Presidentin vinkki vanhemmille

Tasavallan presidentti korosti uudenvuodenpuheessaan osallisuuden tärkeyttä. Jokaisen ihmisen pitäisi saada osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja toimintoihin. Jokaisella pitää olla vaikutusmahdollisuuksia ja halua kantaa vastuuta.

Olen presidentin kanssa prikulleen samaa mieltä. Väitän, että osallisuuden tunne ehkäisee syrjäytymistä ja lisää onnellisuutta.

Kukaan ei kuitenkaan voi kokea osallisuutta, ellei hänelle ole annettu lapsesta asti vastuuta ja kykyä ottaa vastaan se helkutin osallisuus.

Heti ensimmäisenä alkoi omatunto kolkuttaa kirveellä päähän. Aivan liian monta kertaa meilläkin kun lapsi on tullut kysymään jotain meidän aikuisten puheista, vastaukseni on ollut ”ei mitään, kulta” tai ”aikuisten juttuja”.

Tuollainen vastaaminen kasvattaa sivustaseuraajia, ei osallisia tai vastuullisia yksilöitä.

(Toki on selvää, että jotkut asiat ovat aikuisten juttuja. Sen sijaan liian suuri osa tilanteista on vain laiskuuttani, kun en jaksa selittää, mistä juuri puhuimme.)

Toinen vastaava tilanne on se, kun vanhempi puhuu lapsensa asioista Facebookissa kysymättä muksulta lupaa.

Meidän Melissapetterillä on nyt seurustelukumppani, ja me saatiin ne kiinni seksistä meidän olkkarissa!

Meidän Nicowilhelmiina jäi jälki-istuntoon tupakoinnista koulun alueella!

Nyt se Herttajuhani jäi luokalleen!

Miltähän näistä vanhemmista tuntuisi, jos heidän ystävänsä kertoilisivat vastaavia kurjia asioita kaveripiirin tapahtumista somessa?

Hei Facebook-kaverini, oletteko kuulleet, että Karo ja Emppu erosivat?

Huomio Twitter, nyt se Koististen koira kuoli!

Tässä kiva Instagram-kuva pullokaaoksesta, joka oli Miettisten kodissa vappuaamuna!

Sen kyllä ymmärrän, jos lapsia kehutaan muille – mutta silloinkin kannattaa kysyä muksulta lupa. Osa kympin oppilaista ei halua kuuluttaa koko maailmalle koetuloksiaan, vaikka vanhemmat olisivatkin poksahtaa ylpeydestä.

Kolmas tapa heikentää osallisuutta on tuoda kaikki valmiina nenän eteen. Jos nelivuotiaan leivänvoitelu kestää viisi minuuttia ja sotkee koko pöydän, aikuinen helposti hermostuu ja antaa valmiin leivän käteen. Tämä tapa sitten jatkuu kouluvuosiin asti, jolloin lapsi oppii, että hänen roolinsa on toimintojen passiivinen odottaja, ei aktiivinen toimija.

Tämän lopputuloksen näen joskus partiossa. Partiolainen saattaa jättää puutöidensä jäljiltä lastut lakaisematta – tai hän tulee lastut kädessään nuotiolle ja kysyy ”mihin nää tulee?”. Hän on tottunut siihen, että hän saa palvelua ja ohjeita, minkä vuoksi oma toiminta ja ajattelu eivät enää synny itsestään.

Lapsi pitää kasvattaa osallisuuteen, ei objektina olemiseen. Hänen pitää saada tehdä ikätasoisesti itseään koskevia päätöksiä ja toimintoja, eikä olla vain ulkopuolinen katsoja ja vastaanottaja.

* * *

Ehdotan siis vielä yhtä uudenvuodenlupausta meille kaikille vanhemmille, kummeille, kasvattajille ja isovanhemmille: osallistetaan muksut pienestä pitäen yhtä hyvin kotitöihin, perheneuvotteluihin kuin lapsen kehitysasteen mukaisiin päätöksiin.

Se on ainoa tapa, jolla he voivat ottaa osallisuuden itselleen yhteiskunnassa myös aikuisina.

 

4 kommenttia

  1. Anu Hruem #3

    Erinomainen kirjoitus! Ajatteluun ja omaan tekemiseen kannustava malli toimii lapsille, mutta jostain syystä kirjoitus nosti mieleen myös työyhteisöt. Ajatteluun kannustava ilmapiiri uupuu joistain täysin.

    • Katleena Kortesuo #4

      Anu, kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin! Kiva että tykkäsit tekstistä.

      Olet ihan oikeassa työpaikkojen suhteen: joissain paikoissa ei kannusteta oma-aloitteiseen ajatteluun.

Kommentoi

Kommentointiohjeet »

Ei oo totta -blogin kommentointiohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.