7 syytä, miksi ei kannata tehdä pelkkää kriisiviestintäkonsultointia

Nyt kun vuosi on lähes paketissa, tein pienen vertailun siitä, mihin käytän tuottavan työaikani ja mitä tuloja ne poikivat. Työtuntien osuudet ovat tietenkin arvioita, koska en pidä mitään järjestelmällistä tuntiseurantaa*. Sen sijaan liikevaihto-osuudet ovat tarkat.

Jos siis tehoja katsoo, niin kriisiviestinnän konsultointi on tietenkin tuottavinta: suhteessa pienin panos tuottaa eniten tuloja. Toisaalta tietokirjojen teko näyttää olevan ajan heittämistä hukkaan.

Onko siis tällainen ajankäyttö loogista lainkaan? Vastaus vaatii kaksi postausta, joten otetaan ensin tämä toinen puoli:

Miksi en keskity työssäni pelkästään kriisiviestintään? Vastauslistassani on sekä henkilökohtaisia että yleisiä perusteluita:

1. Kriisiviestintä vaatii verkostoitumista, ja se onnistuu juuri koulutuksissa, valmennuksissa ja juontokeikoilla. Tärkeä osa kriisiviestijän työtä ovat ihmissuhteet: kenelle toimittajalle kannattaa antaa uutisvinkki, kuka tuntee oikean ihmisen ja mitä henkilö X ajattelee yrityksestä Y. Tämän vuoksi pelkän kriisiviestinnän tekeminen olisi käytännössä spiraalimainen kierre sisäänpäin, jonka lopputuloksena istuisin yksin eteisessäni ja imisin peukaloani.
2. Kriisiviestintä vaatii markkinointia. Tämä on vähän kuin yksityisetsivän tai sukupuolitautilääkärin työtä. Harva haluaa kuuluttaa julkisesti, että ”Katleena auttoi minua säilyttämään työpaikkani”. Toki asiakkaat suosittelevat minua luottamuksellisissa keskusteluissa ystävilleen, mutta se ei ole yhtä tehokasta kuin massaviestintä. Siksi teen viestintäaiheisia kirjoja, annan haastatteluja ja pidän blogia. Omaa työnkuvaa ja osaamista on pakko esitellä julkisesti, jotta asiakkaita riittää myös vuonna 2025.
3. Kriisiviestintä ei ole esiintymistä eikä siitä saa palkintoja. Olen luonteeltani ekstrovertti, ja kaiken lisäksi siitä tyrkymmästä päästä. Nautin esiintymisestä niin paljon, että en osaisi tehdä työtä pelkästään kulisseissa. Kriisiviestinnästä ei heru palkintoja eikä tunnustuksia, joten työlläni on oltava myös julkinen puoli.
4. Haluan sekä auttaa asiakkaita että kasvattaa liikevaihtoa. Kun siis vanha asiakas tilaa koulutuksia, en tietenkään kykene kieltäytymään. Haluan auttaa asiakkaitani, kouluttaminen on kivaa – ja olen toki iloinen myös liikevaihdosta. Ei ole tullut mieleenkään lopettaa valmennuksia ja esiintymisiä.
5. En osaa soittaa ihmiselle, joka on kriisin keskellä. Tiedän kyllä, että jotkut kollegani tekevät myyntipuheluita. He lukevat lehdestä kriisikeissistä, soittavat asianosaisille ja myyvät palveluitaan. (Monet asiakkaani ovat kertoneet saamistaan puheluista.) Varmasti tuolla myyntitekniikalla tulee kauppaa, mutta itse olen aivan liian överikorrekti soittaakseni ihmiselle, joka on keskellä hätätilannetta. Itselleni tulee sellainen olo, kuin olisin hautausurakoitsija, joka soittaa kuolleiden ihmisten omaisille ja kauppaa pokkana arkkuja. Olen siis tässä kohtaa liian arka nössö, enkä osaa myydä kriisiviestintääni. Siksikin on hyvä tasapainottaa firman liikevaihtoa koulutuksilla ja juontokeikoilla. Kriisiviestintäasiakkaat soittavat minulle omasta tahdostaan ja valinnastaan.
6. Kriisiviestintä on itse asiassa henkisesti raskasta. Käytännössä minun puoleeni kääntyvät ne ihmiset, joilla ei ole omaa esimiestä tai ketään jolle uskoutua. He ovat toimitusjohtajia, yrittäjiä, julkisuuden henkilöitä, hallituksen puheenjohtajia, pääsihteereitä tai toiminnanjohtajia. He ovat tosi yksin, ja minun tehtäväni on tukea heitä siinä tilanteessa, kun sontaa tulee sisään ja some on jo päättänyt syyllisen. Niinpä olen asiakkailleni eniten avuksi, kun en käytä kaikkea työaikaani kriisiviestintään vaan lataudun välillä muiden töiden parissa.
7. Kriisiviestintä ei skaalaudu. Tätä palvelua ei myydä kännykkäsovelluksena eikä siihen ole kovin helppo palkata apulaisarmeijaa (ja vakilukijat muistavat, että minä olen paska esimies). Niinpä kriisiviestinnässä jos tilausten määrä kasvaa, se ei välttämättä tarkoita lisää liikevaihtoa. Jos esimerkiksi asiakkaan tilanne on erityisen vakava ja hektinen, pystyn hoitamaan vain yhtä keissiä kerrallaan. Joudun siis aika ajoin kieltäytymään hyvistä kaupoista siksi, koska olen paraikaa korviani myöten hoitamassa toisia keissejä. Olen myös aika varma siitä, että kun kerran kieltäydyn keissistä ja asiakas löytää tilalleni toisen toimijan, hän myös jatkaa yhteistyötä kyseisen toimijan kanssa.

Niin ihanalta kuin tuo kriisiviestinnän suhdeluku näyttääkin – 5 prosenttia työaikaa ja 16 prosenttia tuloja – se ei kauaa kestäisi. Kriisiviestinnän ohella on pakko tehdä muutakin.

* Jos aiot sanoa kommenteissa, että minun kyllä pitäisi tehdä työaikaseurantaa, niin olet täysin oikeassa. Tervetuloa ojentamaan tapojani.