Olin eilen kouluttamassa Suomen Turussa.
Pari tuntia ennen valmennuksen loppua aloin nähdä sahalaitoja: elämäni kolmas migreenikohtaus teki ystävällisesti tuloaan. En keskeyttänyt koulutusta, mutta varoitin osallistujia, että joudumme ehkä lopettelemaan sovittua aikaisemmin.
(Työmoraalini on siitä omituinen, että teen päivän loppuun sairaskohtauksen uhallakin. Tämähän ei ole viisautta eikä sankarillisuutta – vaan ihan puhtaasti tolloutta.)
Näköhäiriö sai seuraa päänsärystä ja kuvotuksesta. Jouduin lopettamaan koulutuksen 20 minuuttia etuajassa, koska en ihan tarkkaan enää hahmottanut, mitä seinällä luki.
Olo oli hirveä. Ihana asiakas antoi 600 milligrammaa ibuprofeenia, ja sen turvin pääsin ryömimään taksiin.
Taksissa möngin etupenkille ja kerroin migreenistä. Kuski ihastui aiheeseen suunnattomasti ja kyseli kaikkea. Hän myös pirteänä kertoi omista sahalaitakokemuksistaan. Yritin olla oksentamatta autoon.
Kun taksi huristi Aucorin ohi, mietin hetken aikaa ihan tosissani, että olisin pysäyttänyt auton. Olisin vain kontannut itkien Aucorin oven eteen ja odottanut, että joku tekee jotakin.
Sitten tajusin olevani aikuinen, joten jatkoin asemalle asti.
Juna tuli onneksi raiteelle jo varttia ennen lähtöä. Ajattelin autuaana pääseväni nukkumaan. Astelin junaan niin kuin krooniset alkoholistit kävelevät: lyhyet tasaiset askeleet, polvet koukussa, pää ei heilu, kädet harovat tasapainoa sivuilla, silmät harittavat.
Näin junassa konduktöörin. Tarjosin hänelle lippua ja kysyin, voisiko hän leimata sen tässä junan eteisessä. Konduktöörin vastaus oli ytimekäs:
En.
Konduktööri jatkoi matkaansa ja selitti olkansa yli:
Mulla on nyt vähän muuta tekemistä.
Meillä jokaisella on omanlainen työmoraalimme.
Olisit vaan tullut. Oltais lyöty sulle kourallinen särkylääkkeitä naamaan, raivattu sohvalle tilaa ja laitettu valot pois. Koiran vilttikin olisi ollut tarjolla.
Migreenit on kurjia. :/
Ja VR pitäisi lakkauttaa ja perustaa uudestaan.
Janne, VR:hän toimii ihan loistavasti, kun miettii firman alaa.
VR:n toimialahan ei ole mikään ”junaliikenne ja matkustajapalvelut”, vaan ”sotilaallinen tiedustelu, valvonta ja erikoisjoukkojen koulutus”, kuten viime aikojen uutiset ovat antaneet ilmi: http://www.hs.fi/kotimaa/VRn+vartijat+jahtaavat+varkaita+peruukeissa/a1305557916992
En ihmettele, että asiakaspalvelu on tätä tasoa.
Voin vain kuvitella VR:n johtoryhmän kehityspalaverin:
”Mitäs Pertti sanot, meillä on pari miljoonaa ylimääräistä. Voitaisiin käyttää ne junien huoltoon että ne kulkee paremmin. Niin, ja asiakaspalvelukoulutukseen!”
”Älähän Anneli höpöjä puhu, me ostetaan niillä YÖNÄKÖLAITTEITA JA KIIKARIKIVÄÄREJÄ :DD”
VR -kuviot ovat saaneet kyllä jo todella absurdeja piirteitä. 😀
Voin vain kuvitella, millaisia ovat VR:n rekryilmoitukset:
Palvelukseen halutaan
ASIAKASPALVELUN AMMATTILAINEN
Edellytämme
* viestintätaitoja
* muuntautumiskykyä
* soluttautumistaitoja
* vähintään kahden kamppailulajin hallintaa
Eduksi laskemme vakoiluharrastuneisuuden sekä kokemuksen peitetehtävistä tai Karhu-ryhmässä toimimisesta.
Janne, olisi ollut ihana maata Aucorissa koiranpeiton alla. Ehkä olisin saanut myös vesikipon lattialle. 🙂
Mutta oikeasti kyllä tiesin, että olisin saanut teiltä apua. Päätin siitä huolimatta sinnitellä kotiin asti; olenhan sankarillinen.
No, pääasia että on vaihtoehtoja. Sankareillakin.
😀
Hieno kirjoitus/vertaus! Näin sen huomaa usein menevän…
Niinhän se on, että ani harva meistä on moraaliton – meillä on vain erilaisia moraaleja, joita noudatamme. :O