Sain lukijakysymyksen:
Katleena Kortesuon kirjassa Journalismin kuolema todetaan, että median ei pidä kertoa syytetyn tai tuomitun etnistä ja kansallista taustaa.
Mielestäni ongelmana on se, että taustan mainitseminen on valikoivaa ja sitten tausta jää pois tai todetaan tuomitun olleen ”espoolaismies”. Tämä tarkoittaa sitä, että medialle nauretaan ja osataan lukea rivien välistä tuomitun tms todellinen tausta.
Mitä mieltä te olette tästä?
Hyvä kysymys. Yritin jo vastata siihen Journalismin kuolemassa, jossa kirjoitan asiasta näin:
Monesti maallikon mediakritiikki kohdistuu siihen, ”miksi ulkomaalaisten tekemistä rikoksista ei uutisoida”.
Syynä ovat ulkoishaitat. Jos media uutisoi jonkin rikoksen tekijän kotimaaksi valtion X, on iso riski siihen, että väkivallanteot lisääntyvät viattomia valtion X kansalaisia kohtaan. Tämän vuoksi rikoksentekijän etnistä alkuperää ei kannata uutisoida: ulkoishaitat ovat liian suuret.
Silti kohta on myös journalistisesti ja eettisesti hankalin. Jos toimittaja on ensisijaisesti vastuussa lukijoilleen ja totuus pitää kertoa, miten mahdollisista ulkomaalaistaustaisten tekemistä rikoksista pitäisi uutisoida? Nykyään näyttää vakiintuneen varsin järkevä keskitien toimintamalli: yksittäisissä tunnepitoisissa rikosuutisissa tekijän etnisyyttä ei kerrota, mutta laajempia tilastoja ja katsauksia julkaistaan varsin avoimesti. Tämä on viisas ratkaisu, sillä tunnepitoinen uutinen voisi aiheuttaa vaarallisia ulkoishaittoja ja väkivallantekoja, mutta tilastot ovat neutraalimpia kokonaiskuvan välittäjiä.
On siis tärkeää julkaista yhteiskunnallisia tilastoja rikoksentekijöiden demografisista taustoista kuten iästä, sukupuolesta, koulutusasteesta, kansalaisuudesta ja vaikkapa asuinkunnasta. Tilastot kertovat meille enemmän kuin yksittäiset anekdootit.
Myös Hesarin tapa on toimiva: se julkaisee tuomitun nimen, jos rangaistukseksi on tullut yli kahden vuoden vankeustuomio. Silloin julkaisukriteerinä ei ole etnisyys vaan rikoksen vakavuus. Jokainen voi sitten arvailla nimien perusteella etnisyyksiä, jos haluaa.
En siis kannata sitä, että jokaisessa rikosuutisessa kerrottaisiin tekijän etninen tausta. Siitä voi koitua enemmän ongelmia kuin hyötyjä. (Eihän media julkaise myöskään epäiltyjen ammatteja, koulutusastetta tai seksuaalista suuntautumista.)
Kysyjä on myös huolissaan siitä, että medialle nauretaan. Veikkaan että mediatalot prosessoivat asiaa kukin tavallaan. En silti usko, että yleisön nauru vaikuttaisi journalistisiin päätösperusteisiin. Medialla on oikeus tehdä omat julkaisupäätöksensä, ja yleisöllä on oikeus valita omat tunnereaktionsa. Voimme myös peruuttaa tilaukset, jos siltä tuntuu.
Korostan, että yleisöllä on täysi vapaus nauraa medialle – ja mediakritiikin nimessä jopa suosittelen sitä. Neljättä valtiomahtia pitää voida arvostella.
PS. Jos kansalainen haluaa saada selville rikoksentekijöiden nimet, kuka tahansa voi tilata käräjäoikeudesta asiakirjoja.
”Eihän media julkaise myöskään epäiltyjen ammatteja, koulutusastetta tai seksuaalista suuntautumista.”
Tilanne voisi olla eri, jos voisimme jotenkin suoraviivaisesti valita haluammeko maahamme lisää tai vähemmän leipureita, merkonomeja tai lesboja.
Ongelma tässä on mielestäni se, että tekijän sukupuoli kerrotaan kuitenkin lähes aina – etenkin jos se on nainen – koska naiset ovat täysin aliedustettuina rikoksentekijöinä. Jos on niin, että tietyn sukupuolen tai etnisyyden edustajat syyllistyvät muita useammin rikoksiin, tämän kertominen on aivan ok.
Erikseen vielä tapaukset, joissa tekijää vasta tavoitellaan. Tällöin näin keskeistä tuntomerkkiä ei pidä pitää vakan alla minkään hyvesignaloinnin nimissä.
Mä olen täysin samaa mieltä siitä, että etsittyjen henkilöiden tuntomerkit on kerrottava.
Tekijän sukupuoli kerrotaan tosin uutisissa lähinnä siksi, että ihmisiin on usein helpompi viitata sukupuoliin viittaavilla sanoilla: ”miestä epäillään” ja ”naista epäillään”. Olisi hankala kirjoittaa ”henkilöä epäillään” tai ”ihmistä epäillään”.
(Jotkuthan luulevat, ettei sukupuolta tarvitse mainita missään, mutta oikeasti me puhumme usein tuntemattomista ihmisistä nimenomaan sukupuolen perusteella. Kukaan ei sano ”joku ihminen tuli mua vastaan ja kaatui kadulla”, vaan me sanomme ”joku mies kaatui kadulla”. Tämän tietää jo pieni lapsikin: ”joku täti tuli tarhaan ja opetti kivan leikin”.)
Kuten sanoit, tilastot ovat tärkeitä, sillä niissä näkyy mahdollinen ali- tai yliedustus. Siksi tilastoja pitää julkaista. Silti jokaisessa rikosuutisessa ei tarvitse mainita etnistä taustaa, ellei sillä ole erityistä merkitystä juuri kyseisessä rikoksessa. Esimerkiksi usein kunniaväkivaltaan liittyvät tilanteet ja ihmiskauppakeissit ovat sellaisia, että etninen tausta liittyy rikokseen. Juuri viime viikolla taidettiin uutisoida siitä, kuinka Suomessa jo pitempään asunut kiinalainen on huijannut maanmiehiään palkattomiksi hierojiksi, koska nämä eivät osanneet suomea.
Päätös syytetyn nimen julkistamisesta on hyvinkin valikoiva. Esimerkkinä tuore tapaus, jossa median mukaan syytettynä oli Björn Wahlroos. Nimi kyllä julkaistiin oitis ja näkyvällä mutta syytettä ei. Ja ajanmittaan kävikin ilmi, että ei siinä mistään syytteestä ollut kysekään vaan asianomistajan tekemästä tutkintapyynnöstä. Mutta kun syyllinen on löydetty, syyte kyllä keksitään.
Tuo keissi ei toki liity etnisyyteen, mutta olihan se paha moka toimittajalta.
Ilmeisesti Wahlroosin nimi on niin tunnettu, että hän ylittää aina uutiskynnyksen. (Absurdia, koska silloinhan jokainen meistä voisi huvikseen tehtailla hänestä aiheettomia rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä, ja media uutisoisi joka kerta Wahlroosin ”syytettynä”.)