Huh, elokuun julkaisupäivä lähestyy. Journalismin kuolema julkaistaan tiistaina 9.8.

Kustantajana on Tammi, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Sain kirjaa varten apurahoja Taikelta, Suomen tietokirjailijoilta ja Wihurin rahastolta. Suuret kiitokset heille kaikille. [Lisää söpö sydänemoji tähän.]

En ole vuosikausiin jännittänyt julkkareita, mutta nyt pulssi on hieman koholla. Pelkään kolmea asiaa:

  1. Kirjahan on mediakriittinen, joten pelkään erityisesti sitä, että jokin hörhösektori tai valemedia ottaa kirjani lyömäaseekseen. ”Katsokaa nyt, media on mätä!” En jaksaisi millään ryhtyä perustelemaan, miksi media ei uutisoi ”liskoihmisten kehittämistä tappavista sirurokotteista”.
  2. Jännitän sitäkin, miten media ja toimittajat ottavat kirjani vastaan. Kukaan ei nimittäin tykkää omaan ammattikuntaan kohdistuvasta kritiikistä, joten kirja jo lähtökohtaisesti silittää media-alan ihmisiä vastakarvaan. Olen yrittänyt muotoilla viestini rakentavasti, mutta ei se sisällöstä tee yhtään sen kivempaa.
  3. Toki myös kriittiset arvostelut jännittävät hieman. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään sen verran tarkan lähdetyön, että kykenen perustelemaan kantani kirjassa (toivottavasti) varsin hyvin.

Mutta pelko pois ja kohti väistämätöntä. Aion varata viikon ulkomaanreissun syyskuulle joko juhliakseni tai toipuakseni.

Pari sneak peekia eli väijyvilkaisua kirjan sisältöihin:

Lehden otsikko: "Synnytyssairaala ohjasi Juho Niskasen yön pimeyteen, kun vaimo lähti synnyttämään." Oma kuvatekstini kirjassa: "Fabrikointiin kuuluu myös tunnepuhe, jolla arkiseen asiaan tuodaan vahva emootio. Kun aikuinen terve ihminen lähtee sairaalasta illalla, se on yhtäkkiä ”yön pimeyteen ohjaamista”.
Kirjassa kritisoin fabrikointia eli tarinallisen tunnepuheen pyörittämistä tavallisen asian ympärille.

 

Sosiaalisen median ammattilaisten kesken tunnetaan termi shadowban. Kyseessä on ”varjobänni” eli varjoesto. Se tarkoittaa salattua estoa, jossa käyttäjä luulee sometilinsä toimivan moit- teetta ja näkyvän kaikille, mutta todellisuudessa algoritmi estää sisältöjen näkymisen isolle yleisölle. Oikeasta estosta eli bän- näyksestä tulee ilmoitus käyttäjälle, mutta shadowban ei näy päällepäin mitenkään. Tämä varjoesto laukeaa esimerkiksi sil- loin, jos instagrammaaja käyttää aina samaa hashtagia. Silloin Instagram tulkitsee tilin spämmitiliksi ja estää sen näkymisen hashtag-hauissa. Myös Twitterillä on käytössään varjoesto. Mediakin käyttää varjoestoa silloin, kun se ei huoli tiet- tyjä puolueita haastatteluihinsa, mutta ei sano tätä ääneen. Itse pidän varjoestoa moraalittomana toimintatapana, jos median tavoitteena on olla puolueeton. Enkä tietenkään tarkoita, että pitäisi haastatella minkään puolueen hörhösektoria, mutta jo- kaisessa puolueessa on kyllä tarjolla myös asiapoliitikkoja. (Toki jos jokin lehti tai verkkosivusto on tietyn puolueen tai aatteen äänenkannattaja, se voi luonnollisesti valita haastatel- tavikseen vain oman kannan edustajia.)
Välillä medialla on päällä varjoesto. Se tarkoittaa sitä, että tiettyjä puolueita ei haastatella, vaikka asiaa ei myönnetä ääneen.

 

Jos ostat kirjan, muista antaa palautetta vaikka täällä blogissa.

PS. Nähdäkseni ainoa oikea sneak peekin suomennos on väijyvilkaisu. Hyväksyn myös salasilmäilyn.

6 kommenttia

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta! Mistä voisi väijyä sähköistä versiota, ja onko audiokirja ollut lainkaan mietteissä?

    1. Kiva että kiinnostuit! (Itsestäni tämä kirja kuulostaa lähinnä pelottavalta.)

      Äänikirja on tosiaan tulossa, mutta Tammella taitaa olla siihen vakiolukijat. Myös sähköinen kirja on onneksi nykyään ihan oletusarvo.

      Jos oikein arvaan, niin sähköinen kirja tulee samaan aikaan kuin paperiversiokin, mutta yleensä äänikirja ilmestyy hieman myöhemmin. Kesälomat ovat alkamassa, joten veikkaan että studio ja lukija pääsevät vauhtiin vasta syksyllä.

  2. Tartut rohkeasti asiaan, jota on hyvä tarkastella.

    Ihan tavalliseen elämään kuuluu säätila, johon nykyaikana liittyy viranomaisvaroituksia kovasta sateesta, tuulesta, uv-säteilystä jne. Se on hyvä juttu. Klikkimedian puhalluksessa syntyykin hirmumyrskyjä, hellekuplia ja huippukylmiä kesiä. Mitäpä siihen voisi sanoa.

    Liioittelu on tehokeino, mutta toistuessaan vain keino. Retoriikka ylittää hyvän maun rajat, mutta ei se tämän ajan ilmiö ole (vrt. Etusivu uusiksi).

    Täytyy lukea (tai kuunnella).

  3. Siis aivan fantastista!

    Olen sydän syrjällään lukenut lööppejä ja median klikkiotsikoita, tämä näin yhtenä median ulottuvuutena, mikä on aiheuttanut huolenryppyjä. Paljon on sellaista kohinaa, ja kaipaisi medialta kansan sivistystehtävän omaksi ottamista. Eihän se demokratiakaan toimi, jos ihmiset eivät tiedä mitä tapahtuu.

    Olet oikealla asialla, ja kuka on journalisti sydämestään, ei hirveästi voi pahastua, koska on samalla puolella ja itsekin murehtimassa median tilaa.

    Olisiko tsaansseja osallistua julkkareihin? Aihe aidosti kiinnostaa!

    1. Mahtavaa että kirja kiinnostaa!

      Nykyään kustantajat eivät valitettavasti enää tarjoa julkkareita, mutta kelpaisiko tv-haastattelu? Olen Sanna Ukkola Livessä maanantaina 8.8. illalla juttelemassa kirjasta.

      1. Jo vain – kiitos vinkistä, katsoin Sanna Ukkola Liven.

        Sanna tosin oli vähän kyllästyneen oloinen 🙂

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.