Voi kuulkaa, sain järjestäjän ominaisuudessa kaksi ilmaislippua Hämeen keskiaikamarkkinoille. Liput oikeuttavat yhden päivän rannekkeisiin, ja ne voi käyttää joko lauantaina tai sunnuntaina.

Hämeen keskiaikamarkkinat on Suomen Paras Kesäfestivaali*. Järjestämme ne tänä viikonloppuna Hämeenlinnassa eli Etelä-Suomen pääkaupungissa pohjoisen pallonpuoliskon pääkaupungissa.

Jos haluat liput, sinun pitää voittaa kirjalliset turnajaiset. Turnajaisissa on kolme vaihetta:

  1. Kirjoita kommenttikenttään itse keksimäsi runo, joka sopii keskiaikaan ja on muutaman rivin mittainen.
  2. Liitä kommenttiin mukaan meiliosoitteesi (tai et voi saada palkintoa).
  3. Toimi viimeistään torstaina.

Kirjallisten turnajaisten monihenkinen tuomaristo arvostaa erityisesti tiukkaa loppusointurakennetta sekä huumoria. Kaverit eivät ole etusijalla, mutta punaviinin tarjoajat ovat. Muilta osin tuomaristo on täysin omavaltainen, eikä valitusoikeutta ole.

Onnea turnajaisiin!

* Tämä titteli on myönnetty puolueettomassa tutkimuksessa EOT-blogin toimituskunnan kesken tehdyssä kyselyssä (n=1).

11 kommenttia

  1. Tuuli aslias Krummi Myöhätaisto osallistuu teoksellaan ”Keskiaikainen keskustelu”:

    ”Aikana mahtavana oli tuona,
    ongelmaratkaisukin hekumoiva ja luova:
    Kun hemmon nenään pyrkii herneenpalkoo,
    vastauksena sun kirves kalloo halkoo.
    Kas siinä naisellekin käypä instrumentti,
    parempi kuin mikään argumentti.
    Lisukkeeksi todistajalle viinestä punkkua,
    niin ei tuu siitäkään vaikeaa ihmistä.”

  2. Ei ollut keskiajalla kuten on nyt,
    On ihmisillä kauhea hoppu.
    Illalla kun nuotio on lämmennyt ja askareet on loppu, on aika perheen ja ystäväin, silloin sen päätin, keskiajalle jäin.

  3. siellä missä riehuvat viikinkit iloiset
    kuuluu laulu, kaikuu soitto
    kunnes koittaa aamunkoitto
    viiniä kuluu, punoittaa posket
    nenääs saat
    jos miekkaani sä kosket

  4. Ol’ ritari suuress’linnassaan, Ken tunsi rakkautta rinnassaan.
    ”Tuon neidon kultakaupungin ma puolisoksein tahtoisin.”
    Kävi ritari neidon noutamaan ja purrellansa soutamaan.
    Mutt’ lohikäärme hyökkäsi ja ritari siit’ selvisi.
    Oli Taisto Hurja, ankea ja miekka kylmän kankea.
    Saapui urho neidon luo ja tälle lahjat kalliit suo.
    ”Tuun vaimoksesi kernaasti!” Tuo neito lemmen tunnusti.
    Häät kesäyönä tanssittiin, puettiin neito valkeisiin.

    He löysivätkö rakkauden? Ma, köyhä bardi, tiedä en.

  5. Nuotion lämpimän,
    Yötä lämpimästä värjäävän,
    Levähtäen matkaltain.
    Vain viestinviejä ma oon,
    Viestiä viemässä oon,
    Muutakin kuin linnanherran.

    Kainalossain lepää,
    Neito oranssitukkainen,
    Kuin liekki väreiltään,
    Silmät yhtä palavat,
    Tällä kylän neidolla on.

    Hän odottamaanko jää,
    Viestintuojaa mua,
    Takaisin matkaltain,
    Sitä tiedä ma en.

    Aamun noustessa,
    Ratsuni selkään nousen ja matkaan käyn,
    Muistellen,
    Kun viime yön ratsu sain ma olla.

  6. Ooh, suorastaan tunnen, kuinka trubaduuri sisälläni herää ja aloittaa mollivoittoisen sävelmän.

    Ma tahdoin nähdä narrin ja leikarin,
    siispä taalerit ja penningit ynnäsin.
    Vaan ah, voih, surukseni ma huomasin,
    et peijakas, ei riitä raha toritullihin!

    Siispä Hyvingen kylässä kävin miettimään,
    miten Tawastin linnalle voin päätyäkään.
    Aatos oli; ei auta jäädä kotiin määkimään,
    Tawastebyn tien varrelle käyn kerjäämään.

  7. Sillon ku oli pellot savisii ja märkii
    Ja Härkätiel näky enemmän hevosii ku härkii,
    (Tosin niin se taitaa olla yhä nykyään,
    Ei oo kaikki muuttunu, jos mult kysytään)
    Istu kuningas Ruottis ja kreivit tääl
    Eikä elämäs usein käyty hyväl sääl:
    Oli sotaa, nälkää, sairaut ja hallaa
    Mut oli sentää miekkoi, leipää, yrttei ja villaa
    Eikä sitä aina pimeessä käyty
    Ku vuoroviljely ja längetki sillo löyty
    ”Ja ny Hämeenlinnast pitäs löytää tiedon murust”
    Sanoo hissanopiskelija Turust!

  8. Osallistujat olivat upeita. Kiitos kaikille!

    Mustana hevosena voittoon laukkasi Jiri Salinin Facebookissa kirjoittama runo:

    ”Laihaa kaljaa ja hernepuuro
    joskus harvoin kalaa
    Täitä, luteita, hirveä tungos
    kaikki on julkista, mitään et salaa.

    Markkinakännit ja tappelus suuri
    voudin miehiltä miekkaa
    elämä on pölyä, elämä on hiekkaa
    kestää vain luostarin muuri.”

    Jiri ei valitettavasti päässyt mukaan tämän vuoden markkinoille, joten häntä odottaa ilmaisliput ensi vuodeksi. Onnea voittajalle!

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.