Valmensin kahta eri ryhmää somekirjoittamisessa ja bloggaamisessa. Toinen valmennus oli opiskelijoille (Kirjoita itsesi töihin lauantaina) ja toinen oli työssä oleville (Dialogi verkossa eilen).
Kummassakin porukassa oli 9 naista, eikä kenelläkään heistä ollut blogia. Houkuttelin molempia ryhmiä bloggaamaan. Innostin, perustelin, oivallutin ja maanittelin.
Mikä oli ero?
- Opiskelijoista lähes kaikki ilmoittivat päivän lopussa alkavansa bloggaamaan.
- Työssä käyvistä useimmat sanoivat "miettivänsä bloggaamista vakavasti".
Mikä ihme meihin ammattilaisiin on mennyt, kun mitään ei voi ryhtyä tekemään heti?
Ensin täytyy pohtia motivaatioita, tutkia kalenterivaraukset, vertailla blogialustat, kysyä lupaa, analysoida seuraukset, laatia suunnitelma, puntaroida edut ja haitat, tehdä SWOT-analyysi ja varmuuden vuoksi vielä hyväksyttää blogin aiherajaus pomolla, puolisolla, kavereilla ja lapsilla. Lähikaupan kassankin mielipide olisi hyvä kuulla.
Sillä välin kuin työssä olevat pohtivat blogin aloittamista ja aikatauluttavat sen syksyyn 2012, opiskelijat ovat jo perustaneet bloginsa ja hankkivat kovaa vauhtia lukijakuntaa.
Tässä se nyt on ja vähän hirvittää 🙂 Kiitos vielä miljoonasti erinomaisesta koulutuspäivästä!
http://niintyypillista.blogspot.com/
Mahtavaa Riikka – onnittelut uudesta blogista! Upea juttu, että lähdit heti liikkeelle. Vain tekemällä oppii.
Tilasin blogistasi jo syötteen, ja tulen myöhemmin kommentoimaankin.
”Blogi on päiväkirja. Kuka hullu menisi kertomaan ajatuksiaan julkisesti verkkoon? Tekstit jäävät ikuisiksi ajoiksi kaikkien näkyviin tavalla tai toisella kuitenkin.
Entä jos jonain päivänä alkaa kaduttaa jokin letkautus? Seuraava työpaikka saattaa jäädä sen vuoksi saamatta.
Ei helvetti, en takuulla kirjoita mitään. Enhän koskaan uskalla edes kommentoida muiden blogeja – muuten kuin ehkä joskus vähän nimimerkin takaa!”
Näin ammattilainen miettii. Hän pelkää tulevaa katumustaan. Siksi on viisainta, ettei tee mitään.
Tutkimusten mukaan ihmiselle menetysten välttely on paljon tärkeämpää kuin jonkin asian saavuttaminen. Vaikka blogin avulla saattaisi jotain saavuttaa, sillä voi myös menettää maineensa.
Tosin tämä ajatusrakennelma edellyttäisi, että ensin olisi jokin maine, jotta sen voisi menettää. Mutta niin kauas pelkureiden ajatus ei enää kanna.
Siis näinkö: bloggaaja = rohkea, ei-bloggaaja = pelkuri? Iljettävä asenne.
Useimmilla se lienee kuitenkin sitä, että ei ole aikaa bloggailla, koska työtkin on tehtävä, perhe ruokittava ja arkiasiat pyöritettävä. Jos jollakulla runosuoni pulppuileekin jatkuvana tajunnanvirtana fiksusti jäsentyneiksi blogikirjoituksiksi, niin kaikilla se ei suinkaan ole näin, vaan homma vaatii aikaa ja rauhaa.
Toisille bloggaaminen ei anna mitään, koska heille kirjoittaminen on luonnoton tapa ilmaista itseä. Ihan samalla tavalla kuin innostaa heitä bloggaamaan, voisi bloggaria houkutella pitsinnypläykseen, virrenveisuuseen, kivien keräilyyn tai ultrajuoksuun, että ryhtykää ihmeessä, se antaa paljon. Se tosin ei koskene ihmisiä, jotka ovat tietentahtoen hakeutuneet some- tai blogikurssille, mutta siis ideana, että bloggaaminen ei ole Se Juttu kaikille.
Vanhemmiten sitä yleensä tuntee itsensä ja realiteetit paremmin. Ja siksihän sitä nuorena juuri kokeilee kaikkea, että oppisi (tässä on nyt siis se taustaoletus, että nämä ammattilaiset ovat tässä tapauksessa vanhempia/kokeneempia kuin ne opiskelijat).
Laura, olen samaa mieltä siinä, että bloggaaminen ei varmasti ole kaikille sopiva harrastus.
Sen sijaan ammatillisessa mielessä bloggaaminen on asiantuntijalle sama asia kuin vasara rakentajalle. Vaikka siitä ei edes pitäisi, ajattelen sitä työhön kuuluvana pakollisena asiana. Vähän niin kuin kirjanpito.
Todellakin, opiskelijana on aikaa, perheellisellä työelämässä ei. Toki tämän voi nähdä myös tekosyynä. Huomauttaisin myös, että blogin kirjoittaminen vaatii kiinnostavien ajatusten ja omaperäisen kirjoitustyylin lisäksi myös pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.