Raportti Tukholman Vikingaliv-museosta

Kesä on tullut, ja sen myötä myös vapaa-ajan aiheet lisääntyvät blogissa.

Vikingaliv on tehty vanhaan venehalliin.

Kävimme perheen kanssa Vikingaliv-museossa Tukholmassa keskiviikkona. Nopea raportti paikan päältä:

Plussaa

  • Elämyksellinen kärryajelu Ragnfrids Saga kuului lipun hintaan. Tarinassa oli elävöitetty viikinkihistoriaa helkutin tehokkaalla tavalla. Kärryajelu ei sovi alle 7-vuotiaille, mutta onneksi meillä ollaan jo isompia ja kyynisempiä.
  • Näyttelyssä oli aidon hautalöydön perusteella ennallistettu ihmisen kokoinen viikinkivahanukke. Videolta pystyi katsomaan myös nuken valmistusprosessia. Nukke oli juuri niin aidon näköinen kuin laadukkaalta museolta voi odottaa: se oli yksi näyttelyn parhaista paloista.
  • Näyttelyssä sai tunnustella viikinkien asumateriaaleja ja kokeilla aseiden painoa. Varmasti uutta niille, jotka eivät ole koskaan hipeltäneet aikakauden varusteita.
  • Paikalla oli hyviä selfiepaikkoja. Näyttelyssä oli miniviikinkivene purjeineen sekä palanut ja kellahtanut viikinkiveneen runko. Niissä saa otettua kivoja kuvia muksuista ja itsestään. (Joku voisi luulla, ettei tämä ole museolle tärkeää, mutta kyllä se nykyään on. Asiakkaille pitää mahdollistaa selfien ottaminen kivassa paikassa.)
  • Näyttely oli mietitty tarkkaan myös visuaaliselta kannalta. Museo oli kaunis ja kiinnostava, ja tila oli rytmitelty fiksusti. Digiä ja videoita oli hyödynnetty runsaasti, kuten nykyään kuuluu.
  • Museokaupassa oli osattu yhdistää viikinkihenkisyys ja mundiksen vaatimukset. Harva ostaisi viikinkihuppua tai 75-senttistä puukilpeä, mutta tarjolla oli viikinkikuvioituja muistivihkoja, lasikoruja ja pieniä riimukiviä. Valikoima oli runsas, ja hinnat olivat museokaupaksi varsin kohtuulliset.

Miinusta

  • Museo oli kooltaan varsin pieni, joten lipun hinta olisi voinut olla hitusen alempi.
  • Viikinkiharrastajina emme oppineet kovin rutkasti uutta. Museo sopii enemmän niille, jotka eivät harrasta kyseistä periodia.
  • Tekstejä oli runsaasti, ja ne olivat ruotsiksi ja englanniksi. Kyllähän niitä aikuinen lukee, mutta lapselle alkaa käydä raskaaksi kahlata kaikki läpi.
  • Olisin kaivannut lapsille jotain käsillä tekemistä: ”näin rakennat minihirsistä viikinkitalon” tai ”näin teet lautanauhaa”.

Miten valmistautua, jos lähdet Vikingaliviin?

  • Jos perheessä on alle 7-vuotiaita, jätä ne ulkopuolelle sateeseen. Näyttelyssä on liikaa tekstiä perheen pienimmille, eikä kärryajeluunkaan pääse mukaan.
  • Jos harrastat viikinkiaikaa, sinun kannattaa tietenkin pukeutua ajanmukaisesti. Meitä kaikkia harmitti, kun pyörimme upeassa miljöössä mundisvaatteissa.
  • Museo toimii ilman käteistä, joten ostoksia varten pitää olla kortti. Kannattaa ostaa pääsyliput etukäteen Vikingalivin verkkokaupasta.
  • Tarvitset kuitenkin säilytyslokeroihin kolikoita. Muistaakseni vekotin vaati 10 kruunun kolikon, jota meillä ei ollut ja katkeroiduimme emmekä tule enää ikinä uudelleen reput painoivat kauhea kokemus julma kohtalo.

Jos muuten haluat paremman viikinkielämyksen ja kaiken lisäksi lähempää, tule Hämeen keskiaikafestivaaleille katsomaan viikinkitaistelua ja viikinkiheviä 16.–20.8.

PS. Lopuksi sattui pieni episodi:

6 kommenttia

Suutarin lapset ilman kenkiä ja minä ilman kielikuvia

Jos toimittaja soittaa ja kysyy näkemystäni viestinnästä, osaan antaa napakoita ja siteerattavia vastauksia saman tien. Yleensä käytän paljon kielikuvia – ne ovat suosikkejani retorisista tehokeinoista.

Olkaa somessa sellaisia kuin olisitte ensimmäisillä treffeillä (Kauppalehti).

Kun kaksi yritystiliä kehuu toisiaan, tulee samanlainen olo kuin jos kummitätini ja -setäni vaihtaisivat kielisuudelmia sukujuhlissa (Marmai).

Metaforat ja kiteytykset kuuluvat ammattiini. Omasta alasta on oltava napakka näkemys, ja se pitää pystyä viestimään toimittajalle. Kun höystän näkemyksen vertauksella, toimittajan on kätevä poimia se sitaatiksi.

Mutta mitä tapahtuu, kun toimittaja soittaa ja kysyy harrastuksestani?

Tykkään kontaktilajeista. Tämä on ihan älyttömän kivaa ja meillä on hyvä porukka (Yrittäjäuutiset).

Jösses. Olen viestinnän ammattilainen, ja tämänkö sain suustani ulos? En osannut antaa toimittajaraukalle kunnon kiteytyksiä, vaan käytin tylsiä adjektiiveja ja mitäänsanomatonta kieltä.

Suutarin lapset kulkevat paljain jaloin, ja minun harrastuskommenttini ovat täynnä ympäripyöreitä latteuksia.

7 kommenttia

Hanki perspektiivi

Pikkutyttönä ajattelin, että mummolan takana oleva Hirvivuori oli maailman korkein vuori. Sinne kun kiipesi, niin oli maailman huipulla.

Vertailukohtanani toimivat Hämeenlinnan Hätilänmäki ja Ahveniston harjut, joten kyllä Hirvivuoren täytyi olla maailman korkein vuori.

* * *

Valistusajalla elänyt ylimystön jäsen oli kaikkivoipa. Kutsutaan häntä vaikka Henrikiksi. Henrikillä oli käytössään varaava, kiertolämmitteinen kaakeliuuni nokisten avotakkojen sijaan. Hänellä oli tiede, eikä keskiajan taikauskoa. Hänellä oli kahvi ja kaakao, eikä enää pelkkää olutta. Oli ruutukaava, postilaitos ja kivisiä kerrostaloja.

Henrik uskoi ihmiskunnan olevan kehityksensä huipulla. Hän näki takanaan kaiken epähygienian, tekniikan puutteen ja tietämättömyyden. Tuntui käsittämättömältä harppaukselta istua topatuilla nojatuoleilla eikä kovilla puupenkeillä, ja oli helppo ihmetellä aiempien sukupolvien tyhmyyttä.

2000-luvun ihminen kyllä tietää, kuinka paljon Henrikin käsitys oli metsässä. Henrik ei olisi voinut kuvitellakaan autoja, kännyköitä, pilvenpiirtäjiä, nettiä tai lentokoneita. Henrik on meidän näkökulmastamme yhtä kehittymätön kuin keskiajan ihminen oli Henrikin mielestä.

* * *

Olen nyt harrastanut viikinkimiekkailua kymmenisen kuukautta. Kun katsoo taaksepäin tammikuisia räpellyksiään, sitä tuntee itsessään kaikkivoipaisuutta. Kilpikäden asento on täydellinen, iskut ovat yhtä kaunista virtausta, jalkojen asento on tasapainossa ja refleksit ovat terästyneet.

Todellisuus iskee kuitenkin silmille heti, kun vertaa itseään kokeneempiin. Oikeastihan kilpikäteni on liian kaukana vartalosta, iskujen flow takkuilee, jalat ovat liian usein suorassa linjassa ja reaktioaika on yhä hidas.

* * *

Mitä yritän kertoa näillä tarinoilla?

Kyse on kehitystarpeen arvioinnista. Jos näen kehityskaaren loppupään, osaan suhteuttaa oman sijaintini oikein. Tajuan olevani yhä kesken. Sen sijaan jos en näe itseäni isompaa vertailukohtaa, luulen vilpittömästi olevani huipulla.

Myöhemmin huomasin, että Hirvivuori ei ollutkaan maailman korkein vuori.

 

6 kommenttia