Viime syksynä vanhempani edustivat Suomea viininmaistelun MM-kisoissa. (Kyllä, sellaisetkin ovat olemassa.) Joukkue oli nelihenkinen, ja sen sijoitus kisoissa oli yhdestoista. Kaiken kaikkiaan kilpailijamaita oli 20.
Tämän vuoden karsinta on jo alkanut, ja vanhempani haluavat tietenkin päästä uudelleen kisaamaan Ranskaan. He ovat juuri voittaneet alueellisen kilpailun. Huhtikuun alussa Jyväskylässä pidetään SM-kilpailut.
Millä pisteillä vanhempani voittivat alueellisen kisan?
21/32.
Viininmaistelu on samanlaista kuin kriisiviestintä. Sataprosenttinen tulos on mahdoton edes konkarille. Aina tapahtuu jotain, jota ei voi ennakoida. Aina peliin tulee mukaan uusi tieto, uusi muuttuja tai uudet olosuhteet.
Sen sijaan ammattilainen kykenee hoitamaan tilanteen kotiin 70–85-prosenttisesti. Amatöörin lukemat jäävät kymmeneen prosenttiin tai alle, ellei mukana ole tuuria.
Sekä viininmaistelussa että kriisiviestinnässä jokainen siirto joko vaikeuttaa tai helpottaa seuraavaa siirtoa. Jos teet virhepäätelmän rypäleestä, se vaikeuttaa oikean maan ja tuotantoalueen päättelyä. Jos olet aluksi mediassa ylemmyydentuntoinen, se vaikeuttaa myöhempää anteeksipyyntöä.
Sain tänään hyvän kysymyksen Twitterissä:
@teemu_p_peltola joko nyt tarvitaan @katleena apuun? Hänen mukaan tilanne on vielä pelastettavissa. Onko enää? #axlsmith
— Jussi Järvinen (@Jrvinen_J) 22. maaliskuuta 2016
Onko Axl Smithin tilanne enää pelastettavissa? Rikostuomio lienee väistämätön, mutta voiko uralle ja maineelle enää tehdä mitään?
Aina on mahdollista pelastaa jotain. Toki jokainen huono siirto vaikeuttaa seuraavaa hyvää siirtoa, mutta kaikissa valintatilanteissa voi vaikuttaa tulevaisuuteensa.
Sataprosenttinen entiseen paluu on mahdotonta, mutta hyvällä viestinnällä voi vielä saavuttaa 60-prosenttisen tuloksen.
Ja toki tee-se-itse-meiningillä voi saada aikaan ihan itse nollatuloksen. Kriisin keskellä ihminen ei ole koskaan niin syvällä, etteikö hän vielä voisi kaivaa hautaansa omin sormin vielä hitusen epämukavammaksi.
Hyviä havaintoja ja pointteja, mutta sittenhän ovat nämä ’any publicity is good publicity’-hahmot tyyliin Matti Nykänen, Johanna Tukainen, Vesa Keskinen ym. He pomppaavat kriisin pohjasta pinnalle yhä uudestaan kuin korkit ja yleisö saapuu sankoin joukoin heidän keikoilleen.
Hyvä kysymys, johon on selkeä vastaus: heidän henkilöbrändiinsä kuuluu kriisi. Heille pahin kriisi olisi olla ilman kohua.
Mä kaipaisin tämmöiseen asiaan päinvastaista lähestymissuuntaa eli uhrien tilanteen ja tulevaisuuden suojaamisen painottamista.
Uhrien seksielämästä on yht’äkkiä tullut julkisuuteen viety asia. Se on merkittävä kriisi ihmisen elämässä. Mitä ja miten sellaiseen tilanteeseen joutuneet ihmiset voisivat tehdä sekä yksityisyytensä että julkisuuskuvansa suojaamiseksi.
Tämä kysymys on dilemmaattisuutensakin vuoksi kiinnostava.
Jos uhri tuo oman näkökulmansa julkisuuteen, niin silloin hän on itse tuonut osan seksielämästään julkisuuteen ja se muuttuu – ainakin siltä osin – julkiseksi riistaksi. Jos taas ei tuo omaa näkökulmaansa julkisuuteen, niin ei pääse korjaamaan vääriä väittämiä.
Jos tuo asian inhimillisen ulottuvuuden esiin, niin vaikuttaa marttyroituvalta. Jos ei, niin vaikuttaa tunnekylmältä.
Jos puuttuu, niin suurentaa asiaa. Jos ei puutu, niin se voi jäädä elämään missä muodossa vain.
Kuvaat hyvin uhrin ongelmallista tilannetta. Ensin hän joutuu rikoksen uhriksi, ja sitten hänen täytyy tehdä äärimmäisen vaikeita ja raskaita ratkaisuja.
Jos asiakkaanani olisi salakuvaamisen uhri, kävisin hänen kanssaan läpi tuon viininmaisteluesimerkkini. Edes uhri ei selviä keissistä kuivin jaloin, vaan hänkin joutuu kärsimään negatiivisesta julkisuudesta. Tämä on äärimmäisen tuskastuttavaa ja raskasta, mutta minun tehtäväni on kertoa asiakkaalleni inhottavatkin faktat. Rohkaisen uhria tekemään aina rikosilmoituksen, mutta varoitan silti häntä vihapuheesta, jota hän tulee saamaan. On reilua kertoa hänelle, mitä hän tulee kohtaamaan.
Ongelma on nimittäin juuri tuollainen kuin kuvasit. Sataprosenttista pelastusta ei ole tarjolla edes uhrille, vaan hän saa valtavat määrät asiatonta sontaa niskaansa.
Sen vuoksi tartun tuohon kommenttisi aloitukseen. Sanoit, että ”kaipaisit päinvastaista lähestymissuuntaa”. Itse asiassa tekstini ei käsitellyt Axl Smithiä tai rikollisia, vaan tekstini käsitteli kriisiviestintää, sen onnistumisprosentteja ja siinä tehtäviä valintoja.
Kun kriisiviestinnästä puhutaan, kriisiviestinnän säännöt ovat samat kaikilla toimijoilla: sataprosenttista pelastusta ei ole tarjolla kenellekään, vaan jokainen joutuu kärsimään julkisuudesta. Kaikki tilanteessa mukana olevat joutuvat tekemään valintoja, joiden seuraukset voivat olla positiiviset, negatiiviset tai useimmiten sekä-että. Tämä ei ole helppo laji.