Koronaviruksesta ei kannata panikoida – joten ollaan ihan hissukseen

Katleena Kortesuo

Koronavirus. Katsotaanpa miten eri toimijat siihen suhtautuvat.

Suomen media ja koronavirus

Jostain syystä suomalainen media käsittelee koronavirusta täysin eri tavoin kuin muun maailman mediat. CNN ja The Guardian ovat äärimmäisen huolissaan.

Otin samalla kellonlyömällä kuvakaappaukset neljästä uutissivustosta. Koronavirus on pääuutinen CNN:n ja The Guardianin sivuilla. Meillä Hesari ja Yle kertovat taitoluistelijoista, valomainoksista, työvoimasta ja hoivakodeista.

 

Koronaviruksesta uutisoidaan muualla laajasti ja varoittaen. Meillä ei.

Kyllä Yle ja Hesarikin koronaviruksen sentään huomioivat. Hesari kertoo ulkomaan uutisina risteilyaluksen karanteenista Aasiassa. Yle uutisoi Lapin matkailuyrittäjien ahdingosta, kun Finnair peruu lentojaan. Myös turkistuottajien harmista kerrotaan. Taloudellisia menetyksiä, voi kurjuus sentään.

Lentoyhtiöt ja koronavirus

Finnair ilmoitti tänään peruvansa lentojaan Kiinaan helmi-maaliskuulta. Tarkalleen ottaen vain osa lennoista perutaan, ja esimerkiksi Hong Kongin kautta pääsee yhä Manner-Kiinaan.

Testasin juuri, että saan sujuvasti ostettua Finskiltä liput Kiinaan, jos niin haluan.

Huomenna olisi lento tarjolla, jos haluaisin Kiinaan pelaamaan koronaa. Hintakin alle 700 euroa.

 

Sen sijaan monessa muussa maassa lennot on pysäytetty kokonaan. Matkustajat joutuvat karanteeniin, jotta epidemiaa saataisiin hidastettua. Moni maa ei ota lainkaan vastaan Kiinasta tulevia lentoja. Hong Kong käyttää karanteeniaThaimaan terveysministeri kiroilee ja haluaisi heittää ulos maasta turistit, jotka eivät käytä hengityssuojaimia.

Viranomaissuositukset ja koronavirus

Muissa maissa on karanteeneja ja lentokieltoja, mutta meillä todetaan, että jos tulet Kiinasta ja tunnet olosi terveeksi, voit rauhassa mennä töihin, kouluun tai vaikka päiväkotiin.

THL ohjeistaa Kiinasta tulevia matkailijoita näin:

Jos olet oleskellut uuden koronaviruksen epidemia-alueella (Manner-Kiinassa) ja sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta, 14 vuorokauden sisällä alueelta saapumisen jälkeen, toimi näin:
[– –].

Ei siis tarvitse missään nimessä istua karanteenissa tai odottaa kotona, vaan matkan jälkeen voi reissata pari viikkoa pitkin Suomea tartuttamassa porukkaa. Vasta jos oireita ilmaantuu, täytyy hakeutua hoitoon.

Mitä sanoo ulkoministeriö? Sen matkustustiedote on päivitetty viikko sitten eli 7. helmikuuta. Ulkoministeriön mukaan Kiinan suhteen pitää ”välttää tarpeetonta matkustamista”. – Mutta jos on tarpeellista asiaa Kiinaan, niin siitä vaan.

Ruotsalaiset asiantuntijat kehottavat välttämään myös Thaimaan-matkoja. Sen sijaan Suomessa THL sanoo, ettei ole mitään hätää ja Thaimaa on kiva paikka.

Hallituksella on johtajuus hukassa

Mitä sitten pitäisi tehdä? Panikoida?

Ei suinkaan. Nyt on hallituksen vuoro astua esiin ja ottaa johtajuus. Panikointi ei auta, mutta epidemian etenemistä on pakko hidastaa.

Jos Sanna Marinin hallituksella on yhtään munasarjoja, sen tehtävänä on pysäyttää lennot Kiinaan välittömästi ja asettaa Kiinasta maahan saapuvat ihmiset 14 päivän karanteeniin. Samat toimenpiteet pitää tehdä muidenkin ulkomaiden kohdalla, joissa havaitaan huolestuttavia määriä koronavirusta.

Se on selvää, ettei paniikki auta asiaa lainkaan. Olemme kuitenkin vältelleet paniikkia niin paljon, että olemme vajonneet ojasta allikkoon – passiiviseen lamaannukseen. Emme varaudu yhteiskuntana koronavirukseen ollenkaan, koska emme halua vaikuttaa 1990-luvun AIDS-hysteerikoilta tai 2000-luvun alun SARS-panikoijilta.

Siltä varalta että hallitus haluaa ottaa johtajuuden, annan heille tutkittavaksi seuraavan nelikentän. Tästä kannattaa poimia oikean alakulman ratkaisut, ennen kuin homma lähtee kokonaan lapasesta.

Nelikentässä on kaksi suuntaa: tunnetila ja toiminta. Oleellista on säilyttää tunnetila rauhallisena tai korkeintaan huolissaan olevana (ei panikoivana). Lisäksi on silti oleellista tehdä jotain, eikä olla toimimatta.
Kuvan avainkriteerinä on määritelmä ”JOS kyseessä on oikea uhka”. Tämä määritelmä ylittyy kirkkaasti koronaviruksen kohdalla.

 

Tarjolla on vielä lisämatskua niille skeptikoille, jotka ehkä ajattelevat minun ylireagoivan: tämän IATA-linkin takaa löydät kansainväliset matkustussuositukset, joita IATA kerää sivuilleen. Toisin kuin muut maat, Suomi ei ole antanut mitään suosituksia.

Jos tykkäät tilastoista, niin kurkkaa koronaviruksen sairastuneiden ja parantuneiden lukemat Worldometer-sivustolta:

Tämä tilasto näyttää parantuneet ja kuolleet eli ”koronaviruksen lopullisen tuloksen”. Jos joku paraikaa kärsii koronaviruksen aiheuttamasta infektiosta, me emme vielä tiedä, tuleeko hän kuulumaan parantujiin vai kuolleisiin.

 

En ole lääketieteen asiantuntija lainkaan, mutta olen kriisiviestinnän asiantuntija. Tilanne ei näytä hyvältä. Hallituksen viestintä asiasta on surkeaa, media laittaa päänsä pensaaseen ja viranomaiset nössöilevät – vaikka muiden maiden viranomaiset antavat vakavia varoituksia.

HUS:in entinen johtaja ja demari Aki Linden on onneksi ottanut kantaa – mutta juuri kukaan ei ole reagoinut tviittiin:

Se on selvää, että kukaan ei kaipaa Suomeen paniikkia eikä hengityssuojainten hamstraamista.

Sen sijaan tarvitsemme johtajuutta, päätöksiä ja ohjeistavaa viestintää.

* * *

PS. Kiitos avusta, innoituksesta ja laajasta taustatyöstä Seppo Honkaselle, joka on jaksanut tehdä erinomaisen yhteenvedon blogipostauksessaan Koronavirusepidemiaa käsitellään Suomessa kuin kaukaista nälänhätää, mutta pandemian riski on todellinen — ja se koskee myös meitä.

Seppoa siteeraten:

Jos 10 prosenttia suomalaisista sairastuisi koronavirusepidemiaan, se tarkoittaisi 550 000 potilasta, joista reilut 100 000 tarvitsisivat tehohoitoa. Noin 10 000 — 20 000 suomalaista menehtyisi (kuolleisuus 2–4 %), ja tämä on puhtaasti matematiikkaa. Tällä hetkellä Suomessa on 228 tehohoitopaikkaa.

20 kommenttia

  1. Eikö kriisiviestinnän asiantuntijan kuulu toppuutella liekkejä eikä olla heittämässä bensaa niihin?

    Koko artikkelin olisi voinut aloittaa ja lopettaa lauseella ”en ole lääketieteen asiantuntija.”

    Ja miten hallituksen munasarjat tähän liittyy?

    1. Teemu, kiitos kommentista. Nyt sä vaikutat tosi kärttyiseltä. Käydäänpä läpi hieman sun vääriä käsityksiä:

      1) Kriisiviestinnän asiantuntijan tehtävänä ei valitettavasti ole ”toppuutella liekkejä”, vaan *puuttua tilanteeseen asian vaatimalla tavalla*. On tilanteita, joissa mä edellytän enemmän viestintää, erilaista viestintää, parempaa viestintää tai vähemmän viestintää. Jos luulet, että mun tehtävänä on lakaista asioita maton alle, luulet väärin.

      2) Mun postaus ei ole ”bensan heittämistä liekkeihin”, vaan mä nimenomaan korostan, että panikoinnista ei ole hyötyä. Mun postaus vaatii hallitukselta johtajuutta ja viestintää.

      3) Munasarjat ovat kielikuva, jota mä käytän usein. Mun mielestäni ihmisellä pitää olla munaa ja munasarjoja ottaa kantaa, ottaa johtajuus – ja esimerkiksi kirjoittaa omalla nimellään.

  2. Ihan turhaa mollata Finnairia Hongkongin lennoista. Sinne lentää tusinan verran Euroopan lentoyhtiöistä ja niillä on jatkolennot Suomeen. Eli tänne pääsee virusporukka montaa tietä. Sitäpaitsi virus leviää myös ilman että tartuttajalla on kuumetta joten lentokentän kuumeenmittauksella ei saada muutenkaan kaikkia kiinni. Parasta vaan pestä kädet usein ja välttää pitkäaikaista kontaktia joukoissa. Myös IATA antanut vastaavat ohjeet.

    1. Mä veikkaan, että Finski ei kärsi mun ”mollauksesta” lainkaan. 😀

      Kuten sanoit, virusporukka pääsee Suomeen montaa tietä, ja siksi näitä reittejä olisi tutkittava, tarkkailtava ja osittain jopa estettävä.

  3. Sattumalta aloin seuraamaan tätä otusta vuodenvaihteessa. SCMP:ssä oli artikkeli jossa HK:n tutkijat kuumenivat Wuhanin päin varoittaien epidemiasta. Tämä siis Jouluk lopussa/Tammik alussa. Olen ollut Wuhanissa pari päivää tutkimuksissa ja kun ne kaikkein upeimmat skannerit näkyy kuvissa, niin tunnistan paikat.
    Oin lähes mennä Wuhaniin Tammik puolessa välissä, kaveri meni.. Lähdin evakkoon Shanghaista heti kun tuli Kiinalaisen uuden vuoden hiljainen päivä. Kavereita nyt Kiinassa pulassa. Itse olen nyt Taipeissa. Ehdin pois ennenkuin Taiwan laittoi rajoituksia ja lopulta kiellon Kiinasta tuleville.
    Et silleen minulla lienee on joku oikeus avata suutani tästä aiheesta.

    Hämmästelen samaa… lehdistö on aivan kuin ei olisi koulutusta ollenkaan.

    Tämä viirulainen tuhoaa potentiaalisesti myrskynä hoitoinfran, täyttää pedit, laittaa hoitajatkin pois pelistä ja kaataa firmoja, tukkii kaupan ja jakelukanavat jne… semmottinen biologinen kevytneutronipommi ?
    Potentiaalisesti jättää jälkeensä epäluottamusta päättäjiin, nostaen tietysti kannatusta ei päättäjät ryhmälle, katkeroituneita ihmisiä, konkursseja, suruja.

    Seuraavista voin laittaa lähteet, jos joku kaipaa.
    Arvioidusti jokainen tartunnan saanut tartuttaa noin 5 seuraavaa. Leviää siis järkyttävän nopeasti.
    Otus elää pinnoillla jopa 9 päivää.
    Leviää oireettomien mukana.
    Kytee jopa 24 päivää (Ei vain 14),
    Kaikki eivät saa mitään oireita, osa kuolee jaloiltaan kaatuen.
    Iskee kaikkiin ikäluokkiin, mutta jättää useimmat < 18 v rauhaan.
    Vakavista tapauksista noin 25% vaatii hengityslaiteapua. Sitä EI OLE missään päin maailmaa tarpeeksi jos leviämistä ei rauhoiteta, Suomessa ne noin 100 petiä vapaana, jos hoit tarvii tarvii vain 5 päivää niin 20 petiä vapaana päivittäin, jos 25% vakavista tapauksista tarvii tehoa, niin sisään ei voi ottaa kuin 80 vakavaa tapausta päivittäin. Luvut eivät ole tarkkoja, mutta semmoinen esitys… naurattaako, hymyilyttääkö, hihityttääkö?
    Kukaan ei ole tehnyt väärin, mutta kohta on.

    Kiina rauhoittaa etenemistä rajuila lukituksilla. 500 miljoonaa asuu lukituilla alueilla. Ainakin 4:ssä kaupungissa on poikkeustila. Karanteenia vaativat saadaan selville, koska siellä on tarkka seuranta ihmisten liikkumisesta. Ei mitään kivaa, raakaa väkisin leirille meininkiä.
    Kiina ehkä pystyy jopa hoitamaan tämän omalla alueellaan, muut eivät pysty samaan.

    Ei ole periaatteessa vaarallinen, vain noin 0.5-1% kuolee, jos on hoitoa. Jos ja kun pedit loppuu kuten Wuhanissa käy, niin sitten mikä tahansa kuolleisuusluku 0.5 – 25% välillä on "oikein". Eli käytännössä on ihan perkeleen vaarallinen.

    Katselin läpi "KANSALLINEN VARAUTUMISSUUNNITELMA influenssapandemiaa varten"
    Kukin kunta vastaa hommasta ja sitten on 164 sivua osin pahaa kapulakieltä. En tiedä kuinka lopulta toimitaan jos/kun ovella on 500 uutta hemmoa päivittäin (Wuhanissa noin 2xSuomen väkiluku)
    Jos vertaa esim. Suoen ja Taiwanin viranomaisten toimintaa, niin jo on vakavuuseroa. Suomessa eletään edelleen konditionaalissa, kun Taiwan on ollut imperatiivi-moodissa jo 3 viikkoa.

    Käytännössä kaikki äänessä olleet alan asiantuntijat varoittavat mitä todennäköisimmästä pandemiasta. …. Suomessa ihan hiljaista, että tuommoistako maailmalla, ei meilä tommosta, kaikki kunnossa.
    Toivottavasti ei sitten tule, mutta

    Jos haluat, voi postata dataa esim. tartuntaherkkyysarviot ja pandemiaennusteet. (Kaikki lähdeviitteineen)

  4. Niin, ja tuossa mainitsemassasi IATAn matkustusrajoituslistassa ei ole mukana yhtään EU-maata. Miksi siellä pitäisi olla Suomi?

    1. Siellä pitäisi olla Suomi, koska me olemme koko Euroopan kauttalentomaa Aasiaan ja takaisin. Meidän ei kannata ottaa mallia muulta Euroopalta vaan tässä suhteessa mieluummin USA:lta.

    1. Jaakko, ethän tee tästä joko–tai-kysymystä? Mä en ole ”äänten perässä säntäilevä” saati muukaan poliitikko, joten en tiedä, kenelle viestisi kohdistit.

      Vaikka WHO ei suosittele erityisiä toimia matkailijoille, se silti linkkisi mukaan ”on julistanut Kiinan Wuhanista löytyneen uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC).”

      Ei tuotakaan voi ihan olankohautuksella ohittaa.

      1. Tiedän hyvin, että et ole poliitikko. Sinä toivot Marinin hallitukselta lentojen pysäyttämistä ja karanteeneja, koska monet muutkin maat ovat niin tehneet. Minusta Suomi tekee fiksusti nojatessaan päätöksissään WHOn ja THL:n suosituksiin, eikä lähde muiden maiden tielle. Moni maa ei ole nojannut päätöksessään terveysjärjestöihin vaan on lähtenyt lietsontaan mukaan. Tätä tarkoitan äänten perässä säntäilyllä.

        Etenkin kun monet maat eivät ole karanteenissa mukana. https://www.iatatravelcentre.com/international-travel-document-news/1580226297.htm kertoo, että monella maalla oman maan kansalaiset ovat ilman muuta tervetulleita Kiinan matkalta kotiin eikä karanteenisäännökset koske heitä. EU-maita en tuolta pikavilkaisulta löytänyt.

        En myöskään tee tästä joko-tai-kysymystä. On fiksua varautua ongelmiin, seurata tilannetta ja ohjeistaa matkustajia. Esimerkiksi monet firmat ovat pyytäneet Kiinasta Suomeen viime päivinä tulleita työntekijöitään tekemään etätöitä seuraavat viikot. Ja menemään välittömästi hoitoon, jos oireet ovat corona-virukselle tyypillisiä. Kuulostaa järkevältä varautumiselta. Ei joko-tai-kysymykseltä. Sama koskee THL:n hyvin selkeää ohjeistusta hoitoon hakeutumisesta.

        Tästä syystä vähän ihmettelen, että vaadit noin rajuja toimenpiteitä, erityistä kriisiviestintää ja johtajuutta Marinin hallitukselta juuri tämän keissin kohdalla. Minusta tätä ei ole ohitettu olankohtauksella.

        1. Voimme siis ilmeisesti sopia, että olemme asiasta eri mieltä. 🙂

  5. Kiitos erittäin asiallisesta tekstistä! Muuten jos kiinnostaa tietää, että kuinka monta koronavirustestiä Suomessa on jo tehty, niinTHL:n sivuilta löytyy tietoa. Kohdassa ”Ajankohtaista uudesta koronaviruksesta” (joka päivitetty viimeksi tänään 17.2.2020 klo 11.05) lukee että ”Koronavirusinfektion mahdollisuus on tärkeää tutkia kaikilta henkilöiltä, jotka täyttävät THL:n terveydenhuollon toimenpideohjeessa mainitut näytteenottokriteerit. Suomessa on tutkittu 17.2.2020 mennessä noin 20 näytteenottokriteerit täyttävän potilaan näytteet. ”

    1. Kiva että tykkäsit!

      Tästä tuli mieleen kiinnostava pointti: millaiset THL:n näytteenottokriteerit ovat? Oletan, että kriteereihin kuuluu sekä äskettäinen Kiinan-matka että flunssan oireet.

      1. Kysymykseesi näyttöönottokriteereistä löytyy vastaus mm. THL:n uutisesta ”Muista koronaviruksen mahdollisuus hengitystieoireisella”, julkaistu 17.2.2020. Siinä sanotaan, että ”Avohoitoon tai sairaalan päivystykseen hakeutunut tai puhelimitse yhteyttä ottanut potilas ohjataan infektiolääkärin konsultaatioon ja COVID-19-tutkimuksiin, jos seuraavat kaksi kriteeriä täyttyvät:

        1. Taudinkuva: Henkilöllä on akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus ja/tai keuhkokuumeeseen viittaava löydös keuhkokuvassa

        ja

        2. Altistumistiedot: henkilö on joko

        oleskellut Manner-Kiinassa (ei koske Hongkongia, Macaota eikä Taiwania) tai
        ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun uuden koronaviruksen aiheuttaman tapauksen kanssa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua. Oireettomia epidemia-alueella oleskelleita ei tutkita.

        THL on myös aloittanut influenssan laboratoriopohjaiseen seurantaan kerättyjen näytteiden testaamisen myös koronaviruksen osalta. Tavoitteena on kehittää seurantajärjestelmän soveltuvuutta koronavirustapausten varhaisessa tunnistamisessa. ”

        Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Ruotsissa on tähän mennessä ilmoitettu tehdyksi jo 170 ihmiselle koronavirustesti, esimerkiksi lisätietoa löytyy MTV-uutisten sivuilta otsikolla ”Tukholman koronaepäilyt osoittautuivat negatiivisiksi – Ruotsissa testattu 170 ihmistä virustartunnan vuoksi”.
        Ja Norjassa on 18.2.2020 mennessä testattu koronaviruksen varalta 82 ihmistä, kertoo Norwegian Institute of Public Health uutisessaan ”Analyserte prøver fra mistenkte tilfeller av koronavirussykdom (coronavirus)”. Eli Google-kääntäjän suomennoksena ”Analysoidut näytteet epäillyistä koronavirustapauksista”.

  6. Anteeksi hitaus kommenttien julkaisussa. Olen ollut turhan hoppuinen, mutta nyt pääsen tsekkaamaan kommentteja läpi.

  7. En päästänyt läpi anonyymiä kommenttia, jonka kirjoittaja oli antanut kaiken lisäksi väärän meiliosoitteen.

  8. Tosi kiva, kun teit postauksen! Olisin pettynyt, jos koronaviruksesta ei olisi ollut bloggausta. Minusta tässä kuvastuu jonkinlainen naiivius päättäjien taholta.

    1. Kiva kuulla että tykkäsit. Tää on oleellinen aihe, ja vasta nyt viranomaiset ovat heräämässä asiaan.

  9. Juuh. Nyt on 27.3. ja lukien kaikki mukaviisaita toppuuttelijoita.. Jösses. Miten kellään on ikinä varaa työntää päätään yhtä tehokkaasti pensaaseen. Varhaisia varottelijoita ei ikinä uskota.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.