Joissain yrityksissä ovat kaikki asiat sekaisin. Meilit tulvivat muistutuksia ja päivät palavereita. Tietoa on hukassa, projektit jumissa ja vastuut kateissa. Silti osa työntekijöistä ei halua muuttaa mitään.
Tällainen asenne tuntuu poskettoman tollolta.
Nyt olen kuitenkin oivaltanut syyn tähän tollouteen. Sekasorto on nimittäin valtava etu peluriluonteelle.
Jos organisaatiossa ovat prosessit epäselviä, vastuut teoreettisia ja järjestelmät kankeita, pelimiehet ja -naiset kukoistavat. He osaavat luovia sekasorrossa, solmia suhteita, verkostoitua oikeitten ihmisten kanssa ja pitää oikeat avaimet selkänsä takana.
Sekasortoinen talo ei voi luopua pelimiehistä ja -naisista, koska he ovat ainoita, jotka saavat hommat toimimaan. Peluriluonteet eivät voi luopua sekasorrosta, koska se on heidän valtakuntansa.
Jos prosessit olisivat kunnossa, vastuut selkeitä ja järjestelmät toimivia, peluriluonteet menettävät luontaisen etunsa. Kun viidakon tilalla on valtatie, muut saattavat huristaa ohi.
Niinpä peluri vastustaa uusia toimintatapoja kaikin voimin. Jos kaikki sujuvoituu, peluri menettää kilpailuetunsa.
Tiivistit kirjoitukseesi sen, mitä olen viime aikoina ajatellut. En ole pelinainen, valitettavasti, vaikka usein toivoisin, että olisin. Tuntuu siltä, että pelurit saavat työpaikkoja pelkästään luonteensa vuoksi, vaikkei peluriluonne ole mielestäni kovin hääppöinen.
Taidat olla oikeassa. Peluriluonteet ovat tehokkaita tekemällä toiset tehottomammiksi.
Usein sekasortoisen organisaation syynä ovat juuri pelimiehet ja -naiset, jotka säilövät tietoja, "unohtavat" kirjata asioita asiakastietojärjestelmään, nappaavat vastuita ja järjestävät palavereita pelkän pätemisen vuoksi.
Kuitenkin organisaatio olisi tuottavampi, jos tieto olisi kaikkien saatavilla. Lisäksi meidän pitäisi reflektoida omia tekemisiämme enemmän:
– "Jos teen asian X, vaikeuttaako se muita?"
– "Jos ohitan NN:n, mitä haittaa siitä on organisaatiolle?"
– "Jos pidän tietoa itselläni, miten se vaikuttaa muihin?"
En pidä peluriluonteiden harrastamasta asioiden pimittämisestä ja vähemmän kunniaa tuovien tehtävien sysäämisestä muille. Pidän selkeästä, läpinäkyvästä organisaatiosta ja kunnolla jaetuista vastuualueista. Työnantajan työntekijään kohdistuvien odotusten täytyy olla selkeitä ja äänen lausuttuja, mieluiten paperille pantuja. Lisäksi työnantajan tulisi kuunnella työntekijää.
Peluriluonteesta on tietenkin hyötyä monessa työssä. Veikaanpa, että monet poliitikot ja yrittäjät ovat pelureita.
Kerroit olevasi peluri. Olisi mielenkiintoista kuulla sinulta, miten teidät saa kuriin? Olen huomannut, että mikäli pelurin kohtaa ja haastaa hänen näkemyksensä, niin pelurista saa vihamiehen. Peluri ryhtyy pyörittämään omaa organisaation sisäistä myllyään vielä kovemmin. Mikäli pelurille ei sano mitään, hän jatkaa toimintaansa. Jos pelurin kanssa ryhtyy pelaamaan, niin hänelle jää yleensä toiseksi. Peluri nimittäin osaa pelata muut ihmiset puolelleen.
Hyviä kysymyksiä! Minun peluriluonteeni on laitettu kuriin kotikasvatuksella. Toiselle ihmiselle ei saa tuottaa vaikeuksia jättämällä omat hommat tekemättä. Toiselle ihmiselle ei myöskään ilkeillä – ei salaa eikä kasvokkain.
Tyypillisenä esimerkkinä toimintamallistani on eilinen. Olin aikatauluttanut Turku-Hämeenlinna-kotimatkalle erään diapresentaation tekemisen asiakkaalle. Turussa kuitenkin iski migreeni, joten nukuin koko junamatkan ja vielä illan kotonakin. Olin työkykyinen vasta kymmeneltä illalla. Niinpä tein presen silloin. Lähetin sen asiakkaalle puoliltaöin, koska tiesin hänen tarvitsevan sitä aamulla.
Kotikasvatuksen lisäksi toinenkin asia laittaa peluriluonteen kuriin: yksityisyrittäjyys. Pelurit voivat mellastaa isoissa taloissa miten haluavat, mutta yrittäjänä joutuu kantamaan vastuun teoistaan. Jos oma huono toiminta karkoittaa asiakkaat, ei auta muu kuin katsoa peiliin.
Lisäksi peluriyrittäjän kannattaa palkata kovapäisiä työntekijöitä, jotka uskaltavat väittää vastaan ja nostaa kissan pöydälle.
Minulla ei ole aavistustakaan, miten toimisin, jos olisin isossa talossa hommissa. Ei kokeilla sitä.
Työelämässä nyt sitten kuitenkin on niitä, joita kotikasvatus ei rajoita ja jotka eivät koe minkäänlaista häpeää siitä, että tuottavat vaikeuksia toisille. Osa näistä ei vain yksinkertaisesti huomaa aiheuttamiaan vaikeuksia eivätkä sitä, että he ovat itse niiden aiheuttajia. Ja se ikävämpi osa niistä tekee sitä tarkoituksella omaa etua laskelmoidessaan.
Niitä on myös yrittäjinä, ja ne ovat yleensä niitä yrittäjiä, joita ei oikeasti kiinnosta pätkääkään se asiakas vaan ainoastaan ne asiakkaan rahat. Vastuu ei merkitse heille muuta kuin sitä, että poliisi pysyy poissa eikä tilintarkastaja tutki tilikirjoja liian tarkkaan. Yrittäjinä ne luottavat siihen, että jostain löytyy aina uusia asiakkaita, kun aiemmat lakkaavat asioimasta heidän kanssaan. Työntekijöiksi he eivät todellakaan palkkaa ketään kovapäistä vaan sinisilmiä, jotka eivät ymmärrä bisneksen luonnetta, tai samanlaisia ovelia ketkuja, jotka tietävät bisneksen luonteen ja ymmärtävät toimia samalla tavalla. Ne ovat niitä, joille sitten viimeisessä ääripäässä määrätään liiketoimintakieltoa, mutta vasta, kun he ovat teutaroineet itsensä todistettavasti pussiin.
Suurin osa yrittäjistä ei toki ole tämänlaisia. Mutta jos ne senkaltaiset ryhtyvät yrittäjiksi, niin jälki on edellämainitun näköistä. Koska mihinkä he pilkuistaan pääsisivät.
Kuvatunlaisia ihmisiä on ikävä kyllä olemassa. Jos mahdollista, heistä kannattaa pysyä loitolla.
Pelimies, päteminen, valtakunta, kilpailu… Mikäs tuttu asia takana luuraakaan? Narsistihan se siellä lankoja vetelee. Ainakin useimmiten.
Kyllä, pelimiehet ja -naiset ovat usein narsisteja tai ainakin narsismiin taipuvaisia.
Katleena, erinomainen näkökulma. Itsekin lukuisia kuvaamasi kaltaisia organisaatioita nähneenä allekirjoitan näkemyksesi.
Tuossa näen itselleni kiteytettynä yhden selkeän myynnin esteen -(myynti)organisaation kehittämiseen tarkoitettuja palveluita kun kerran myyn. Kuvaamasi organisaatiopsykologinen elementti täytyisi ottaa mukaan myös ”myyntiprosessiin” jollain tavalla.
Kiitos kommentista! Ehkä ulkopuolisen konsultin pitäisi osata tunnistaa nämä pelurit ja vetää heidät mukaan kehitystyöhön. Pelurit pitävät huomiosta ja erityisasemasta. Samalla heidät saa helpommin innostumaan toimintatapamuutoksesta.