Olen kevään mittaan käynyt kouluttamassa erästä suurta pörssiyritystä. Koulutuksia on kymmenkunta.
Tulen usein aamulla asiakkaalle etuajassa, koska juna on ollut aikataulussa. Niinpä teen aulassa töitä vajaan tunnin verran.
Joka kerta ihmettelen kyseisen aulan surkeaa varustusta:
- Nettiyhteyttä ei ole tarjolla.
- Sähkövirtaakaan ei ole tarjolla.
- Naulakkoa ei ole, vaan takki pitää survoa sohvannurkkaan.
- Aulassa ei ole kahviota tai edes vesiautomaattia.
- Vessaan pitää erikseen pyytää päästä, koska se on lukitun portin takana. Vessa on muuten suoraan 80-luvulta repsottavine maaleineen ja viemärinhajuineen.
Ei uskoisi, että nyt on kyseessä iso ja tunnettu yritys, vaan varustelu kuulostaa B-luokan autokorjaamon odotustilalta.
Verrataanpa tätä esimerkiksi Microsoftin, Trainers’ Housen tai Pfizerin aulaan:
- Aulahenkilöstö hymyilee ystävällisesti.
- Vaatteille on tilavat naulakot.
- Aulassa on kahvio.
- Aulassa on lehtiä luettavaksi.
- Tarjolla on langaton verkkoyhteys.
- Naistenhuone on valoisa ja siisti.
Itse asiassa näissä jälkimmäisissä yrityksissä vessatkin ovat viihtyisämpiä kuin ensiksi mainitsemani pörssiyhtiön aula.
Ehkä menen ensi kerralla naapurifirman vessaan työskentelemään.
Osa johtajista rakennuttaa aulatiloista (ehkä osin huomaamattaan) kyykytyskoneistoja. Portit, tiskit ja vartijat muodostavat modernin vallihaudan, jonka avulla Tärkeä Ihminen suojaa itsensä. Niiden alitajuinen tarkoitus on osoittaa vieraalle, että tämä on alempiarvoinen.
Järjestely ei voi olla vaikuttamatta taloon tulevien asenteisiin niin, että he ovat lähtökohtaisesti alakynnessä erilaisissa neuvotteluissa. Vastapuolen kotikenttäetu vaikuttaa muualta saapuneisiin muutenkin.
Samaa jatkumoa on esimerkiksi (tutkimuksinkin todettu) istumapaikan merkitys neuvotteluissa. Ihminen ei voi olla tulkitsematta pöydän päässä istuvaa ylempiarvoiseksi. Selkä oveen päin istuva on kaikkein heikoimmassa asemassa.
Juu, tähän luulisi olevan jokin järkevä ratkaisu. Jos vierasta kyykytetään alusta asti, se ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta yhteistyölle.
Pörssiyritykset – kuten monet muutkin yritykset tai organisaatiot – ovat tänä päivänä usein vuokralla jonkun kiinteistösijoittajan omistamassa rakennuksessa. Kiinteistöjen palveluista (esim. aulapalvelut) voi vastata puolestaan vielä erillinen taho. Kaikki osapuolet haluavat luonnollisesti varmistaa, että sisään toimistoon ei pääse kävelemään noin vaan – kyse on turvallisuudesta, ei kyykyttämisestä. Mitä pienempi tila, sitä helpompi on seurata ja tunnistaa ulkopuoliset henkilöt talon varsinaisista työntekijöistä.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että aulatilat pitäisi suunnitella vieraiden kannalta mahdollisimman epäkäytännöllisiksi. Taustalla on kuitenkin usein käytännön syitä eikä kiusantekoa. Voipa olla niinkin, että Katleenan kokemus kertoo sellaisesta yrityksestä, joka vielä omistaa kiinteistönsä. Uudet kiinteistöt ovat nimittäin usein paljon paremmin varusteltuja. Omistajalle on tärkeää tarjota toimivat ja viihtyisät tilat vuokralaiselleen, ja aula on yksi osa kokonaisuutta.
Se on jännä juttu, että ei mielletä sitä kuinka ihminen tekee ensivaikutelmasta päätelmänsä. Tuo Jarin mainitsema kyykytyskoneisto on yksi niistä asioista, joilla saadaan mielikuva yrityksestä aikaiseksi.
Joku on joskus sanonut, että ihminen tekee ensivaikutelman toisesta samassa ajassa kuin tulitikku palaa loppuu eli noin 90 sekunnissa. Eli Ihmisiä tavattaessa ensivaikutelma syntyy melkoisen nopeasti.
Samalla tavalla varmaankin arvioidaan yritystäkin sen ensimmäisen minuutin parin aikana. Toimiiko aulapalvelu, löytyykö narikkaa, löytyykö vessaa ja mihin pääsen odottamaan.
Eli on aika minimaallinen aika saada annettua hyvä ensivaikutus. Ja sama vaikutelman antaminen jatkuu portin sisäpuolella, eli miten ihmiset istuu, millaiset tilat on duunareilla verrattuna johtoon. Ja tuleeko olotila, että on jossain läävässä vaiko ihan oikeassa yrityksessä.
Itse kävin hiukan aikaa sitten työhaastattelussa yhdessä yrityksessä ja pohdin jälkikäteen miksi olin jo haastattelussa negatiivinen. Aulapalvelussa hymyiltiin ja sain sisääntulopaketin. Ja siltikin olo oli kuin toisenluokan kansalaisella. Ja syy oli loppujen lopuksi hyvin selvä. En nähnyt yritystä sisältäpäin vaan pelkästään kokoushuoneen aulan vieressä, joka oli vielä kait nimetty huonomaisen asuinalueen mukaan. Eli taidettiin osoittaa jo haastatteluvaiheessa että olen kakkosluokan kansalainen. Ja näin pienestä se ensivaikutelma syntyi, väärästä kokoushuoneen paikasta ja nimestä, joka viittasi huonoon asuinalueeseen. Tai ainakin jäi mielikuva, että kokoushuoneen nimi viittasi sinne.
Hassuja juttuja ja pieniä ja merkityksettömiä, mutta noilla synnytetään vaikutelma yrityksestä.
Kari, hyvä tarina! Aulaportit ovat todellakin yrityksen raja-aita. Jos vieraita ei päästetä niistä sisään, se on selkeä torjunta.
Usein huomaa jo parkkipaikalla, missä mennään. Jos henkilökunnan lämpötolppapaikat ovat oven lähellä ja vieraiden kylmäpaikat kauempana, on selvää ketkä ovat tervetulleempia. Isot sakoillauhkailukyltit antavat oman viestinsä. Kiinnostavaa on myös, onko henkilökunnalla nimetyt paikat, vai saako parhaan paikan se, joka tulee ensin töihin.
Tonttu, kiitos kommentistasi! Tuo parkkipaikkailmiö kertoo tosiaan selkeästi, mikä on nokkimisjärjestys.
Omia suosikkejani ovat muuten kielto- ja uhkailukyltit. Jos niitä haluaa nähdä erityisen runsaasti, kannattaa käydä siinä kuntosalilla, joka on Turussa Puutarhakadulla. Siellä ovat seinät täynnä erilaisia ohjeita, kieltoja ja sanktioita. En ymmärrä, kuka ostaa sinne pitkäaikaista jäsenyyttä.