VPK-kurssin päätöstilaisuus

Katleena Kortesuo

Tänään on VPK-koulutuksen päätöstilaisuus. Kurssi oli kallis satsaus kaltaiselleni pienyrittäjälle, mutta oli se silti hintansa väärti.

Tässä vaiheessa kehtaa jo summata yhteen kuluneen vuoden havaintoja:

Plussat

  1. Sain uusia asiakkaita ja verkostoiduin oman alan ihmisten kanssa.
  2. Ymmärrän nyt entistä paremmin johtoryhmätyöskentelyä.
  3. Ymmärrän paremmin myös viestinnän mittaamista, perustelua ja rahaksi muuntamista.
  4. Suuri osa luennoijista oli oman alueensa huippuammattilaisia, joita oli ilo seurata.
  5. Opintomatka Berliiniin oli sekä hauska että hyödyllinen. Paikallinen opas Pertti Rönkkö oli loistava.
  6. Kurssin järjestelyt olivat käsittämättömän sujuvat. Jokaisesta lähiopetusjaksosta tulivat kutsut, esitehtävät, materiaalit ja yhteenvedot ajallaan.
  7. Meillä oli poikkeuksellisen upea ryhmähenki VPK28:lla; ryhmässä ei ollut klikkejä eikä jurottajia. Hyvä tiimihenki ei taatusti ole joka kurssilla itsestäänselvyys.

Miinukset

  1. Jotkut luennoijat olivat esiintymistaidoiltaan kömpelöitä.
  2. Osa asioista oli entuudestaan tuttuja. Niinpä käytin osan luennoista päämäärättömään nettisurffailuun ja päämääräiseen bloggaamiseen.
  3. Ajoittain koulutustila tuli ahtaaksi, jos luentojaksolle tuli osallistujia toisiltakin VPK-kursseilta.
  4. Sisältö oli – tietenkin – suunnattu isoissa organisaatioissa työskenteleville, joten jotkut teemat olivat pk-yrittäjälle turhia.

Toki investointia pitää mitata myös materialistisesti euroilla. Onko VPK-kurssin ansiosta tullut koulutuskeikkaa tai kirjamyyntiä?

Kyllä on.

Ja jos tämänpäiväinen tarjoukseni toiselle kurssilaiselle menee läpi, olen jopa plussan puolella.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.