Kesäloman kunniaksi ällistytän kaikki lukijani ja teen ruokapostauksen. Taitaa olla EOT-blogin ensimmäinen viiden ja puolen vuoden aikana.

Minulla on nimittäin varma tomaattikeittoresepti:

  • 2 dl ruokakermaa + vähän maitoa
  • tomaattipyrepurkki
  • yrttisuolaa
  • kuullotettua sipulia, jos tykkää
  • homejuustomurua pinnalle

Valmistusohje eteni tänään seuraavasti:

  1. Lorauta kattilaan öljyä ja kuullota sipulimurska.
  2. Heitä sekaan tomaattipyre.
  3. Huomaa, että jääkaapissa ei ole ruokakermaa eikä maitoakaan.
  4. Avaa kookosmaitopurkki, koska siinähän lukee sana ”maito”.
  5. Kaada sekin sekaan.
  6. Mausta suolalla ja heitä sekaan homejuustomurut.
  7. Maista.
  8. Koe kuinka nielusi yrittää kääntyä ympäri ja päästä eroon keholle haitallisesta yhdisteestä.
  9. Anna ruoka koiralle.

Minulla on tarjota myös kuskussalaattipuuron ohje sekä peruna-raparperipiirakan resepti. Jälkimmäistä ei edes koira suostunut syömään.

Haluaisiko joku tehdä kanssani ruokakirjan?

7 kommenttia

  1. Täähän olis todella sopiva resepti suunnitteilla olevaan elämänhallintaoppaaseen ”Kätevän emännän vinkkeja”. Vinkkien aarteistoja ovat esimerkiksi märät kahvinpurut lattialla 5 min ennen vieraiden tuloa, hiusten pesu Bio Luvililla ja tietysti klassikko ”tässähän on se sirotuskansi” -oreganopurkkiranneliike.

  2. Oi, elävästi mieleeni muistui vuosi sitten valmistamani parsakaali-homejuustokeitto, joka oli niin pahaa, että lapseni alkoivat itkeä. Argumentti ”viimeksikin söitte tätä ruokaa kiljuen” sai ihan uuden merkityksen. Loppuosa keitosta vietti vuoden kahdessa pakasterasiassa pakastinlokerossa kunnes vaivihkaa heitin ne kompostiin…

    Mutta sitten asiasta kukkaruukkuun ja päivän first world problem: Onko blogissasi tarkoituksella niin, että linkit avautuvat samaan ikkunaan ja takaisin blogiin pitää tulla back- tms. nappulalla? Harmillisesti olen useammin kuin kerran klikannut linkkiä ja välilehden sulkemisen jälkeen hämmentynyt, kun eioototta-välilehteä ei enää löydykään. Olisi näppärää, jos linkit avautuisivat omaan erilliseen ikkunaan, niin blogia ja linkkiä voisi lukea hyppien linkitetyn sivuston ja postauksen välillä tai jopa rinnakkain 🙂

    1. Saara, olen vuosien varrella kokeillut blogin linkeissä sekä uuteen ikkunaan avautumista että samaan ikkunaan avautumista. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Seuraavassa uudistuksessa taidan kuitenkin kääntyä siihen, että linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

      Sitä odotellessa kannattaa tosiaan käyttää tuota Riitan vinkkaamaa Ctrl-näppäintä.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.