Matemaattinen fakta:
Mitä enemmän kriteerejä asetat jollekin yhteisölle, sitä vähemmän ihmisiä siihen yhteisöön mahtuu.
Esimerkki 1: Convoy Finland
Otetaan ensin prosentteina se suomalaisten osuus, joka on kyllästynyt koronarajoituksiin. Heitän hatusta, että heitä on 33 prosenttia suomalaisista.
Lisätään toinen kriteeri: ihmiset joiden mielestä bensavero on puolitettava. Tätä ei enää allekirjoita näin moni, koska ihmiset tajuavat, että pyyntö on mahdoton toteuttaa. Se ei saa poliittista kannatusta tarpeeksi. Veikataan siis, että kahdeksan prosenttia suomalaisista on ihan tosissaan sitä mieltä, että bensavero pystytään oikeasti politiikassa puolittamaan. Jos jakauma on sama kuin edellisen kriteerin kannattajissa, niin noista 33 prosentista jäljelle jää kahdeksan prosenttia eli koko suomalaispopulaatiosta 2,6 prosenttia.
Lisätään kolmas kriteeri: ihmiset joiden mielestä hallituksen on erottava. Heitä toki voi olla paljonkin (opposition äänestäjät), mutta kuinka moni todellakin uskoo, että tämä vaatimus saadaan läpi rekkamarssilla? Arvioidaan että heitäkin on 8 prosenttia suomalaisista. Tämä kerroin lisätään edellisiin, ja lopputulemana on noin 0,2 prosenttia kaikista suomalaisista.
Ja sitten tulee se ääneenlausumaton neljäs kriteeri: kuinka moni suomalainen on valmis viettämään perjantai-illan autossa Helsingin keskustassa itselleen tärkeän asian puolesta? Veikkaan että määrä on kaksi prosenttia suomalaisista. Lisätään tämä kertolaskuun, jolloin neljän kriteerin lopputulema on noin 0,004 prosenttia kaikista suomalaisista. Siis 237 ihmistä.
Näitä kertoimia voi toki muuttaa, mutta lopputulema on sama: mitä enemmän kriteerejä, sitä vähemmän väkeä.
Niinpä Convoy Finlandin olisi kannattanut vaatia vain yhtä asiaa, koronarajoitusten päättymistä. Kaikki lisävaatimukset bensaverosta ja hallituksen eroamisesta vähentävät Convoyn kannattajien määrää.
Esimerkki 2: Tahdon2013
Aikanaan kun tasa-arvoisesta avioliittolaista tehtiin kansalaisaloite, kampanjalla oli vain yksi kriteeri: kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia? Heitän hatusta, että asiaa kannatti 40 prosenttia suomalaisista, minä mukaan luettuna.
Seuraava kriteeri oli ääneen lausumaton: kuinka moni jaksaa, ehtii tai muistaa käydä allekirjoittamassa tärkeänä pitämänsä kansalaisaloitteen netissä? Se on toki helpompaa kuin lähteä Helsingin keskustaan, mutta silti se vaatii ryhtymistä, tunnistautumisvalmiutta ja pientä tietoteknistä osaamista. Itse allekirjoitin, mutta moni muu hyvä aloite on jäänyt kuittaamatta, kun aina ei muista tai ehdi. Veikkaan, että kansalaisaloitteiden allekirjoitusvalmius on keskimäärin kahdeksalla prosentilla suomalaisista.
Nyt kun kerromme nämä kaksi kriteeriä keskenään, tuloksena on 3,2 prosenttia suomalaisista eli 179 200 suomalaista. Jotakuinkin sen verran allekirjoitti kansalaisaloitteen, ja kansalaisaloite jatkoi matkaansa eduskuntaan.
Tahdon2013-kampanja otti käyttöön vain yhden kriteerin, minkä ansiosta mahdollisimman moni koki kuuluvansa ryhmään.
Esimerkki 3: Vihreät
Vihreät ovat sortuneet Convoy Finlandin tyyppiseen kriteeripaljouteen, vaikka arvopohja onkin aivan eri.
Alun perin äänestäjän piti allekirjoittaa lähinnä luontoarvot. Vihreät oli yleispuolue, ja kannatus oli parhaimmillaan 17,8 prosenttia. (Suomalaisista toki vieläkin isompi prosentti allekirjoittaa luontoarvot, mutta osa äänestäjistä kokee saavuttavansa ne muiden puolueiden avulla.)
Sen jälkeen Vihreisiin tuli lisää kriteerejä: vuoden 2020 periaateohjelman mukaan
Vihreät on feministinen, antirasistinen ja yhdenvertaisuutta kannattava puolue.
Enää eivät siis riitä luontoarvot ja ympäristöteemat, vaan äänestäjän pitää kannattaa myös feminismiä, antirasismia ja yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuus lienee kaikkien allekirjoitettavissa, mutta kaksi muuta ovat Yhdysvalloista tuotuja poliittisia aatteita, joilla kyllä pyritään hyvään mutta joilla on ollut viime aikoina myös synkkiä seurauksia. (Toki voi olla, että feminismin vastustajat ovat käsittäneet koko aatteen väärin ja vastustavat sitä turhaan. Silti se ei muuta matematiikkaa mihinkään. Ihmisten käsityksiä on mahdoton muuttaa niin, että feminismiä kannattaisi sata prosenttia suomalaisista.)
Epäpoliittisten ympäristöarvojen lisäksi pitää siis hyväksyä poliittiset kriteerit. Tämä laskee matemaattisesti väkisinkin Vihreiden kannatusta. Kaikista ympäristönsuojelijoista pitää löytää juuri ne, jotka allekirjoittavat myös feminismin teesit.
Lopputuloksena Vihreiden kannatus oli aluevaaleissa 7,4 prosenttia.
Tämä on matematiikkaa. Mitä enemmän kriteerejä asetat jollekin yhteisölle, sitä vähemmän ihmisiä siihen yhteisöön mahtuu.
* * *
Toki olen käyttänyt tässä karkeaa matematiikkaa. Olen pokkana olettanut, että kaikki mielipiteet jakautuvat väestöön tasaisesti. Oikeastihan näillä on jokin korrelaatio keskenään esimerkiksi siten, että koronarajoitusten vastustajalla on isompi todennäköisyys myös vastustaa korkeaa bensan hintaa. Silti tekstini pääpointti ei muutu mihinkään: mitä enemmän kriteerejä ja vaatimuksia, sitä pienempi yhteisö saadaan aikaan.
PS. Tämä ei ole teksti siitä, onko feminismi hyvä vai huono juttu. Olen itsekin oikeistofeministi, mutta nyt kyse ei ole aatteen arvioinnista. Tekstin aiheena on matemaattinen analyysi siitä, miksi jokin vaatimus tai puolueohjelma menee läpi ja toinen ei.
Matematiikka on hallussa ja selittää hyvin näiden pienten ja pienenevien liikkeiden ongelman. Mutta miksi niin monet sitten haluavat ryhtyä ”sekotavarataloiksi”? Luulen, että kyseessä on ajatusmalli, jossa tavoitellaan sitä, että prosenttien kertomisen sijasta tehtäisiinkin yhteenlaskua.
Yritetään sitä, että kyllä – me suojellaan luontoa. Ja sinä luonnon suojelija, eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että me tuemme sinua ja sinä sitten tuet tasa-arvoa. Ja feminismiä ja anti-rasismia ja, ja vaikka mitä.
Pari ensimmäistä ynnäystä toimii – Vihreäthän saivat aikanaan huomattavankin kannatuksen juuri tällä ”me ollaan hyviksiä” synergialinjalla. Mutta kun sitten alkoi tulla pakettiin yksisilmäistä pyöräilynedistämistä jopa jalankulun kustannuksella, tiivistettyä betonirakentamista luonnonsuojelun kustannuksella ja ankaraa autoilun vastustamista harvaan asuttujen alueiden kustannuksella – rikkoutuu synenegiaedut.
Jotta kommenttiani ei tulkita tietyn puolueen vastaiseksi, todettakoon että Perussuomalaisissa on aivan samaa ongelmaa. Vastustetaan turhia hömpötyksiä, mutta lopulta kaikenlaisia vastustettavia asioita on liikaa, jotta koalitio toimisi.
Kiitos Ville kommentista!
Tuo sun yhteenlaskuvertaus oli helkutin osuva. Jos haaveillaan pluslaskusta, mutta kyse onkin oikeasti kertolaskusta, niin lopputulos on aika huono.
(Toki yhteenlasku toimii silloin, jos kohderyhmät ovat täysin erillisiä. Siksi vientifirma voi tavoitella asiakkaikseen 5 % suomalaisista ja 5 % tanskalaisista. Tuossa tapauksessa oikeasti asiakasmäärä kasvaa, koska mennään uusille asiakasalueille.)
Sen sijaan juuri tuo vihreiden kombinaatio ”luonnonsuojelu ja feminismi” ei tuota lisää kannattajia, koska kyseessä eivät ole erilliset kohderyhmät, vaan hyvinkin päällekkäiset. Se mitä luultiin pluslaskuksi, olikin kertolasku.
PS. Jouduin laskemaan moneen kertaan nuo postaukseni prosentit, koska olen taitava tekemään huolimattomuus- ja näppäilyvirheitä. Hyvä jos lukemat menivät lopulta oikein. Jossain vaiheessa laskimeni nimittäin näytti, että Convoy Finlandiin on tulossa kolme miljardia ihmistä. 😀
Pieni täsmennys. Mielipiteiden täytyisi olla toisistaan riippumattomia, ei tasaisesti jakautuneita, jotta käyttämäsi matematiikka toimisi. Kaksi eriparista ehtoa, kuten vaikka ja bensan hinnan korottajat on varmaan pienehkö joukko, mutta samanparisuus, kuten autoilijoihin lisättynä bensan hinnan alennusta toivovat ei pienennä jpukkoa paljoakaan.
Matemaattisesti ja-ehdot pienentävät joukkoa, tai-ehdot kasvattavat. Ehkä kansanliikkeen johtavat toivovat kansan ajattelevan tai-logiikalla. Silloin kun jokainen ejti lisäisisi kannattajien määrää.
Jes, juuri tämän tarkennuksen tein tuossa tekstin lopussa. 🙂
Huomio: feminismi on ollut vihreiden periaateohjelmassa jo vuonna 2006, tiivistyksenä tuolloin ”Sukupuoli on lattia, jolta ponnistaa, ei katto, johon törmää. Yhteiskunnan rakenteiden tulee tukea erilaisia ihmisiä, ei syrjiä.” Vuoden 2012 periaateohjelmassa sitä ei ole sanana, mutta henkenä kylläkin. Myös rasismin vastustaminen on tavalla tai toisella mukana aiemmissakin periaateohjelmissa.
Katsotaan vielä tarkemmin väitteesi taustalla olevaa ”datapistettä” – vihreiden huippukannatuksen aikaa. Korkeimman kannatuksen ajan politiikkaa ohjannut poliittinen ohjelma 2014 linjasi selvästi, että ” Vihreät on feministinen puolue”. 2016 turvallisuuspoliittinen ohjelma peräänkuulutti ”feminististä turvallisuuspolitiikkaa”. Vuoden 2017 kuntavaaliohjelmassa vaadittiin, että ”Tehdään rohkeasti feminististä politiikkaa”. Huippulukemat saavutettiin siis aikana, jolloin agenda oli yhtä lailla paljon ”pelkkiä luontoarvoja” laajempi ja feminismi selkeästi esillä. Vihreäthän eivät oikeastaan koskaan ole ollut puhtaasti luonto- tai ympäristöpuolue (ks. esim Sari Aallon kirja Vaihtoehtopuolue Vihreiden historiasta.) Mielenkiintoinen kysymys onkin, kun puolueen perusarvot näissä kysymyksissä eivät ole käytännössä muuttuneet, miksi juuri nyt ne olisivat keskeinen menestyksen este?
Erinomaisia tarkennuksia!
Tuo periaateohjelman toteamus vuodelta 2006 on täysin ongelmaton. Siinä ei mainita feminismiä, joka on poliittinen aate, vaan siinä käydään läpi päteviä ajatuksia tasa-arvosta. Allekirjoitan itsekin tuon kaiken, ja on vaikea kuvitella, että joku vastustaisi noita ajatuksia. Vuoden 2006 periaateohjelma tuskin on toiminut rajaavana kriteerinä.
Mitä sen jälkeen tapahtui? Aluksi nuo termit ”feministinen politiikka” ja ”feministinen puolue” saivat taatusti kannatusta, koska ihmiset luulivat sen tarkoittavan samaa kuin vuoden 2006 periaateohjelman ajatukset – siis mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Sittemmin äänestäjät ovat varsin todennäköisesti huomanneet, että a) feminismi onkin poliittinen aate ja b) sen nykymuodoilla onkin joitain negatiivisia vaikutuksia* yhteiskuntaan. Niinpä vihreiden kannatus on laskenut.
Väitän, että sittemmin intersektionaalinen feminismi on paljastanut myös ne synkemmät puolensa, ja siitä on seurannut vähittäinen kannatuksen lasku.
*Mitä nämä negatiiviset vaikutukset tai oudot ilmiöt ovat?
1) Cancel-kulttuuri, jossa halutaan poistaa ihmiset julkisuudesta tai deletoida heidän sisältönsä mediasta.
2) Somen lynkkausvyöryt, kun joku onneton on sanonut jotain harkitsematonta ja ei-feminististä.
3) Ehdotukset siitä, että työnhaussa pitäisi suosia ihmisiä sukupuolen tai vähemmistöroolin perusteella.
4) Väitteet siitä, että ”naisille maksetaan vähemmän palkkaa” – mutta vertailussa pistetään rinnakkain kaksi täysin eri työtehtävää tai työtuntimäärää.
5) Ajatukset siitä, että ammattien sukupuolijakauma pitäisi jotenkin väkisin saada tasaisemmaksi – mutta aina vain naisten hyväksi. (Koskaan ei vaadita asfalttitöihin enemmän naisia tai lääkäreiksi enemmän miehiä.)
HUOM. Korostan yhä sitä, että feminismillä on hieno historia: naisten äänioikeus, omistusoikeus, perintöoikeus, opiskelu ja voimaantuminen ovat olleet valtavia saavutuksia. Korostan myös sitä, että moni feministi tekee tärkeää työtä. Silti feminismi on jättänyt itsekritiikin puolitiehen, eikä ulkoista kritiikkiä oteta vastaan.
PS. Jos feminismi olisi laajasti kannatettu poliittinen aate, niin todennäköisesti Feministinen puolue olisi saanut isomman kannatuksen.
Puolueiden ohjelmat ovat ”sisäpiiritietoa”, äänestäjät ovat eri eläimiä. Väittäisin, että äänestäjistä ehkä promille lukee puolueohjelmia valitessaan kenelle juuri tässä vaalissa äänensä antaisi.
Äänestäjien suuri massa äänestää ”vanhasta muistista”, joka saattaa olla jopa kymmeniä vuosia eri asia kuin jonkin puolueen kulloinkin viimeisimmät ohjelmajulkaisut.
Näin selittyy esimerkiksi se, että omasta mielestään luontoihmiset äänestivät 201x-luvulla Vihreitä, vaikka puolueohjelmien perusteella ihan muut arvot erottavat puolueen muista (eduskunta)puolueista. Sama pätee Kokoomuksen äänestäjiin, joista osa kuvittelee edelleen äänestävänsä konservatiivista maltillista oikeistopuoluetta, joka olisi jotenkin pienen yrittäjän asialla. Sosiaalidemokraattien kannatus on edelleen huipussaan osaltaan siksi, että puolueella on ollut paikkansa suomalaisen ”duunarin” hyvinvoinnin takaajana, eikä äänestäjäkunta näe muutosta puolueeksi, jolle suomalainen duunari kelpaa enää vain veronmaksajaksi.
Näillä kärjistämilläni esimerkeillä haluan sanoa, että äänestäjän muisti ei ole 3 kuukautta, vaan laahaa vuosikymmeniä perässä. Siksi spekulointi nykyisten ohjelmien vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen on marginaalista. Toki hetkelliset kaustit, etenkin ”hyvin” ajoitettuina vaalien alle, vaikuttavat hetkelliseen kannatukseen. Miksi minusta tuntuu, että joka vaalin alla valtamediassa kiihtyy kaustihakuisuus? Vai aiheuttaako oman mediaaktiivisuuteni nosto vaalien alla minussa subjektiivisen havaintovirheen?
Tätä tuskin on sen enempää tutkittu, mutta minulla on vahva epäily sen suhteen, että juuri intersektionaalinen feminismi on yksi keskeisistä syistä vihreiden kannatuksen hiipumiseen. Erityisesti taannoinen tv-väittely teemasta professori Esko Valtaojan ja toimittaja Renaz Ebrahimin välillä toi varmaan koko käsitteen ensimmäistä kertaa monen suomalaisen tietoisuuteen. Hieman kärjistäen siinä nuori maahanmuuttajataustainen nainen pyyhki pöytää arvostetulla kantasuomalaisella emeritusprofessorilla. Kun Renaz kertoo totuuden, Eskojen pitää olla hiljaa. Episodi tuskin satoi vihreiden laariin, pikemminkin korvensi osan jo oraalla olevasta äänisadosta.
Näinhän siinä taisi käydä. 🙁
On täysin OK ryhtyä kovistelemaan jotain ns. ”natsipelleä”, mutta aggressiivinen hyökkäys arvostettua ja sympaattista iäkästä proffaa kohtaan ei näyttänyt enää ulkopuolisen katsojan silmiin kovin rakentavalta toiminnalta.