Varoitus: Tässä kirjoituksessa puhun rahasta arvon mittarina. Toki on olemassa muitakin arvoja – ja ne ovat itse asiassa tärkeämpiä – mutta nyt bloggaan rahasta.
Myin aikanaan viitenä kesänä leipää torilla. Tuntipalkkani oli ensin 20 markkaa (noin 3,5 euroa), mutta se nousi 25 markkaan (noin 4 euroon). Sain ison korotuksen, koska olin niin hyvä myyjä.
Työpäivä alkoi aamukuudelta, jolloin pakkasimme leipomossa pullat ja leivät myyntikoreihin. Sitten ajoimme torille ja pystytimme kojun – helteessä tai sateessa. Istuin kojussa niin kauan, kunnes tavara oli myyty tai kunnes toriaika loppui. Vessaa ei tietenkään ollut, joten vettä kannatti juoda säästeliäästi.
Homma oli tosi kivaa. Nautin myymisestä, ihmisten kanssa juttelusta ja ulkoilmasta. Bonuksena sain syödä kuormasta niin paljon kuin halusin.
En koskaan miettinyt katkerana, miksi oma palkkani on 25 markkaa tunnilta, kun suuryrityksen johtaja saa 70 000 markkaa tunnilta. Se oli itsestään selvää: minä tuotin leipomolle vähemmän arvoa kuin suuryrityksen johtaja firmalleen.
Olin kuitenkin ylpeä siitä, että olin 25 markan arvoinen.
Palkka maksetaan tuotetun arvon mukaan. On olemassa töitä, joista selviää vain muutama ihminen maailmassa. Niinpä heidän arvonsa on suurempi kuin sellaisten, jotka osaavat myydä leipää torilla.
Jos haluaa enemmän palkkaa, pitää kasvattaa rahallista arvoaan – siis opiskella, kouluttautua ja muuttaa toimintatapojaan. (Viimeksi mainittu on muuten vaikeinta.)
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että joku nurisee toisten suurista palkoista. Tälle jurnuttamiselle on kaksi hyvää vaihtoehtoa:
1) Ole ylpeästi 25 markan arvoinen.
2) Pyri olemaan 70 000 markan arvoinen.
Molemmilla keinoilla on mahdollisuus tulla onnelliseksi. Sen sijaan valittamisella ei löydä mielenrauhaa.
Hyvin kirjoitettu. Täyttä asiaa. 🙂
Itse sitä mieltä, että firmasta, joka teettää töitä noilla ehdoilla ja tuolla palkalla kannattaisi lähinä tehdä rikosilmoitus. Okei, minulla ei ole heitää kätevästi tähän mitään faktaa Suomen työlainsäädännöstä ja olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos joku pystyy vastakkaisia faktoja tiskiin lyömään, mutta mielestäni on vähintään moraalitonta teettää nuorilla usean vuoden ajan töitä noin käsittämättömän huonoilla ehdoilla.
Työnantajan näkökulmasta olisi tietenkin upeaa, jos kaikki työntekijät keskittyisivät olemaan hiljaisesti ylpeitä ihan mistä tahansa palkasta, jonka heille nyt vaan keksiikin maksaa. Kuitenkin valittaminen on se tapa, jolla työntekijät voivat saada omia olojaan ihan oikeasti parannettua, joten väitän, että juuri se voi tuoda pitkällä tähtäimellä työntekijälle mielenrauhan.
Pietari: Kirjoituksessa ei ole mainittu ajankohtaa, mutta luultavasti ei myöskään otettu huomioon rahan arvon muuttumista. Esim. vuonna 1985 ansaittu 25 markkaa olisi nykyrahassa 7,5 euroa. Ainakin jos uskomme Suomen pankkia ja Tilastokeskusta:
http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/faq/Pages/rahan_arvo.aspx
Arvojen kanssa kikkailu ei nyt varmaan ole niin oleellista tässä tapauksessa.
Mitä liikkeenjohdon palkkioihin tulee, osittainhan ne perustuvat osakepeleissä mukana olevien keskinäiseen sumutukseen, toimivat kannustimena tarkoitus pyhittää keinot -toiminnalle, eivätkä välttämättä perustu tuotettuun arvoon, vaan silkkaan tuuriin ja häikäilemättömään opportunismiin.
Mutta sekään ei liene oleellista kirjoituksen ja rinnastuksen kannalta. Näinhän se on, muita kadehtimalla ei pääse itse eteenpäin. 🙂
Jees, myönnettäköön, että rahan arvon muutosta ei ole luultavasti otettu huomioon, enkä myöskään minä ottanut. Mutta olen silti sitä mieltä, että noin huonoista työoloista ei kannata olla valittamatta.
Siinä kyllä komppailen, että ylenmääräinen kateus ei tosiaan juuri tilannetta auta.
Kiitos kaikille kommenteista!
Rahan arvo on tosiaan muuttunut. Tuohon aikaan sai mansikkamaalla muistaakseni 17-21 markkaa tunnilta. Palkkani oli aivan käypä hinta kesätöistä.
Työolosuhteista valittaminen on eri asia kuin palkoista valittaminen.
Tässä tilanteessa vessan puutteesta ei voinut valittaa työnantajalle, koska yhdessäkään koottavassa torikojussa ei ole vessaa. Ei ollut silloin, eikä ole vieläkään. Tämä on yleinen torimyynnin piirre.
Saimme onneksi käyttää Raatihuoneen vessaa. Jos lähti käymään siellä, naapurikojun myyjää piti pyytää vartioimaan omia kamoja. Ruuhka-aikaan tätä ei voinut tehdä, koska pullat lähtivät helposti ohikulkijoiden matkaan. Silloin pidäteltiin, kunnes tuli hiljaisempi hetki.
Käytännössä asia ei ikävä kyllä ole noin yksinkertainen. Ihanteellisessa maailmassa näin tietysti on ja jokainen saa ”ansionsa mukaan”, mutta onko osakkeenomistajan tuottama arvo yritykselle suurempi kuin esim. tuotteen toiminnallisuuteen vaikuttavan designerin? Entä julkinen sektori: onko yksityisvastaanotolla toimivan lääkärin tuottama arvo suurempi kuin terveyskeskuslääkärin?
Tuota osakemaailmaa Heikkikin tuossa yllä jo sivuutti.
Totta kai osakkeenomistajan arvo on suurempi kuin vaikka heittämäsi designerin. Ilman osakkeenomistajaa ei designeriin olisi ollut varaa ja hieno innovaatio olisi ollut kuin Nokia puhelin. Teknisesti fiksu, mutta ulkoisesti ruma. Ihmiset ei osta, mutta kun designeri tekee sen hienoksi niin kyllä ostaa. Harmi vain, että kännykkäkuoribisneksellä ei ole koskaan tehty rahaa ilman sisältöä (muistele vaikka 90-lukua ja 3310/3330 värivaihtiksia). Ja toisekseen, mikä on tuotteen toiminnalisuuteen vaikuttava designeri? Mainostoimistossa korkeintaan, muualla insinöörit tekee ja designeri tekee ”fantsun” kuoren…
Ja joo, koen arvokkaammaksi sen, että jos pääsen lekuriin NYT, kuin että jos pääsen sinne 5h päästä. Jos aika on rahaa, paljon aikaa on paljon rahaa 😉
Onko siis yksityislääkärin työ absoluuttisesti arvokkaampaa koska juuri sinä olet valmis maksamaan? Eli lääkärien olemassaolon tarkoitus on tuottaa rahaa? Julkista sektoria ei olisikaan jos todellinen arvo määräytyisi näin. Vapaaehtoistyö on siis arvotonta, ja esim. uusi veronmaksaja on valtiolle vain lapsilisän arvoinen? Raha arvon ehdottomana mittarina toimii ainoastaan tapauksessa, jossa raha itse on se ultimaattinen päämäärä, eli yritystoiminnassa. Kaikessa toiminnassa ja edes kaikissa rahan liikkeissä ei kuitenkaan ole kyse yritystoiminnasta.
Sitten off-topic: nimenomaan tuotteen suunnittelu on designia, ja vaatii näkemystä. Insinöörin rooli on enemmän mekaanista suorittanista tehtyjen suunnitelmien toteuttamiseksi. Jos designer jätetään syklistä pois, on lopputulos nokiamaisen jäykkäkäyttöistä ja kankeaa, ”epä-ihmisystävällistä”. Design on muutakin kuin grafiikkaa, se on koko tuotteen olemuksen määrittämistä.
Kas, Katleena onkin lisännyt kirjoitukseen disclaimerin, tai sitten en vain huomannut sitä aiemmin. Hyvä ja tärkeä rajaus.
Hyviä kommentteja – kiitokset!
Disclaimer oli tosiaan jo alusta asti, mutta ehkä parempi paikka olisi ollut postauksen lopussa. Ilman muuta on olemassa tärkeämpiä arvoja kuin raha, mutta jos lähdetään valittamaan palkoista, silloin puhutaan rahasta arvon mittarina.
Minä ymmärrän hyvin, että Nokian johtajalle maksetaan enemmän kuin designerille tai insinöörille. Johtaja kantaa isomman vastuun ja pistää pyörät pyörimään. Ilman johdon määrittelemää strategiaa jokainen ihminen tekisi työtä itsekseen ja koordinoimatta, eivätkä palaset istuisi yhteen.
Ilman muuta on tilanteita, joissa ihminen ei ole palkkansa arvoinen. Silloin on turha syyttää ihmistä itseään, vaan palkan maksajaa, joka ei ole ottanut selvää ihmisen työn hyödystä ja arvosta.
Ehkä palkkanurinan takana on usein myös se, että nurisija ei saa mielestään tarpeeksi arvostusta muuten kuin palkan muodossa. Itse muistan tuotannon kesätöistä sen, että kaikki olivat ihan tyytyväisiä oloihinsa, kunnes rankan päivän jälkeen suuripalkkainen johtaja tuli paikalle. Kiitosten sijaan saimme kuulla toteamuksen ”Tuplataan sitten huomenna tuotantomäärä, kun tänään saitte kaiken tehtyä.” Tsemppi olisi riittänyt hyvän fiiliksen ylläpitämiseen, mutta tuollainen komentti sai palkkanurinan liikkeelle.