Luen englanninkielistä tekstiä hitaammin kuin suomenkielistä, mutta monesti kannattaa nähdä se vaiva. Kävin juuri Marko Teräksen Momentary Lapse of Reasoning -blogissa, ja siellä hän pohti Twitterin* ja poliitikoiden suhdetta.
Marko oli käynyt lueskelemassa Arnold Schwarzeneggerin Twitter-tiliä. Siellä iso-Arska kertoili arkisista asioista, ja Marko jäi pohtimaan vallankäyttöä sosiaalisessa mediassa:
When there’s a new medium of using information, it always means that there’s also a new instrument of using power. And when there’s an effective new instrument of power, there’s most likely people trying to exploit it.
Eli vapaasti suomentaen:
Kun syntyy uusi kanava tiedonvälitykseen, se tarkoittaa myös uutta vallankäytön välinettä. Ja kun on keksitty tehokas uusi vallankäytön väline, hyvin todennäköisesti löytyy myös ihmisiä, jotka yrittävät käyttää sitä hyväkseen.
Näkökulmana ei siis ollut Arnoldin rehellisyys tai epärehellisyys vaan ylipäätään se, että poliitikko voi hyödyntää sosiaalista mediaa (väärälläkin tavalla) äänestäjiä kalastellessaan.
Suomessa vasta pieni osa poliitikoista on herännyt hyödyntämään sosiaalista mediaa työssään. Olisi kiinnostavaa nähdä useammankin kansanedustajan, mepin tai ministerin bloggaavan tai twiittaavan verkossa.
* Twitter on yksi sosiaalisen median muoto, mikrobloggauspalvelu, jossa voi tiivistää kuulumisensa 140 merkkiin ja jakaa ne verkossa.
Moni suomalainenhan on jo verkossa. Vihreistä tweettaajista tulee mieleen Jyrki Kasvi, Anni Sinnemäki, Oras Tynkkynen, ja lisäksi keskustan Mari Kiviniemi. Stubb on innokas blogaaja, samoin bloginsa avulla julkisuuteen ponnahtanut Jussi Halla-aho.Useampi kyllä voisi vielä olla. Ainakin itselle poliitikkojen seuraaminen on tehnyt politiikasta hieman mielenkiintoisempaa ja avannut hieman sitä, mitä ne poliitikot päivät pitkät oikein tekevät. Vanhemman polven poliitikoista ei vaan taida olla somen vaatimaan avoimuuteen, vaikka Twitter voisi toimia heikkomuistiselle pääministerillekin oivana muistin apuvälineenä: "Matti: tapaamisessa @merisalon ja @sukarin kanssa". 😉
En usko että enää 5-vuoden kuluttua monikaan äänestäisi poliitikkoa joka ei aktiivisesti julkaisisi edesottamuksiaan netissä. -Sehän on sama kuin ostaisi sian säkissä.
@Koivulahti: Taidat hieman yliarvostaa nettiä. Vaikka se sulle olis iso asia niin monille se on jotain, missä käydään vain kun pakkotilanne ja silloinkin joku seisoo vieressä opastamassa läpi vastenmielisen nettihetken.Kerran tein eräälle työnantajan asiakkaalle kotisivuja, enkä saanut vastausta sähköpostiin kun olisin laittanut sivuja näytille. Soitin yrittäjälle ja hän sanoi suoraan, älä lähetä sähköpostia minulle, inhoan tietokoneita eikä sähköpostiani lue kukaan.Minä olen nettimies, mutta silti kaikki mitä luen politiikasta, luen sanomalehdestä, enkä voisi kuvitellakaan, että kahlaisin poliitikkojen blogeissa hetkeäkään.
Monilla poliitikoilla on sentään nettisivut, joka on todella hieno juttu etenkin minulle & kaltaisilleni Internetiä paljon käyttäville ja sanomalehtiä ynnä muita medioita vähän hyödyntäville.Omien havaintojeni mukaan useat noista poliitikkobloggaajista jaksavat kirjoitella kuulumisistaan ahkerasti vain pari viikkoa ennen ja jälkeen vaalien… 😉
Kiitos Katleena referoinnista!Surullisinta tässä kaikessa on mielestäni se, että tällaiseen tarinointiin, kuten esimerkiksi Arnoldin profiilissa on, olisi hirveän mukava sukeltaa mukaan, ja uskoa tietynlaiseen lämpimämpään ihmisnäkökulmaan jossa esimerkiksi poliitikko, tässä tapauksessa Arska terminaattorin konemaisella tarkkuudella, ottaa huomioon kaikki eri ryhmittymän joiden luona hän käy. Mutta kuten monesti jo aiemminkin, kulttuurimme ja koulutuslaitoksemme [tietyllä tapaa hyväkin asia] on opettanut meidät niin tehokkaasti kyseenalaistamaan kaikkea, että se on mahdotonta.Olisi mielenkiintoista tietää millä tavalla eri maissa tällaiset Twitter-päivitykset menevät läpi ja millaisia tuntemuksia ihmiset niistä saavat.Janne Kaupin kommentiin: Olen itsekin työskennellyt asiakkaiden kanssa joilla on usein ennakkoluuloista johtuvia agressioita webin käyttöä kohtaan, mutta uskoisin tilanteen tulevaisuudessa muuttuvan. Tosin onhan edelleen ihmisiä jotka vihaavat autojakin, mutta ne ovat vähemmistö. Tämäntyyppinen netinkäytön aikakausi kun on vielä niin nuorta.Kysymys myös sanomalehtien roolista politiikan todemmantuntuisena airuena: Sanomalehti itsessään on myös media, ja useat lehdet ovat tunnustettuja jonkin värin kannattajia; tekeekö tämä lehdistä poliitikon kuvaajina yhtään sen luotettavampia kuin blogeista?
Kiitokset kommenteista!Luulen, että sosiaalisessa mediassa liikkuu vain vähemmistö poliitikoista. Toki Halla-ahon postaukset ovat tunnettuja, ja samoin kai Sinnemäen twiittaukset.Aion itse seuraavissa vaaleissa äänestää sellaista ihmistä, joka liikkuu sosiaalisessa mediassa. Se tekee politiikasta läpinäkyvämpää ja inhimillisempää (joskin pitää ottaa huomioon nuo Markon kommentoimat varaukset).Poliitikkojen suuret ikäluokat loistavat netissä poissaolollaan, mikä on tietenkin varsin ymmärrettävää. Jos vähän kärjistetään, niin iäkkäiden poliitikkojen äänestäjät eivät juuri hengaa netissä. Heitä pitää haalia toreilta ja markkinoilta.Janne, suuri osa ihmisistä on tosiaan nettivastaisia tai netistä piittaamattomia. Uskon siitä huolimatta Markon tapaan, että tilanne tulee muuttumaan: netistä tulee kuin jääkaappi – arkipäiväinen jokakodin kapistus. Jotkut vain käyttävät jääkaappiaan enemmän kuin toiset. 🙂