Kaikista asioista voi kertoa monta totuutta. Otan tähän esimerkiksi tuntemiani ihmisiä, joiden muistokirjoitus voitaisiin laatia monelta kantilta.
Yksilöä A voi kuvailla kahdella tavalla:
– Hän piti salakapakkaa ja ryyppäsi aamuun asti.
– Hän oli ammattitaitoinen työntekijä ja positiivinen työkaveri.
Vastaavasti yksilöä B voi kuvailla kahdesta näkökulmasta:
– Matemaattinen lahjakkuus näkyi jo varhain. Hän oli koulutukseltaan rakennuspiirtäjä, ja tästä taidosta oli hyötyä kodin remonteissa.
– Kirjoittaminen oli hänelle henki ja elämä, eikä hän ollut lainkaan järjestelmällinen tai kurinalainen – pikemminkin intuitiivinen ja ailahteleva.
Yksilöstä C voimme sanoa seuraavaa:
– Hän oli innokas partiolainen, järjestöaktiivi ja politiikasta kiinnostunut.
– Hän oli sisätiloissa viihtyvä, laiska ja mukavuudenhaluinen.
Ristiriitaista – mutta totta.
Olen lähiaikoina pohtinut paljon totuuden käsitettä. Totuuden voi määritellä niin monella tavalla, ja joskus vastakohtaisetkin asiat ovat yhtä tosia.
On ehkä turha pohtia, kuka valehtelee ja kuka kertoo totuuden. Oleellisinta on miettiä, miksi oma totuus on niin tärkeä ja miten sen on itselleen perustellut.
Katleena, kiitos blogistasi! Olet selvästi miettinyt asioita ja ilmaiset itseäsi selkeästi. Harvinaista herkkua lukijalle!Pikku yksityiskohtaan vain takertuisin; onko "lähiaikoina" tosiaan oikein tässä yhteydessä, vai pitäisikö olla "viime aikoina"?Kiitos vastauksestasi!
Kari, kiitos tarkasta havainnosta ja tervetuloa mukaan!Kielenhuolto ja kielisuositukset muuttuvat – se on yksille pettymys ja toisille onni.Kielitoimisto suositteli ehdottamaasi merkitysjakoa vielä 1990-luvun lopussa. Nykyään siellä kuitenkin myönnetään, että lähiaikoina-ilmaus voi viitata sekä menneeseen että tulevaan. Verbin aikamuoto paljastaa, kummasta on kyse.Lisätietoa löydät täältä: http://www.kotus.fi/?s=2604
En normaalisti nillittäisi, mutta tässä blogissa se on kai suunnilleen sallittua. Minun silmääni pisti sama asia. Sanon itse viime aikoina menneestä puhuessani, sillä jos kielessä on keino yksikäsitteiseen ilmaisuun, miksipä sitä ei käyttäisi. Jos joku kutsuu mennyttä lähiajoiksi, vaikutelma on silmääni sama kuin alkaa tekemään tai pystyä tehdä -rakenteen käyttö. (Jälkimmäinen on kai sentään yhä virhe, onhan. ) Eihän se maailmaa kaada, mutta antaa vähän epäammattimaisen kuvan. Yksi asia on pidemmän aikaa pitänyt selvittää, mutta se on jäänyt, kun Kielitoimistoon ei voi lähettää sähköpostia enkä koskaan muista asiaa kesken työpäivän… Yhä useammi näkee kirjoitettavan tähän tapaan: "hattu pitää olla päässä", "ovi pitää olla suljettuna". Ei kai se noin mene. Personaaprominin ollessa kyseessä ei ikimaailmassa tulisi mieleen muu kuin genetiivimuoto (minun pitää olla ajoissa). Ei kai tilanne muutu, vaikka kyseessä on substantiivi?
Matias, kielioppiasiat ovat yleensä pilkun viilaamista, joten nillittämiseen on lupa.Meidän jokaisen kielikorva on erilainen, eikä se ole mitattavissa tai pisteytettävissä. Niinpä Kielitoimistonkaan väki ei enää luota omaan kielikorvaansa, vaan se käyttää suosituksissaan montaa mittaria:a) ilmaisun yleisyyttä ja levinneisyyttäb) kielihistoriaa ja kielitiedettäc) ymmärrettävyyttäd) ilmaisun pituuttae) yksinkertaisuuttaMonen ihmisen kielikorvaa särkee pahasti, jos joku sanoo "tein sen lähiaikoina". Toisaalta yhä useamman korva hyväksyy ilmaisun. Kaiken lisäksi ilmaisu on yksiselitteinen, koska konteksti ja verbimuoto paljastavat, mistä on kyse.Voi hyvin olla, että Kielitoimistossakin osa mielellään vastustaisi muutosta. Heidän täytyy kuitenkin edetä suosituksissaan yleisten periaatteiden mukaan, eikä oman henkilökohtaisen näkemyksensä mukaan. Lähiaikoina menneen ajan merkityksessä on ilmaisuna suomenkielinen, lyhyt, yksiselitteinen ja ymmärrettävä, joten vanhaa kieltoa ei ole enää syytä jatkaa pelkän kiellon vuoksi.Alkaa tekemään on nykyään sallittu, koska ei ole mitään kielitieteellistä perustetta, miksi se olisi kielletty. Muoto kiellettiin aikanaan siksi, että se tuli "väärien murteiden" puolelta. Se on kuitenkin ikivanha samoin kuin alkaa tehdä rakenne, ja aivan yhtä aitoa suomea.Pystyä tehdä -rakenne on muistaakseni yhä merkitty "puhekielinen, ei suositella" -listalle, mutta se voi sieltä hyvin siirtyä kirjakieleen parin vuosikymmenen sisällä. Jos kielen kehitystä ei sallittaisi (ja jos rautakaudella olisi ollut olemassa tiukka Kielitoimisto), puhuisimme yhä muinaissuomea.Samaan ei-suositeltavien kategoriaan kuuluu toistaiseksi muoto hattu pitää olla päässä. Se kuuluu yhä puhekieleen, eikä kirjoitettuun yleiskieleen. Kun odotamme parikymmentä vuotta, niin suositus saattaa muuttua.Olen huomannut, että oma kielikorvani on aika joustava. Korvaani vihlovat nuo kaksi viimeistä esimerkkiä, mutta kelpuutan nykyään sujuvasti lähiajan myös menneen ajan ilmaisussa.Pyrin myös yhä vanhasta tottumuksesta kirjoittamaan alan tehdä, mutta muutaman kerran olen jo löytänyt valmiista tekstistäni muodon alkaa tekemään. 🙂
Kiitos Katleena tiedosta,aina oppii uutta, kun lukee. Tosiaan, olet miettinyt asioita! 🙂
😀 Kyllä munkin kielikorvaan sopii paremmin tuo vanha jako, mutta ei tuollaisilla asioilla ole oikeasti pahemmin väliä.Mainoshommissa olen huomannut, että joskus on ihan oikein kirjoittaa ihan täysin väärinkin, jos sen kuuluu vastaanottajan mielestä mennä niin. Siis olettaen että teksti on tarkoitettu lukijalle.
Kiitos vastauksista. Olen pohtinut, mistä johtuu lopulta varsin yleinen poliisiasenne kieleen. Tunnustan tätä itsekin harrastaneeni, vaikka nykyään lasken itseni pragmaattiseksi realistiksi. Peruskoulussa päähän taottavat perusasiat eivät ole kovin monimutkaisia, ja tunnollista oppilasta saattaa ärsyttää, että hän on opetellut asiat suotta, jos kielen annetaan kehittyä niiden laiskimusten mukaan, jotka eivät sen vertaa viitsineet keskittyä, että olisivat oppineet pari yksinkertaista sääntöä. (Vrt. olisi reilua opetella säännöt ensin ja rikkoa niitä vasta sitten.)Kielien pitää antaa kehittyä, eikä ole realistista kuvitella, että sitä vastaan voidaan poliisimeiningillä taistella. Silti en ole vakuuttunut siitä, että kieli kehittyy automaattisesti paremmaksi sillä, että säännöistä yksioikoisesti livetään, ja vaihtoehtoisia tapoja sanoa sama asia tulee yhä enemmän. Teennäisenä esimerkkinä: jos verbi sattuu näyttämään samalta imperfektissä ja preesensissä, luopumalla lähiaikoina – viime aikoina -erottelusta, menetetään suotta tarkkuutta. Minä uin lähiaikoina ei enää kerrokaan suoraan mitään ajankohdasta.
Kiitos aktiivisesta keskustelusta!Onneksi kielen sääntöjä ei muuteta pelkästään yleisyyden mukaan, vaan kriteereinä on muitakin.Juuri sen vuoksi "linja auto asemaa" ei ole hyväksytty kirjakieleen. Vaikka asu saattaa olla joillain foorumeilla yleinen, se on pitempi kuin alkuperäinen asu. "Dösäasema" olisi lyhyempi, mutta se taas ei ole tarpeeksi yleinen koko suomen mittakaavassa. Lisäksi tämä jälkimmäinen on niin tuore lainasana, että se ei vakiinnu kirjakieleen kovin nopeasti.Matias, tuo uida-verbi oli hyvä esimerkki siitä, että kielessä on väistämättä monitulkintaisuuksia. Myös lause katkaisin kurkun on monitulkintainen, ja sen merkityksen pystyy päättelemään vain laajemmasta kontekstista. Kieli ei ikävä kyllä ole eksaktia, vaan se on rajoiltaan hyvinkin häilyväistä ja tulkinnanvaraista.(Tämä on muuten hyvin epäkiitollinen ala kouluttaa. Matematiikassa pystyisin yksinkertaisesti sanomaan, että tuo on oikein ja tuo väärin. Sen sijaan kielen suhteen jokaisella on vahvoja käsityksiä, mielikuvia ja tunnesiteitä, eikä mikään ole absoluuttisesti oikein tai väärin.)Samuli, tuo oli hyvä esimerkki. Vastaavasti jos olisin netissä toimiva nuorten päihdevalistaja, minun pitäisi tarkoituksellisesti kirjoittaa "mä oon ollut" ja "noita juttuja ei kyllä kande tehdä". Käyttäisin siis yleiskielen ja nuorten nettikielen välimuotoa, koska kirjakieli olisi etäännyttävää ja teinixkieli olisi epäuskottavaa.
Hmm… Jäin pohtimaan kirjoituksesi perusteella tuota totuuskäsitettä. Ja käytän samaa muistokirjoitus tilannetta kanssasi. Mieleeni nousi ajatus siitä, että mitäpä, jos noi kaikki tyypit A, B ja C kuvaavatkin samaa henkilöä? Oletetaan, että tarkastelun kohteena olevasta henkilöstä kerrotaan työpaikan vuosikertomuksessa muistokirjoituksessa kaksi vastakkaista puolta ja tässä yhteydessä todetaan, että molemmat puolet ovat tietyssä vaikutusympäristössä tosiasioita ja toisessa ympäristössä valetta. (tyyppi A).Entä jos samasta tyypistä kerrotaan yrittäjäliiton lehdessä puolestaan kaksi uutta ja erilaista puolta/faktaa ja todetaan sama asia, vastakkaiset faktat voivat olla molemmat tosia. (tyyppi B). Ja kolmannessa muistossa harrastusjärjestön jäsenkirjeessä jälleen kaksi uutta ja vastakkaista faktaa. (tyyppi C).Ketä huijataan tässä, vai huijataanko? Onko oikein antaa asiasta tilanteeseen sopiva kuva, ja häivyttää niitä kokonaisuuden osia, jotka eivät ole hyödyllisiä, tarpeellisia tai mukavia? Jos nyt kuitenkin jo kerrottiin kaksi faktaa ja todettiin, että tyypissä oli puolensa ja puolensa. Tuleeko kaikki ihmiselämän puolet kertoa kerralla, vai voiko valita kertovansa vain muutaman osan?Olin tunnistavinani edellisten postaustesi ja muiden blogiesi tekstien perusteella- ammattitaitoisen työntekijän ja positiivisen työkaverin.- Matemaattisesti lahjakkaan rakennuspiirtäjän, joka remontoi taloaan- Kirjoittajan joka suhtautuu intohimoisesti tehtäväänsä (tosin en oo ihan varma tuosta "eikä hän ollut lainkaan järjestelmällinen tai kurinalainen – pikemminkin intuitiivinen ja ailahteleva". Valmiista kirjoituksista sitä ei ainakaan huomaa. No, ehkä jostain saavuttamattomista välitavoitteista… 😉 )- Innokkaan partiolaisen ja järjestöaktiivinAskarruttamaan jäi vain sisätiloissa viihtyvä laiska Salakapakan pitäjä. Sitten keksin, että ehkä tämä salakapakoitsija puoli tulee ilmi vain kesäviikonloppuisin Raaseporissa tai Hämeen Linnan Linnapuistossa?! 😉 -S-
Sari, tismalleen oikea oivallus! Mietinkin, että huomaako kukaan yhteneväisyyksiä blogini sisältöihin.Kysymys oli nimenomaan minun eri puolistani. Jokainen kohta on totta, sitä nuoruuden salakapakkaa myöten. (Paitsi jos satut olemaan poliisi, niin en ole koskaan tehnyt moista. Kunhan vain valehtelunhalussani höpisen.)Juuri tämän vuoksi olen pohtinut, että en varmastikaan ole ainoa, jolla on monta puolta. Tilanteen mukaan me sitten nostamme sen "oikean" puolen päällimmäiseksi. Osaamme ottaa eri rooleja eri tilanteissa, ja juuri se on sosiaalisen lahjakkuuden edellytys. Jos käyttäytyy kaikkialla samalla tavalla, käyttäytyy aika usein huonosti tai tilanteeseen sopimattomasti.Päättelitkö muuten puhtaasti blogin perusteella minun olevan noiden kuvausten takana, vai satummeko tuntemaan myös kasvokkaiselämässä?
Kyllä blogitekstisi ja profiilisi esittelyteksti(josta joskus taisi löytyä linkki muihin blogeihisi tai toisinpäin) kertoivat nuo faktat. Mutta olen kyllä joskus eksynyt blogiisi (johonkin blogeistasi) ekan kerran jonkun partiojutun kautta. Ollaan oltu yhdessä Kuusamossa kesällä 2002. 🙂
"Koskaan ei voi kertoa kaikkea, joten mitä päätät kertoa?"Vähän kuin:"There are two rules to success in life:1. Don't tell people everything you know."
Sari, epäilinkin sinun olleen agentoimassa. :)Anonyymi, hieno tiivistys. Aina ei kannata paljastaa kaikkea.