Olen parin viime vuoden aikana siirtynyt koulutuksissani dioista infografiikkaan. En siis enää tee juuri koskaan diaesityksiä, vaan toimitan puheenvuoroni sisällöt asiakkaalle piirroksena tai hienommin sanottuna visuaalistuksena.
Käytän nykyään Jarin suosittelemaa yhdistelmää eli iPad Prota ja Apple Penciliä. Piirto-ohjelmana on Adobe Draw. Olen ihastunut Applen kynän ja Adoben ohjelman yhteistyöhön, jossa kynän viiva elää painalluksen voimakkuuden mukaan.
Mutta mistä kaikki lähti?
Aloitin infografiikan teon perinteisesti miellekartoista. Suhersin ensin paperilla ja kynällä, ja jälki oli sen mukaista. Kuva on Kauppakamarin keikalta lokakuulta 2014. (Kaikki kuvat muuten aukeavat klikkaamalla isompaan ikkunaan. Voit myös tallentaa ne omalle koneellesi.)
Sitten alkoi hävettää. Siirryin tekemään hieman siistimpää jälkeä, mutta yhä kynällä ja paperilla. Ulkoministeriön muistiinpanot lokakuulta 2015 näyttivät tältä:
Nyt muistiinpanot olivat jo siistimmät, mutta metodi oli turhauttava. Joka kerta kun tein kirjoitusvirheen, piti aloittaa koko homma alusta. Pahimmillaan vasta neljäskymmenes versio oli tarpeeksi tolkullinen. Rustasin muistiinpanojani junamatkoilla, joten VR:n roskikset pursusivat pieleen menneitä versioita.
Vuoden 2016 alussa näin Jarin postauksen ja päätin siirtyä Apple-kynään. Kokeilin eri piirustusohjelmia, joista Adobe Draw tuntui fiksuimmalta. Se oli tarpeeksi elegantti ja tarpeeksi tarkka.
Sähköisen työkalun isoin etu oli tietenkin se, että aina kun tuli tehtyä väärä viiva, oli helppo pakittaa ja jatkaa edellisestä vaiheesta. Ihanaa! Ei enää paperiroskaa. Lisäetuna oli sekin, että ruutukaappaus on aina skarppi, toisin kuin epätarkka valokuva piirroksesta.
Aluksi hullaannuin piirustusohjelman värivaihtoehdoista. S-ryhmän koulutuksen muistiinpanot kesäkuulta 2016 olivat melko… öh… eläväiset:
Syyskaudella aloin siirtyä klassiseen musta-punaiseen. Tätä nykyä muistiinpanoni näyttävät vähemmän hälyisiltä. Alla on tämänpäiväinen materiaali valtiovarainministeriöstä.
Tietenkin kivointa on, jos saan kertoa enemmän tarinoita. Silloin muistiinpanoissa pystyy käyttämään runsaammin kuvia. Kävin läpi yrittäjätarinani Turussa Yrittäjyyspäivillä marraskuun alussa:
Mikä on ollut palaute piirustuksistani? Asiakkaat ovat tykänneet, ja bonuksena olen saanut piirroksilla uusia asiakkaita. Yksinkertainen infografiikka toimii kätevämpänä työnäytteenä kuin tunnin video tai sadan dian slideshow.
Osa piirrosten termeistä ja vinkeistä aukeaa tietenkin vain paikalla olleille. Niinpä kun jaan kuvan Twitterissä, ihmisiltä tulee jonkin verran tarkentavia kysymyksiä. Tällöin pääsen selventämään ajatuksiani ja keskustelemaan potentiaalisten asiakkaiden kanssa.
Infografiikkani kehityksestä näkyy muuten sekin, että piirtämään oppii vain piirtämällä. Jälkeni on kaukana ammattilaisen kynästä, mutta se alkaa silti olla jo siistimpää kuin pari vuotta sitten.
PS. Mistä saan kuvitusideoita? No tietenkin teollisuusvakoilemalla mahtavaa Linda Saukko-Rautaa.
Miksi outo ”visuaalistus” eikä se tavallisempi ”visualisointi”? Uudissanan luomiselle on varmasti joku hyvä syy, en epäile hetkeäkään.
Katsos kun samalle asialle pitää aina keksiä uusi, hienompi termi. 😀
Ensin se oli piirros. Sitten se oli miellekartta. Sitten se oli infografiikka. Nyt se on ”pedagoginen visuaalistus”.
Infografiikka on aika komealta kalskahtava nimi ainakin omille tekeleilleni. Kutsun omia visuaalisia muistiinpanojani ja piirtelyitäni yleisimmin termillä ”mindmap-tyyppinen pläjäys”.
Kyse on toki termistä riippumatta tiedon tiivistämisestä visuaaliseksi kartaksi.
Myös minä teen omat esitykseni piirtämällä – silloin harvoin kuin nykyelämässä käyn jossain puhumassa. En ole hylännyt Powerpointia, vaan irrotan kokonaispiirroksesta osasia slaideihin. Käsinkirjoitetut ja -piirretyt esitykset ovat tietenkin monessa tilanteessa mielenkiintoisempia seurata kuin ns. perinteiset listapallukkaesitykset. Työstövaiheessa syntyneen kokonaiskuvan voisin tietenkin jakaa osallistujille. Ehkä tekisinkin niin, jos kävisin enemmän puhumassa ja kouluttamassa.
Olkoon listapallukat iäksi kirottu!
Mäkin olen miettinyt, millä nimellä noita mun piirroksia pitäisi kutsua. Lopulta tein päätökseni ihan puhtaasti termitrendien perusteella. Infografiikka on hottia, joten ihmiset googlaavat sitä sanaa. Sen sijaan kukaan ei etsi verkosta ”piirustuksia” tai edes niitä ”pläjäyksiä”.
Heti jos ihmiset alkavat käyttää jotain toista sanaa, niin mäkin muutan omaani. 😀
Niin joo: hakukonepointti..! Visuaaliset muistiinpanot ja piirrosmuistiinpanot, strategiapiirrokset, pedagogiset kuvitukset… Mm. noita termejä olen käyttänyt.
Hahaa, sä joudut käyttämään noita kaikkia varan vuoksi kotisivuillasi. Aika rasittavaa, kun alalla ei ole yhtä vakiintunutta termiä.
Hienoja!
Sunni Brown puhuu visuaalisista muistiinpanoista termillä ”infodoodle”, mutta ei sitä paljon muualla näe. Richsplaining/mansplainingin innoittamana puhun myös ”picsplainingista”, jos yritän vääntää asiaa rautalangasta piirtäen.
Suomeksi myös ”piirustelu” on minusta kiva ja kuvaava sana. Olen itsekin aivan hurahtanut piirusteluun ja visuaalisiin menetelmiin – luin ilolla tämän ja sen toisenkin kirjoituksen (diaesityksistä).
Pöydälläni lojuu Anja Weissin kirja nimeltä Sketchnotes & Graphic recording saksan kielellä. Kirjaidea Lindalle. 😀 Olen itse vasta toisten luomuksia ihailevalla tasolla.
Juu, jo useamman vuoden on semmoinen projekti ollut listalla ”Pitäis-pitäis-mutta-milloinkahan-ehtis”. Tackar!
No juu, marginaaleihin tehdyt töherrykset on siis siirretty keskemmälle paperia ja niille on keksitty sopivasti jännältä kalskahtava nimi. Tällöin ihmishahmot, kukkaset ja muut riipustukset voidaan esitellä mukamas uutena keksintönä. Sommittelu on päin istumalihasta, tuloksena on riemunkirjava sillisalaatti, mutta kai tämä nyt sitten on jotain uudenaikaista, repäisevää ja käänteentekevää. (Ja toiset pököpäät kusevat hunajaa tämän uutukaisen keksinnön äärellä. Olisipa sitä silloin kahdeksasluokkalaisena tajunnut tekevänsä infografiikkaa eikä pelkkiä töherryksiä. Vau.)
Ghia, se on ihan OK, jos olet kärttyinen ja haluat purkaa sen tänne.
Mutta jos faktoista puhutaan, niin infografiikan ja miellekarttojen tehtävänä on välittää myös tietoa. Sen sijaan yksittäinen ihmishahmo tai kukkanen sivumarginaalissa on vain koriste tai piirtäjän tapa keskittyä.
Sen myönnän auliisti, että sommitteluni on varmasti päin istumalihasta. En ole piirtämisessä ammattilainen ollenkaan, joten ajattelin käydä jollain kurssilla tämän tiimoilta.
Riemunkirjavasta sillisalaatista olen onneksi jo päässyt eroon, koska nykyään käytän vain kahta väriä yhteenvedoissani.
Kieltämättä aika karmeita ja epäammatillisen näköisiä nuo ekat töherrykset. Mutta upea tuo viimeinen hienon tarinan kera!
Se, mikä mua tässä tökkii, on se, että oletat ilmeisesti kaikkien osallistujien oppivan mind-map-tyyppisen esitystavan kautta. Mutta kaikki eivät opi. Esimerkiksi itselleni mind map on aina ollut se huonoin oppimisen keino.
Ongelmana on, että jos on itse esimerkiksi visuaalinen oppija, menee helposti sen oletuksen mukaan, että muutkin ovat, ja käyttää vain visuaalisia havainnollistamiskeinoja koulutuksissaan. Tiedän tämän, koska olen itse vahvasti auditiivinen oppija, ja helposti suosin koulutuksissani kuuloon perustuvaa oppimista, koska itse jaksaisin kuunnella mielenkiintoista luennoitsijaa lähes rajattoman ajan. Kamppailen koko ajan sen kanssa, että löytäisin mahdollisimman monipuolisia menetelmiä, jotta kaikenlaiset oppijat hyötyisivät koulutuksistani.
Paras kouluttaja olisi siis sellainen, joka osaisi ottaa eri oppimistyylejä suosivat ihmiset huomioon ja vaihdella koulutusmetodejaan koulutushetken sisällä ja myös painottaen eri koulutuksissa eri metodeja. Näin ehkä teetkin?
Hyvä kun tarkensit! En oleta kenenkään oppivan mind mapista. Se on vain muistiinpano niille, jotka ovat olleet koulutuksessa.
Toistaiseksi osallistujat ovat jaksaneet pysyä puheenvuoroissa mukana. Mun tavoitteeni on käyttää huumoria ja tarinoita, jolloin fakta on helpompi muistaa.