Joulukortti ravintolasta

Katleena Kortesuo

Olen ennenkin maininnut, että käyn silloin tällöin Hämeenlinnan Huviretkessä kirjoittamassa. Saatan olla siellä koko päivän. Vaikka ravintola on kiinni klo 10-11, olen saanut luvan istua silloinkin koneeni kanssa nurkkapöydässä.


Nyt tajuan istuneeni Huviretkessä aika usein.

Sain postissa joulukortin, jossa oli henkilökunnan omakätiset allekirjoitukset sekä alennuskortti: kaksi pääruokaa yhden hinnalla.

Näin pieni ele ilahdutti todella paljon. Erityisesti omakätiset allekirjoitukset olivat kiva juttu. Huviretken väki on sitä paitsi nähnyt vaivaa osoitteeni esillekaivamiseen. Tuloksena oli tosin osoite, jossa olen asunut vuosina 2000-2002, mutta onneksi posti osasi kääntää kortin nykyiseen taloon.

Jahas, taidammepa lähteä koko perheen kanssa syömään Huviretkeen.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.