Macbook Pro saapui!

Katleena Kortesuo

Uusi Macbook Pro tuli tänään! Olen nyt ähertänyt sen kanssa vajaan tunnin, eikä tyytyväisempää konsulttia Suomesta löydy.

Näppäimistössä on hyvä tuntuma, ja taustavalosta on apua hämärässä. Hiirikin on paljon jämäkämpi kuin vanhassa HP:ssani.

Kone osasi heti aluksi kysyä juuri oikeat asetukset, ja käyttöönotto vei ehkä 5 % siitä ajasta, mitä olisi mennyt PC:n parissa. Olen mykistynyt. Nyt jo siis bloggaan tällä, vaikka HP:n kanssa ihmettelisin vasta omituisia IMAP-SMTP-POP-kuvioita, joista olen yhtä pihalla kuin hippi tulostavoitteista.

Magneettikiinnitteinen virtajohto on napakka, vaikka pelkäsin sen irtoavan puhalluksesta. Magneetti muuten osoitti heti tarpeellisuutensa. Mac oli ollut pöydällä vasta viisi minuuttia, kun kompastuin innoissani piuhaan. Magneetti irtosi heti, eikä kone siirtynyt senttiäkään.

Eikä tässä vielä kaikki. Vanhana visualistina nautin myös siitä, että kone ja sen pakkaus on viimeisen päälle suunniteltu. Jopa niinkin pieni asia kuin magneettijohdon pää on kaunis. Olen pilkunviilaajan taivaassa.

Tapanani on katsoa käyttöohjeita vasta äärimmäisessä hädässä, joten pieni vikalista on vielä purettavana:

1) Kone alleviivaa punaisella kaiken, mitä kirjoitan, koska oletuskielenä lienee englanti. Joudun jostain kaivamaan asetukset, jotta saan oletuskielen kohdilleen.

2) Joudun opettelemaan näppäinten sijainnit uusiksi. Olen vannoutunut pikakomentojen käyttäjä, enkä halua siirtyä hiiren hipeltäjäksi. Sen jo huomasin, että sana kerrallaan siirtyminen (PC:ssä Ctrl + nuoli) onkin Macissa Alt + nuoli.

3) Mikä hiivatti se vinkura on, joka on Altin kanssa samassa näppäimessä? Entä mikä on CMD? Täytyy kohta tutkia, mitä niistä tapahtuu. (Jos Hämeenlinnan suunnalta kuuluu poksahdus, se olen minä.)

4) Mutta missä on Delete? Tässä on kyllä Backspace, jolla saa poistettua merkin kursorista vasemmalle, mutta kaipaan ehdottomasti näppäintä, jotta voin deletoida tekstiä toiseenkin suuntaan.

Vikalistani kyllä varmasti lyhenee, kunhan tutustun Maciin paremmin.

Täytyy tapahtua jotain melko mullistavaa, että siirryn takaisin PC:hen. Ja siltä varalta, että joku ei ole huomannut: kyllä, teen nopeita johtopäätöksiä ja edustan teknisten rojujen suhteen impulsiivis-intuitiivis-ihastuvaa ihmistyyppiä.

13 kommenttia

  1. Jos tilasit postimyynnistä niin käytä palautusoikeutta ja lähetä takaisin. Tilaa sitten viikon päästä toinen uudella lumileopardi-käyttiksellä, se kun tulee perjantaina myyntiin ;-D

  2. Upeaa, lämpimät kiitokset avusta!"Deleten" löytyminen oli ehkä tärkein juttu, mutta koetan ilman muuta myös Soikkoa.Nyt minua jäi vaivaamaan se Lumileopardi, mutta ehkä selviän tällä hetken aikaa. Parannus vanhaan on jo nyt valtaisa.Nyt kun on näin päteviä Mac-ihmisiä linjoilla, niin miten pääsen Macissa muuttamaan kansioiden nimiä pikakomennolla? Olen tottunut käyttämään PC:ssä F2-näppäintä, mutta se ei toimi Macissa.PS. Lupaan, etten jatkossa pidä blogiani Katleenan henkilökohtaisena Mac-FAQ-palstana. 🙂

  3. Applelta saa tosiaan yleensä softapäivityksen ilmaiseksi, jos on ostanut tuotteen kohtuullisen ajan kuluessa – nyt sen luulisi olevan aika selvä. Konetta en kyllä lähettäisi minnekään jos se toimii – takaisin voi tulla maanantaikappale 😀 Kokeilisin ensin sähköpostilla.Kansion/tiedoston nimeä pääsee muokkaamaan joko "hitaalla tuplaklikkauksella" (klikkaus – n. sekunti väliä – toinen klikkaus) tai painamalla enteriä/returnia kun kansio/tiedosto on valittuna. Windowsissahan se yleensä suorittaa tiedoston tai avaa kansion.

  4. klikkaa kohde esim kansio aktiiviseksi (yksi klikkaus), jonka jlk paina alt pohjaan ja klikkaa kohteen tekstiosaa eli nimeä niin voit vaihtaa sen nopeasti

  5. Onnea uutukaiselle. Joko nimi on annettu?Jos tuo CMD eli command eli komento jäi käsittelemättä, niin se toimii kuin ctrl Windowsilla eri näppäinoikoteissä. Komento + c kopioi ja komento + v sijoittaa jne. Monet kyllä kutsuvat komentoa ompuksi, koska napissa on omenan kuva. Komento-napissa on se hyvä puoli, että sitä voi painaa peukalolla ilman että nostaa sormia kirjoitusasennosta. Näin se on minusta huomattavasti ctrl:a kätevämpi. Vastaavasti altin nimi on oikeasti optio, mutta nämä nyt ovat näitä.

  6. Kiitos jälleen vinkeistä! Pitäisiköhän avata erikseen Uuden Apple-käyttäjän Blogi?Issakainen, kenties päivitän uuteen järjestelmään jossain vaiheessa, mutta opettelen nyt ensin tämän. Oli hämmentävää huomata, että avoinna olevan ikkunan toimintopalkki killuu itsekseen ruudun yläreunassa. Ihmettelin ensin, miten hiivatissa näitä ohjelmia käytetään, mutta lopulta tajusin yläpalkin muuttuvan ohjelman mukaan. Vau!PA, huomasin CMD:n toimivan kuin Ctrl, mutta miksi siinä on myös hannunvaakuna? Luulin, että kyseisellä näppäimellä on kaksi toimintoa, mutta nähtävästi siis vain yksi. Tässä on nyt iso riski, että elämäni menee raiteiltaan, koska näppäimissä on turhia merkkejä. (Ja mikä sen Alt-Optiossa olevan härsväkkyrän nimi on – siis sen, josta Jääskeläisen Janne nimenomaan kielsi välittämästä?)Mistä PA muuten tiesi, että macillani on nimi? HP oli nimeltään Kerttu, ja tämä on tietenkin Martta.Kuten huomaatte, olen hieman addiktoitunut nimiin. Jos näppäimessä olevalla kuviolla ei ole nimeä, alan repiä tukkaani ja jyrsiä pöytää.*Pieni hetki, näppäimistölläni on hiuksia ja puupurua.*Joka tapauksessa olen hyvässä vaiheessa näppäinkomentojen opettelun kanssa, ja punaiset viivatkin katosivat Soikon myötä. Kiitos ja kumarrus siis Janne J:lle!

  7. Mac-käyttäjillä nyt vain tuntuu olevan tapana antaa nimi koneelleen. Yksi syy asiaan on sekin, että nimi näkyy useassa paikassa tavallisessa käytössä, ja tuntuu vähän urpolta jos siinä lukee jotain geneerist. Hannunvaakunasymboliin liittyy sinänsä kiehtova tarina:http://www.folklore.org/StoryView.py?story=Swedish_Campground.txtLyhyesti: Steve Jobsin mielestä näytöllä oli liikaa omenoita, kun joka valikossa näppäinoikotietä merkittiin omenalla ja kirjaimella, joten suunnittelijat saivat tehtäväkseen keksiä uuden symbolin. Myös alkuperäiset Windowsin kuvakkeet suunnitellut Susan Kare päätyi hannunvaakunaan, sillä tiesi sitä käytettävän Ruotsissa (kuten muuallakin pohjoismaissa) kiinnostavien paikkojen symbolina. Miksi omppu sitten jäi näppäimistöön, sitä tarina ei kerro. Jos optionappulaa katselee, se väkänen indikoi, että on olemassa kaksi vaihtoehtoa, joista on valittu toinen (alempi). Muistaakseni jenkkinäppiksissä napissa lukee option, mutta suomalaisissa siihen painetaan jostain syystä alt.

  8. Jälki alkaa paranemaan, kun saat asetuksia kohdalleen.Tämän ensimmäisen Mac-tekstin esikatselu Yrittäjät24.fi sivustolla, josta eksyin blogiisi, on ilman oikeita ääkkösiä. Uudemmat pari tekstiä ovat jo aivan luettavaa. Liittyisiko tuohon Soikoon.Varsianisesti minun piti kirjoittaa myyntiin liittyvistä odotuksista, miten ne tasoittavat projektissa esiintulevat vastoinkäymiset, tai sitten syventävät niitä.Vaikuttaa sille, että koska sinulla oli kovat odotukset Mac:ista, koit kaiken positiivisena. Jos PC olisi alleviivannut punaisella kaiken tekstin, tunnelma tuskin olisi ollut yhtä rento.

  9. Parrakas, tuo on ilman muuta totta. Jos ihmisellä on positiivinen mielikuva jostain tuotteesta tai yrityksestä, hän antaa anteeksi enemmän. Sen sijaan jos jostain asiasta ajattelee negatiivisesti, hermostuu pienimpäänkin pikkumokaan, jota vastaan tulee.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.