Mikä on hampaiden kannalta parasta: xylitol, ksylitoli, koivusokeri vai C5H12O5? Entä kannattaako kirjoittajan käyttää genetiiviä, omistusmuotoa vai omantoa? Miksi ihmeessä annan vaihtoehtoja, valinnanmahdollisuuksia ja alternatiiveja?
Tästä moni jo arvasi, että nyt on tulossa pitkäveteinen kielitieteellinen postaus.
Keskustelimme blogini kantakävijän Parrakkaan kanssa vierassanoista viimeviikkoisen siivoustalkoopostaukseni yhteydessä. Kieleenhän tulee vierassanoja jatkuvasti: osa poistuu käytöstä ja osa jää arkikieleen joko sellaisenaan tai mukautettuna. Lopputuloksia on useita:
Vierassana on korvatu suomenkielisellä uudissanalla.
– elektrisiteetti > sähkö
– telefooni > puhelin
– restaurant > ravintola
– feedback > palaute
Vierassana on käännetty suoraan suomeksi.
– mouse > hiiri (eikä esimerkiksi maussi, rullaohjain tai vieriö)
Vierassana on mukautettu suomen kieleen.
– automobil > automobiili > auto
– glas > klasi > lasi
– biff > biffi > pihvi
– xylitol > ksylitoli
– tape > teippi
– tag > tagi
– hrengaz > rengas
– kuningaz > kuningas
(Hrengaz ja kuningaz ovat olleet muinaisgermaanisia sanoja. Otin ne esimerkiksi, koska niistä huomaa, että suomen kieleen on aina ennenkin tullut vierasperäisiä ilmauksia.)
Vierassana ja suomenkielinen vastine ovat jääneet käyttöön rinnakkain.
– tulostaa ja printata
– serveri ja palvelin
– infektio ja tulehdus
Mikä tässä on sitten ongelmana?
Haasteena on, että koskaan ei tiedä, mikä sana vakiintuu, mikä muuttuu ja mikä unohtuu. 1800-luvun lopulla elektrisiteetin kannattajat pitivät itsestään selvänä, että elektrisiteetti jää käyttöön. Onneksi puhumme kuitenkin sähköstä.
Myös kiepon kannattajat toivoivat, että sana vakiintuisi käyttöön, mutta toisin kävi. Käytämme yhä roll-on-deodorantteja emmekä kieppoja.
Kun käyttää vierassanoja, liikkuu koko ajan pitkällä jatkumolla. Toisessa ääripäässä ovat juhanitammiset, jotka referoivat naturaalisti internationaaleja ekspressioita. Tuloksena on kieltä, jota kaikki eivät ymmärrä ja jota moni pitää naurettavana. Toisessa päässä ovat fennomaanit, jotka karttavat kaikkea vierasperäistä. Siitä taas tuloksena on helposti ylivarovaista ja pitkähköä kieltä, koska kaikille sanoille pitää keksiä väkisin suomenkielinen määritelmä.*
Jokainen kirjoittaja joutuu valitsemaan asemansa tältä väliltä. Itse olen kallellani pykälän verran fennomaanien suuntaan, vaikken kuulukaan ihan ääripäähän.
Myös aihepiiri vaikuttaa valintoihini. Kun kirjoitan netistä, bloggaamisesta tai sosiaalisesta webistä, käytän vierassanoja melko paljon. Sen sijaan kun kirjoitan viestinnästä, myynnistä ja markkinoinnista, tekstissäni on enemmän suomalaisia ilmauksia.
* Tuloksena on muuten äärimmillään kaksi erilaista kielimuotoa:
JT: On validia delegoida nämä taskit muille partisipanteille.
FM: Tarkoitatko, että jaamme tehtävät muille osallistujille?
JT: Niin, koska prinsiippinä pitää olla effektiivisyys ja talenttien juusabiliteetti.
FM *mutisee*: Talentti sulla on housuissas.
JT: Mitä sä sanoit?
FM: Että talenttisi lokaliteetti on weistlainisi alla.
Ihan sivuhuomautuksena tähän.. Mulla on sellainen perstuntuma että onomatopoeettiset ilmaukset säilyttävät kaikkein tehokkaimmin paikkansa, olivatpa ne sitten vierassanoja tai eivät. Varsinkin jos sanan äänteistö on samankaltainen kuin suomen kielessä.
Tekstiurakoitsija, onomatopoeettiset eli ääntä matkivat sanat tosiaan pysyvät kielessä melko hyvin, mutta niitä ei välttämättä oikein voi lajitella alkuperän mukaan.Vaikkapa käen kukunta on suomeksi kukkuu ja englanniksi cuckoo, koska molemmat kielet ovat "lainanneet" sanan käeltä itseltään. 🙂 Ehkä juuri sen vuoksi onomatopoeettiset sanat pysyvät kielessä pitkään, koska ne ovat usein universaaleja.Poikkeuksiakin kyllä on. Suomalainen koira sanoo hau, mutta jenkkikoira sanoo voof. Englanninkielinen sika sanoo oink, mutta suomenkielinen sika sanoo röh – tai hyvät tissit.
Jep ja vastaavasti venäläiset koirat sanoo Gaf, Gaf ja porsaat Ruh, Ruh 🙂 Eli joka maassa elöimet puhuu melkein eri kieltä vaikka niiden kieli onomatopoettistä olisikin. Kiinnostava ilmiö mun mielestä on tuo sinunkin mainitsemasi "sähkö", sillä "electricity" ja siitä juonnettu "elektrisiteetti" ovat kaikki onomatopoeettisia ilmauksia. "Sähkö" sanan lanseerasi kuulemma Samuel Roos joskus 1800-luvun puolivälissä ja se liittyy jo silloin olemassa olleeseen verbiin: "sähähtää". "Electricity" on itseasiassa paljon huonompi sana, sillä sen yhteys itse asiaan on paljon kaukaa haetumpi. ..toisaalta. Vaikka suomenkieli on nimenomaisesti verbaalinen kieli, niin kaikki kielet eivät sitä suinkaan ole. Enkusta en ole ihan varma.
Mielenkiintoinen kooste vierassanojen historiasta ja käytöstä.Pohdin tätä lukiessa, miksi niin herkästi inhoan liiallista vierassanojen käyttöä, vaikka näin perusteltuna ovat aivan luontevia.Inho niihin tulee puhujista, jotka yrittävät korottaa itsensä kuulijoiden älykkyystason yläpuolelle viljelemällä runsaasti vieraita lainasanoja. Tällöin tulee aina epäilys tietääkö puhujakaan, mitä termit täsmälleen tarkoittavat. Tämä oli hyvä juttu!!!
Tienaan euroni purkamalla lääkärien saneluja. Mielenkiintoista ja varsinkin ulkomaalaistaustaisten lääkärien kohdalla usein jopa varsin haastavaakin.Joka tapauksessa: käymme vuosittain kielenhuoltopäivillä ja erään päivän teemana oli Terveydenhuollon asiakirjojen kirjoittaminen. Kouluttaja liputti kovasti päivän aikana suomalaisten sanojen puolesta latinalais/kreikkalais/saksalais/englantilaissanoja vastaan.Perusteena että potilaan tulisi ymmärtää mitä hänestä kirjoitetaan.Hyvä niin, mutta moniko potilas haluaa lukea omasta vastaanottokäynnistään kirjoitetun epikriisin? Vastaavasti moniko lääkäri lukee kollegoidensa sanelemia käyntitekstejä?Olen itse sitä mieltä, että suomen kieli kunniaan siellä, missä sitä tarvitaan luontevasti, mutta esim. epikriiseissä on luontevaa käyttää "munkkilatinaa". Siinä mielessä olen kyllä jäävi kommentoimaan asiaa, koska kun kahdeksan tuntia päivässä viisi päivää viikossa kirjoitan puhtaaksi lääkäreiden saneluja tai tauoilla keskustelen kollegoideni kanssa asioista jotka enemmän tai vähemmän sivuavat työtä, sanavarasto ikään kuin pikkuhiljaa alkaa huomaamattomasti muodostua enemmän ja enemmän tästä "munkkilatinasta". Vasta kun alkaa kommunikoida jonkun toisen alan ihmisen kanssa, huomaa että "ai niin, kaikki eivät välttämättä tiedä mitä tarkoittaa rektum prolapsi tai c. ut. avfl.."Onhan se tietysti mukava joskus tuntea itsensä tärkeäksi käyttämällä jargonia.Mitä tulee näihin kouluttajamme suosittelemiin suomenkielisiin vastineisiin, osa on ihan käypäsiä, osa selvästi väkisin väännettyjä, mutta esim akuutin suomentaminen ajankohtaiseksi on vähän kaukaa haettua.. "Anteeksi, olisikohan teillä yhtään ajankohtaisaikaa vapaana, minulla olisi vähän kiireellisempi vaiva.."Ja ehdottomasti kieltäydyn käyttämästä eroosiosta suomennosta niljettymä, sanokoon kielehuolto mitä hyvänsä.Sitä paitsi olen tullut siihen tulokseen että ainahan ne tahot haluavat määrätä, jotka eivät käytännössä joudu määräystensä seurauksia kantamaan.No tämä taas tästä..
Lämpimät kiitokset kommenteista! Loistavaa, että aihe herättää keskustelua.Tekstiurakoitsija, sähkön etymologia oli itsellenikin tuttu: sähähdys kuvaa aika hyvin erityisesti entisaikojen sähköviritelmiä. Sen sijaan elektrisiteetin tausta oli mulle vieras. En tiennytkään, että sillä on onomatopoeettinen tausta.Parrakas, tämä postaus oli tosiaan sinua varten. 🙂 Minunkin mielestäni on vastenmielistä, jos puhuja käyttää vierassanoja vain siksi, että hän haluaa nostaa itsensä ylemmäksi. Teksti pitää suunnata ensisijaisesti lukijoille, ei kirjoittajalle itselleen.Tipu, myös minun mielestäni akuutti ja eroosio ovat parempia kuin ajankohtainen ja "niljettymä". Kukaan ei edes ymmärtäisi, jos selittäisin, että "lonkassani on vähän niljettymää".Sen sijaan tulehdus voisi olla parempi kuin infektio, ja nukutus selkeämpi kuin anestesia. (Vanhempani ovat terveydenhuoltoalalla, joten alan termit ovat minullekin vähän turhan tuttuja.)
Niljettymä antaa väistämättä kuvan jostain limaisesta, kosteasta, kun taas eroosiosta mielikuvana tulee tuulessa kuivanut ja kulunut maaperä tai fyysisestä kosketuksesta kulunut esim. nivelpinta..On hyvä toki pitää mielessä kelle me kirjoitamme, mutta toisaalta heitellä vähän edes kultajyviä haasteeksi niille, jotka haluavat oppia jotain. Sivistyssanakirja kädessä lukeminen luonnollisesti on puuduttavaa.Kuten eräs aivan toisen alan kouluttajani totesi: Sivistyssanojen liiallinen käyttö on tarpeetonta, mutta tällaisten detaljien spekulointi on irrelevanttia tässä viitekehyksessä..
Niljettymä voisi olla se pinta, mikä paljastuu hiertymästä tai palovammasta, kun menee repimään suojaavan vesikellon pois… Minulla on monesti ollut niljettymiä vaellusten ja leirien jälkeen. :)Tuo ekspertiltä referoimasi teesi oli banaaliudessaan intellektuelli tai jotain. 😉
Sähköstä ja elecritcitystä, molemmat on hyvin kuvaavia ilmauksia. Electricity on aika tarkka kuvaus ritisevästä äänestä joka syntyy, kun vaikkapa kosteuden takia energia karkaa miinusnavasta plussaan (sähköhän kukee "takaperin" historialliseen oletukseen nähden). Säkkö sopii tilanteeseen, kun tökkää jännitteisen piuhan väärään paikaan ja suuri määrä energiaa purkautuu.Tuossa Juhatamminen-tyylissä on ongelmana, että kuulijalle muodostuu vain aavistus siitä mitä puhuja tarkoittaa. Aavistuksen suunnasta suurin osa muodostuu puheessa välitettävästä elekielestä, jolla kuultu tulkitaan. Kaikki tämä informaatio on poissa tekstinä olevsta asiasta.Eläinten ääntelyn erilainen kirjoitus saattaa johtua siitä, että hyvin monet kielet kirjoitetaan erilailla, kuin sanotaan. Voi olla, että heilläkin siat kuullostavat samalta, kuin suomessa yleensä, paitsi tuo viimeinen "täysi sika", josta ei saa "emäsikaa" tekemälläkään.
Parrakas, nuo juhanitammiset ovat niin ympäripyöreää sakkia, että puheesta ei saa otetta ollenkaan. Kuten sanoit, kuulijat tekevät omia tulkintojaan, koska selkeitä ohjeita ei tule.Mitä tulee eläinten ääniin, niin jopa Hämeen ja Savon välillä on ero: muistan usein kuulleeni erään kuopiolaisen suusta, että koira "vohkaisee", kun se haukahtaa. 🙂
electricity -sana tulee alunperin latinan meripihkaa tarkoittavasta sanasta
Kiitos tarkennuksesta!