesti keksimällä nimellä? Paitsi tietysti Juhana Helmenkalastaja ja Wilma Schlizewski.
Ilman muuta voimme poimia yksittäisiä keissejä, joissa nimimerkki on tunnetumpi kuin itse nimi. Se ei kuitenkaan muodosta päälinjaa.
Tämän blogin lukijoissa ei liene Lady Gagaa eikä Elastista. Sen sijaan tämän blogin lukijoissa on rutkasti asiantuntijoita, toimittajia ja poliitikkoja, jotka haluavat saada viestinsä esille. Siihen suosittelen lämpimästi omaa nimeä.