Virheellä ja valheella on huima ero.
- Virhe on vahingossa tehty moka, joka on loppujen lopuksi helppo antaa anteeksi. Virheen tekijää harmittaa, ja hän haluaa yleensä välttää samaa mokaa jatkossa. (Virheet toki kasautuvat usein samoille ihmisille, koska jotkut ovat huolimattomampia kuin toiset.)
- Valhe on tietoinen huijaus, jota on paljon vaikeampi hyväksyä. Valehtelija katuu yleensä vasta sitten, jos jää kiinni. (Valheet kasautuvat usein samoille ihmisille, koska jotkut ovat epärehellisempiä kuin toiset.)
Kun saamme käsiimme väärän tiedon, emme aina tiedä, onko kyse virheestä vai valheesta. Useimmiten voimme päätellä eron siitä, mikä on väärän tiedon marginaali ja konteksti. Jos 89-vuotias sanoo olevansa 88-vuotias, oletamme sen virheeksi. Jos taas 15-vuotias sanoo baarin ovella olevansa 18-vuotias, epäilemme sitä valheeksi.
Valheen ja virheen ero on eräs tehokkaimmista keinoista ”kehystää vääriä tietoja” eli ohjata tiedon vastaanottajaa tulkitsemaan väärä tieto halutulla tavalla. Manipulointi onnistuu siis kätevästi, kun väittää virhettä valheeksi ja valhetta virheeksi.
Homma menee näin:
”Katsokaas nyt! Vastustajani valehteli juuri häpeämättömästi!”
Tätä käytetään silloin, kun vastustaja on vahingossa möläyttänyt virheellisen tiedon. Hänet kannattaa välittömästi maalata valehtelijaksi.
Homma toimii myös toiseen suuntaan:
”Virhe oli minun, sori siitä.”
Tätä käytetään silloin, kun oma valhe halutaan muuttaa virheeksi eli viattomaksi mokaksi.
Toki jälkimmäinen esimerkki on täysin kuvitteellinen, eikä sillä ole mitään yhtymäkohtaa nykyaikaiseen oikeusvaltioon.
Virheissäkin on eroja. Niiden kognitiivinen luonne vaihtelee tiedostamattomista lipsahduksista vuosikausien pohtimiseen kuitenkin jääneeseen ajatus- tai laskentavirheeseen. Ja vakavuus vaihtelee vääränmerkkisen kahvipaketin ostamisesta ihmishenkiä tai -oikeuksia vaativiin katastrofeihin. Pienet lipsahdukset sopivat vähäpätöisiin asioihin, mutta isoissa asioissa sopisi virheenkin olevan tehty toimintaa vastaavalla tietoisuuden tasolla. Hypoteettisessä esimerkissä kielenkäyttö yrittää saada tilanteen assosioitumaan lipsahdukseen pikkuasiassa, eikä edes sellaiseen virheeseen, joka olisi luonteeltaa asian tärkeyttä vastaava (”koska on kyse näin perustavanlaisesta uudistuksesta, minä ja assistenttimme laskimme niitä prosentteja kahdella taulukkolaskenta-ohjelmalla koko viikon ja tulos oli aina sama. Joku vika yhtälöihin oli kuitenkin jäänyt ja tutkimme sitä Excel-konsulttien kanssa heti maanantaina”).
(Hypoteettisessä tilanteessa on päähenkilö kirjoittanut varmasti pidempiäkin selitystekstejä, mutta niillä ei ole tämän kulminaation rinnalla mitään merkitystä.)
Siis täh? Nyt on liian fiksua tekstiä mulle. Väitätkö siis Stubbia valehtelijaksi vai et? Se varmaan voidaan päätellä tuosta tekstistä. Voisit vielä vähän aukaista tuota logiikkaa, että noilla sanomisilla kyse on vain ja ainoastaan valheesta.
Vastaus löytyy viimeisestä lauseesta, jos siitä kuulee pienen ironisen sävyn.
Siten kun virhe ja valhe unohdetaan, niin myös dementia kuuluu olennaisena osana väärän tiedon käyttämiseen. Esim. tuolla poliittisessa maailmassa näkee tilanteita, jossa asia on päätetty, sitten hyltty ja sitten tuotu uudelleen päätettäväksi. Ja hylätyn päätöksen tuomisesta identtisesti uudelleen käsittelyyn kerätään itselle irtopisteitä.
Eli jos ei muista tekikö virheen vaiko valehteli, niin myös muistattomuuteen on hyvä vedota. Sen avulla saa paljon anteeksi.