Kuolemattomia vinkkejä Slideshareen

Katleena Kortesuo

Latasin juuri perjantai-illan kunniaksi Slideshareen Algol Technicsillä pitämäni esityksen Bisnesbloggaamisen perusteet. Samalla katsoin läpi vanhan diaesitykseni Bloggaamisen peruskurssi. Vertasin settejä ja tutkin kehittymistäni.

Tein muutaman johtopäätöksen:

1) Pieni päällekkäisyys ei haittaa, mutta täysi identtisyys on ongelma.

Kaikilla kouluttajilla on työssään tiettyjä sisältöjä, jotka toistuvat. Niinpä on luonnollista, että joskus dioilla on samaa tavaraa.

Varon kuitenkin sitä, että esitykset olisivat keskenään täysin identtisiä, jolloin vain otsikkodia vaihtuisi. Niinpä pyrin uusimaan sisällöistä 20–60 % verrattuna aiempiin setteihini. (Enkä tällä tarkoita pelkkiä kosmeettisia tietopäivityksiä, vaan lisään setteihin uusia oppimiani asioita.)

2) Näytä vain vähän kerrallaan.

Vanhemmassa diasetissäni tulee välillä liikaa tekstiä ruutuun kerrallaan. Parempi olisi tarjota lyhyitä pätkiä, jotka ovat helpommin omaksuttavissa. Jos lukija haluaa edetä nopeammin kuin olen ajatellut, hän voi painaa nuolia tiheämpään tahtiin.

3) Slideshare tarvitsee enemmän tekstiä kuin livetilanne.

Slideshareen on pakko liittää selittäviä tekstejä, jos haluaa, että materiaali on ymmärrettävä muillekin kuin paikalla olleille. Käytännössä siis kirjoitan koulutustilanteen puhettani auki diojen tekstiruutuihin. Niinpä tekstimäärä per dia kasvaa.

Toki sekin voi olla jonkun tietoinen tarkoitus, että omat matskut ovat tajuttavissa vain niille, jotka ovat olleet paikalla. Silloin tavoitteena on säilyttää omaa osaamista itsellään. Itse sen sijaan olen pyrkinyt siihen, että sisältöni avautuvat muillekin.

* * *

Olin muuten aika tyytyväinen tuon uudemman diasettini loppukiteytykseen:

Lukijat löytävät sinut vasta sitten,
kun sinä löydät äänesi.

 

 

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.