Olen siirtymässä PC:n käyttäjästä Mac-leiriin. Uusi Macbook Pro on jo valittu ja maksettu, mutta ei vielä toimitettu.

Macbook Prota odotellessa sain Applelta viehättävän mainoksen sähköpostiini. Viestin otsikossa on kyllä ääkköset, mutta muualta ne puuttuvat kuin laulutaito Nykäseltä. Hauskaa on, että lukija voi arpoa puuttuvat kirjaimet mieleisellään tavalla.

Sivun puolivälissä mainos kehottaa ”Opi kyttmn”. Luin sen ensiksi ”Opi kyttäämään”, kunnes tajusin, että kyse olikin käyttämisestä.

Myös sana vrikynjlke kesti vähän aikaa avautua, muta lopulta ymmärsin, että sillä tarkoitettiin värikynäjälkeä.

Lisäksi Apple lupasi, että ”Pset nopeasti tositoimiin tutustumalla nihin selkeisiin, vaiheittain eteneviin ohjeisiin Macin peruskytst.” Tekisi mieleni väittää, että olen lukenut selkeämpiäkin ohjeita.

Pilkanteko sikseen ja asiaan: miten on mahdollista, että ääkkösten esittäminen ei onnistu Applen kaltaiselta, käytettävyyteen panostavalta yritykseltä?

Tosin eip sill kai ole vli, vaikka jtt joitain pikkujuttuja tekstist pois. Kuten – ja -kirjaimia.

11 kommenttia

  1. Ääkkösongelmista tuskin päästään koskaan eroon. Olenkin useasti kiittänyt vanhempiani siitä, ettei nimessäni ole jenkeille vieraita kirjaimia.Syynä ongelmiin on erilaiset tavat koodata eri merkit konekieliseen muotoon ja takaisin – tähän ei Apple yksinään pysty vaikuttamaan. Applen lähettämä sähköposti on kuitenkin HTML-muotoinen, joten ongelma olisi helppo ratkaista entiteeteillä. Yksi vaihtoehto on se, että käyttämäsi sähköpostiohjelma tai -palvelu ei tunnista näitä entiteettejä tai sähköpostissa käytettävää koodausta.MIelestäni on jännittävää, että tulkitsit viestin mainokseksi – minusta se sisältää pääasiassa ohjeita. Kuinka monelta muulta tietokonevalmistajalta olet saanut vastaavankaltaisen käytön alkuun opastavan sähköpostin suomeksi?

  2. Justeer, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!Itse en ymmärrä tekniikasta mitään, joten olen vain kriittinen kuluttaja vailla taustatietoja. Maalaisjärkeni pohti, että koska otsikossa oli ääkköset, ne olisi varmasti saatu myös leipäteksteihin, jos olisi haluttu.Tulkitsin Mac-postin mainokseksi, koska siinä pyrittiin edistämään myyntiä ja siinä oli mainosmainen ulkoasu. Mainos oli kuitenkin (jos ääkkösongelmaa ei oteta huomioon) varsin hyvä. Hyväksi sen teki epätyypillisyys: posti ei pelkästään mainostanut Applen tuotteita, vaan se sisälsi runsaasti linkkejä käyttöohjeisiin.Posti oli ihan mukava saada, koska ohjeille tulee varmasti olemaan käyttöä. Kuten sanoit, harva tietokonevalmistaja olisi tehnyt tuota suomeksi ollenkaan. Ääkkösongelmat tosin heikensivät harmillisella tavalla uskottavuutta.Saa nähdä, ovatko itse ohjeet ääkkösten kanssa vai ilman.

  3. Hei ja kiitos.Applen vastaavissa sähköposteissa otsikko on ollut itseasiassa kuva, jossa ääkköset ovat tietenkin näkyneet oikein. Koko sähköpostin lähettäminen kuvana on huono idea, koska se vie enemmän tilaa kuin teksti.Voi hyvinkin olla, että Apple on koodannut viestinsä väärin tai ei ole tehnyt kaikkeaan estääkseen ääkkösvirheet. Lisäksi on aivan totta, ettei tavallinen kuluttaja tiedä asian teknistä taustaa, jolloin uskottavuus kärsii. Valitettavasti näitä asioita ei aina voida hyvällä tahdollakaan estää.Selvyyttä merkkisotkuihin tuo toivottavasti jossain vaiheessa Unicode-merkistöstandardi, joten toivo ei ole ihan kokonaan mennyttä. 🙂

  4. Kuis se ääkkösvika meni automaattisesti Applen piikkiin ?Ymmärsin, jotta mäkki ei vielä korista konsultin työpöytää, joten s-postiviesti lienee sitten luettu sillä PC:llä.Eikö kirjainpuute voi johtua PC:n epästandartoiduista ohjelmista ?Tiedustelee murheeton mäkisti v:sta 1986.

  5. SepeSusi, kiitos tarkennuksesta! Rohkenen olettaa, että syy on Macin, koska kaikki muiden tahojen viestit ovat tulleet minulle ehjinä. Mutta kuten sanottu, tekninen tietämykseni ei yllä ymmärtämään näitä mutkia. Oma tietokonetuntemukseni perustuu lähinnä rukoilun ja arvailun välimaastoon.Justeeria lainatakseni, jäämme kiltisti odottamaan Unicode-standardia.Tuli vielä mieleeni tuosta Justeerin ensimmäisestä viestistä, että nykyään ä- ja ö-kirjaimia käytetään entistä vähemmän lasten etunimissä. (Tai näin siis veikkaisin, mutta en tiedä virallisia lukuja.) Tästä olisi kiinnostava nähdä jokin gradunpoikanen: vaikuttaako sähköinen viestintä jopa etunimistöömme? Vaikka isoäitien ja isoisien nimimuoti on täällä taas, päivöt, päivät, väinämöt ja heljät ovat käsittääksei melko vähissä kasteilmoituksissa.Jos jaksaisi käydä laskemassa nimien vuosittaiset määrät Väestörekisterikeskuksen (www.vrk.fi) sivuilta, sieltä saisi melko tarkkaa tietoa. Nimet ja vuodet pitää kuitenkin hakea yksi kerrallaan, joten päivätyöstä se homma käy varmasti.

  6. Enpä rohkene itsekään rehvastella tietokoneiden teknisen tietämyksen paljoudella, macistin kun ei yleensä tarvitse "säätää" konetta tai ohjelmia. Mutta kuitenkin, UNICODE-fontisto on ollut käytettävissä mäkissä v. 1997 käyttöjärjestelmäjulkaisusta lähtien. Mäkin kun on mainittu olevan, ei yhteensopiva vaan moneensopiva.Oletan edelleen, että se on PC-maailma joka odottelee toimivia ratkaisuja muiden kuin ameriikan setien tekstien kirjoittamiseen. Siis silloin kun viestit liikkuvat muualle kuin windows – windows-väliä.Jos Väinämöt ja Heljät ja Äiteet ovat vähenemässä niminä Suomessa, kuinkahan naapurimaamme Ruotsin Heinäsaaressa asuvat kutsuvat kotisaartaan ameriikanserkuilleen ?

  7. Minkä ominaisuuden odotat Mac:issa olevan paremmin, kuin PC:sä? Siis tavallisen "rivikäyttäjän" näkökulmasta tilanteessa jossa koneen tekniikkaan ei mielenkiinto riitä.Siis mikä on syy, miksi "tavallinen" käyttäjä valitisisi Mac:in?Ainakin tässä tavallisessa yristysen välisessä tiedonvaihdossa tavallinen PC kaikkinen oireineen on ikäänkuin "standardi" jolla tarjoukset ja kyselyt liitteineen kulkee ja avautuu.

  8. Parrakas, hyvä kysymys! Ennen ostopäätöstäni kävin läpi Applen sivuja ja ihastuin seuraaviin asioihin:- Virtajohto on kiinni magneetilla, joten kun minä vanhana mosu-häiriöisenä kompastun johtoon, kone ei putoa pöydältä vaan johto irtoaa. Upea ominaisuus!- Akkua riittää 7 tunniksi! (En tosin tiedä, riittäisikö uusimpien PC:idenkin akku yhtä pitkäksi aikaa, mutta ero oli joka tapauksessa valtava nykyiseen 3-4 tunnin akkuuni.)- Kone on tyylikäs, ja siinä on alumiinikuori, joka kestää vähän enemmän kuin muovikannet.- Applen sivuilla on selkeät käyttöohjevideot vasta-alkajille.- Liikutan tiedostoja etupäässä pdf-muodossa, joten luotan – ehkä turhan rohkeasti – siihen, että Macini saa peedeeäffättyä tiedostot. (Älkääkö nyt missään nimessä kertoko, että pdf on jokin PC-standardi ja että Applella ei ole mitään vastaavaa.)- Valaistu näppäimistö on kätevä yöllä, joka on parasta kirjoitusaikaani.- Macista olen kuullut runsaasti hyviä käyttäjäkokemuksia myös heiltä, jotka ovat siirtyneet PC-Windows-leiristä Appleen.Katsotaan, miten tässä käy. Ainakin joudun varaamaan aluksi reilusti aikaa uuden järjestelmän opetteluun.

  9. Luota pois mäkkiin, kaikki mitä voit kuvitella tulostavasi, saa tallennettua pdf:ksi. Ilman mitään lisäpalikoita."Varaat reilusti aikaa uuden järjestelmän opetteluun" ? Miksi ihmeeessä ?Parhaita puolia mäkissä on se, että sen järjestelmä on niin fiksu, ettei töihin ryhtymiseksi tarvitse kuukauden kurssia käyttöjärjestelmästä. Tokkos suburbanin "käyttöjärjestelmän" oppiminenkaan vie montaa minuuttia, kun sillä jo pääsee töihin?

  10. Mäkki saattaa olla hyväkin työkalu, kun tekstiä liikutellaan "samanhenkisissä" piireissä. Odotin, että hyödyissä tulee etunojassa yhteensopivuus kulstantajan järjestelmien kanssa.Mutta koska olen aloittanut ATK:n käytön Burroughs koneilla, tiedän millaista on olla omassa saarekkeessaan pätevän käyttiksen kanssa, johon ei saa vapailta markkinoilta ohjelmia, ja jonka tiedostoja ei muut koneet osaa avata. Jos Burrougs olisi ATK:n "kivikaudella" ohittanut Microsoftin, useat DOS:iin perustuvat harmit olisi jäänyt kokematta.Nykyinen kirjepohjamme (töissä) on tehty mainostoimistossa mäkillä, jolloin minä en pääse ylä- ja alatunnistetta vapaasti peukaloimaan PC-maailmassa, vaikka olen se joka meillä hyväksyy tai hylkää tyylin.

  11. :)SepeSusi, olen varautunut pahimpaan. Kaikki ovat kyllä kehuneet Macia helppokäyttöiseksi, joten toivottavasti olen viikossa sinut sen kanssa. "Reilusti aikaa" ei siis onneksi tarkoita kuukausia. (Voin raportoida blogissa edistymisestäni.)Viittaus Suburbaniin oli hyvä. Itse olen ajanut jenkkejä enemmän kuin "tavallisia" autoja, joten joudun aina keskittymään, kun siirryn euroauton rattiin. Usein käännän siskoni autossa tuulilasinpyyhkijät päälle, kun olen muka vaihtamassa rattivaihdetta. :)Parrakas, toivottavasti uhkakuvat eivät käy toteen. Kustantajalla onneksi on sekä Macejä että PC:itä, joten he saavat kaikki mahdolliset dokumentit auki. Pidetään peukkuja, että en joudu hankkimaan halpaa vara-PC:tä pelkkiä tiedostomuuntamisia varten.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.