Vältä datatykkiä viimeiseen asti. Kolmas perustelu antaa keinon korvata diatulva.
3) Datatykki ei ole ainoa kanava saada sanoma perille ehjänä.
Kanava pitää valita sisällön mukaan, eikä sisältöä kanavan mukaan. On absurdia, että jokaisen esityksen pohjaoletuksena on diaesitys ja datatykki.
Ei joka paikkaan pääse junalla, eikä kaikkia asioita voi tulkita tykillä. Seinälle heijastaminen on vain yksi kanava, mutta monta muutakin tapaa on.
Saat sanomasi kokonaisena perille ilman tykkiä, kun jaat materiaalin osallistujille joko sähköisenä tai paperilla. Näin kaikki saavat tarpeelliset tiedot, ja ne jopa jäävät mieleen paremmin, kun niitä on höystetty oikealla ihmisellä eikä kalvosarjalla.
Esityksesi aiheesta riippuen voit jakaa materiaalin joko etu- tai jälkikäteen.
Uskotko jo? Vai kaipaatko vielä lisää perusteluja? Odotahan huomista ja ylihuomista.
Materiaalin jakaminen etukäteen voi olla hyvä ajatus tietyissä tilanteissa, mutta kaipaisin tästä oikeastaan hyviä esimerkkejä ja ehdotuksia. Oman kokemukseni mukaan etukäteen jaettu pruju päätyy epämääräisen nypräämisen kohteeksi ja vie ehkä parhaan terän esiintyjän ja yleisön kontaktista. Tietysti tässä on poikkeuksia – jos kyseessä on vaikkapa kokous, jossa on tarkoitus käsitellä tilinpäätöksen lukuja on lisämatskut tarpeen.
Hyviä pointteja olet listannut. Jään vaan miettimäät tilanteita, joissa unettava luennoitsija pitää unettavaa luentoa. Diaesityksen pois jättäminen ei tee esiintyjästä mielenkiintoisempaa, tai esityksesta automaattisesti mukaansatempaavaa. Oma kokemukseni on, että useammin ongelmat ovat esiintyjien luennointitavoissa. Toki diaesitykset, joissa dioilla on lähes 20 riviä tekstiä, ovat lähes mahdottomia sisäistää. Mikä siis on parempi tapa kiteyttää tärkeimmät asiat luennosta kuin PP? Mielestäni yksitoikkoinen monologi ei sitä ole. Mitä olet(te) mieltä?
Inhoan esityksiä, missä materiaali jaetaan jälkikäteen.Kun materiaali on käsillä esityksen aikana, ja on yhtäpitävä esityksen kanssa, teen aina muistiinpanoja, alleviivauksia ja huutomerkkejä oleellisiin kohtiin.Myöhemmin tietoa etsiessä näkömuisissa on omat korostukset, joiden kohdalla tiedän etsityn asian oelvan.Jos materiaali jaetaan jälkikäteen, käy sille samoin, kuin Katleenan muilta keräämille PewerPoineille, niitä ei avata milloinkaan.
Kiitokset kommenteista ja kysymyksistä!Itse jaan yleensä materiaalin etukäteen, koska aineistossani on runsaasti teksti- ja lause-esimerkkejä. Niitä olisi hidas kirjoittaa lennossa fläpille, eikä korvakuulolta kukaan muista niitä.Tilanne olisi toinen, jos kyseessä olisi esitys, joka perustuu tunnekokemukseen, sitouttamiseen, huumoriin tai taivutteluun. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi vuorovaikutusvalmennus, yrityksen arvojen julkistaminen tai parisuhdeluento. Näissä tilanteissa jakaisin materiaalin vasta esityksen jälkeen – jos materiaalia ylipäätään on.Joka tapauksessa jos jakaa materiaalin etukäteen paperilla, tilaisuus kannattaa pitää aika tiukasti näpeissään. Muuten porukka jää supisemaan ja vertailemaan huomioitaan materiaaleista. Matskussa ei myöskään saa olla liian pitkiä tekstipätkiä, koska muuten ihmiset jäävät lukemaan ja näpräämään, kuten Lassi totesi. Pelkät avainsanat ja niitä tukevat verbit riittävät.Perttu pohti yhdistelmää unettava diashow + unettava puhuja = tappavan tylsä tilaisuus. Onko niin, että vaikka diat poistaisi, tuloksena olisi silti tappavan tylsä tilaisuus?Itse väitän rohkeasti, että puhujan unettavuus syntyy juuri kalvoista ja kelmuista. Hänen ei tarvitse ottaa kontaktia yleisöön eikä keskittyä esitykseen, koska show sujuu omalla painollaan. Niinpä tulos on superväsyttävä.Sen sijaan jos kalvoja ei ole, puuduttavakin puhuja skarppaa yleensä edes vähän. Jos jorisija on kuoliaaksiväsyttävä diojen kanssa, ilman niitä hän on vain jonkin verran pitkästyttävä.
Näkökantasi on sinänsä hyvin mielenkiintoinen, koska nykyään harvoin enää tapaa luennoitsijaa ilman PP:tä tms. Olen itsekin monesti luottanut esiintyessäni diashown autuaaksi tekevään vaikutukseen. Mielenkiinnolla odotan loppuja tekstejä aiheesta.
Olin juuri eilen itse tilaisuudessa, jossa tutkijoille esiteltiin tiedonhakua ja muita tutkijoiden välineitä. Yksikään esiintyjä ei käyttänyt kalvoja, mutta jokaisella oli tietokone ja videotykillä sitten näytettiin näitä erinäisiä välineitä ja klikkailtiin läpi työnkulkuja.Ja esityksiä oli kahdenlaisia, täysin tappavan puuduttavia ja todella mielenkiintoisia. Syy eroon nähdäkseni oli näiden esitysten esitystavassa. Tylsissä äänenkäyttö oli väritöntä, juonenkulku hapuilevaa ja kokonaisuus epävarmaa. Hyvissä esityksissä edettiin loogisesti aiheesta toiseen, käytettiin ääntä hyvin, ja teknisen ongelman kohdatessa hypättiin sujuvasti kakkossuunnitelmaan, eikä jääty jankkaamaan.
Tarmo, esitystapa on ilman muuta merkityksellinen: väritön äänenkäyttö ja hapuileva puhe tekee aina puuduttavan esityksen, oli esitystekniikka mikä tahansa.Toki jos puuduttava puhuja näyttää kalvoilla nättejä kuvia, osallistujat saavat edes jotain kivaa katseltavaa. Saman voi hoitaa myös kukkamekolla tai Mikki Hiiri -kravatilla, mutta on eri asia, palveleeko se esityksen tarkoitusta. 🙂