Hakukoneoptimointi on kuollut

Katleena Kortesuo

Tiedän, olen vähän jäljessä tämän havaintoni kanssa, mutta hakukoneen nuoleskelu on tosiaan kuollut.

Jatkossa käytän hakukoneoptimoinnista termiä hko, jotta tämä postaus ei vaikuttaisi hakukoneiden huomion kalastelulta. Pahoittelen lyhenneslangia.

Mutta asiaan. Hko:n kuolema on hyvä asia. Uskon itse siihen, että kaikessa tekstissä pitää ensisijaisesti ajatella lukijaa, sitten vasta Googlea. Jos päätyy jatkuvasti googlenmielistelyyn tai laimeisiin kompromisseihin, niin lukija jää jalkoihin.

Olen tehnyt blogissani monia täysin tietoisia ratkaisuja, joissa viittaan kintaalla hakukoneelle, varsinkin jos Googlen miellyttämisen sijaan pystyn ilahduttamaan, hätkähdyttämään tai innostamaan lukijaa.

Hko on siis kuollut, ja tämän havaintoni kunniaksi listasin viisi perustelua ja taustoitusta väitteelleni.

Havainto nro 1: Ruumis löydetty. Ei hengitä.

– Optimointi.com-foorumin isoin kävijäpiikki on ollut heinäkuussa 2009. Siellä käydään toki keskustelua, mutta nähtävästi vähemmän kuin ennen.

Myös alan tunnetuimmat nimet ovat aika hiljaa optimoinnin suhteen. (Nettikeskusteluista olen päätellyt seuraavien olevan tunnetuimpia optimoijia. Kertokaa toki, jos joku oleellinen puuttuu.)

Marko Polojärvi on postannut hakukoneoptimoinnista viimeksi tammikuussa, ja nykyään hänen aiheenaan on rahan ansainta netissä sekä muut, yleisemmät teemat. Blogissa on muuten mielenkiintoista luettavaa – suosittelen.
Juha Söderholm on päivittänyt blogiaan viimeksi marraskuussa 2009.
Oulun hakukoneoptimointi on postannut edellisen kerran joulukuussa 2009.

Havainto nro 2: Kukaan ei kaipaa ruumista.
Itselläni alkoivat lukijamäärät nousta vasta, kun jätin optimointituherrukset. Pystyin paremmin keskittymään lukijaan, kun ei tarvinnut vahtia oikeita sanamuotoja ja etsiä epätoivoisesti teemoja, joilla saisi esille hyviä hakusanoja. (Koskaan en siis ole ollut mikään optimointiosaaja, mutta kunhan testailin eri keinoja blogin alkuvaiheilla.)
Lukijat löytävät blogiini siitä huolimatta, että otsikoissa ei läheskään aina ole asiasanoja, enkä usko minkäänlaisten metatekstien olevan kunnossa tuolla html-koodin puolellakaan. Oman kokemukseni pohjalta hko on turhaa.



Syy kuolemaan nro 1: Optimointi kaivoi omaa hautaansa.

Koko hko-idea lähtee väärästä päästä. Ajatuksena on, että kun ihminen etsii vaikkapa kampaajaa Ilomantsista, parhaiten optimoitu ilomantsilainen kampaaja pääsee Googlen hakutuloksissa ylimmäksi. Tosiasia on, että me käytämme Googlea jonkun firman etsimiseen vasta silloin, jos omasta päästä tai kaveripiiristä ei löydy sopivaa nimeä.

Jos haluan löytää hyvän autonkorjaajan täältä Hämeenlinnasta, käytännössä homma menee näin:
a) Jos tiedän vanhastaan jonkun hyvän korjaamon, soitan sinne.
b) Jos en tiedä, kysyn kavereilta Facebookissa suosituksia.
c) Jos kaveritkaan eivät tiedä (mikä on epätodennäköistä), googlaan firman itse.

Hakukoneoptimoinnilla pystyt vaikuttamaan tuloksiin vasta kolmannessa vaiheessa, kun taas hyvällä sisältömarkkinoinnilla nouset esille jo kahdessa ensimmäisessä vaiheessa. Mitä useampi kohderyhmästä muistaa nimesi positiivisessa yhteydessä, sitä todennäköisemmin sinut googlataan omalla nimelläsi esiin, välittämättä yleisistä asiasanoista ja hakutermeistä.

Tämän vuoksi sisällön ja lukijan on oltava kuningas. Viis siitä, onko oikea hakusana joka kerta otsikossa. Viis siitä, tuleeko tietty sanamäärä täyteen tai tietty asiasanatiheys kuntoon. Viis siitä, jos muotoilet termejä vaikka hakufuckingkoneoptimoinniksi. Lukijat ovat pääasiassa, ei Google.

Syy kuolemaan nro 2: Sosiaalinen media tappoi optimoinnin.
 

Aikaisemmin kaveripiirin suositteluita oli vaikea hankkia nopeasti ja laajasti. Nyt ne saa yhdellä statuspäivityksellä. Kun googlaan autokorjaamoita, en tiedä onko ensimmäinen tulos oikeasti paras. Sen sijaan kun kysyn kaverilta suositteluja, saan luotettavampaa tietoa.

Syy kuolemaan nro 3: Hakusanana on yrityksen nimi, ei yleinen asiasana.
 
Kun sisältömarkkinointi on onnistunutta, potentiaalinen asiakas hakee yritystä tai osaajaa tämän omalla nimellä, ei yleisellä hakusanalla. Niinpä hko menettää merkityksensä, kun asiasanoista ei enää kilpailla. Riittää kun pitää oman sivustonsa sisällöltään tuoreena ja mielenkiintoisena.

 

17 kommenttia

  1. Asiaa!Olen itse tullut samaan tulokseen tiedon hakemisesta. Setä Hakukone ei tiedä kuinka hyvää palvelua saat mistäkin yrityksestä, mutta kaverit sen sijaan tietävät. Tyytyväinen asiakas on edelleenkin paras markkinointikeino!

  2. Nyt lentää kyllä lapsi, pesusoikko ja vähän muutakin pesuveden mukana. Ilmeisesti et ole törmännyt järkevään ja hyvin tehtyyn hakukoneoptimointiin.Esittämäsi asiat ovat sinänsä ihan totta, mutta niistä ei missään tapauksessa seuraa se, että hakukoneoptimointi olisi a) kuollut b) tarpeetonta. Luojan kiitos tolkuton vouhotus sen ympäriltä alkaa tosin rauhoittumaan. Hakukoneoptimointia EI ole "Googlemielistely tai laimeat kompromissit". Parhaimmillaan se on prosessi, jossa teknisellä tasolla varmistetaan indeksoijien esteetön pääsy sisältöön, varmistetaan että sisältö esitetään semanttisella tavalla _esityskerroksen_pinnan_alla_ sekä varmistetaan, että sisältöä tuotetaan verkkomedialle ominaisella tavalla.Näistä tämä viimeinen on juuri se, joka joko unohtuu hakukoneoptimoinnissa tai sen nimissä mennään pahasti puuhun.Tärkein asia hakukonenäkyvyydelle on ihan oikeiden ihmisten tekemät ihan oikeat linkit sisältöösi. Näitä ei tule, jos "nuoleskelee hakukoneita". Suomeksi sanottuna: sisällön (ja palvelusi) pitää olla sellaisia, että ihmiset kokevat ne arvokkaiksi. Juuri kuten totesit.Jos olet toistaiseksi ollut tekemisissä käärmeöljykauppiaiden kanssa, kannattaa vielä tsekata asennoituminen hakukoneoptimointiin. Pikainen empiirinen kierros ylläpitämilleni saiteille antaa aika selkeää indikaattoria, että hakukoneista generoituva trafiikki on yhä välillä 30-70%.Toki mikään ei ole koskaan yksiselitteistä ja hakukoneoptimoinnin merkitys on erilainen riippuen sivustosta ja sen roolista.

  3. Tämähän on täydellisesti hakukoneoptimoitu teksti, jota varmasti klikataan myös SoMe:ssa! Tarkistin myös Googlella, että löytyykö teksti. Ja hyvin löytyy. Sarkasmia paljon? Jos Katleena kuitenkin seisot tekstisi takana, niin on pakko kommentoida.Ala on vain muuttunut täysin, kun suurin osa hakukoneoptimoinnin tiedosta on kaikkien saatavilla. Harva yritys on valmis maksamaan niitä summia, mitä optimointiin menee aikaa. On vielä yleisesti tiedossa, että trafiikki ei välttämättä tuota asiakkaita.Se että kirjoittaa asiasanoja tietyin välein ja muuta myyttistä, ei todellakaan ole optimointia.Mun on siis pakko, ihan pakko nyt kirjoittaa, minkä takia Katleena olet väärässä. (Lähinnä siis pidän kiinni omasta näkemyksestäni vaikka en mitään tiedäkään.)1. Ensimmäisen kohdan oletuksesi on väärä. Ihmiset itseasiassa haluavat tiedon välittömästi. Vaikka sosiaalinen media auttaa saamaan suosituksia nopeasti, harvoin ihmiset saavat niitä riittävän nopeasti. On melko utopistista ajatella, että samalla hetkellä kuin tarvitset autokorjaamoa, Facebookissa tai Twitterissä on online ystävä, joka tietää hyvän korjaamon sekä muistaa sen osoitteen sekä muistaa korjaamon nimen sekä korjaamo huoltaa sinun merkkiäsi sekä…2. Sosiaalista mediaa käytetään tiedon hakuun yllättävän vähän. Ihminen ajattelee pikemminkin: "enhän minä viitsi ihmisiä vaivata tällaisella kysymyksellä kun Googlekin tämän tietää."3. Jos käytät tiettyä palvelua harvoin, tuskin tiedät yhtään yritystä, joka näitä palveluja tarjoaa. Vai tiedätkö tältä istumalta hyvän kemiallisen pesulan nimen, tatuointiliikkeen nimen, fysioterapian, huutokauppakamarin, antiikkiliikkeen jne. Optimointi ei todellakaan ole kuollut. Mutta Suomen mittakaavassa yrityksille, jotka tarjoavat VAIN optimointia, tuskin riittää asiakkaita.Tuntuu myös, että kirjoituksessasi ajatellaan optimointia siten, kun se toimi vielä 5 vuotta sitten.Voin tähän loppuun antaa pienen vinkin jokaiselle koti-optimoijalle. Google tekee kaikkensa, että hakutulokset ovat mahdollisimman inhimillisiä. Joten kirjoittamalla mielenkiintoista tekstiä, samalla optimoit. Jos uskot tästä kirjoituksesta poiketen Googlen voimaan, voin kiteyttää kaiken yhteen sanaan: relevanssi.

  4. Samantyyppisellä argumentaatiolla voitaisiin esittää, että suhteellisuusteoria on kuollut. Siitäkään ei enää paljon puhuta fysiikan eturintamassa vaan mielenkiintoisemmat osa-alueet ja uravalinnat ovat muualla.Suhteellisuusteoria ei ole kuitenkaan kuollut. Se on "valmis".Samalla tavalla hakukoneoptimointikin on nyt kypsempää kuin muutama vuosi sitten. Osaajatkaan eivät jaksa jauhaa samoja vanhoja juttuja, kun toimivat perusperiaatteet ovat olleet jo pitkään samoja.Koulutan työssäni asiatekstejä kirjoittavia verkkokirjoittajia. Hakukoneiden käyttäjien huomioiminen on tällöin aivan alkeisasioita.Käymme esimerkiksi läpi miten Googlen avainsanatyökalulla selvitetään, millaisia ilmaisuja ihmiset käyttävät artikkelin aihepiirissä. Tarkoituksena ei ole hakukoneen nuoleskelu, vaan empaattisuus tiedon etsijöitä ja lukijoita kohtaan.Hakijaystävällisuus parantaa tekstin saavutettavuutta ja käytettävyyttä ja saa sen vastaamaan ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Se on yksi osa laadukasta sisältömarkkinointia.

  5. Kirjoituksessa on kyllä hyvä ja tarpeeksi tiukka näkökulma. Hype optimoinnin ympärillä on tosiaan lopahtanut melkoisesti. Huonommat hakukoneoptimoijat ovat siirtyneet enemmän perinteiseen leipäduuniinsa tai joihinkin muihin töihin ja paremmat optimoijat ovat siirtyneet enemmän jonkinlaisiksi yrityksen verkkoviestinnän konsulteiksi ja verkon markkinointipalvelujen tarjoajiksi. Ostettava tuote ei ole enään niinkään hakukoneoptimointi vaan tunnettuuden ja myynnin kasvattaminen, sekä brändin hionta, yms. Hakukoneoptimointi on vain yksi siivu piiraasta vaikka hakukoneoptimoijiksi itseään kutsuvat ovatkin yrittäneet sinnikkäästi sovittaa kaikkia muita osa-alueita tuon nimityksen taakse. Olen nähnyt ennenkin Artun kirjoittavan tuosta empaattisuudesta ja siinä on hieno ajatus kaikille pureskeltavaksi, monilla kun empaattisuus tuottaa tosielämässäkin vaikeuksia niin ehkä verkkokirjoittaminen voisi sitä opettaa. Mutta tosiaan, en hyökkäisi vastaan jos sanotaan, että hakukoneoptimointi on kuollut, sillä jotain tosiaan on tapahtunut. Ei se ihan kuollut ole, mutta siitä kieltämättä on tullut eilispäivän tähti. Lapsitähti, jonka kaikki tietävät, mutta kukaan ei tiedä missä hän nyt on kun hän on kasvanut. Osa on muuttanut muihin hommiin ja osa on kehittynyt kokonaisvaltaisempaan palveluun.Mutta ei sentään nähty 90-luvun kaltaista hypekuplaa, missä olisi jonotettu satojen metrien jonossa optimointifirmojen osakkeita 🙂

  6. Provokatiivinen teksti ja herätti paljon keskustelua.Olen samaa mieltä siitä, että keskustelu SEO:n ympärillä on laantunut. Mutta eihän se tarkoita että SEO on kuollut. Monista suosituista jutuista tulee enemmän tai vähemmän arkipäivää niiden vakiinnuttua.Lisäksi käsityksesi SEOsta eroaa melko voimaakkaasti siitä hakukoneoptimoinnista, jonka itse olen oppinut. Tärkeintä on tuottaa relevanttia, mielenkiintoista ja uniikkia sisältöä. Googlen algoritmin tarkoitus on tunnistaa käyttäjille hyödyllisimmät artikkelit ja se tekee siinä suhteessa yllättävän hyvää työtä. Kuvailemasi "Googlen nuoleskelu" on aika vanhanaikainen ja osittain Black Hat SEO -suuntaus, joka johtaa vain sivustosi laskemiseen hakutuloksissa. Sivusto, joka luo asiakkaalleen aidosti arvoa on varmasti hyvä hakukoneoptimoitu sivu. Tästä on kyllä noissa ylemmissä kommenteissa jo paremmin.Lopulta kuitenkin: SEO on melkoista salatiedettä, sillä kukaan ei oikeasti tiedä miten Googlen algoritmi tarkalleenottaen sivuja arvottaa. Liikkeellä on siis paljon poppamiehiä, jotka myyvät ihan mitä sattuu. Ehkä sen takia SEO on saanut monien mielestä turhan vaivan leiman.

  7. Se mitään kuallu oo!Onhan se maailma muuttunut: Facebook on syrjäyttänyt Googlen maailman suosituimpana verkkosivustona. Vaan kyllä minun mielestäni SEO:n perusperiaatteet ovat yhä ihan tärkeitä.Näillä periaatteilla pääsee aika pitkälle:http://www.estime.fi/hakukoneoptimointi > Kymmenen vihjettä (Minulla ei ole minkäänlaista suhdetta kyseiseen yritykseen, eli en siis mainosta tai osaa suositella sitä. Ohjeet ovat ihan hyvät.)Vastaavanlaisia ohjeita on toki muuallakin, mutta ei tuosta nyt enää kovin monta uutta blogikirjoitusta pysty kirjoittamaan.No, sen voi noihin Estimen sivuilla oleviin ohjeisiin lisätä, että bloggaajalle oma domain on myös SEO:n kannalta käsittääkseni parempi kuin geneerinen jokublogi.wordpress.com tai vastaava. Google kai luokittelee sivustoja domainin perusteella. Mutta tähän voi kuitenkin taas todeta, että hyvin Seth Godin on pärjännyt omallaan…

  8. Kiitos aktiivisesta keskustelusta! Minusta on hienoa, että ihmiset uskaltavat avata suunsa ja olla mielipiteittensä takana.Minua tosiaan ihmetyttävät "hakukoneoptimointifirmat", jotka oikeasti konsultoivat nettibisnestä paljon laajemmin, ja SEO on pelkkä yksi siivu firmojen osaamisesta. Nyt pitäisi jo päästä ylös sieltä hko-kuviosta ja kohti ylätason näkemystä ja asiantuntijamaista toimintaa.Jos pyörittäisin tuollaista firmaa, en mainitsisi koko hko-asiaa firman nimessä saati etusivulla, vaan ottaisin laajemman näkökulman nettibisnekseen. Tästähän Janne jo puhuikin.Artun suhteellisuusteoriavertaus oli tosi osuva. Erona on vain se, että ei ole olemassa yrityksiä, jotka olisivat "suhteellisuusteoriafirmoja", eikä ole "suhteellisuusteoria-asiantuntijoita". Sen sijaan alan ammattilaiset ovat ottaneet suhteellisuusteorian pelkäksi yhdeksi työkaluksi, jonka avulla mennään ylemmille tasoille.Vielä yksi esimerkki tulee mieleen viime aikojen otsikoinneistani. Postasin vähän aikaa sitten otsikolla "Pienyrittäjä, näin menetät some-neitsyytesi". Juttu keräsi tosi reilusti lukijoita, keskustelua ja mukavasti tweettejäkin. Moni kehui juttua tarpeelliseksi.Jos olisin otsikoinut jutun Googlea miellyttävästi "Opas pk-yrittäjälle sosiaaliseen mediaan", olisin todennäköisesti saanut paljon vähemmän lukijoita.

  9. Heiei se kuollut ole, Suomessa ei vaan osata tehdä siitä businesta. ei nuo ns itseään hko gurut uskalla laittaa yritystä pystyyn, kun ne joutuu kohtamaan sellaisia ilmoitä joita jossain kutsutaan asiakkaiksi. Syynä on se että alan toimijat Suomessa ovat pääsääntöisesti 24/7 ruutua tuijottavia sandaalikeijoja, joilla ei ole mitään edellytyksiä päätyä yrittäjäksi, mutta netissä ollaan helvetinmoisa guruja, kun tienataan afliatilla 4000 e / kk. C moon. Me vaan ei osata täällä tehdä businesta, ja tässäkin olisi hyvä businessa alue, mutta ei me vaan osata sitä. Ja miksi ei ! siksi kun tässähän jotuu näyttämään asiakkaalle ihan oikeita tuloksia, eihän asiakasta kiinnosta ykkössija googlessa, vaan uuudet asiakkaat, ja sanokaa yksikin hko firma, joka tätä mainostaa, eikä noita perkeleen sijoituksia. Asiakkaitahan tässä kaivataan, eikä sijoja. JA niin kauna kun täällä pohjolassa myydän klikkejä ja sijoja, niin niin kauan tämä on tälläistä huopaamista.

  10. Kirjoitin tähän toissapnä (mielestäni) hienon kommentin – ja nyt se on kadonnut jonnekin :(Oli tavallaan aika hassua, että juuri minuutteja ennen kuin luin toissapäivänä tämän Katleenan kirjoituksen, luin alle SEO 2.0 -blogista SEO is Dead’ is Dead.Kuten Anonyymi toi esille, on maailmalla hko:n ympärille rakentunut massiivinen maailmanlaajuinen bisnes. Kun otetaan mukaan kaikki konsultit ja kouluttajat, erilaisten hko-työkalujen ja opetusmateriaalien tekijät, "artikkelivarastot", artikkeleita muille kirjoittavat friikut, erilaiset artikkelien submittauspalvelut, article spinnerit, linkkikauppiaat, blogiverkostot ja mitä niitä kaikkia onkaan, pyörii Googlen ympärillä melkoinen arvoverkko.Kyllä mulle riittäisi tuo 4000 €/kk aika pitkälle, pitää varmaan ostaa sandaalit.

  11. Pitäisi olla jotenkin provosoitumasta., mutta pakko sanoa että hyvä linkkipyydyys ja siten hyvää hakukoneoptimointia.Suomessa on hakukoneoptimointi edelleen lapsenkengissä, mutta niin se on kansainvälisestikin! 2008 Maksettuun hakumainontaan käytettiin 90% mainosbudjeteista ja SEOn loppu 10%. Liikenteestä kuitenkin 90% menee organiisiin hakutuiloksiin ja mainoksiin vain 10%. Tässä on melkoinen epäsuhta ja ennekuin tämä korjaantuu, hakukoneoptimointi tuskin ”kuolee”.#1Affimiesten henkselinpaukuttelujutut ei liene koskaan juurikaan kertoneet hakukoneoptimoinnista vaan jostain muusta. Optimointi.com viimeisessä tapaamisessa oli lähemmäs 60 henkeä paikalla. Seminaareja järjesteteään joka kuussa, joten omasta näkemyksestä homma ei vaikuta kovin kuolleelta.#2Optimoinnin hedelmät kerätään pitkällä aikajänteellä. Kaikille homma ei toki sovi.#380% hauista on informaatiota ja vain 10% ”kauppaa”. Brändihakuihin on toki vaikeampi päästä kiinni, mutta kyllä hakukoneoptimoinnin hyödyt tulevat pääasiassa jostain ihan muualta.#4Eikä siellä kansainvälisissä blogeissa juuri hehkuteta että SoMe on SEOn paras kaveri, eli molempia tarvitaan?#5Mikäli hakukoneoptimoinnissa on epäonnistuttu on brändiliikenteen merkitys toki suurta, mutta jos hakukoneoptimointi on onnistunutta on luonnollisilla hakusanoilla paljon suurempi merkitys. Toki mitä suurempi brändi sitä suurempi hakuvoluumi on itse bränditermillä.Anonyymi: tsekkaa http://www.tulos.fi

  12. Voisiko havainto kuolemasta johtua siitä, ettei SEO ole tämän blogin kohdalla koskaan elänytkään? Itse en muista koskaan käyttäneeni hakukonetta etsiessäni jotain hätkähdyttävää ja innostavaa. Jos kuolema on kuitenkin varma tosiasia, niin ainakin ruumista käytetään säälimättä hyväksi kirjoittamalla klassisen provokatiivinen linkkipyydys nimillä varustettuna.

  13. Tosiaan loistavaa ravistelua "kuolleelle hakukoneoptimoinnille", hyvällä provollahan sitä eloa optimointiin saadaan… missä juhan ja shovin huutelut? (siirtyneet Tigeriin?) ;)Mitä tulee itse kirjoitukseen, niin hype tekijöiden osalla on varmastikin laantunut (vaikuttavat asiat eivät ole paljonkaan muuttuneet) ja moni keskittyy muuntamaan panostuksia (ajallisia tai rahallisia) rahaksi / asiakkaiksi.

  14. Mä teen työkseni tietyssä mielessä "hakukoneoptimointia". Käytännössä siis kirjoittelen erään lehtiä myyvän verkkokaupan tuotekuvauksia ja upotan sinne salakavalasti sopivia buzzwordeja, joita ihmisten voi olettaa käyttävän hakiessaan lehteä, lehden nimen lisäksi lähinnä "tilaus", "tilaa", "veneilylehti" jne. attribuutteja.Hakukoneoptimoinnin relevanssi tämänkaltaisissa tapauksissa ei missään nimessä ole kuollut. En mä ainakaan laita missään Twitterissä tai Qaikussa crowdsorsastamalla, että tietäskö joku mistä vois tilata Novaja Gazettan, ja crowdsourcing onkin käytännössä tätä.Seuraavaksi saisi tämä some-spedeily loppua, merkkejä some-kuumeen laantumisesta on jo. Ei se sitä tarkoita, että yritykset someilisivat vähemmän vaan sitä, että se on markkinointityökalu siinä missä muutkin tiedotuskanavat. Ei sen parempi eikä huonompi – toiset kohderyhmät saa kiinni fäsärillä ja toiset tv-mainoksella.

  15. Ei se hakukoneoptimointi ole kuollut, se on vaan oleellisesti muuttunut viimeisen parin vuoden aikana. Sen sijaan Googlen manipulointi taitaa vedellä viimeisiään. Eli jos hakukoneoptimoinnin tarkoituksena on saavuttaa pitkäkestoisia ja pysyviä tuloksia, ei Googlen manipuloinnin yrittämiseen kannata enää uhrata aikaa. Tällä manipuloinnilla tarkoitan kaikkia keinotekoisia itse tehtyjä asioita (off- ja on page-optimointi), joiden ainoa tarkoitus on nostaa sivujen sijoittumista Googlessa.

  16. On se jännää, että aina kun Suomessa joku kirjoittaa jotain hakukoneoptimoinnista, osa kirjoitusta kommentoivista ilmoittaa olevansa maailman paras hakukoneoptimoija.

    Ei ole olemassa mitään salaista tietoa tai salaisia menetelmiä, joiden avulla jokin sivu saadaan paremmalle sijalle hakukoneissa. Kaikki tieto (englanniksi) on helppo löytää useista sadoista paikoista netissä. Jos ei jotain asiaa tiedä, sitä voi aina kysyä esim. jollain yhdysvaltalaisella asiaa käsittelevällä keskustelupalstalla.

  17. Ei se kyllä vieläkään onneksi ole kovin kuollut. Juuri nostin taas yhdet affiliate-sivut Googlessa ylös ja sivusto tekee ihan mukavasti rahaa, mikä todistaa, että 1) hakukoneoptimointia on vielä tehtävissä kärkeen asti 2) se tekee myös rahaa.

    Kiva, provosoiva artikkeli kyllä 🙂

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.