Visuaaliset muistiinpanot – eli mitä hyötyä on kylteistä ja kynäpäästä?

Kurkataanpa hieman, millaisia yhteenvetoja olen viime aikoina toimittanut asiakkaille eri puheenvuoroista. Kun klikkaat kuvia, saat ne isommaksi.

   

(Pikainen tulkkaus näkövammaisille kavereilleni: jokaisessa kuvassa on yhden arkin kokoinen piirrosmuistiinpano puheenvuoroni tai koulutukseni sisällöistä. Yleensä aiheena on kriisiviestintä tai jokin muu viestinnän osa-alue. Suurin osa piirrosten pinta-alasta on sanallista sisältöä: avaintermejä, vinkkejä ja kiteytyksiä. Lisäksi joka kuvassa on nuolia, kylttejä, symboleita ja muuta pientä kuvitusta. Näissä neljässä piirroksessa asiakkaina ovat Laurea, Kuopion kaupunki, Ruukki ja Oriveden lukio.)

Miksi luovuin dioista?

Aiemmin koulutin diojen avulla, mutta ne olivat turhan kankeita. Nykyään käytän dioja vain silloin, kun on pakko – jos esimerkiksi käymme läpi osallistujien tekstejä ja analysoimme niitä yhdessä tai jos aiheena on nimenomaan diaesityksen pitäminen.

Kun puhuu ilman dioja, se antaa myös mahdollisuuden parempaan vuorovaikutukseen ja tarpeen tullen vaikka sisällön muokkaamiseen lennosta kesken esityksen. Diat orjuuttavat liikaa, koska niitä ei voi pistää pois kesken kaiken. Lisäksi se sisältö, joka puuttuu dioilta, jää helposti puuttumaan kokonaan. Kesken esityksen on hieman vaikea ryhtyä laatimaan uusia dioja.

Miksi siirryin piirroksiin?

Visuaalisen yhteenvedon etu on se, että asiakkaat saavat siitä enemmän hyötyä. Kukaan ei ikinä palaa jälkikäteen 30-sivuisiin diaesityksiin printteinä saati tiedostoina, mutta yhden kuvan voi tulostaa kahvihuoneen seinälle, omaan työpisteeseen tai vaikka olohuoneen seinälle hääkuvan viereen. Itse suosittelen piirroksiani kehystettäväksi yöpöydälle sydämen muotoisiin raameihin.

Piirroksista näkee, että jokainen setti on ollut ainutlaatuinen. En koskaan papata ulkoa samaa kokonaisuutta joka asiakkaalla, ja siksi piirroksetkin vaihtelevat. Epäilen, että asiakkaani kyllästyvät toistoon yhtä helposti kuin minäkin. Siksi vaihtelu on kilpailuetu. Ei haittaa, jos joku osallistujista on joskus aiemminkin kuullut puheenvuoroni, koska jokainen kerta on erilainen. (Myönnän: kyllä minullakin on toistuvia esimerkkejä ja hassuja kertomuksia, mutta silti mikään kokonaisuus ei ole identtinen.)

Piirrosten etuna on sekin, että somessa ihmisten on helpompi jakaa kuvia kuin kokonaisia diasettejä. Piirrokset siis toimivat samalla markkinointina potentiaalisille asiakkaille.

Mitä pitäisi vielä kehittää?

Tietenkin olisi hienoa olla parempi piirtäjä ja luovempi kuvittaja. Minulla toistuvat usein kuva-aiheina nuolet, aukirullatut paperikääröt, puhekuplat ja kyltit maneereiksi asti.

En myöskään ole osannut kehittää kunnon hahmoa (vrt. supertaitavan livekuvittajan Lindan laatikkopäähahmot). Joissain kuvissani mukana on tosin puhuva kynäpää. Kynäpään ongelma on se, että sillä ei ole vartaloa, joten se osaa vain puhua. En ole keksinyt, miten kummassa saan kynälle jalat.

Tuossa oikeusministeriön materiaalissa kynäpää esiintyy muutaman kerran, ja yhdessä kuvassa sillä on jopa yksi käsi. En ole kuitenkaan osannut hyödyntää hahmoa kovin taitavasti, joten se näkyy kuvissani tosi harvoin. Osaan laittaa sen vain hymyilemään takakenossa.

Lisäksi minun pitäisi oppia käyttämään enemmän kuvia tekstin tiivistäjänä. Tuossa Kuopion kaupungin yhteenvedossa on aivan liikaa tekstiä, mutta en keksinyt tarpeeksi osuvia kuvia kiteyttämisen avuksi.

Mitä pitää ottaa huomioon piirrosmuistiinpanoissa?

Aiemmin tein kuvat miellekartoiksi, jolloin otsikko oli keskellä ja sisältö lähti säteittäin joka suuntaan. Se kuitenkin vaikeutti kuvan lukemista. Niinpä sijoitan otsikon nykyään vasempaan yläkulmaan.

Otsikko pitää muutenkin tehdä erottuvaksi: siinä täytyy olla leveämmät kehykset tai isompi pistekoko. Muuten otsikko näyttää vain yhdeltä kuvan osalta, eikä lukija tunnista lähtöpistettä.

Lisäksi otsikon ympärillä pitää olla hitusen ilmaa. Esimerkiksi äskeisessä Ruukin materiaalissa talon muotoinen otsikko-osuus kytkeytyy liikaa alapuolen kasvoihin ja oikean puolen mikrofoniin. Sen vuoksi se ei kunnolla hahmotu otsikoksi.

Kun teen piirrosta, yritän aina aloittaa jokaisen asiakokonaisuuden jollain katseenvangitsimella. Se voi olla numero, huutomerkki tai pieni kuva – ikään kuin vinjetti, kuten me piirtämisen huippuammattilaiset sanomme. Muuten eri osiot eivät erotu toisistaan, jos niillä ei ole omaa alkupistettä. Lukijan katse harhailee, ellei löydy tarttumakohtaa.

(Toinen vaihtoehto olisi piirtää yksi kuva kokonaiseksi tarinaksi, kuten Linda tekee. Oma taitoni ei riitä siihen, joten joudun rakentamaan paketin erillisistä elementeistä.)

Paloittelen piirrokset alaotsikoiden mukaan, joten on tärkeää pitää yksi asiakokonaisuus yhdessä kasassa. Esimerkiksi tuolla Kuopion materiaalissa alalaidan teema ”kulttuurinen metafora” on hajonnut kahtia, koska sanaväli on liian iso. Nopeasti jos vilkaisee, näyttää siltä, että ”metafora” on jotenkin empatiahissin alakerta.

Usein aiheillani ei ole tiettyä lukemisjärjestystä, vaan katse saa kiertää kuvan osat vapaasti läpi. Jostain syystä olen numeroinut Oriveden lukion aihepiirit, vaikka oikeasti sille ei ole ollut tarvetta. En ole aivan varma, kaipaisiko lukija numerointia kaikkiin piirroksiin. Silloin ehkä syntyisi parempi varmuus siitä, että ”olen lukenut kuvan oikein”. Ehkä joku vastaanottaja jää miettimään oikeaa lukemisjärjestystä aivan turhaan, koska en käytä numerointia.

Kun mietin kuvitusta, yritän aina keksiä vinjetin, joka liittyy käsiteltävään aiheeseen. En halua koristella paperia huvikseni sydämillä ja kukkasilla, vaan yritän rustata kuvan, joka esittää joko käsiteltävää asiaa tai sen metaforaa. Toki erikseen ovat tekstikehykset kuten puhekuplat, kyltit ja raamit, joiden tehtävänä on vain nostaa sisältö esille.

Väreilläkin on korostava merkitys. Aiemmat piirrokseni olivat aivan liian värikkäitä. Käytin värejä vain värien riemusta, koska värit ovat niin mukavan värillisiä. Nyttemmin olen jo tajunnut, että yksinkertaisuus on tie onneen. Pärjään aika hyvin yhdellä päävärillä ja yhdellä tehostevärillä.

* * *

Jos lähdet tekemään piirrosmuistiinpanoja, yksi asia on varmaa: osaat piirtää täysin riittävästi. Et tarvitse kursseja, vaan voit ryhtyä raapustamaan saman tien.

Meillä jokaisella on sen verran piirrostaitoja, että osaamme rustata nuolia, kolmioita, sydämiä, huutomerkkejä ja numeroita. Jos et osaa piirtää ihmistä (niin kuin en minäkään), jätä se tekemättä ja keksi jotain muuta kuvitukseksi.